Olen juuri tällä haavaa aivan ihmeissäni! Toivoakseni kaikki on
hyvin, -- mutta minulla on teille kerrottavana omituinen käänne.
Herra Williams ja rouva Jewkes tulivat tänään luokseni, edellinen
haltioituneena ja jälkimäinen omituisen liehahtelevana. "Kah,
mamseli Pamela", sanoi hän, "minä ilmoitan sinulle iloisen uutisen!
Iloisen uutisen! Sallikaa minun yksin puhua!" Sitte hän istahti
ikäänkuin hengästyneenä, ähkyen ja puhkuen. "Kah, kaikki käy niinkuin
ennustin!" sanoi hän: "tulee tosi naimiskaupasta sinun ja herra
Williamsin kesken. Sitähän minä aina aattelinkin. Meidän isännällemme
ei ole hyvyydessä vertaa! Kas vaan, kas vaan, häijy, epäluuloinen
Pamela-neito... niin, rouva Williams -- voinhan yhtä hyvin nimittää
sinua siksi", haastoi tuo röyhkeä nainen. "Sinun tulisi langeta
polvillesi ja anoa tuhannesti anteeksi, että olet häntä epäillyt."
Hän aikoi jatkaa; mutta minä sanoin: "Älkää kiduttako minua tällä
tavoin, pyydän, rouva Jewkes. Antakaa minun tietää kaikki! Ah, herra
Williams", huudahdin, "pitäkää varanne, pitäkää varanne!" -- "Jälleen
epäluuloinen!" sanoi taloudenhoitajatar. "Näyttäkäähän hänelle
kirjeenne, herra Williams, ja minä näytän hänelle omani: sama henkilö
ne toi."
Vapisin ajatellessani mitä tämä voisi tarkoittaa ja lausuin: "Olette
niin yllättäneet minut, etten voi seistä, kuulla enkä lukea! Miksi
tulitte tuolla tavoin hätäännyttämään näin heikkoa sielua?" Pastori
sanoi tällöin rouva Jewkesille: "Annammeko kirjeemme neiti Pamelalle,
jättäen hänet toipumaan hämmästyksestään?" -- "No, kaikella muotoa",
vastasi toinen; "eihän niissä muuta ole kuin säihkyvää kunniaa ja
suosiota!" Ja niin he jättivät kirjeensä minulle ja poistuivat.
Sydämeni oli ihmetyksestä ihan ahdistuksissa, niin etten
maltittomuudessanikaan voinut niitä heti lukea; mutta toivuttuani
sitte huomasin niiden sisällön näin omituiseksi ja odottamattomaksi: