"Ja hän sanoi: Tämä on Passukin matkan loppu, mutta sinun
tiesi, Charley, kulkee yhä eteenpäin monen auringon nousun
ja laskun aikana, yli tuntemattomien maiden ja outojen
vesien ja se on täynnä vuosia ja kunniaa ja mainetta. Se
vie sinut monen naisen majaan ja hyvän naisen, mutta
koskaan ei se johdata sinua suurempaan rakkauteen kuin
Passukin rakkaus -- -- Aina on Passuk ollut ylpeä miehestään.
Nouskoon hän ylös, sitokoon lumikengät jalkoihinsa ja
lähteköön, jotta hän saisi pitää ylpeytensä."
Jack Londonin "Naisen rakkaus".
Sitte tuli se vuosi jona Borealian maasta ei enää paljastunut
täydellisesti kuin pieni täplä. Seuraavana talvena osa kansasta kuolisi
varmasti sen vuoksi, että energia ei riittäisi asumusten lämmitykseen.
Myöhemmin uhkaisi nälkäkuolema.
Edellisenä talvena oli Turja tehnyt matkan Ekvatorian rajalle mukanansa
Taitsa ja pari muuta Ekvatorian miestä. Nämä kävivät Turjan
lähettiläinä Ekvatorian päällikön puheilla. Ekvatoria lähetti
neuvottelijat jäätikölle Turjan leiriin. Mutta nämä neuvottelijat eivät
tienneet juuri muuta sanoa, kuin että kansoja oli viime aikoina tullut
Ekvatoriaan pohjoisesta ja etelästä ja että Ekvatorian hallitus on
taipuvainen antamaan maata. Ehtoja ei voitu nyt yksityiskohtaisesti
ilmoittaa -- sillä hallitus oli merellä huvittelemassa. Turja odotti
kauan lähempiä tietoja, mutta kun ei niitä kuulunut, täytyi hänen
palata niine tietoineen kotiin.
Hän teki tämän matkan sekä mennessä että tullessa aivan uusia reittejä
myöten tutkiakseen jäätikköä ja havaitsi, että hänen ensi kerralla
kulkemansa tie on paras.
Lämpimän vuodenajan lähetessä loppuaan kysyttiin asiassa kansan mieltä.
Ennen äänestystä annettiin jokaiselle tilaisuus nähdä kiikarilla
Avaruuden Hirviö ja samalla selitettiin heille lyhyesti koko ongelma.
Edeltäpäin määrätyt joukkueet kokoontuivat toinen toisensa jälkeen
öisin Kapitolion isoon suojamaan ja Turja ja Urja tekivät heille
vuoronperään selvää asemasta.
Äänestyksessä kannatti enemmistö muuttoa Ekvatoriaan.
Vähemmistön puolesta tuli lähetystö Turjan puheille. Se ilmoitti, että
ainakin suurin osa vähemmistöstä ei aio lähteä:
_Ensiksikin_ eivät he olleet vakuutettuja siitä, että ei käänne
maan ilmastossa voisi tapahtua jo verrattain pian. Eihän päällikkö
voinut sanoa, milloin Avaruuden Hirviö sivuutetaan.
_Toiseksi_ arvelivat he, että vaimot ja lapset kuolevat etelän
jäätiköllä.
_Kolmanneksi_ eivät he tienneet millainen oli vastaanotto
Ekvatoriassa ja millä ehdoilla siellä saa maata.
Näin ollen aikoivat he jäädä Borealiaan -- ainakin toistaiseksi.
Turja vastasi, että se on aivan niinkuin olla pitää:
_Ensiksi_ ei koko kansa voi muuttaa samalla kertaa. Siihen eivät
varusteet riitä, vaikka lähtöä on valmistettu jo lähes ajastaika.
_Toiseksi_ voi melkein puolet kansasta elää vielä ainakin vuoden
Borealiassa.
_Kolmanneksi_ ei ketään voida pakoittaa lähtemään.
Näin ollen on aivan oikein, että osa kansasta jää Borealiaan --
toistaiseksi.
Mutta hän toivoo saavansa tulla sen osan pelastamaan, ennenkuin se
kuolee jäätiköllä.
Ja sitte alkoivat valmistukset lähtöä varten. Laskettiin kuinka
paljon jälelle jäävä kansan osa tarvitsi ruokavaroja ja energiaa, ja
sen yli käytettävissä oleva energia ja ruokavarat käytettiin
matkavalmistuksiin. Rekiä, kelkkoja ja kasematteja korjattiin ja
valmistettiin uusia. Ilveksiä kaadettiin nahkojen ja lihan saantia
varten. Tehtiin lapsille ilveksennahkaisia pukuja ja rekiin pieniä
kasematteja, joissa heitä kuljetettaisiin.
Turja ajatteli elämää uudessa maassa ja varasi mukaan kaikkea, mitä sen
järjestäminen siellä aluksi vaatisi: käsikirjoja, pienempiä koneita,
työaseita y.m.s.
Eräänä päivänä tuli Urja mietteissään puolisonsa luo.
-- Kysyn mielipidettäsi eräässä asiassa, puheli hän. Tiedän erään
suuren perheen, joka on elänyt yhdessä tähän saakka. Kaksi perheen
jäsenistä, mies ja vaimo, ovat johtaneet tämän ihmisryhmän elämää. Muut
perheen jäsenet ovat luottaneet heihin ja totelleet heitä. Nyt aikoo
toinen puoli tästä perheestä lähteä Ekvatoriaan, mutta toinen puoli
aikoo jäädä tänne. Mitä sinä arvelet -- eikö noiden ikäänkuin perheen
johtajiksi valittujen ole jaettava osat niin, että toinen lähtee toisen
osan mukana ja toinen jää tänne pitämään toisesta osasta huolta?
-- Jos he tahtovat syvästi ja vakavasti tehtävänsä täyttää, niin
minusta tuntuu, että heidän on meneteltävä juuri niinkuin sinä sanot,
vastasi Turja, ajattelematta asiaa sen enempää.
-- Niin, nyökkäsi Urja. He tahtovat täyttää tehtävänsä syvästi ja
vakavasti. Sepä hyvä, että sinäkin olet sitä mieltä. Ja hän poistui
hiljaisena.
Mutta hetken kuluttua palasi Urjan kysymys uudestaan Turjan mieleen.
Hän hätkähti.
-- Minäpä olin taasen aika tuhrus. Hänhän tarkoitti juuri meitä.
-- -- -- Mutta se ei saa tapahtua!
Urjan päätös oli kuitenkin horjumaton. Hän alkoi puuhata
mukana niinkuin se, joka _jää kotiin_. Ja kaikkiin Turjan
vastaväitteisiin hän huomautti vain hymyillen:
-- Sinä itse sanoit.
-- Minä tein tyhmyyden, suuren tyhmyyden.
-- Ei. Sinä ratkaisit _aivan oikein_. Ja minä ihmettelen että
kysyinkään tyhmyyksiä. Mikä lienee ollut minussa -- -- --. Mutta sehän
on selvä kuin entisaikojen päivä. Minä autan vointini mukaan niitä,
jotka tänne jäävät. Sinä tulet sitte meitä hakemaan.
Turjan mieleen palasi se uni, jonka hän näki ensimmäisenä yönä
maajäätiköllä ja hän joutui ensi kerran elämässään omituiseen hätään
kuin avuton lapsi. Mutta mikään ei auttanut. Unestansa hän ei voinut
puhua mitään ja Urja osasi rauhoittaa hänet.
Kestettiin tavalliseen aikaan kamala ja pitkä myrsky. Ja heti kun
arveltiin pahimman myrskyajan päättyneen, alkoi lähtö. Yötä päivää
kulkivat lumiveturit lahden jäällä edestakaisin. Joukko toisensa
perästä astui niihin päälliköiden johtamina ja joukko toisensa perästä
astui niistä ulos siinä kohdassa, mistä Turja oli noussut ensi kerralla
maajäätikölle.
Turja ja Urja olivat taasen Kapitolion katolla. Turjan mieli oli tällä
kertaa kovin raskas. Urja huomasi sen ja ponnisteli kaikki voimansa
löytääkseen valoisia muistoja ja keksiäkseen virkistäviä sanoja.
Taaskin he tarkastelivat maatansa. Sillä oli jo selvä kuoleman leima
kasvoillansa. Jäätikkö oli puristavan lähellä joka puolella. Jäätikön
alla oli jo heidän yhteinen lapsuudenkotinsa. Siitä olivat vain muistot
jälellä, valoisat, kirkkaat muistot heidän mielessänsä.
Silloin oli elämä vielä ihanaa! Oli valoa, oli kasveja, olipa
lintujakin! Heidän yhteiset leikkikenttänsä nousivat sieltä jäätikön
alta, hohtaen suloisessa, siunatussa auringonvalossa -- kun he
katselivat sinne taivaanrantaan. Kas, eivätkö juosseetkin siellä pieni
tyttö ja poika hymyten, nauraen ja ilakoiden! Tuossa kulki heidän
polkunsa kasvitarhan taakse. Vanha mies, asumuksen vanha hoitaja, astua
tepsutteli monet kerrat sitä polkua heidän kanssansa ja kertoi heille
menneistä ajoista, jotka olivat olleet vieläkin ihanampia, valoisampia
ja lämpimämpiä. Oli ollut aika, jolloin ei jäätikköä ollenkaan näkynyt.
Maa viheriöitsi, metsät humisivat, linnut lauloivat -- ja kansa lauloi.
Vanhus puhui paljon eräästä naisesta, jota hän oli nähtävästi suuresti
rakastanut, sillä kyynel kiilsi hänen silmässään joka kerta kun hän
mainitsi hänen nimensä. -- -- -- Vanhus on ollut jo kauan Suuren
Rauhan portin tuolla puolen. He, tyttö ja poika, vaihtoivat leikkinsä
oppiin ja työhön. -- -- -- Isät ja äidit, joita vastaan he olivat niin
monta kertaa tuota tietä juosseet, ovat seuranneet vanhusta sinne,
missä ei ole sulaa eikä jäätikköä, ei myrskyjä eikä Avaruuden Hirviötä.
-- He muistelevat koko taipaleen sieltä leikkikentiltä tähän hetkeen
saakka ja tuntuu kuin olisivat he eläneet vuosituhansia. Kaikki on
muuttunut. Maa kuolee, kansa pakenee kuolemaa. He eivät ole viime
vuosina muuta kokeneet kuin hurjaa taistelua.
Nyt heidän tiensä eroavat. Turjasta tuntuu kuin jättäisi hän Urjan kera
tänne puolet elämästänsä ja voimistansa. Hän ei ollut milloinkaan
ajatellut itseänsä. Mutta tämä uhri oli niin äärettömän raskas. Hän
pusersi kaidetta ja pidätti rintansa polttoa kohoamasta silmiin. Urja
hyväili häntä. -- -- --
Koko muuttava kansa oli jaettu kolmeen suureen ryhmään, päällikköinä
Turja, Karma ja Jorma. Jokainen tällainen ryhmä oli jaettu pienempiin
ryhmiin, päällikköinä edellisillä Ekvatorianmatkoilla mukana olleita
miehiä. Pienempinä soluina olivat joukkueet. Kun retkeläiset nousivat
jäätikölle ja järjestettiin matkajärjestykseen, kukin joukkue
kelkkoinensa pitkään köyteen sidottuna, niin muodostui siitä valtava
jono, niinkuin musta jättiläiskäärme olisi luikertanut lahdesta
jäätikölle.
Käskyjä, ohjeita ja tietoja annettiin merkeillä, radiosäteillä ja
puhelukoneilla, joiden lanka kulki joukkueesta joukkueeseen.
Ja niin alkoi valtaisa matka jäätiköllä. Se edistyi hitaasti. Tapahtui
onnettomuuksia, jäätikkö otti osansa, pysähdyttiin metsästämään,
levättiin -- kaikki vei aikaa. Mutta päivä päivältä kuitenkin kasvoi
välimatka jäisen, kuolon uhkaaman kotomaan ja sen lapsien välillä. Arpa
oli nyt peruuttamattomasti heitetty. Ei auttanut muu kuin
_eteenpäin_! -- -- --
Ne sata päivää ja yötä, jotka kansa ponnisteli jäätiköllä, olivat
Turjan siihen astisen elämän vaikeimpia päiviä. Hän nukkui milloin
kerkesi ja kerkesi harvoin. Hän oli päivän ja yön kuluessa kaikkialla
pitäen silmällä vaeltavan kansan kuntoa jättiläiskulkueen ensimmäisestä
miehestä viimeiseen saakka. Hänellä oli pieni lumiveturi, jolla hän
kierteli leirissä ja sopivalla jäätiköllä myöskin kulkueen keskuudessa.
Hän tarkasti varastot joka ilta, huolehti sairaista ja lapsista,
puhutteli naisia tiedustellen heidän vointiansa. Hän saapui aina heti
onnettomuuspaikalle ja lähti siitä vasta kuin kaikki oli selvänä. Hän
otti vastaan tietoja, jakoi käskyjä, neuvoja ja ohjeita yöt ja päivät.
Veltot ja saamattomat päälliköt pantiin viralta armotta ja kunnollisia
nimitettiin sijalle. Jos ilmeni petosta tai rikollisuutta vaeltavan
kansan keskuudessa, oli määrä soveltaa kaikkein ankarimpia
rangaistuksia. Karma ja Jorma tekivät ihmeitä. Voimassa ja urhoudessa
he voittivat Turjan. Ainoastaan äly ja kylmäverisyys vaaroissa antoi
Turjalle ylemmyyden. Yleensä oli järjestys hyvä ja päälliköt tekivät
tehtävänsä. Ainoastaan pari miestä vietiin "ilveksen ruuaksi".
Muutamia vaimoja ja lapsia paleltui, kuilut veivät satakunta miestä,
hirmumyrskyt hautasivat toisen verran metsästysmatkoilla. Mutta
tuhannet vaelsivat edelleen.