Juhlasali kuninkaan hovissa. _Äiti_ ja _Kultahelkka_ tulevat.
ÄITI: Älä pelkää, lapseni, ollenkaan! Sinun pitää saaman oikeutta. —
Kun kuningas kuulee, minkälainen roisto minun poikani on, ei hän ikinä
anna hänelle tytärtään.
KULTAHELKKA: Äiti, minua niin pelottaa. Täällä on niin tyhjää ja
autiota.
ÄITI: Kaikki ihmiset ovat juosseet linnan pihalle nuorta paria
katsomaan. — Mutta varsinainen vihkiminen on tapahtuva täällä. Sen
sanoi minulle serkkuni kummin kaima, jonka pojan sisarpuoli on
palveluksessa ylitallimestarin luona. — Täällä tahdon minä puhutella
kuningasta.
KULTAHELKKA: Mitä aiot sanoa hänelle?
ÄITI: Minäkö? — Että minun poikani on kunniaton maantien-ritari,
kelvoton kuleksija, liian huono lepäämään edes ryysyisen
mustalaistytön, saati sitten kuninkaan tyttären vierellä. — Onhan
sinulla hänen sydämensä tallella?
KULTAHELKKA: On, äiti. — Kannan sitä aina povellani.
ÄITI: Talleta se tarkasti! Me saamme kyllä oikeutta. — Kun ajattelen,
miten hän on meidät häpeällisesti jättänyt ja unohtanut, niin oikein
silmäni tärisevät suuttumuksesta! — Onkos kummempaa kuultu? Juosta
pois köyhän äitinsä ja uskollisen morsiamensa luota ja ilmestyä äkkiä
kuninkaan tytärtä kosimaan! — Se kunnoton! Kyllä minä hänet savustan!
KULTAHELKKA: Sanotaan hänen tehneen suuria palveluksia kuninkaalle ja
siitä nyt saavan kuninkaan tyttären ja puolen valtakuntaa palkakseen. —
Onko se totta, äiti?
ÄITI: Sen kyllä uskon. — Pahan valta on suuri maailmassa ja kun kerran
pahan kanssa liittoutuu, voi saada aivan tavattomia tekoja aikaan.
Mutta ole huoleti! On jotakin, joka on häntä voimakkaampi.
KULTAHELKKA: Mikä se on, äiti?
ÄITI: Äidin rukous. — Jos ei kuningaskaan meitä kuulisi, elää kuitenkin
Jumala taivaassa. Hän on meitä hyvästi armahtava.
KULTAHELKKA: Minä uskon, että kun poikasi vaan saa nähdä meidät ja oman
sydämensä, hän mielelläänkin tunnustaa erehdyksensä ja palajaa kotiin.
— Onhan hän pohjaltaan niin hyvä.
ÄITI: Sen mahdan minä parhaiten tietää. — Mutta tuollaisilla korkeilla
herroilla on omat käsityksensä hyvästä ja pahasta ja voi myöskin
tapahtua, että hän kohtelee meitä tylysti ja tunnottomasti. —
Tulemmehan me vaatimaan että hän luopuisi jumalattomasta loistostaan.
KULTAHELKKA: Sen hän varmaankin tekee. Sillä eihän voi elää ilman
sydäntä.
ÄITI: Älä ole niin varma siitä! — Monet ihmiset elävät siten paljon
keveämmin eivätkä he mitään pelkää niin kovasti kuin saada takaisin
sydämensä. — Nyt tulee sydän häntä itseään etsimään.
KULTAHELKKA: En tahtoisi, että hänelle tapahtuisi mitään pahaa.
ÄITI: En minäkään. Mutta oikeuden täytyy sinulle tapahtua, maksoi mitä
maksoi. — St! Joku tulee.
(Kuuluu ulkoa hurraahuutoja, torven toitahduksia ja ammuntaa. —
Huudetaan: "Morsianta!" "Morsianta!" "Sulhanen eläköön!" — _Hoviherra_
tulee.)
HOVIHERRA: Mitä väkeä te olette! Kuinka te olette tänne tulleet? — Pois!
ÄITI: Me tahdomme tavata kuningasta.
HOVIHERRA: Tänään ei kukaan saa häntä anomuskirjeillä lähestyä. —
Ettekö tiedä, että kuningas viettää tänään tyttärensä, kauniin ja
sievän Kunigundan häitä urhoollisen ja yleväsukuisen ritari Sotijalon
kanssa, jota myöskin Äidin Kuopukseksi kutsutaan? — juhlan johdosta
kestitsee maan isä koko valtakunnan rahvasta linnan pihalla, suurten
jalavien alla. Siellä on teidän paikkanne. — Mars!
KULTAHELKKA: Hyvä herra jalosukuinen! Antakaa meidän jäädä tänne! — Me
tahtoisimme niin mielellämme nähdä kuningasta.
HOVIHERRA: Mitkä silmät!... _Mon Dieu_! — ja mikä vartalo! Kauniimpaa
ei ole Espanjan kuuluisalla kuningattarella. Kuka olet?
KULTAHELKKA: Minä olen vain köyhä orpotyttö ja tuo tuossa on minun
kasvatus-äitini. — Suvaitsetteko ehkä vastaanottaa nämä mansikat,
jotka olen tuonut tervetuliaisina kuninkaalle? (Ojentaa hänelle
marjatuohisen.)
HOVIHERRA: Marjasi voit viedä kyökkiin. — Mutta joku palkinto
pitää sinun saaman kauniista silmistäsi? (Ripustaa kultakäädyt
hänen kaulaansa ja suutelee häntä poskelle. _Kultahelkka_ niijaa
ujostuksissaan.)
KULTAHELKKA: Tämä on minulle liian suuri kunnia. — Mutta saammeko me
nyt nähdä kuninkaan?
HOVIHERRA: Saatte. — Piiloutukaa vaan tuon pylvään taakse, mutta
varokaa, ettei kukaan saa nähdä teitä. — Se olisi skandaali.
KULTAHELKKA: Skandaali? Mikä se on?
HOVIHERRA: Se on hirveintä, mitä kuninkaan linnassa voi tapahtua. Sota,
rutto, kalliit ajat ja nälkävuodet eivät ole mitään sen rinnalla. —
Pois! tullaan! — Me tapaamme.
(Häämarssi. _Hovipoikia_ ja _neitosia_ kukkia sirotellen. _Hoviväkeä_
parittain. Asettuvat paikoilleen ympäri huonetta. _Sulho_ ja _morsian_.
_Kuningas_ ja _kuningatar_. Airuet ilmottavat heidän tulonsa.
_Pappeja_, _kuoripoikia_. Kun kaikki ovat päässeet paikoilleen, alkaa
häätanssi, johon hovin nuoret ottavat osaa. Sen loputtua:)
KUNINGAS: Kauniit naiset ja jalosukuiset herrat! — Me olemme teidät
kutsuneet vieraiksemme tähän linnaan, koska vietämme tyttäreni,
kuuluisan Kunigundan ja uljaan ritari Sotijalon häitä. — Te tiedätte,
mitä palveluksia hän on minulle tehnyt ja miten hän on koko kansamme
kunnioituksen ansainnut. Hän on lyönyt minun viholliseni maalla ja
merellä, hän on laajentanut minun valtakuntani rajat auringon noususta
niin sen laskuun, eikä ole enää minun vertaistani maailman valtiaiden
seassa. — Eikö siis ole oikein, että sankarityö saa palkkansa, eikö
ole oikein, että hän saa tyttäreni ja puolen valtakuntaani ikuiseksi
perinnökseen?
HOVIVÄKI (soristen): On, on.
KUNINGAS: Laula, lauluniekka, ja kerro meille kuuluisan ritari
Sotijalon kohtaloista! — Saakoon sankari maineensa, että maa ihastuisi.
TRUBADUURI (laulaa):
Tuli linnahan köyhä sotamies —
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"Hei, heitukka, kustapa kulkee ties?"
"Minä maailman matkoja astun."
"Ja jos olet suora sotamies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"niin tännekin päättyä voi sinun ties."
"Sama mulle, mut palkan ma tahdon."
"On oikein, palkkansa saa sotamies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"kuus riksiä vuodessa riittää kenties?"
"Ei, herrani, enempi ma vaadin."
"Mitä hulluja? Hallitse järkesi, mies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"mut varro, sa seitsemän saat, kukaties,
jos miekkasi totta voi tehdä".
"En myö minä miekkaani, hovimies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"riikin rikseihin, se on, jumal' ties,
itse hiidessä kuuraeltu.
Mut kuninkaan tyttären jos, kuka ties —"
Kunigunda, ah Kunigunda —
"saan palkaksein, olen kuninkaan mies."
"Huuti, tolvana, matkaasi marssi!"
Ja ryntäsi päälle vihamies —
Kunigunda, ah, Kunigunda —
löi joukkomme, uhkasi orjuuden ies.
Kas, silloinpa sankari saapui!
Hän tuli kuin liekkien liehtoma mies —
Kunigunda, ah, Kunigunda —
hän löi, joka iskunsa kuoloa ties,
sota päättyi, maa oli vapaa.
"Ja saanko ma palkkani nyt, kukaties —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"olla tahtoisin kuninkaan tyttären mies".
Verijälkiä kannukset jätti.
"On oikein, palkkansa saa sotamies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
näin lausui kuningas, "mut, kukaties,
jätät sitten sa maan ja minut?
Siis myö mulle miekkasi, sotamies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
Ja korkeelle leimusi kuninkaan lies.
Mut vastasi sankari suuri:
"Ja vaikka ma vaan olen sotamies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"niin myö minä miekkaani en, jumal' ties,
itse kuninkaan tyttärihinkään.
Mun onneni olla on sotamies —"
Kunigunda, ah, Kunigunda —
"sama, luulenpa, tahto on miekkani myös,
se on hiidessä kuuraeltu".
KUNINGAS: Hyvin laulettu, laulaja! Sinua ei tule kuninkaan käsi
unohtamaan. — Astu esiin, sankari Sotijalo, ja ota palkintosi! —
(Yhdistää Kunigundan ja Sotijalon kädet ja siunaa heidät.) Ja tässä
on sinulla myös valtakirja puoleen kuningaskuntaani, vahvistettu
minun ja neuvosherraini nimikirjoituksilla. Ota se, ja hallitse maita
lempeydellä niinkuin ennen olet niitä sodalla valloittanut! — Minä olen
puhunut.
ÄIDIN KUOPUS: Minä kiitän sinua lahjastasi, kuningas. Mitä tehnyt olen,
on vähäistä sen rinnalla, mitä annat minulle: annathan minulle kauniin
Kunigundan käden, jota Kuu ja Tähti turhaan ovat pojilleen kosineet.
Miekkani olen minä pyhittänyt sinulle, elämäni hänelle. — Myöskin minä
olen puhunut.
KUNINGAS: Siispä tee tehtäväsi, pappi! — Toimituksen päätyttyä kutsun
minä teitä kaikkia siniseen saliin, jossa hääpöytä on katettu, eikä
pidä kenenkään näkemän huomista eikä ylihuomista aurinkoa muuta kuin
minun linnani uutimien läpi. — Minä olen puhunut.
KULTAHELKKA (itkien): Äiti, äiti, mennään pois! Ei meillä ole täällä
enää mitään tekemistä.
(Morsian on polvistunut samettityynylle. _Pappi_ on alkamaisillaan
toimituksen.)
ÄITI (syöksyen esiin): Ei, ei, vääryys ei saa tapahtua! — Kuule meitä
kuningas!
KUNINGAS: Mitä tämä on?
HOVIHERRA (pyörtyen): Skandaali!
KUNINGAS: Kuka uskaltaa häiritä pyhää toimitusta?
ÄITI: Minä olen hänen äitinsä ja tämä tässä on hänen morsiamensa, jolle
hän jo vuosia sitten on uskollisuutta vannonut. — Kysy vaan häneltä
itseltään.
KUNINGAS: Ritari Sotijalo! Tunnetko sinä noita naisia?
ÄIDIN KUOPUS (hetken kamppailun jälkeen): En.
ÄITI: Älä usko häntä, kuningas! Uhman ja ylpeyden henki puhuu hänen
suunsa kautta. — Kulta kuopukseni! Olethan sinä minun poikani? Anna
nöyrtyä sydämesi! — Minä tahdoin säästää sinulta tämän koettelemuksen,
mutta enhän voinut sitä Kultahelkan tähden, joka tässä vierelläni
vapisee. Tottahan tunnet meidät?
ÄIDIN KUOPUS: En.
ÄITI: Ah!
KUNINGAS: Mitä tulee minun ajatella? Kumpaa on minun uskominen?
ÄIDIN KUOPUS: Minua.
KUNINGAS: Sinä et siis ole hänen poikansa?
ÄIDIN KUOPUS: En.
KUNINGAS: Eikä tuo ole sinun lemmittysi?
ÄIDIN KUOPUS: Ei. — Minä en ole heitä ikinä nähnyt.
KULTAHELKKA: Älä paaduta sydäntäsi! Olethan sinä meidän. Emmehän tahdo
sinulle mitään pahaa. — Tulin vaan tuomaan sinulle sydäntäsi.
ÄIDIN KUOPUS: Tämä miekka on minun sydämeni.
KUNINGAS: Hyvä. — Saattakaa vaimot pois! — Pappi, jatka toimitustasi!
— Jälestäpäin on ankara tutkimus pidettävä, kuinka ja kenen luvalla he
ovat meidän valtasaliimme saapuneet. — Pois!
ÄITI (polvillaan): Jumala taivaassa! Kuule minua! — Älä salli vääryyden
tapahtua, älä salli poikani paatua pahassa! Kaikkien pyhien nimessä,
kaikkien kyynelten nimessä, joita olen hänen tähtensä itkenyt: puhu! —
Kuule äidin rukous!
(Näyttämö pimenee. Salama ja ukonjyrähdys. _Kunigunda_ pyörtyy.
Hoviväki juoksee hajalleen.)