Sillan rakentaminen.
Ennen lähtöään tuli Robert Allitsen vanhaan kirjakauppaan tervehtimään
Zerviah Holmea. Tämä oli lukemassa Gibbonia.
Nämä kaksi miestä olivat seisoneet Bernardinen haudalla.
— Aloin jo tuntea häntä, — sanoi vanha mies.
— Minä tunsin hänet koko ajan, — sanoi nuori mies. — En muista hetkeä,
jolloin hän ei olisi ollut osa omaa elämääni.
— Hän rakasti teitä, — sanoi Zerviah. — Hän oli puhumassa minulle siitä
juuri sinä aamuna kuin te tulitte.
Ja sitten, hellyydellä, joka oli outoa hänessä, kertoi Zerviah Holme
Robert Allitsenille, kuinka Bernardine oli avannut hänelle sydämensä.
Hän ei ollut sitä ennen ketään rakastanut, mutta Juroa Herraa hän
rakasti.
— Min'en rakastanut häntä siitä syystä, että säälin häntä, — niin oli
Bernardine sanonut. - Minä rakastin häntä hänen itsensä tähden.
Ne olivat olleet hänen sanansa.
— Kiitos, — sanoi Juro Herra. — Ja Jumala siunatkoon teitä
kertomuksestanne.
Hän lisäsi sitten:
— Pöydällä oli muutama irtonainen paperiarkki. Hän oli aloittanut
kirjansa. Saanko minä ne?
Zerviah laski ne hänen käteensä.
— Ja tämä valokuva, — sanoi vanhus, — sen minä jätän teille.
Noitten pienten, laihain kasvojen kuva pantiin paperien joukkoon.
Miehet erosivat toisistaan.
Zerviah Holme palasi lukemaan Rooman historiaa. Juro Herra palasi
vuoristoon, elämään elämätänsä loppuun ja rakentamaan siltaansa,
niinkuin me kaikki teemme, ken tieten, ken tietämättä. Jos se murtuu,
niin rakennamme jälleen.
— Nyt se tehdään lujemmaksi, — sanomme silloin itseksemme.
Ja niin aloitamme uudestaan.
Me olemme hyvin kärsivällisiä.
Ja sill'aikaa vierii vuosi vuoden perään.