* * * * *
Oli lakannut satamasta.
Äkkiä välähti aurinko esiin häipyväin pilvien lomasta. Tytöt
tervehtivät sitä ilolla. Oli jo alkanut tuntua painostavalta, kun se
niin kauvan oli kateissa ollut.
Kuinka kaikki heti muutti muotoa. Yksin uunikin nurkassaan ja seinät
näyttivät ilostuvan, ja narcissikukat Eevan pöydällä käänsivät
valkeita kupujaan sädetten suudeltaviksi.
Eeva aukaisi molemmat ikkunapuoliskot, ja he istuutuivat
ikkunalaudalle.
Lukemattomat vesihelmet väreilivät puitten lehvillä ja nurmikolla.
Auringonsäteiden taittuessa niihin tuikehtivat ne joko seitsenvärin
sätehissä tai kuultivat kullalle ja hopealle. Ja äsken valjulla
taivaanranteella upeili kaunis sateenkaari.
-- Näes, Selma -- sanoi Eeva -- kun puhuimme tulevaisuudestamme ja
epätietoisina katselimme ilman usviin, aukesi eteemme tämä ihanuus.
Minusta se ikäänkuin ennustaa meille -- näin kirkas, näin toiveita
täynnä on se oleva! Oi, miksei ole Väinökin sitä nyt kanssamme
katselemassa, että hänkin siihen uskoisi!
He olivat niin vaipuneina kirkkaan tulevaisuutensa katselemiseen,
etteivät huomanneet maalaisnaista, joka arastellen aukaisi puutarhan
portin ja nähtyään tytöt ikkunassa hiljalleen lähestyi heitä. Hän oli
jo aivan heidän edessään, kun Selma havahtui ja kysyi:
-- Lääkäriäkö etsitte?
-- Een -- vastasi nuori nainen verkalleen -- minulla olisi vain
täällä kirje. Tuolta metsäkyliltä kulkeissani annettiin se
tuodakseni. Kun eihän olisi kastunut sateessa.
Ja hän veti huivinsa alta rintapielestään paksun kirjeen.
Tytöt kumartuivat lukemaan päällekirjoitusta.
-- Neiti Selma Som...
-- Se on Väinöltä -- huudahti Selma ihastuneena. -- Käsialan tunnen
kaukaakin.
Ja juuri kun me kaipasimme häntä -- riemuitsi Eeva.
Eeva kiiruhti toimittamaan jotain sen tuojalle.
Kun hän hetken päästä palasi huoneeseen, oli Selma jo auvaissut
sateessa liuvonneen kuoren, ja Eevan mielestä koko huone oli täynnä
metsän tuoksuja, joita kastunut kirje oli tuonut mukanaan.
-- Luetaan yhdessä, ääneen -- ehdotti Selma -- se on luonnollisesti
meille yhteinen.
-- Niinpä lue sinä -- pyyteli Eeva asettuen mukavaan asentoon
nojatuoliin.
He koettivat kumpikin salata toisiltaan sitä levottomuutta, joka
yhdistyi heidän iloonsa kirjeen saannista.
Selma luki:
-- Siskot!
Minä en rupea kirjoittamaan Teille tavallista kirjettä,
mutta lähetän tässä jokapäiväiset muistiinpanoni, jotka ovat
tehdyt päiväkirjan muodossa. Näistä parhaiten näette nykyisen
mielentilani, toiveeni ja tuumani. Sillä minä olen todellakin
niin itserakas, että luulen Teidän mielenkiinnolla seuraavan
elämääni täällä. -- Terve!