Mitä tahtoisit kultani kutripää,
sen tiedän, mut antaa en voi!
Sinä tahtoisit lempeä läikkyvää,
joka kulkee ja karkeloi.
Sinä tahtoisit taivasta muuttelevaa,
milloin päivää, pilviä milloin;
sun onnesi taas olis taltuttaa,
mitä myrskyt ne velloi silloin.
Ja mielestäs vesillä vieriä ois
siinä venheessä suloisempi,
joka vaappua, vaaroilla uhata vois
ei niin ole laulajan lempi.
Kas, laulaja, hän on sotamies!
ja hän lempivi soturin lailla,
min mielessä aina on kotilies,
vaikka vierii hän vierailla mailla.
Ja laulaja hän on ritari--
vaikk' oiskin vaan de la Mancha!--
Hällä kädessä toisess' on kitari
ja toisessa peitsi vankka.
Hän sotii ja kulkee ja kullervoi--
vaikka tuulimyllyjä vastaan!--
Mut maailman kaiken hän taistohon voi
toki vaatia armahastaan.
Hei, eespäin ratsuni vaahtoinen vaan!
Mitä siitä, jos nauravi Pansa!
Ei tallirenkejä milloinkaan
runo kantanut satulassansa.
64.