Herra Williams on ollut täällä, mutta meillä ei ole ollut tilaisuutta
jutella keskenämme; hän näytti ällistyneeltä rouva Jewkesin
muuttuneesta sävystä ja umpimielisyydestä tuon ystävällisen vierailun
jälkeen, jolloin olivat olleet niin vapaapuheisia keskenään, ja vielä
paljoa enemmän siitä, mitä nyt alan teille kertoa. Pastori kysyi
tahtoisinko lähteä kierrokselle puutarhaan rouva Jewkesin ja hänen
kanssaan. "Ei", kieltäysi emännöitsijä, "minä en voi tulla". Herra
Williams kysyi: "Eikö neiti Pamela voisi lähteä kävelylle?" -- "Ei",
sanoi hän, "minä en sitä halua".
"Kah, rouva Jewkes", virkkoi pastori, "pelkäänpä että olen teitä
pahastuttanut". -- "Ette ollenkaan", vastasi toinen: "mutta pianhan
saanette vapaasti kävellä toisenne kanssa niin paljon kuin haluttaa.
Olen lähettänyt tiedustamaan viimeisiä ohjeitani _tästä_ ja
_tärkeämmistäkin_ asioista. Jahka ne saan, sallin teidän menetellä
niinkuin te molemmat tahdotte; mutta siihen asti ei merkitse mitään,
kuinka vähän te olette yhdessä."
Tämä säikähdytti meitä kumpaakin. Herra Williams näkyi äkkiä aivan
tyrmistyvän ja sai itsesyyttävän ilmeen, kuten minusta tuntui. Menin
siis rouva Jewkesin selän taakse, pidin molempia kämmeniäni yhteen
liitettyinä ja paperinpalaa niiden välissä ja katsahdin pastoriin.
Tämä näkyi käsittävän tarkoitukseni, että alottaisimme jälleen
kirjeenvaihtomme tiilten avulla. Jätin heidät kahden kesken ja
vetäydyin komerooni kyhäämään kirjettä tiilten väliin kätkettäväksi.
Mutta kun minulla ei ollut aikaa sitä jäljentää, kerron vain
pääsisällön.
Nuhtelin häntä liiallisesta avomielisyydestä ja kerkeydestä mennä
rouva Jewkesin ansoihin, mainitsin pelkääväni petollista peliä ja
selitin lyhyesti syyt, miksi olin huolissani ja kiihtyneenä. Pyysin
häntä ilmoittamaan mitä oli puhunut ja huomautin että mielestäni
oli mitä painavimpia perusteita palata pakosuunnitelmaan. Asetin
kirjeen iltasella tavalliseen paikkaan ja odotan nyt kärsimättömästi
vastausta.