_Kandaules. Gyges_.
KANDAULES: Tiedätkö, Gyges, mik' on lempi?
GYGES: Hiukan.
KANDAULES: Sanoa voit siis lemmen olemuksen?
GYGES: Niin tarkkaan tuot' en ole aatellut, mut eiköhän sen olemus lie
onni.
KANDAULES: Oikein. Mut onnea on monenlaista: miks lempiessäs olet
onnellinen?
GYGES: Siks että omaan, mitä halajan.
KANDAULES: Ja muuta etkö onneltasi vaadi?
GYGES: En, kuningas.
KANDAULES: Jos suli' on kallis koru, ja kenkään tietäis ei sen
kalleutta, oisitko onnellinen?
GYGES: Oisin kai, jos vain se oisi oikein kallis.
KANDAULES: Pah! — Puhetta vaihtakaamme! — Sull' on vaimo?
GYGES: On, herra.
KANDAULES: Kaunis?
GYGES: Kyllin kaunis mulle.
KANDAULES: Mun vaimoni on kauniimpi.
GYGES: Sen uskon.
KANDAULES: Hän nainen kaunehin on päällä maan. Uskotko sen?
GYGES: Sen uskon mielelläni.
KANDAULES: Mua etkö kadehdi?
GYGES: Siit' taivas mua vakaasti varjelkoon!
KANDAULES: Siis tiedä tämä: ma olen onnellisin ihmisistä.
GYGES: Jumalat siunatkoon sun onneasi!
KANDAULES: Ei, Gyges, väärin sanoin. Onnesta minulta paljon puuttuu.
GYGES: Ihmisen on sydän sellainen: mit' enempi sill' on, sit' enempää
se ikävöi.
KANDAULES: Erehdyt. Ikävöi en enempää.
GYGES: Siis olet onnellinen.
KANDAULES: Enpäs, siinä on juuri juttu, jot' et ymmärrä. Mitä ma
halaisin? On mulla kyllin mainetta, valtaa, maita, kansoja ja
rahaholvit kultaa kukkuralla. Mun sotajoukkoni on voimallinen merellä,
maalla. Siitä sinä, Gyges, oot huolta pitänyt.
GYGES Sen tietävät kuningasnaapurit ja kadehtivat, kun kuulevat
Kandauleen nimen vaan.
KANDAULES: Mut se, mut se, mik' ompi onneni syvin ja suurin, kirkkain,
ihanaisin, mun Ilialini, mun illan kuuni, aamuni aurinko ja elämäni
täys päivä, hänestä ei tiedä kenkään. Se mua murhettaa.
GYGES: Yks olkoon pyhä paeta paikka jokaisella, että maailman melskeet
unhoittais hän.
KANDAULES: Gyges! Sun täytyy oppia mua kadehtimaan.
GYGES: Sa sanan vaarallisen lausuit, herra.
KANDAULES: Sun tulee nähdä vaimoni.
GYGES: Kandaules! Sua riivaa henget turmion.
KANDAULES: Nyt heti. Sen täytyy tapahtua. Kuuletko? — Ma vaadin sen.
GYGES: Sun vaatimukses on herjausta jumalten: ei maassa tässä voi
nainen itseänsä paljastaa kuin yksin miehelleen.
KANDAULES: Mua totteletko?
GYGES: Mun henkeni on käsissäsi, herra. — Mut vielä kerran sua pyydän:
älä tee sitä!
KANDAULES: Vait! Hän tänne saapuu. Häntä juur' odotan. — Käy
peittoon pensaiden ja nähdä saat sa ihanimman näyn, mit' olet nähnyt
elinpäivinäsi tai uniss' ajatella uskaltanut. — Kiireesti! Pois! Hän
tulee.
(_Gyges_ kätkeytyy. Kuuluu Ilialin laulu.)