Kirjoitan jälleen, vaikka ehkä tuonkin tämän teille taskussani;
toivoakseni ei minulle teidän luoksenne tultuani jääkään aikaa
kirjoittelemiseen. Nyt on keskiviikko-aamu, ja toivon pääseväni
kotimatkalle huomenaamulla; mutta minulla on ollut uusia
koettelemuksia ja uusia vastuksia, toisenlaatuisia, vaikka kaikki
samasta lähteestä.
Metsästämästä palattuaan isäntäni eilen kutsutti minut. Menin kovin
peloissani, sillä odotin että hän riehuisi ja olisi minulle vihainen
vapaapuheisuudestani. Senvuoksi päätin heti alussa alistuvaisuudella
riisua hänen suuttumukseltaan aseet ja lankesin polvilleni niin
pian kun hänet näin, lausuen: "Arvoisa herra, sallikaa minun, niin
totta kuin itse toivotte anteeksiantoa sekä rakkaan kunnon emäntäni
-- teidän äitinne -- vuoksi, joka viime sanoikseen suositteli minua
teille, rukoilla teitä suomaan minulle anteeksi kaikki vikani. Ja
myöntäkää minulle vain se suosio, viimeinen jota teiltä pyydän,
että sallitte minun lähteä talostanne, rauhassa ja tyynellä
mielellä, voidakseni minulle sopivalla tavalla jättää jäähyväiset
palvelustovereilleni ja jotta sydämeni ei aivan murtuisi."
Hän nosti minut ylös ystävällisemmin kuin olin koskaan kokenut ja
sanoi: "Sulje ovi, Pamela, ja tule luokseni työhuoneeseeni: tahdon
hiukan vakavasti puhella kanssasi."
"Kuinka minä voin, herra", estelin minä, "kuinka voisin!" ja
vääntelin käsiäni. "Oi, hyvä herra, sallikaa minun poistua
läheisyydestänne, minä rukoilen teitä." -- "Jumalan, Luojani kautta",
vakuutti hän, "minä en tee sinulle pahaa. Sulje vierashuoneen ovi ja
tule luokseni kirjastoon."
Sitte hän meni työhuoneeseensa, joka on hänen kirjastonsa ja
sitäpaitsi täynnä kallisarvoisia tauluja: uhkea suoja, vaikka
sitä nimitetään työhuoneeksi; ja se sijaitsee yksityispuutarhan
vieressä, jonne siitä käy ovi. Suljin vierashuoneen oven, kuten hän
käski, mutta jäin epäröiden sen viereen seisomaan. -- "Koetahan
vähän luottaa minuun", pyysi hän: "epäilemättä sinä voit, kun olen
puhutellut sinua näin juhlallisesti". Sitte minä hiivin häntä
kohti vapisevin askelin ja pamppailevan sydämeni kohautellessa
kaulahuiviani. "Tule sisälle", tivasi hän, "kun sinua käsken".
Minä tottelin. "Pyydän, teidän arvoisuutenne", virkoin, "säälikää ja
säästäkää minua!"
"Sen teen", vastasi hän, "niin totta kuin toivon tulevani autuaaksi".
Hän istahti muhkealle leposohvalle, tarttui minua kädestä ja
sanoi: "Älä epäile minua, Pamela. Tästä hetkestä alkaen en enää
katsele sinua palvelijanani: ja toivon ettet ole kiittämätön siitä
ystävällisyydestä, jonka aion sinulle lausua." Tämä hiukan rohkaisi
minua; pitäen molempia käsiäni omissaan hän jatkoi: "Sinä olet liian
järkevä ollaksesi huomaamatta, että ylpeän sydämeni uhallakaan en voi
olla sinua rakastamatta. Katsahda minuun, ihanakasvoinen tyttöni!
Minun _täytyy_ sanoa, että rakastan sinua: ja minä olen käyttäytynyt
sinua kohtaan tavalla, joka oli vallan vastoin sydäntäni, toivoen
peloittavani sinut luopumaan arasta karttavaisuudestasi. Näet että
tunnustan sen vilpittömästi; äläkä senvuoksi käytä sukupuolesi
valtteja minua vastaan."
En kyennyt mitään lausumaan, ja kun hän näki minun olevan liian
tuskastuneena ja häkeltyneenä jatkaakseen samaan suuntaan, hän
virkkoi: "Ka, Pamela, ilmoita minulle, millaisessa asemassa isäsi
elää; tiedän kyllä, että hän on köyhä mies: mutta onko hän yhtä
alhaisessa asemassa ja kunniallinen kuin hän oli silloin kun äitini
otti sinut luokseen?"
Silloin kykenin hiukan puhumaan ja luoden katseeni alas (sillä minä
tunsin kasvojeni hehkuvan kuin tulessa) sanoin: "Kyllä, herra, yhtä
_köyhä_ ja yhtä _kunniallinenkin_: ja se on minun ylpeyteni." --
Hän sanoi: "Tahdon tehdä jotakin hänen hyväkseen, ellet sinä asetu
esteeksi, ja tehdä koko perheenne onnelliseksi."
-- "Ah, hyvä herra!" vastasin minä, "hän on jo onnellisempi kuin
miksi hän koskaan voi tulla, jos hänen tyttärensä viattomuus on
suosionne hintana; ja minä pyydän teitä olemaan puhumatta siltä
_ainoalta_ puolelta, miltä minua voi haavoittaa".
"Minulla ei ole mitään sellaisia aikeita", kielsi hän.
-- "Oi, hyvä herra", huudahdin minä, "älkää sanoko niin, älkää
sanoko niin!"
"On helppoa", vastasi hän, "rakentaa isäsi onni _sinua_
vahingoittamatta." -- "No, armollinen herra", sanoin siihen, "jos
se on mahdollista, sallikaa minun tietää millä tavoin; ja kaikki,
minkä hyveellisenä pysyen voin tehdä, koituu elämäni pyrkimykseksi ja
harrastukseksi. Mutta mihinkäpä minunlaiseni tyttö-parka kyennee?"
"Minä soisin", lausui hän, "että viipyisit vielä edes viikon tai
kaksi ja käyttäytyisit minua kohtaan ystävällisesti; nöyrryn
sitä sinulta pyytämään, ja saat nähdä, että kaikki käy paremmin
kuin toivotkaan. Huomaan", jatkoi hän, "että aiot vastata toisin
kuin minä haluaisin; ja minua alkaa jo ärsyttää, että pitää näin
viheliäisesti kerjäillä. Käytöksesi kunnon Longmanin edessä, jolloin
kohtelin sinua niin tylysti ja helposti olisit voinut puhdistautua,
on aivan hurmannut minut. Ja vaikkei minua miellytä kaikki, mitä
eilen sivukammiossa kuunnellessani lausuit, on se kuitenkin
saattanut minut ihailemaan sinua entistä enemmän; näen sinussa
suurempaa arvollisuutta kuin konsaan olen naisessa havainnut. Kaikki
palkolliset, ylimmästä alimpaan, ovat sinuun hullaantuneet, sensijaan
että sinua kadehtisivat, ja pitävät sinua niin ylempänänsä, että
sekin aavistuttaa, millaisen aseman ja arvon sinä ansaitsisit. Olen
nähnyt useampia kirjeitäsi kuin luuletkaan" -- tämä hämmästytti
minua! -- "ja olen aivan ihastunut sinun kirjoitustavastasi, se kun
on niin vapaata, niin keveätä, ja monet mielipiteesi osoittavat sinun
ikäisellesi harvinaista kehitystä. Kaikki tämä yhdessä saa minut
ylenmäärin rakastamaan sinua. Nyt, Pamela, olen alentunut sinulle
tämän tunnustamaan. Jää minun mielikseni vielä vain viikoksi tai
kahdeksi, antaaksesi minulle aikaa järjestää joitakuita asioita; ja
sinä saat nähdä, kuinka edulliseksi se sinulle osoittautunee."
Vapisin huomatessani sydän-parkani myötäävän. "Oi, hyvä herra",
sanoin, "säästäkää poloista tyttöä, joka ei voi teihin katsahtaa ja
teitä puhutella. Sydämeni on täysi; ja miksi te tahtoisitte saattaa
minut turmioon?"
"Jäähän vain minun mielikseni vielä pariksi viikoksi", toisti hän,
"niin John saa viedä sanan isällesi, että sillä välin haluan tavata
hänet joko täällä tai hänen kotikylässään Joutsenen majatalossa".
"Oi, teidän arvoisuutenne", vastasin, "sydämeni on pakahtumaisillaan;
mutta polvillani rukoilen teitä, että sallitte minun lähteä huomenna,
kuten olin aikonut, älkääkä ryhtykö kiusaamaan tyttö-rukkaa, jonka
tahto olisi teidän tahtonne, jos hyveellisyyteni sen vain sallisi".
"Se sallii sen", vakuutti hän, "sillä minä en aio tehdä sinulle
mitään pahaa, siitä otan Jumalan todistajakseni!"
"Mahdotonta!" huudahdin minä: "senjälkeen, herra, mitä on tapahtunut,
en voi teitä uskoa. Kuinka monella tavalla voidaankaan poloiset
ihmis-lapset saattaa tärviölle! Hyvä Jumala, suojele minua vielä
_tämä_ kerta ja saata minut turvallisesti rakkaan isäni majaan!"
"Kummallinen, kirottu kohtalo", sadatteli isäntäni, "että näin
juhlallisesti puhuessani minua ei uskota!"
"Mitä minun sitten _tulisi_ uskoa, armollinen herra?" sanoin minä,
"ja mitä _voin_ uskoa? Mitä te olette sanonut, paitsi että minun
olisi jäätävä vielä kahdeksi viikoksi? Ja mihin minä sitten joudun?"
"Sukuylpeyteni ja varallisuuteni -- hiiteen kumpikin", huudahti
hän, "koskeivät ne voi vaikuttaa sinuun, vaan ainoastaan lisäävät
epäluulojasi! -- eivät salli minun yhtäkkiä alentua: pyydän sinua
senvuoksi viipymään vain viikon, jotta voin rauhoittaa niiden
korskeat vaatimukset". Oi, kuinka sydämeni värähti! ja minä aloin
(kun en tiennyt mitä tehdä) lukea isämeitää. "Älä huoli minun
tähteni vieritellä rukousnauhasi helmiä, Pamela!" virkkoi hän; "sinä
olet oikea nunna". Mutta minä lausuin ääneen, silmäni kohotettuina
taivasta kohti: "Älä johdata minua kiusaukseen; mutta päästä minut
pahasta, oi hyvä Jumala!"
Hän sieppasi minut syliinsä ja sanoi: "No niin, tyttöseni, sinä jäät
siis näiksi kahdeksi viikoksi, ja saat nähdä, mitä tahdon hyväksesi
tehdä. Jätän sinut tuokioksi ja menen viereiseen huoneeseen,
antaakseni sinulle miettimisaikaa ja osoittaakseni sinulle, etten
sinua väijy." Tuo ei mielestäni näyttänytkään pahalta.
Hän läksi ulos, ja hetkisessä ahdisti minua parikymmentä erilaista
ajatusta; joskus tuumin, että viikon, parin pitempi viipyminen
tässä talossa häntä totellakseni ei rouva Jervisin ollessa kanssani
voinut paljoa vahingoittaa: -- Mutta sitten, -- ajattelin, -- mistä
tiedän, mitä _voinen_ tehdä? Olen kestänyt hänen _vihansa_; mutta
enkö saattaisi heltyä hänen _ystävällisyydestään?_ Kuinka voin sen
kestää? No, toivoakseni saman suojelevan armon avulla, johon aina
tahdon turvata. Mutta mitä hän sitten on luvannut? Niin, hän tekee
isä- ja äiti-rukkani elämän mukavaksi. Oh! -- sanoin itsekseni, --
se on ihana ajatus; mutta en huoli viipyä siinä, jotten antaisi sen
johdattaa itseäni perikatoon. Mitä hän voi tehdä sellaiselle köyhälle
tytölle kuin _minä?_ Mihin saattaa hänen ylevyytensä alentua?
Hän puhuu, -- ajattelin, -- sydämensä ylpeydestä ja isoisesta
asemastaan: oi, ne mietteet ovat hänen _päässänsä_ ja myöskin hänen
sydämessänsä, muutoin hän ei niitä minulle _tällaisella_ hetkellä
tunnustaisi. No sitten, -- tuumin, -- se saattaa tarkoittaa vain
minun viettelemistäni. Hän ei ole mitään nimenomaan luvannut. Mutta
saanhan _nähdä_, mitä hän aikoo, jos jään vielä kahdeksi viikoksi.
Eivätkä nuo kaksi viikkoa kovin suuri asia ole: ja näenhän jo
muutaman päivän kuluessa, kuinka hän käyttäytyy. -- Mutta kun sitten
jälleen ajattelin hänen ja itseni välistä juopaa ja hänen nyttemmin
avonaisesti tekemäänsä rakkaudentunnustusta, kuten hän sitä nimitti,
ja että hän tämän jälkeen haastaisi minulle asiasta _selvemmin_ kuin
koskaan ennen ja minä kenties olisin heikompi ja _aseettomampi_ häntä
vastustamaan, niin silloin tuumin: -- Ka, ellei hän tarkoittanut
mitään häpeällistä, niin hän puhuisi rouva Jervisin kuullen; ja
inhoittava, hirveä komeroselkkaus, josta töin tuskin olin pelastunut,
muistui taas mieleeni; ja minä ajattelin, kuinka helppo hänen
olisi lähettää rouva Jervis ja palvelustytöt tieltä pois, ja että
kaikki hänen minulle aivoittelemansa tuho voisi tapahtua lyhemmässä
kuin siinä ajassa: ja niin päätin lähteä talosta ja jättää kaikki
kaitselmuksen huomaan, luottamatta ollenkaan itseeni. Ja kuinka
kiitollinen tulisi minun tästä päätöksestä ollakaan, kuten saatte
kuulla! Mutta päästyäni juuri tähän kohtaan kirjettäni John lähettää
minulle sanan, että hän ihan hetikohta lähtee teille päin. Toimitan
siis teille sen, mitä olen kirjoittanut, ja toivon jo huomen-illalla
anovani siunauksianne omassa köyhässä, mutta onnellisessa majassanne
ja kertovani teille lopun suusanallisesti. Jään siis siihen asti ja
ainiaan _teidän velvollisuudentuntoiseksi tyttäreksenne_.