Kaikki kartuttaa levottomuuttani ja hätääni. John Arnoldin
hukkaantunut kirje saa minut aavistelemaan kavaluutta. Kuitenkin
on minulle vastenmielistä luulla itseäni niin tärkeäksi
henkilöksi, että otaksuisin jokaisen liittyvän minun turmakseni
juonittelemaan. Oletteko sentään varma, ettei Lontoon-matkasta
tulekin matka Lincolnshireen? Eikö John, joka on kerran pettänyt,
voisi jälleen olla petturi? Miksi _täytyy_ minun olla tässä
epäilyssä? Jos saisin sen hevosen, niin heittäisin ohjakset sen
kaulalle ja luottaisin siihen, että kaitselmus johdattaisi sitä
taattuna oppaanani! Sillä minä en tahtoisi saattaa teitä vaaraan
juuri nyt, kun virkaanasettamisenne on tapahtumaisillaan. Pelkään
kuitenkin, hyvä herra, että teitä onnettoman avomielisyytenne
vuoksi epäillään avustajakseni, vaikka olisimme kuinkakin
varovaisia!
Jos _kunniani_ asemesta olisi kysymyksessä _henkeni_, en haluaisi
saattaa teitä tai ketään muutakaan pienimpäänkään hankaluuteen
näin arvottoman tyttö-poloisen vuoksi. Mutta, oi herra pastori!
minun _sieluni_ on yhtä kallis kuin jonkun prinsessan sielu,
vaikka olen asemaltani ja arvoltani halvinta orjaa alempi.
Pelasta siis viattomuuteni, laupias taivas, ja varjele sieluni
tahrattomana! Onnellisena panen silloin alttiiksi arvottoman
henkeni, nähdäkseni kaikkien vaivojeni ja kaiken levottomuuteni
päättyvän.
Suokaa anteeksi kärsimättömyyteni: mutta aavisteleva sydämeni
ennustaa kamalaa uhkaa! -- Kaikki näyttää ympärilläni synkältä, ja
tuon naisen läpitunkematon yrmeys ja äänettömyys, ilman mitään
näennäistä syytä tapahtuneena _päinvastaisen_ käyttäytymisen
muutoksena, saavat minut pelkäämään pahinta. Nuhdelkaa minua, hyvä
herra, jos luulette että olen väärässä; ja kuitenkin antakaa
minulle neuvojanne, mitä on tehtävä; siitä on teille kiitollinen
teidän _suuresti ahdistettu palvelijanne_.