Mun päiväni ammoin mennyt on,
yhä mailla on illan rusko.
Mit' tää on? Miks ei joudu jo yö,
kun hiljaa, hiljaa niin sydän lyö
ja kuollut on kunto ja usko?
Kas, taivahat kuinka ne loimottaa!
Joko tullut on tuomion päivä?
Tää heijastus silmäni huikaisee.
Tuhat kertaa mieluummin pimeyteen,
missä ympär' on huuru ja häivä!
Olin minäkin nuori ja onnellinen.
Näin unta ma kesästä kerta.
Kas, hämärän neittä ma lempiä sain,
ma hirveä hiihdin, mi pakeni vain--
te nähkää hangilla verta.
Veri punanen ratkesi rinnastain.
Veit paljon sa tyttöni multa.
Ja vereni nuori ja lämpöinen
se kirjoja kirjoitti hangillen:
sinä siunattu, kiitetty, kulta!
Runoruusut rintani raadellun
te rastitte hiihtäjän matkaa
yli vuorien, yli laaksojen,
ohi murheen ja onnelan ovien--
Mihin? Tee ei miel' juuri jatkaa.
On päivä jo ammoin laskenut,
yhä poissa on hiihtäjän rauha,
käs' vaipuvi, henkeni herpoutuu.
Oi, eikö jo kohoa kalpea kuu
ja laskeu yöhyt lauha?
OI, VARJELE HERRA MUN
JÄRKEÄIN.
Oi, varjele Herra mun järkeäin,
mua varjele hullun yöstä,
mua kurita, mut älä anna mun
näin elävänä hautahan syöstä.
Mun pääni on niin sairas, mun päiväni levoton
ja yö kun musta joutuu, niin poissa mun uneni on.
Herra, varjele järkeni valo!
Minä kuulen ääniä kummia,
joit' eivät toiset kuule.
Ja vaikka ma syntiä paljon tein,
mua paatuneeks älä luule.
Ei aina ole huono, ken täällä lankeaa,
voi olla jalka heikko ja kivinen olla maa.
Herra, varjele järkeni valo!
Elä usko, mit' ihmiset sanovat,
elä kysele heiltä mua,
mut kysy mun kuolleelta äidiltäin,
joka lienevi lähellä sua.
Mua ihmiset ei nähneet, ne näki mun varjoni vain,
minä itse kaukana kuljin ja kaukaa viestit sain.
Herra, varjele järkeni valo!
Sain viestit mailta vierailta,
joit' eivät toiset tunne.
Minä nään vain sumua silmissäin,
ma vaikka katson kunne.
En eroita ma muuta kuin kasvot äityein.
Oi, äiti, äiti, äiti, oi ota mun sydämein!
Herra, varjele järkeni valo!
Minä olin hänen kultasilmänsä
ja hän mua hemmotteli.
Hän rukoili mun puolestain
niin kauvan kuin hän eli.
Oi, ethän, ethän, äiti, mua heitä vieläkään.
Kun sua vaan ma muistan, niin itken yhtenään.
Herra, varjele järkeni valo!
Kas itku syömen puhdistaa
Oi, kiitos, kiitos Herran,
viel' että voin ma itkeä--
kai anteeks annat kerran.
Oi, Herra, Herra, Herra, ota multa kaikki muu,
ota leipä, laulun lahja, tai sulje mullalla suu,
mutta varjele järkeni valo!