Nyt päättyy kauhea viikko, joka on kulunut siitä kun lähdin
toivoen näkeväni teidät, rakas isä ja äiti. Voi, kuinka erilaisia
olivat toiveeni silloin ja nyt ovat! Mutta kukapa tietää, mitä nuo
onnelliset tiilet voivat aikaansaada? Kuitenkin täytyy minun ensin
kertoa teille, kuinka rouva Jewkes kuritti minua! Se on ihan totta!
Ja näin se tapahtui:
Kärsimättömyyteni päästä puutarhaan kävelemään oli suuri, koska
halusin nähdä, oliko mitään toivomusteni mukaista tilaisuutta
tarjoutunut. Mutta tämä häijy rouva Jewkes ei olisi sallinut minun
lähteä ilman häntä; ja sanoi, ettei hänellä ollut aikaa. Meillä oli
sen johdosta aika sanasota; minä sanoin hänelle, että oli perin
ankaraa, kun minua ei uskottu yksinäni kävelemään puutarhassa,
hengittääkseni hiukan raikasta ilmaa, vaan täytyi olla vaanittuna ja
vartioituna pahemmin kuin varas. Hän vetosi yhä ohjeisiinsa ja sanoi,
ettei hän saanut uskoa minua näkyvistään. "Sinun olisi parasta"
sanoi hän, "olla levollinen ja tyytyväinen, vakuutan sinulle; sillä
minulla on pahempiakin määräyksiä kuin vielä tiedätkään. Muistan",
lisäsi hän, "sinun kysyneen herra Williamsilta, oliko naapuristossa
mitään vallasväkeä. Tämä saa minut aavistelemaan, että mielit paeta
heidän luokseen kertomaan synkkää, surullista tarinaasi, kuten sitä
nimität." Seisoin sydän kurkussa; sillä tuon viittauksen vuoksi
pelkäsin hänen nähneen kirjeeni tiilten alla. Oi, kuinka rauhaton
olin! Vihdoin hän sanoi: "No, koska panet sen niin pahaksesi, voit
mennä kävelemään kierroksen, ja minä tulen hetkisen perästä mukaasi."
Päästyäni hänen ikkunansa näkyvistä menin toivorikasta paikkaa kohti;
mutta pian hänen inhoittava äänensä pakoitti minut hiljentämään
askeleeni. "Hehei, miksi niin ketterästi ja mihin niin joutuin?"
huusi hän; "mitä! juoksetko sinä kilpaa?" Ja minä pysähdyin häntä
odottamaan, kunnes hän lihavine ruhoineen oli lyllertänyt luokseni.
Hän tarttui käsivarteeni puolittain hengästyneenä, ja niin täytyi
minun kulkea rakkaan paikan ohitse rohkenematta siihen edes vilkaista.
Puutarhuri oli työssä loitompana, ja minä aloin puhella hänen
taiteestaan; mutta rouva Jewkes sanoi: "Säisympään, ohjeitteni mukaan
en saa sallia, että teet liikaa tuttavuutta palkollisten kanssa." --
"Oh", virkoin minä, "pelkäättekö että liittoutuisin heidän kanssaan,
ryöstääkseni jotakin isännältäni?" -- "Kenties sitä pelkään", sanoi
inhoittava heittiö; "sillä jos ryöstät häneltä itsesi, olisi se hänen
mielestään pahinta mitä voisi hänelle tapahtua".
"Ja sanokaahan", haastoin minä kävellen eteenpäin, "kuinka jouduin
hänen omaisuudekseen? Mitä muuta oikeutta hänellä on minuun kuin
se, minkä varas saattaisi väittää itsellään olevan anastamaansa
tavaraan?" -- "Onko mokomaa ennen kuultu?" sanoi hän. "Tämä on suoraa
kapinaa, totisesti! No, no, karitsaiseni" (siten tuo hupsu nainen
minua usein nimittää), "jos minä olisin hänen sijassaan, niin hän
ei kauvan pitäisi omistusoikeuttansa sinuun kyseenalaisena". -- "Ja
mitä te tekisitte", tivasin minä, "jos olisitte hänen sijassaan?" --
"En arvelisi ja epäröitsisi kuten hän, vaan päästäisin sekä itseni
että sinut tästä tuskastanne." -- "Kah, Jezebel", sanoin minä (kun en
voinut itseäni hillitä), "tärvelisittekö minut väkivalloin?" Tällöin
sivalsi hän minua huimasti olkapäähän. "Tuosta saat", huusi hän;
"ketä sinä nimität Jezebeliksi?"
Kummastuin niin suuresti (sillä te, rakas isä ja äiti, ette ole
minua ikänä lyöneet), että olin kuin ukkosen iskemä; ja katsahdin
ympärilleni ikäänkuin etsiäkseni joltakulta apua. Mutta, ah! ketään
ei ollut saapuvilla; ja sanoin hieroen olkapäätäni: "Onko tämäkin
ohjeittenne mukaista? Voi minua, täytyykö minun kärsiä iskujakin?"
Ja sitte purskahdin itkuun ja heittäydyin ruohokäytävälle, jolla
seisoimme. Hän sanoi kovin ärtyneesti: "En siedä sellaisia
nimityksiä, sen sinulle vakuutan. Hei, tule nyt! Näen että olet
uhmamielinen: sinut täytyy taltuttaa ja sinut taltutetaan. Kyllä minä
sinunlaisesi pienet ärsyttelijät kesytän, ole varma! No, tule nyt,
menemme sisälle ja minä lukitsen sinut huoneeseesi; et saa kenkiä
etkä mitään muutakaan, jos asiat näin ovat."
En tiennyt mitä tehdä. Tämä oli minulle julmaa; soimasin itseäni
suulaudestani: olinhan nyt antanut hänelle veruketta ankaruuteen ja
olin nenäkkyydelläni tuhonnut ainoan suunnitelman, mikä minulla vielä
oli. Puutarhuri näki tapahtuman, mutta emännöitsijä huusi hänelle:
"Kah, Jacob, mitä te töllistelette? Pitäkäähän huolta työstänne." Ja
mies käveli toisaalle, pois näkyvistämme.
-- No, -- ajattelin minä, -- täytyy näenmä hiukan teeskennellä. --
Hän tarttui minua tylysti kädestä: "No, nouse ylös", sanoi hän,
"ja tule sisälle. Kyllä minä sinulle Jezebeliä näytän, näytän
niinkin!" -- "Ka, rakas rouva Jewkes", sanoin minä. -- "Ei mitään
helliä sanojasi ja mairitteluasi!" virkkoi hän; "mikset minua enää
nimitä Jezebeliksi?" Näin että hän oli vimmatusti vihainen, ja minä
olin aivan ymmällä. Olen usein kuullut naisia moitittavan heidän
kielestään; toivon etten olisi päästänyt omaani niin valtoimeksi.
"Mutta minä en voi tulla sisälle", kieltäysin, "en tosiaan voi!"
"Mikset voi?" tiuskaisi hän. "Vakuutanpa että voin ottaa sinunlaisesi
huippanan kainalooni ja kantaa sisälle, jollet tahdo kävellä. Sinä
et tunne voimaani." -- "Tunnen kyllä", sanoin minä, "tunnen liiankin
hyvin. Ja ettekö kohtele minua pahemmin, kun tulen sisälle?" Nousin
siis, ja hän mutisi pitkin tietä itsekseen, että hänkö, joka oli
kohdellut minua niin hyvin, oli käyttäytynyt minun suhteeni Jezebelin
tavoin! ja muuta sellaista.
Kun tulin lähelle rakennusta, istahdin penkille ja virkoin: "Mutta
minä _en_ tahdo tulla sisälle ennen kuin sanotte antavanne minulle
anteeksi, rouva Jewkes. Jos suotte tuon teistä käyttämäni nimityksen
anteeksi, niin minä annan anteeksi, että minua löitte." Hän istahti
penkille viereeni, näkyi olevan kovin hämmennyksissään ja sanoi: "No,
tule pois, tahdon antaa sinulle anteeksi tämän kerran"; ja suuteli
minua sitten sovinnon merkiksi.
"Mutta", virkoin minä, "sanokaa minulle, missä saan kävellä ja
oleskella, ja suokaa minulle niin paljon vapautta kuin voitte; ja kun
tiedän kaikki minkä suinkin voitte minulle suoda, saatte nähdä että
olen niin tyytyväinen kuin saatan, enkä pyydä teiltä enempää".
"Niin", vastasi hän, "tuo kuulostaa paremmalta; toivoisin voivani
suoda sinulle kaiken vapauden, mitä haluat; sillä täytyyhän sinun
käsittää, ettei minulle tuota mitään iloa kytkeä sinua liepeisiini,
niin sanoakseni, ja kieltää sinua liikkumasta ilman minua. Mutta
ihmiset, jotka pitävät velvollisuudestaan väliä, eivät voi
välttää hankaluuksia; ja minähän olen maailman parhaan isännän
palveluksessa." -- "Kyllä", myönsin minä, "sitä hän kyllä on
jokaiselle muulle paitsi minulle!" -- "Hän rakastaa sinua totisesti
liiankin paljon", vastasi rouva Jewkes, "ja siinä syy; senvuoksi
sinun _tulisi_ tätä sietää". -- "Vai _rakastaa_!" vastasin minä.
-- "No", sanoi hän, "älä anna palvelijattaren huomata, että olet
itkenyt, äläkä hänelle mitään kielittele; varmaankaan sinä et
kertoisi heille puolueettomasti. Minä lähetän hänet luoksesi, ja saat
lähteä uudelle kävelylle puutarhaan, jos tahdot. Kenties se antaa
sinulle ruokahalua päivälliseen, sillä sinä et syö kunnollisesti
pysyttääksesi sielua ruumiissasi. Sinun kauneutesi on tervettä
ytimiin asti, muutoin et näyttäisi niin hyvältä kuin näytät, vaikka
sinulla on niin vähän ruokahalua, olet niin levoton ja niin paljon
nureksit ja valittelet aivan aiheettomasti."
-- Hm, -- ajattelin minä, -- sano mitä tahdot, kunhan vain pääsen
vapaaksi pahasta kielestäsi ja seurastasi. Ja nyt toivon saavani
tilaisuuden pujahtaa päivännoutoni luo. -- Mutta kävelinkin
toisaalle, poiketakseni sinne vasta palatessani, jotta välttäisin
epäluuloja.
Pakoitin palvelustytön juttusille, mutta haastelimme vain
jokapäiväisistä asioista; sillä minä huomaan että häneltä udellaan
kaikkia sanojani ja tekojani. Kun suunnitelmani mukaan tulin
paikalle, sanoin: "Käyhän tuolla puutarhurin pakeilla ja pyydä häntä
keräämään salaattia minulle päivälliseksi." Tyttö huusi "Jacob!" Minä
sanoin: "Hän ei voi kuulla sinua näin kaukaa; ja sanohan hänelle,
että haluaisin kurkunkin, jos hänellä niitä on." Hänen asteltuaan
nuolenkantaman päähän minä kumarruin, työnsin sormeni ylemmän tiilen
alle ja tempaisin sieltä osoitteettoman kirjeen ja sujautin sen
poveeni riemusta vavisten. Hän oli luonani ennen kuin sain sen oikein
talletetuksi, ja minä olin niin hätäännyksissäni, että pelkäsin
antavani itseni ilmi. "Mamseli näyttää säikähtyneeltä", ihmetteli
hän. "Kah", vastasin minä saaden onnellisen ajatuksen (ah, teidän
tytär-parastanne kehittyy vähitellen juonittelija, mutta toivoakseni
viatonta laatua!), "kumarruin haistamaan tuota päivännoutoa, ja iso
ilkeä mato ryömi siitä maahan säikäyttäen minut; sillä minä en voi
sietää matoja". Tyttö virkkoi: "Päivännoudot eivät tuoksu." -- "Eivät
tunnu tuoksuvan", myönsin minä. Ja sitte kävelimme sisälle. Rouva
Jewkes sanoi: "Kah, tällä kertaa olet kiirehtinyt; pääset toistekin."
Menin komerooni, lukitsin itseni sinne ja avattuani kirjeen luin
seuraavat sanat:
Olen äärettömästi huolissani hädästäsi. Kaikesta sydämestäni
toivon että minun vallassani olisi auttaa ja pelastaa niin suuri
viattomuus, kauneus ja ansiollisuus. Olen kokonaan riippuvainen
herra B:stä, ja minulla on toiveita, että hänen suosiostaan pian
saan paikkapitäjän. Mutta mieluummin uhraisin kaiken toivoni
häneen (luottaen muutoin vain Jumalaan) kuin epäisin sinulta
apuni, mikäli sitä saan toimeksi. En ole koskaan katsellut herra
B:tä siinä valossa kuin hän nyt ilmaantuu. Olen täydellisesti sitä
mieltä, että sinun pitäisi, jos mahdollista, päästä pois hänen
käsistään, varsinkin kun täällä rouva Jewkesin kaittavana olet
perin huonossa hoivassa.
Meillä on täällä lady Jones, leskirouva, suuren omaisuuden haltija
sekä hyveellinen nainen, kuten uskon. Meillä on myöskin vanha sir
Simon Darnford ja hänen puolisonsa, joka on hyvä nainen; ja heillä
on kaksi tytärtä, siveellisiä nuoria neitoja. Kaikki muut
täälläpäin ovat vain keskisäätyisiä, korkeintaan käsityöläis- ja
kauppiasluokkaan kuuluvia. Koetan, jos haluat, tiedustella joko
lady Jonesilta tai lady Darnfordilta, sallisivatko he sinun paeta
heidän luokseen. En pidä laisinkaan luultavana, että voin pysyttää
itseni salassa tässä asiassa; mutta, kuten sanottu, tahdon panna
kaikkeni vaaraan auttaakseni sinua. Sillä minä en ole koskaan
nähnyt sinuun verrattavaa suloutta ja viattomuutta. Sinun kova
kohtalosi on kokonaan kiinnittänyt minut puolellesi; sillä tiedän,
kuten varsin onnistuneesti lausuit, että jos voin auttaa sinua
tässä tilanteessa, täytän siten yhtaikaa kaikki uskonnon
vaatimukset.
Mitä lady Daversiin tulee, lähetän hänelle kirjeen, jos haluat;
mutta se ei saa lähteä meidän postitalostamme, sellaisesta sinua
varoitan. Sillä mies on herra B:lle kiitollisuudenvelassa
leivästään ja virastaankin; ja päättelen muutamista sanoista,
jotka häneltä olutkannun ääressä kirposivat, että hänellä on
ohjeensa. Et aavistakaan, kuinka saarrettu olet; ja se kaikki
vahvistaa mielessäni otaksumaasi, ettei sinulle mitään
kunniallista tarkoiteta, vakuuteltakoon mitä tahansa; ja olen
iloinen, ettet tässä suhteessa kaipaa varoitusta. Salli minun
sanoa, että olin kuullut sinua paljon ylistettävän, mutta en
luullakseni läheskään niin paljon kuin ansaitset sekä ulkomuotosi
että sielusi puolesta: silmäni vakuuttavat minut edellisestä,
kirjeesi jälkimäisestä. Peljäten menettäväni nykyisen onnellisen
tilaisuuden kirjoitin pitemmälti kuin muutoin tekisin. En
kuitenkaan jatka enempää, vakuutanhan vain, että olen parhaan
kykyni mukaan _uskollinen ystäväsi ja palvelijasi_