Oi, kuinka toimenne ja asemanne mukainen teidän ystävällinen
kirjeenne on! Jumala teitä siitä siunatkoon! Nyt minä luulen
tulevani onnelliseksi. Olisin suruissani, jos joutuisitte minun
tähteni kärsimään; mutta toivon että sen teille satakertaisesti
korvaa se Jumala, jota näin uskollisesti palvelette. Olisin myös
kovin onnellinen, jos konsaan kykenisin sitä vähimmässäkään määrin
palkitsemaan. Mutta ah! minulle tehdyt palvelukset voivat tapahtua
ainoastaan Jumalan tähden; olenhan köyhä ja alhainen, vaikkakin
toivoakseni liian korkea mieleltäni halpaan ja kunnottomaan tekoon
kuningaskunnankaan saavuttamiseksi.
Minulle on mieluista mitä vain te parhaaksi ajattelette: minähän
en tunne noita henkilöitä enkä tiedä millä tavoin heidän puoleensa
kääntyä. Olen kiitollinen postinhoitajaa koskevasta vihjauksesta.
Olin ajatellut turvautua kirjeiden lähettämiseen, milloin siihen
saisin tilaisuutta; mutta näen nyt yhä selvemmin ja selvemmin,
että vaarat ympäröivät minua joka puolelta ja ettei isäntäni
kunniallisuuteen voi ollenkaan luottaa.
Luulisin, hyvä herra, että jos jompikumpi niistä säätyläisnaisista
sallisi minun tulla luokseen, niin voisin päästä täältä pakenemaan
teidän avaimenne avulla. Koska on mahdotonta tietää, minua kun
niin vartioidaan, milloin se voi tapahtua, niin mitenkähän olisi,
herra pastori, jos koettaisitte teettää toisen samanlaisen ja
asettaisitte sen ensi tilassa päivännoudon alle? Varmaankaan ei
saisi menettää aikaa. On jokseenkin ihmeellistä, ettei rouva
Jewkes ajattele avainta, vaikkei muuten unohda pienintäkään
seikkaa. Mutta jos minulla olisi tuo avain, niin voisin siinä
tapauksessa, etteivät nuo naiset tahdo suoda minulle turvapaikkaa,
juosta pois mihin vain; ja kun kerran olisin päässyt kartanon
ulkopuolelle, ei heillä olisi mitään tekosyytä pakoittaa minua
tänne palaamaan; sillä minä en ole tehnyt mitään pahaa ja
toivoakseni saisin jokaisen sääliväisen ihmisen uskomaan
kertomukseni: tällöin _teidän_ nimenne ei tulisikaan mainituksi.
Kidutuksellakaan ei minulta sitä voitaisi kiristää, sen vakuutan.
Vielä yksi asia, hyvä herra. Ettekö ole ollenkaan kirjeenvaihdossa
isäntäni bedfordshireläisen huonekunnan kanssa? Sitä tietä kenties
voisin saada tietoja hänen aikeistaan tulla tänne ja milloin hän
saapuu. Liitän tähän mukaan petollisen heittiön kirjeen (sillä
minä voin luottaa teihin kaikessa), John Arnold-poloisen. Sen
sisällöstä selviää, miksi sen lähetän. Ehkä täten voidaan jotakin
keksiä: sillä hän näyttää halukkaalta sovittamaan minua kohtaan
harjoittamansa petoksen, vastaisia palveluksia luvaten. Jätän sen
viittauksen harkintanne mukaan käytettäväksenne ja olen, arvoisa
herra, _teidän alati kiitollinen palvelijanne_.
Toivon, hyvä herra, että teidän avullanne voin silloin tällöin
lähettää pienen käärön isä- ja äiti-rukalleni. Minulla on viisi,
kuusi guineaa: asettaisinko puolet niistä teidän käytettäväksenne,
voidaksenne maksaa miehen ja hevosen tai mitä muuta satumme
tarvitsemaan?
Olin tuskin ehtinyt jäljentää tämän ennen kuin minut kutsuttiin
päivälliselle; pistin herra Williamsille aiotun kirjeen poveeni,
voidakseni tilaisuuden tullen asettaa sen siihen rakkaaseen paikkaan.
Kaikista puutarhan kukkasista päivännouto totisesti onkin armain! Se
on minulle onnekas! Kuinka oivallisesti juoneni menestyykään! Alan
vain peljätä, että kyhäilyni keksitään; sillä ne paisuvat laajoiksi:
tähän asti olen harsinut ne alusnuttuuni ja kannan niitä lähinnä
paitaani. Entä jos tuo syöjätär tarkastaisi pukuni! Mutta kun koetan
olla hänelle mieliksi, niin ei hän sitä tee.
Olen vastikään palannut kävelyltä puutarhasta ja asettanut kätköön
kirjeeni. Me nimittäin lähdimme onkimaan, kuten rouva Jewkes oli
minulle luvannut. Hän pani syötin koukkuun, minä viskasin sen
lampeen ja pyydystin pian sievoisen toutaimen. "Uita sitä, uita",
neuvoi hän. Minä tein niin ja sain sen maalle. Murheellinen ajatus
juolahti juuri silloin mieleeni, ja minä heitin kalan takaisin
veteen. Kuinka hauskaa sen näkyikään olevan vapaudessaan pulikoida!
"Miksi sen takaisin paiskasit?" kysyi vartijani. -- "Oi, rouva
Jewkes", virkoin minä, "minusta tuntui kuin tuo toutain-parka olisi
ollut onneton Pamela. Vertasin teitä ja itseäni häijyyn isäntäämme.
Niinkuin me viettelimme toutain-raiskan, samaten minutkin petettiin
valheellisilla syöteillä; ja kun te sanoitte: 'Uita sitä, uita!'
koski sydämeeni ajatellessani, että leikkisin pettämäni kalapoloisen
turmiolla. En voinut olla heittämättä sitä takaisin veteen; ja ettekö
nähnyt, kuinka iloisesti onnellinen toutain pulahti tiehensä meitä
pakoon? Oi", lisäsin, "kunpa joku hyväsydäminen sääliväinen ihminen
toimittaisi minulle vapauteni takaisin samalla tavoin! Onhan minun
vaarani yhtä suuri."
"Herra siunatkoon", sanoi hän, "mitä sinä ajatteletkin!" -- "En voi
enää onkia", vastustin minä. -- "Jahka _minäkin_ koetan onneani",
päätti hän ottaen vavan. -- "Tehkää niin", vastasin minä; "ja minä
tahdon kylvää elämää sillä välin kun te hävitätte sitä. Minulla on
muutamia härkäpapuja ja menenpä pistämään ne jonkun lavan syrjään
nähdäkseni, kuinka pian ne itävät esille; sitten nimitän niitä
puutarhakseni."
Näette siis, rakas isä ja äiti, että täten saan hyvän verukkeen
käydäkseni toistekin puutarhaani katsastamassa; ja vaikka multa
näyttäisikin hiukan verekseltä, se ei nyt herätä niin suuresti
epäluuloa. Hän ei tässä aavistellut mitään; ja minä menin istuttamaan
papuni sinne tänne noin viiden kyynärän pituudelta kummallekin puolen
päivännoutoani; ja helposti talletin kirjeen kätköönsä. Enkä olekaan
vähäisen ylpeä tästä juonestani. Varmaankin joku keino lopuksi
keksitään!