MIES: Miksi ystävääni sanot syylliseksi?
YSTÄVÄ: Lienee hän säikähtänyt sanojani.
NAINEN: Hän on ansainnut kuolemanrangaistuksen!
MIES: Mitä on tapahtunut?
NAINEN: Katso, pattoinen kalpenee!
MIES: En tiedä, mistä syytät häntä.
YSTÄVÄ: Sallitko, että selitän sinulle asian?
NAINEN: Tuo mies ei koskaan voi olla sinun ystäväsi.
MIES: Kuitenkin on hän niistä parhain.
NAINEN: Hän kaikki surmaa!
MIES: Mitä hän surmaa?
YSTÄVÄ: Kohta tehdään minut murhamieheksi.
(Poistuu kumartaen oikealle. _Nainen_ vaipuu väsyneenä
lavitsalle. _Mies_ tukee häntä. Pitkä vaitiolo.)
NAINEN: Minä _näin_ hänen sydämeensä.
MIES: Siellä ei ole muuta kuin hyvää.
NAINEN: Siellä on tyhjää ja autiota: ei mikään lintu laula siellä.
MIES: Siellä laulavat suuret ajatukset.
NAINEN: Hän on yö ääretön ja kolkko: ei mikään tähti tuiki siellä.
MIES: Siellä siintävät ikuiset ihanteet.
NAINEN: Hukka ulvoo hänen huuliltaan: jääkentät kimmeltävät hänen
sanoistansa.
MIES: Niin kimmeltävät sydämet sankarien.
NAINEN: Hän on haamu tuonelasta: hän ei voi itkeä eikä hymyillä.
MIES: Hän on tilinsä tehnyt.
NAINEN (väristen): Olen nähnyt kuoleman majesteetin.
MIES: Varmaan olet nähnyt suuren suvereenin.
NAINEN: Lienee hän ruhtinas rautakauden.
MIES: Hän on kruunupää elämän erämaassa.
(Vaitiolo. _Nainen_ on noussut ja tullut mietteissään vasemmalle
etualalle. _Mies_ taempana keskinäyttämöllä.)
NAINEN (äkkiä ja päättävästi): Hän ei ole ihminen.
MIES: Hänessä ei ole mitään heikkoa.
(Lyhyt vaitiolo. _Nainen_ kääntyy ja katsoo uhaten mieheensä.)
NAINEN: Sanotko _sitä_ inhimilliseksi?
MIES: Se lienee sitä.
NAINEN: Mikä sitten on meissä jumalallista?
MIES: Hyve lienee sitä.
(_Nainen_ purskahtaa helisevään nauruun. _Mies_ tyynenä ja
hiljaisena paikallaan. Vaitiolo.)
NAINEN: Mitä sanot _sinä_ hyveeksi?
MIES: Velvollisuutensa täyttämistä.
(Katsoo naista lujasti silmiin. _Nainen_ ei kestä hänen katsettaan.
Lyhyt vaitiolo.)
NAINEN (vältellen): On paljon hyveitä.
MIES: On myös monta velvollisuutta.
NAINEN: Ken kaikki täyttää?
MIES: Ei kukaan enempää kuin yhden kerrallaan.
NAINEN: Entä jos kaksi kutsuu?
MIES: On korkeampi valittava.
NAINEN: Jos kolme? Neljä? Viisi?
MIES: On valittava kaikista korkein.
(Lyhyt vaitiolo.)
NAINEN: Mistä tunnet korkeimman?
MIES: Siitä, mikä on vaikein.
NAINEN: Teetkö sen aina?
MIES: _Hän_ tekee.
NAINEN: Omalta osaltaan?
MIES: Niin.
NAINEN: Kuka tekee sen sinun osaltasi?
MIES: Minä. Joskus.
NAINEN: Mutta usein?
MIES: Ei kukaan.
NAINEN: Mitä silloin tapahtuu?
MIES: Silloin se jää useasti tekemättä.
(_Nainen_ on mennyt oikealle, nojaa pylvääsen merelle tuijottaen.
_Mies_ vasemmalla katsoo suoraan eteensä. Vaitiolo.)
NAINEN (päätään nyykähyttäen): Se on inhimillistä.
MIES: Se on heikkoa.
(Lyhyt vaitiolo.)
NAINEN: Nuo ovat ystäväsi ajatuksia.
MIES: Ne ovat kaikkien ihmisten ajatuksia.
NAINEN: Kuitenkaan et ole aina noin puhunut.
MIES: Ei ole aina ollut suuri ajatus talossani.
NAINEN. Eikö totta? Hän ahdistaa sinunkin sydäntäsi?
MIES: Hän vaatii aina vaikeimman.
NAINEN: Myös omalta itseltään?
MIES: Hän täyttää.
(Nousee hitaasti ulkoparvekkeelle. _Nainen_ tulee mietteissään
vasemmalle ja kääntyy. Vaitiolo.)
NAINEN (äkisti): Mikä on korkein?
MIES (merelle tuijottaen): Mikä milloinkin.
NAINEN: Mutta tavallisesti?
MIES: Eiköhän kuolema.
NAINEN: Miksi niin päätät?
MIES: Koska se vaatii vaikeimman uhrauksen.
(Vaitiolo.)
NAINEN: Mitä tulee sitten?
MIES: En tiedä.
(Vaitiolo.)
NAINEN: Onko jumalia?
MIES: Niin sanotaan.
(Vaitiolo.)
NAINEN: Mitä tekevät jumalat?
MIES: En tiedä.
(Vaitiolo.)
NAINEN: _Mitä_ tiedät siis?
MIES: En mitään.
(Vaitiolo. Päivä laskee. Ulkoparvekkeen pylväät kimmeltävät sen
säteissä. Alanäyttämö jää hämärämmäksi.)
NAINEN: Kaikki kaatuu, sortuu, särkyy, murtuu.
MIES (kääntyen): Pelkäätkö päivän laskemista?
NAINEN: Kehä hirmuinen pääsi ympärillä!
MIES: Se on kaikkien kuolevaisten sädekehä.
NAINEN: Nyt se sammui.
MIES: Niin sammuvat soihdut tietämisen.
NAINEN: Täytyy kaiketi sytyttää tulet?
MIES (harvakseen): Taikka täytyy tulla toimeen pimeässä.
(Vaitiolo. _Nainen_ kohoaa ulkoparvekkeelle. _Mies_ kietoo hiljaa
käsivartensa hänen ympärilleen.)
NAINEN: Näetkö?
MIES: Hänen purjeensa ulapalla pullistuvat.
YSTÄVÄN ÄÄNI (näyttämön takana): Hyvästi!
(Vaitiolo. _Mies_ viittaa jäähyväisiksi. _Nainen_ ottaa
nenäliinansa ja heiluttaa sitä. Molemmat näkyvät syrjäkuvina
vasten hämärtyvää merta.)
NAINEN: Hämärä lankeaa.
MIES: Pois menee merehen päivä.
Esirippu.