Huomatessani portin olevan auki rohkenin eilen iltapäivällä
kävellä ulos kartanon edustalle, ja ennen kuin aavistinkaan olin
tullut pitkän jalavarivin päähän. Siellä istahdin maantielle
vievän leveän jalkaportaan askelmille; tie johtaa kaupunkiin. Ja
siinä mietiskellessäni mitä mielessäni aina liikkuu, näin useita
henkilöitä juoksevan talosta minua kohti, miehiä ja naisia,
ikäänkuin säikähtyneinä. Ensiksi ihmettelin, mikä heillä oli
hätänä, kunnes heidän lähemmäksi tultuaan huomasin heidän olevan
aivan hätäännyksissään minun luullusta karkaamisyrityksestäni.
Ensiksi tuli siinä se kauhea Colbrand harppoen pitkillä raajoillaan
lähes kaksi kyynärää askeleella, takanaan toinen rengeistä, herra
Williams-poloisen ryöstäjä. Sitte havaitsin Nanin hengästyksissään
ja keittäjättären juoksemassa hänen perässänsä. Viimeisenä tulla
vaappui rouva Jewkes niin joutuin kuin saattoi, ja huomasin hänen
syytävän mitä katkerimpia huudahduksia minua vastaan. Colbrand sanoi:
"Oi, kuinka te kaikki me säikäytti!" ja meni taakseni, kaiketikin
estääkseen minua vilistämästä tieheni.
Istuin alallani näyttääkseni heille, ettei minulla ollut mitään
pakoaikeita; paitsi perin pientä menestymisen mahdollisuutta, oli
viime yritykseni vienyt minulta halun uusiin kokeihin. Ja kun
rouva Jewkes tuli kuuleman päähän, huomasin hänen olevan hirveästi
kuohuksissaan ja pauhaavan vehkeistäni.
"Miksi", sanoin minä, "olette noin hädissänne? Täällä olen
istuskellut muutaman minuutin, eikä minulla ollut pienintäkään
aikomusta lähteä pois tai mennä mihinkään edemmäksi, vaan olisin
palannut heti kun alkaisi hämärtää." Hän ei tahtonut uskoa minua; ja
tuo raakalainen löi minua kauhealla nyrkillään ja olisi luullakseni
tuuperruttanut minut, jollei Colbrand olisi tullut väliin sanoen
nähneensä minut hiljaa istumassa katsellen ympärilleni pienintäkään
poistumisen oiretta osoittamatta. Mutta tämä ei riittänyt: hän käski
molempain palvelijatarten tarttua minua käsikynkästä ja viedä minut
takaisin taloon ja ylikertaan; ja täällä nyt olen ollut siitä asti
lukkojen takana, ilman kenkiä. Turhaan olen väittänyt, ettei minulla
ollut mitään suunnitelmaa mielessäni, niinkuin ei tosiaan ollutkaan.
Viime yö täytyi minun nukkua hänen ja Nanin välissä; ja huomaan että
hän on päättänyt siitä tytöstä tehdä itselleen kätyrin minua vastaan.
Niin, hänen kohtelunsa ja vielä pahempaa aavistelevan pelkoni vuoksi
olen tosiaan aivan kyllästynyt elämääni.
Nyt vastikään on hän ollut luonani, antanut minulle kengät ja
komentavasti käskenyt minun kello kolmeksi tai neljäksi laittautua
matkalaukusta otettavaan pukuun, -- sitä matkalaukkua en ole
viimeiseltä nähnytkään, -- sillä hän sanoo odottavansa vieraisille
lady Darnfordin kahta tytärtä, jotka tulevat vartavasten minua
katsomaan; ja niin antoi hän minulle matkalaukun avaimen. Mutta minä
en totellut häntä, vaan sanoin, etten tahtonut olla näyteltävänä
tai tavata noita naisia. Hän jätti minut uhkaillen, että saisin
uppiniskaisuuttani vielä katua, mutta millä tavoin?