Rukouksemme ovat vihdoinkin tulleet kuulluiksi, ja riemumme on
ylenpalttinen. Oi, mistä kärsimyksistä, mistä koettelemuksista
oletkaan suoriutunut! Siunattu olkoon jumalallinen armo, joka on
tehnyt sinut kykeneväksi vastustamaan niin monia kiusauksia! Emme
vielä ole joutaneet lukemaan lävitse pitkiä selvityksiäsi kaikista
noista vaikeuksista. Sanon _pitkiä_, koska ihmettelen, miten olet
saanut aikaa ja tilaisuutta niiden kyhäämiseen. Muutoin ne
kylläkin ovat joutohetkiemme ilona: luemme niitä yhä uudelleen ja
uudelleen, niin kauvan kuin elämme, kiitollisuuden tuntein Jumalaa
kohtaan, joka on antanut meille niin hyveellisen ja järkevän
tyttären. Kuinka onnellinen onkaan osamme köyhyytemmekin keskellä!
Oi, älköön kukaan koskaan katsoko lapsia itselleen taakaksi, koska
köyhimmätkin olosuhteet voivat synnyttää niin paljon rikkautta
sinunlaisessasi tytössä, Pamelamme! Pysy, rakas tyttäreni,
järkähtämättä samalla ylevällä tiellä; silloin emme kadehdi
isoisimpiakaan, vaan haastamme heitä esittämään sellaisen tyttären
kuin meidän.
Sanoin ettemme olleet lukeneet kaikkia kirjoituksiasi lävitse.
Olemme liian levottomia ja ryhdyimme senvuoksi silmäilemään
loppua, mistä huomaamme hyveellisyytesi palkinnon pilkistävän ja
isäntäsi sydämen kääntyneenä näkemään menettelynsä hupsuuden ja
sen vahingon, mitä oli rakkaalle lapsellemme aivoitellut: sillä
hän _olisi_ tärvellyt sinut, jos olisi voinut. Mutta
hyveellisyytesi on hänen sydämensä hellyttänyt, ja hyvä
esimerkkisi on epäilemättä tuottanut hänelle herätyksen.
Emme ymmärrä, että voit mitenkään muutoin menetellä yhtä hyvin ja
edullisesti kuin suostumalla nykyiseen ehdotukseen ja tekemällä
herra Williamsin, kunnon herra Williamsin -- Jumala häntä
siunatkoon! -- onnelliseksi. Ja vaikka me olemme köyhiä emmekä voi
lisätä rakkaalle lapsellemme mitään ansiollisuutta, -- mainetta
tai omaisuutta, -- vaan pikemminkin olemme hänelle häpeäksi
maailman silmissä, toivon kuitenkin ylpeyden syntiin lankeamatta
voivani sanoa, ettei ole ketään kunnollista, keskisäätyyn kuuluvaa
miestä, joka ei voisi pitää itseään onnellisena sinut saadessaan.
Mutta koska sanot että tällä haavaa mieluummin jätät
naimisajatukset, olkoon kaukana meistä, että yrittäisimmekään
sinua pakolla taivuttaa! Osoitettuasi niin paljon järkevyyttä
käyttäytymisessäsi me tekisimme kovin väärin, jos sinua tässä
suhteessa epäilisimme tai koettaisimme sinua valinnassasi opastaa.
Mutta ah, lapseni! mitäpä _me_ voimme puolestasi tehdä -- sinun
osanottosi kovaan kohtaloomme ja antautumisesi yhtä ankaraan
elämään ei hyödyttäisi _meitä_, vaan _lisäisi_ huoliamme. On kyllä
aikaa jutella näistä seikoista sitte kun saamme ilon nähdä sinut
luonamme, mistä nyt annat meille toiveita ja minkä Jumala suokoon.
_Aamen, aamen_ sanovat _hellimmät vanhempasi_, aamen!
Nöyrät ja alamaiset terveisemme ja kiitoksemme arvoisalle herra
Williamsille. Sanomme vieläkin: Jumala häntä ainiaan siunatkoon!
Oi, kylläpä meillä on sinulle paljon haasteltavaa! Suokoon Jumala
meille onnellisen kohtaamisen! Kuulemme kartanonherran lähtevän
matkalle Lontooseen. Hän on komea herrasmies, ja suuret on hänellä
hengenlahjat. Kunpa hän olisi yhtä kunnokas! Mutta toivon hänen
nyt tekevän parannusta.
Oi, mitä sanomatonta lohtua, rakas isä, kirjeesi on minulle tuonut!
-- Kysyt _mitä_ voit puolestani tehdä! -- Mitäpä sinä _et voisi_
lapsesi puolesta tehdä? -- Sinä voit antaa hänelle niitä neuvoja,
joita hän on niin kovin kaivannut ja yhä kaipaa ja _aina_ tarvitsee:
sinä voit tukea ja vahvistaa häntä hyveen poluilla, joille hänet
alussa neuvoit; ja te voitte rukoilla hänen edestään sellaisin
vilpittömin ja puhtain sydämin, joita ei palatseissa tapaa! -- Oi,
kuinka minä ikävöin heittäytyä jalkainne juureen ja vastaanottaa
sellaisten hyvien vanhempain siunauksen! Mutta ah, kuinka ovatkaan
toiveeni jälleen pilviset siihen verraten, mitä ne olivat sulkiessani
viime kääröni. Yhä uusiin koettelemuksiin, uusiin vaaroihin pelkään
Pamela-parkanne väkisinkin joutuvan; mutta jumalallisen armon ja
teidän esirukouksienne avulla toivon lopultakin hyvin selviäväni
kaikista vaikeuksistani, koska ne eivät ole oman turhamaisuuteni tai
havitteluni tulos.
Mutta jatkanpa toivotonta tarinaani. Huomasin herra Williamsin
käyneen hiukan kärtyiseksi kärsimättömyydestäni, ja niinpä kirjoitin
vakuuttaakseni hänelle, että tahdon olla niin levollinen kuin suinkin
ja täydellisesti noudattaa hänen opastustaan; varsinkin koska isäni,
jonka terveiset hänelle esitin, oli vakuuttanut minulle isäntäni
olevan lähdössä Lontooseen; ja sehän hänen täytyi tietää, sillä
muutoin hän ei olisi siitä minulle kirjeessään maininnut.