Minun pitää kirjoittaa, vaikka jo pian tulenkin: sillä nyt minulla on
tuskin mitään puuhaa. Olen saanut valmiiksi kaikki, mitä minulla oli
tehtävänä, ja odotan sopivaa tilaisuutta lähteäkseni. Rouva Jervis
sanoi, että rahavarojeni täytyy olla vähissä, kun olin tehnyt niin
paljon ostoksia, ja halusi senvuoksi lahjoittaa minulle kaksi guineaa
niistä saamistaan viidestä, mutta minä en voinut ottaa niitä häneltä
vastaan, koska hänellä, poloisella vallasnaisella, on maksettavana
lastensa vanhoja velkoja, ne kun olivat tuhlaavaisia, ja hän kyllä
tarvitsee itse rahansa. Hyvin ystävällistä hänen tarjouksensa oli.
Olen pahoillani, että minulla on vain vähän tuotavaa, mutta tiedän,
että te _ette_ ole, -- suuressa hyvyydessänne! ja minä aherran sitä
uutterammin, kun tulen kotiin, jos voin saada vähän liinavaatteiden
ompelua tai mitä työtä tahansa. Mutta koko naapuristonne on niin
köyhä, että pelkään minulle tulevan työn puutetta, ellei matami
Mumford kentiesi toimita minulle sellaista joistakin tuntemistaan
säätyläisperheistä!
Tässä on surullista se, että minut on kasvatettu väärään suuntaan,
asiain näin ollen! Sillä hyvä emäntänihän, joka nyt on taivaassa,
rakasti laulua ja tanssia; ja koska minulla hänen mielestään oli
hyvä ääni, antoi hän minun oppia kumpaakin. Usein, varsin usein hän
pyysi minua laulamaan itselleen jonkun viattoman viisun tai hurskaan
virrenkin sekä tanssimaan hänen edessään. Ja minun täytyi oppia
myöskin kukitusta, piirustusta ja koruompelua; ja niinpä olenkin
näissä taidoissa kehittynyt jokseenkin näppäräsormiseksi, kuten
sanovat; ja hänellä oli tapana ylistää minua, ja hyvinpä hän osasikin
sellaista arvostella.
Mutta nyt, mitä kaikki tuo hyödyttää, kun asiat ovat kääntyneet tälle
tolalle?
Ka, ei muuta kuin että olen niinkuin sadun heinäsirkka, josta luin
eräässä armollisen rouvan kirjassa tähän tapaan:
"Kun muurahaiset kerran talvella tuulettivat muonavarastojansa, tuli
nälkäinen heinäsirkka (ehkä se olin minä raukka) anomaan niiltä
almua. Ne vastasivat sille, että sen olisi pitänyt kesällä uurastaa,
ellei tahtonut talvella kärsiä puutetta. 'Mutta', sanoi heinäsirkka,
'en minä jouten ollutkaan, sillä minä lauleskelin kaiken suvea'. --
'Sitten', neuvoivat ne, 'sopiikin sinun viettää iloinen vuosi ja
talvella tanssia kesäisten säveltesi tahtiin'." [Aisopoksen satuja.
Tekijä.]
Kylläpä olen soma otus laulu- ja tanssitaitoineni, kun tulen kotiin.
En kelpaa siellä edes vappukisoihin, sillä nämä menuetit, rigadunit
ja ranskalaiset hypyt, joita olen harjoitellut, soveltuvat minulle
huonosti vastaisten toverieni, karjatyttöjen, seurassa. Näin ollen
olisi parempi, että olisin oppinut pesemään vaatteita ja lattioita,
panemaan olutta, leipomaan ja muuta sellaista. Mutta ellen voi saada
ompelutyötä ja pääsen palveluspaikkaan, toivon pian oppivani nuo
taidot, kunhan vain joku on kyllin ystävällinen kärsiäkseen minua,
kunnes ehdin harjaantua: sillä isäntäni väitöksestä huolimatta toivon
olevani nöyräluontoinen ja opetuksesta vaarinottavainen; ja lähinnä
Jumalan armoa se onkin ainoa lohdutukseni. Minä näetten en pidä
mitään kunniallista työtä liian halpa-arvoisena. Alussa se saattaa
tuntua hiukan vaikealta; mutta voi ylpeätä sydäntäni, jos koetuksessa
sen sellaiseksi huomaan! Minä pakoitan sen taipumaan asemaansa tai
muserran sen.
Olen lukenut hurskaasta piispasta, joka oli uskonsa tähden tuomittu
poltettavaksi. Koettaakseen, kuinka sen kestäisi, hän pisti
sormensa sytytetyn kynttilän lieskaan. Niinpä minäkin äskettäin
Rachelin ollessa kääntynyt minuun selin koetin, osasinko puhdistaa
tinalautasta, jota hän oli alkanut hangata. Vähitellen se onnistui;
sainhan vain kahteen kohti rakon käteeni.
Nyt ajattelen ainoasti, että jos saisin kylliksi liinavaatteiden
ompelua, niin minun ei tarvitse pilata sormiani; mutta ellen saa,
tulkoot käteni vaan punaisiksi kuin verivanukas ja koviksi kuin
pyökkinen leikkuulauta, soveltuakseen minun asemaani. Täytyy
keskeyttää kirjeeni: joku tulee. -- Se oli vain Hanna tuomassa sanaa
rouva Jervisiltä. -- Mutta seis! taas tulee joku. -- Kah, se oli
Rachel.
Minä säikähdyn yhtä paljon kuin samassa satukirjassa mainitut
kaupunkilaishiiri ja maalaishiiri, kun vain kuulen jonkun
hisahduksen. Näitä seikkoja kertomalla voin huvittaa teitä
talvi-iltoina sitte kotiin tultuani. Jos voin saada työtä ja minulta
jää vähän aikaa lukemiseenkin, toivon meidän olevan hyvin onnellisia
turvevalkeamme ääressä. Syy, miksi vihjaisin teille, että toisin vain
vähän mukanani, on tämä:
Teidän on tiedettävä, etten aikonut tehdä niinkuin tänä iltapäivänä
olen tehnyt, -- otin nimittäin kaikki pito- ja liinavaatteeni ja
jaoin ne kolmeen osaan, kuten olin rouva Jervisille maininnut
aikovani, ja sanoin: "Nyt on maanantai, rouva Jervis; minun on
lähdettävä aikaisin torstai-aamuna: ja vaikka tiedän, että te
ette epäile rehellisyyttäni, pyydän teitä tarkastamaan tavarani
ja antamaan jokaiselle mitä hänelle kuuluu; tiedättehän että olen
päättänyt ottaa mukaani ainoasti mitä todella voin nimittää omakseni."
Hän sanoi (en tiennyt, mihin hän silloin pyrki; epäilemättä hänen
tarkoituksensa oli hyvä; mutta en ollut hänelle siitä kiitollinen,
kun sen sain tietää): "Anna viedä tavarat alas viheriään huoneeseen,
niin teen kaikki mitä minulta tahdot."
"Hyvin mieluusti", sanoin minä, "viheriään huoneeseen tai mihin
hyvänsä; mutta minusta voisitte tulla ylös ja katsastaa ne sellaisina
kuin ne ovat". Kuitenkin vein ne alas ja asetin ne kolmeen myttyyn
kuten ennenkin. Senjälkeen menin siis kutsumaan hänet niitä katsomaan.
Mutta hän näkyi tietämättäni ilmoittaneen herralle tästä
kohtauksesta; ja tässä viheriässä huoneessa on työntöovella ja
uutimella varustettu komero, missä taloudenhoitajatar säilyttää
hillojansa ja muita makeita ruokia. Hän teki sen kaiketi saadakseen
isännän muuttamaan mielensä, kun tiesi tarkoitukseni, ja aikoi siis
taivuttaa hänet antamaan minulle nuo tavarat. Sillä siinä tapauksessa
minä olisin niiden myynnillä voinut hankkia rahaa, mikä olisi tullut
meille hyvään tarpeeseen kotiin päästyäni. Enhän minä niitä kapineita
koskaan olisi voinut itse käyttää.
No niin, kuten olin sanomassa, hän oli tietämättäni livahtanut
tuohon kylkeiseen, luullakseni sillä välin kun menin rouva Jervisiä
kutsumaan, ja jälkeenpäin tämä tunnusti minulle, että se oli
isännän tahto hänen kuullessaan aikomuksestani. Muutoin hän ei
olisi niin menetellyt: vaikka minulla on syytä muistaa viimeistä
komeroseikkailua.
Emännöitsijän saapuessa lausuin siis: "Tässä, rouva Jervis, on
ensimäinen mytty: levitän kaikki nähtäväksi. Nämä ovat hyvän
emäntäni minulle antamia. Ensiksikin" -- ja sitte minä luettelin
pito- ja liinavaatteet, jotka armollinen rouva oli minulle
lahjoittanut, ja tätä tehdessäni siunasin vähän väliä häneltä
kokemaani ystävällisyyttä. Käytyäni sen mytyn läpi sanoin: "Se siitä
vaatekasasta, rouva Jervis; ne olivat hyvän emäntäni lahjoja.
"Nyt tulen arvoisan hyveellisen isäntäni lahjoihin: heh, tiedättehän,
tässä on _komeron_ edestä, rouva Jervis!" Hän nauroi ja sanoi: "en
ole iässäni nähnyt niin lystikästä tyttöä, mutta jatka". -- "Niin
teenkin, rouva Jervis", vastasin minä, "heti kun olen avannut mytyn";
sillä minä olin perin reipas ja nokkela, ollenkaan aavistamatta, kuka
minua kuunteli.
"Tässä nyt", sanoin, "ovat alati arvokkaan isäntäni lahjat", ja
sitten minä luettelin yksin kappalein toisen mytyn sisällön.
Senjälkeen käännyin omiini ja virkoin:
"Nyt tulee Pamela-rukan nyytti; ja pieni se on toisiin verrattuna.
Tässä on ensiksikin puuvillainen yöhame, jota oli tapani käyttää
aamusilla. Se on minulle kotiin tultuani melkein liian hieno; mutta
jotakinhan minulla täytyy olla. Sitten on tässä vanulla sisustettu
röijy kukitetusta villakankaasta, pari kaupustelijalta ostamiani
sukkia, olkihattu sinisine nauhoineen sekä palanen skotlantilaista
palttinaa, josta tulee kaksi miehen- ja kaksi naisenpaitaa (samaa
kangasta kuin ylläni oleva), isä- ja äiti-rukalleni. Ja tässä on
neljä muuta paitaa, yksi niistä aivan samanlainen kuin nyt ylläni,
toinen varsin hyvä ja molemmat muut vanhoja kelpo kapineita,
jotka sopivat kotona työssä laahattaviksi, sillä ne eivät ole
tännejättämisen arvoisia; ja tässä on kaksi paria kenkiä: olen
ottanut niistä päärmeet pois, myydäkseni, ja ehkäpä niistä saamillani
rahoilla ja parilla vanhalla hopeasoljella voin vielä ostaa jotakin
hyödyllistä, jos tiukalle käy. -- Mitä te nauratte, rouva Jervis?"
kysyin. "Kah, te olette kuin huhtikuun päivä; itkette ja nauratte
samassa hengenvedossa!
"No, odottakaas: tässä on kaupustelijalta ostamani
puuvilla-nenäliina; pitäisi minulla olla vielä toinenkin. Kas tässä
se on! Ja tässä ovat äsken ostamani kudotut kintaat; tämä on uusi
flanellitakkini, samanlainen kuin on ylläni; ja tässä nuppineuloilla
kiinnitetyssä kimpussa on useita paloja karttuunia, silkkiuikkuja
ja sen sellaista, mikä kelpaa liepeiksi, rintamuksiksi ja muuhun,
jos onnistun saamaan työtä. Tässä on pari taskupussia, liian
hyviä minulle, mutta minulla ei ole huonompia. Hyväinen aika, en
aavistanut, että minulla oli niin hyviä tavaroita!
"Kas niin, rouva Jervis", lopetin, "nyt olette nähnyt koko varastoni,
ja nyt istahdan kertomaan teille hiukan mitä ajattelen".
"Mutta puhuhan lyhyeen, tyttöseni", kehoitti hän; sillä, kuten hän
jälkeenpäin mainitsi, hän pelkäsi minun sanovan liian paljon.
"Asia näetten on tällä tavalla: minä aion toimia tasapuolisesti ja
omantunnon mukaan, rouva Jervis; ja minun täytyy pyytää, jos minua
rakastatte, että sallitte minun pitää oman pääni. Noihin emäntäni
antamiin tavaroihin ei minulla voi olla sellaista oikeutta, että
ottaisin niitä mukaani; sillä hän antoi ne minulle edellyttäen että
käyttäisin niitä hänen palveluksessaan ja tuottaakseni tunnustusta
hänen anteliaisuudelleen ja hyvälle sydämelleen. Mutta kun minut nyt
häädetään paikastani, en tietenkään voi käyttää niitä köyhän isäni
kodissa; sillä minä saisin koko kylän niskaani; ja senvuoksi päätän
olla _niitä_ ottamatta.
"Siis, rouva Jervis", puhuin edelleen, "on minulla vielä paljoa
vähemmän oikeutta arvoisan isäntäni lahjoihin: näettehän, mikä hänen
tarkoituksensa oli hänen antaessaan ne minulle. Ne olivat aiotut
häpeäni hinnaksi, ja jos minä voisin niitä käyttää, en usko, että ne
koskaan tuottaisivat minulle menestystä. Ja sitäpaitsi, käsitättehän,
rouva Jervis, että kun en tahdo tehdä mitä tuo arvoisa herrasmies
minulta vaatii, niin miksi ottaisin häneltä vastaan palkankaan?
Omantunnon, kunnian ja kaiken nimessä minulla ei ole sinulle mitään
sanottavaa, sinä häijy _toinen mytty_.
"Mutta", lausuin, "tulehan käsivarsilleni, rakas _kolmas_ nyyttini,
köyhyydentoverini ja kunniallisuuteni todistaja! Enkä tahdo tunnustaa
ansaitsevani pienintäkään siinä olevaa riepua, jos joskus menetän
oikeuteni siihen viattomuuden hohteeseen, jonka toivon aina olevan
elämäni ylpeytenä. Varmaan se on korkein lohdutukseni kuolemaan asti,
jolloin kaikki maailman rikkaus ja komeus on arvottomampaa kuin
viheliäisimmät ryysyt, mihin kerjäläisetkään voivat olla puettuina!"
Tässä minä syleilin _kolmatta_ myttyäni. "Mutta, rouva Jervis",
virkoin sitte (ja hän itki kuunnellessaan minua), "vielä on minun
vaivattava teitä eräällä seikalla, ja sitten olenkin sanonut kaiken
sanottavani.
"Oli neljä guineaa, kuten tiedätte, jotka hyvän emäntäni kuoltua
löydettiin hänen taskustaan, ja ne ynnä hiukan hopearahaa nuori
isäntäni antoi minulle: ne neljä guineaa lähetin köyhille
vanhemmilleni, ja he ovat ne rikkoneet. Mutta he tahtoisivat ne
korvata, jos niin haluan. Ja jos se teidän mielestänne on tehtävä,
niin se tehdään. Mutta ilmoittakaahan minulle rehellisesti
mielipiteenne; luuletteko että, kun niinä kolmena vuonna ennen
emäntäni kuolemaa en nauttinut mitään palkkaa, minua voitaisiin pitää
velasta vapaana? Sanoessani velasta vapaana en tietenkään tarkoita,
että vaivaiset palvelukseni olisivat vastanneet armollisen rouvan
hyvyyttä; sehän olisi mahdotonta. Mutta koska kaikki hänen suomansa
oppi ja kasvatus asiain käännyttyä tälle tolalle minua nyt vähän
hyödyttävät, olisi parempi, jos minut olisi totutettu raskaaseen
työhön, joka kuitenkin lopuksi on edessäni, ellen onnistu saamaan
paikkaa -- ja kyllähän te tiedätte, että palveluspaikoissakin
joutuu vallan kamalien kiusausten alaiseksi. Velattomuudesta
puhuessani tahdon sanoa: enköhän, palautettuani kaikki hänen
antamansa oivalliset lahjat, voi asettaa vähäpätöistä palvelustani
ylläpitoni vastineeksi, koska oppini ei nyt tule kysymykseen ja
varmasti tiedän, että rakas kunnon emäntäni olisi samaa mieltä,
jos vielä eläisi? mutta siitä on nyt turha puhua. No, jos niin on,
tahtoisin kysyä teiltä, enkö tämän runsaan vuoden mittaan, jonka
olen viettänyt isäntäni palveluksessa, jätettyäni hänen lahjansa
jälkeeni ole oikeutettu katsomaan elantoni lisäksi ansainneeni noita
neljää guineaa sekä näitä ylläni ja kolmannessa mytyssäni olevia
vaatekappaleita? Sanokaa nyt minulle vapaasti mielipiteenne puoltani
pitämättä tai minua suosimatta."
"Ah, rakas tyttöseni", virkkoi hän, "sinä teet minut kykenemättömäksi
sinulle laisinkaan puhumaan: olisi suurin loukkaus, mitä voit tehdä,
jos jättäisit mitään näistä tamineista jälkeesi; sinun täytyy ottaa
kaikki myttysi, tai muutoin ei herra koskaan anna sinulle anteeksi".
"No niin, rouva Jervis", sanoin minä, "en välitä, olen liiaksi
tottunut torumiseen ja kovaan kohteluun isäntäni puolelta
viimeksi. En ole tehnyt hänelle mitään pahaa; rukoilen ainiaan
hänen puolestansa ja toivon hänen tulevan onnelliseksi. Mutta
minä en ansaitse näitä tavaroita; en voi käyttää niitä, vaikka ne
ottaisinkin, joten niistä ei ole minulle mitään hyötyä. Toivoakseni
minulta ei puutu se vähäinen erä, mitä minä vain haluan sielun ja
ruumiin koossa pitämiseksi. Vedellä ja leivällä voin elää varsin
tyytyväisenä. Vettä saan mistä hyvänsä; ja ellen saa leipää, elän
kuin lintu talvella orjantappuran ja orapihlajan marjoilla ja muina
aikoina multasienillä, perunoilla ja nauriilla. Mitäpä minä siis
näillä kapineilla teen? -- Mutta kysyn mielipidettänne ainoasti
niistä neljästä guineasta: luuletteko että minun tulee ne palauttaa?
Vain sen minä haluan tietää."
"Ei suinkaan, hyvä lapsi, sitä sinun ei tarvitse", vastasi hän; "sinä
olet ne hyvin ansainnut jo pelkästään niillä liiveilläkin".
"Ei, en luule pelkällä sillä työllä _niitä_ ansainneeni; mutta
luuletteko, että liinaompeluni ja muut askarteluni siihen riittävät?"
"Kyllä, kyllä", vakuutti hän, "ja enempäänkin."
"Ottaen huomioon myöskin ylläpitoni, tarkoitan", sanoin minä, "ja ne
vaatekappaleet, jotka minulla on ylläni, muistakaa se, rouva Jervis".
"Kyllä, hyvä lapsi, epäilemättä sinulla on oikeus niihin rahoihin."
"No sitte", sanoin, "olen onnellinen kuin prinsessa. Olen aivan
niin rikas kuin toivon olevani; ja vielä kerran, rakas kolmas
myttyni, minä tahdon painaa sinut poveani vasten. Pyydän ettette
sano tästä mitään, kunnes olen lähtenyt, jotta isäntäni ei kovin
suutu, vaan että saan lähteä rauhassa; sillä teistä kaikista
erotessani on sydämeni pakahtua, muista seikoista puhumattakaan. Nyt,
rouva Jervis", jatkoin, "vielä yksi asia, isäntäni viimekertainen
esiintyminen minua kohtaan herra Longmanin läsnäollessa".
"Kuulehan, rakas Pamela", tokaisi hän, "pistäydypäs kamaristani
noutamassa pöydälle jättämäni paperi. Minulla on siinä jotakin
näytettävää."
"Sen teen", sanoin minä ja lähdin alas; mutta se olikin hänellä vain
veruke isäntäni määräysten kuulustamiseen, huomasin sitte. Tämä sanoi
pari kolme kertaa olleensa syöksähtämäisillään esille; hän ei voinut
sitä kestää ja toivoi etten minä saisi tietää hänen siellä olleen.
Mutta minä tepsutin niin ripeästi takaisin (mitään paperia kun en
löytänyt), että ehdin parahiksi näkemään hänen selkänsä, ikäänkuin
hän olisi ollut tulemassa viheriästä huoneesta ja menossa sitä
lähimpään. Ensimäisestä ovesta, joka oli avoinna, minä livahdin
sisälle ja suljin ja salpasin sen.
"Oi, rouva Jervis", surkeilin, "mitä olette minulle tehnyt! Näen
etten voi luottaa kehenkään. Minua ahdistetaan joka puolelta.
Kurja, kurja Pamela! mistä voit toivoa tapaavasi ystävän, jos rouva
Jerviskin liittyy sinua noin pettämään?"
Hän vakuutteli hartaasti hyvää tarkoittaneensa, kertoi minulle kaikki
ja sanoi isäntäni tunnustaneen, että olin saanut hänet pari kolme
kertaa pyyhkimään silmiänsä; hän sanoi toivovansa, että se tekisi
hyvän vaikutuksen, ja muistutti minulle, etten ollut lausunut muuta
kuin sellaista, mikä pikemmin herättäisi sääliä kuin suuttumusta.
Niinpä annoinkin hänelle anteeksi. Mutta oi, kunpa pääsisin
turvallisesti tästä talosta! Sillä koskaan ei ihmis-poloista liene
niin kiusattu kuin minua jo monta kuukautta perätysten. Mitähän
lähinnä tapahtuu _teidän kuuliaiselle tyttärellenne_.
Rouva Jervis sanoo olevansa varma, että minut saatetaan vaunuilla
kotiin teidän luoksenne. Vaikka tämä näyttää minulle liian
suurelliselta, osoittaa se kuitenkin, ettei minua ole epäsuosiossa
häädetty paikastani. Lincolnshirestä onkin saapunut matkavaunut, ja
luullakseni pääsen niissä, sillä toiset ovat aivan muhkeat.