Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan
kodin rakkahan raunioita
ja muistelen muistoja lapsuuden,
kalaretkiä, karkeloita.
Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan
sydän täynnä ja rinnassa rauha.
Taas mennyt on talvi ja tullut on
suvi uusi ja lämmin ja lauha.
Taas tahdon ma alkaa uudestaan,
taas tahdon ma kerran koittaa,
en tahdo ma taistossa kaatua vaan,
vaan tahdon ma seista ja voittaa!
Minä käyn kuni kylväjä pellollaan
kodin kankailla, karjateillä,
ja toukoja uusien toiveiden
minä kastelen kyyneleillä.
94.
Kai useinkin tyhjältä, tyhmältä
niin tunnuin ma mielestäsi,
kun vaieten, ilman aatteita,
minä istuin sun vierelläsi.
Elä tuota, oi impeni, ihmettele!
Oli mullakin aatteita ennen,
oli aatteita antaa sullekin,
oli antaa tullen ja mennen.
Nyt on mulla aatos yksi vaan.
Kuka yhden on seurassa aina,
se tyrmistyy, vaikk' aatos se ois
itse taivahan Luojalta laina.
Nyt on mulla aatos yksi vaan.
Ja mitäpä puhuisin minä,
kun sitä et aatosta kuitenkaan
minun lausua sallis sinä.
95.
VUORILLA KULKEVAT SUURET
TUULET.
Vuorilla kulkevat suuret tuulet,
vuorilla lehdet ne lepattaa,
vuorilla tuulevi, vaikka jo hiljaa
nukkui laakso ja metsä ja maa.
Vuorilla lentävät suuret linnut,
vuorilla kotkat ne kaartelee,
vuorilla valvotahan, vaikka ammoin
nukkui laakso jo lauluineen.
Vuorilla valvovat suuret surut,
vuorilla sankarit sotaa käy,
vuorilla taistellaan, vaikka laakson
pirteistä ei tulen pilkettä näy.
96.
Kunis kukkivat kanervat kankahan
ja vehreä rannan on raita,
sinis vapaana keikkuos tyttöni vaan
ja impenä iloitse maita.
Mut puolat kun palolla punertuu
ja muuraimet mäkien luota,
niin silloin, tyttöni vienosuu,
ole varoillas sekä vuota!
97.