KAHDEKSAS KOHTAUS.

v. Dann. Julia.

v. DANN (katsellen piirustusta).

Tuoss' yhdenmuotoisuus on tosiansa.

JULIA.

Oi setä, käydä soisin kuolohon.

v. DANN.

No mitä? Järvi tuolla ulkon' on,

Käy, syöksy siihen elämäsi kanssa.

JULIA.

Pilkatkaa! Miel' on mulla totinen.

v. DANN.

Mi neidell' aiheena on murhetten?

JULIA.

Tuo herra Frank, kuink' kopeudessansa

Hän teitä vastaan käytäksen.

v. DANN.

Tuot' älä, tyttö, pane mielehen.

JULIA.

Hän köyhä on, ma tiedän, mielessään hän

Murhetta kantaa mustaa, kalvavaa.

Suvutta, ystävättä ketäkään hän

Ei etsi, eikä tunne arvoisaa.

v. DANN.

Hän siin' on kuin ma, sepä riemuittaa.

JULIA.

Mut miks' ei hän, kun tavarastaan

Hänelle setä tarjoo apuaan,

Murheestaan tahdo luopua?

v. DANN.

Ma vastaan:

Miehuutta, jaloutta on se vaan.

JULIA.

Mut eipä käytöksensä kuitenkaan...

v. DANN.

Se kohteljaampi olla sais, -- en kiellä.

JULIA.

Hyv' olemasta älkää väsykä,

Sydäntänne te seuratkaa vaan vielä,

Jok' on kuin kulta kirkas, heleä.

v. DANN (tukiten korvansa).

Oletko, tyttö, hourivalla miellä?

JULIA.

Tunnustaa täytyy mun nyt surukiellä

Olleeni käytökseen sen syyllisnä.

v. DANN.

Sä syyllisnä? Se viel' on hullumpata!

Kuink' ymmärtäisin tuota asiata?

Kuink' käytöksensä koskis sinua?

JULIA.

Sen selitän, vain kuulkaa minua.

Ma tyhmäst' tein kaks' ehdottelemata

Itsellen'.

v. DANN.

Arvoitusta vieläkin.

JULIA.

Sanoinhan, Frankin tunsin muinahin,

Köyhäksi tiesin hänet tavarasta.

Ylpeemmäksikin monta varakasta.

Mut silloin tulevaisuus loistavin

Kuvastui hälle vielä taiteen tiellä.

Hän saapui tänne, murretulla miellä

Nyt hänen tänne tulleen aavistin.

Nyt luulin hänt' ett' auttaa taitaisin.

Kun tiesin, ett'ei setä keltään kiellä

Apua, joka miehen uljahan

Laill' ilmestyy ja suosionne voittaa.

Ma silloin päätin keinoani koittaa.

v. DANN.

Ja keino tuo, jos oikein arvajan,

Varmaankin neroasi kunnioittaa.

JULIA.

Trygg ilmoittaa sai, että herra Dann

Tyrannin lailla rikkaan, mahtavan

Lakia mielellänsä muille laatii,

Kaikilta nöyryytt' orjallista vaatii.

v DANN (kummastuneena).

Pitääkö kirota? Mik' olikaan

Sill' aikomukses?

JULIA.

Ylpeyttä nostaa

Frankissa, jos se sammunut ois vaan.

v. DANN.

Se nousikin?

JULIA.

Se nousi tosiaan,

Niin että kauhulla se mulle kostaa.

v. DANN.

Kun, neiti, saatit nyt mun tuntemaan

Tuon kauniin keinos, min sait kalliist' ostaa.

Sanoppa, kuinka niin sä tehdä voit?

Kuink' aikaa, paikkaa, kansaa valikoit?

Tää hulluinta on, mitä kuuluville

Sa mulle joskus toit.

Kautt' Trygg'in täten mua maalarille

Alentaa, keino tosiaan ol' uus.

En ymmärrä, mist' tuli vajavuus

Tää koulun-käyneen neiden tuntehille.

JULIA.

Sen, setä, aikaan sai naiskavaluus.

v. DANN.

Se juuri. Niin, mun nauraa täytyy sille.

Mut huomaatkos, mit' toimehen

Naiskavaluudellas sait tässä?

Miest' tuota nuorta lemmin, tahtoen

Hänt' auttaa kaikin muodoin elämässä;

Kun ystävänä tarjousta teen,

Tyranni olen hänen luullakseen.

Mult' ottaa lahjaa? Mieleens' ei se tulle.

Hän ylpeä on ylpeälle mulle.

Mit' tehdä voisi nyt? No, olihan

Sull' onnens' ohjat; oikeihin se teihin

Nyt ohjaa lailla viisaan ajajan!

Ma neuvoton en koskea voi heihin;

Puhella kanssaan tuskin uskallan,

Pelosta että juones paljastan.

JULIA.

Miks' setä koskee noihin kekäleihin,

Jotk' kaluavat kyllä mieltä jo!

Ah, tointua mun suokaa tuokio!

(Miettii hetken käsi silmien yli.)

Se laatuun käy, on neuvo syntymässä,

Niin oikein, vaikka päätä huimaisee.

Sormusta Frank tuo vielä kantelee,

Kuin Ruotsiss' ennen, sen näin äsken tässä.

Hän varmaan mitäkään ei sillä tee.

Muodossa koittakaa nyt lempeässä

Sit' ostaa, paljon siitä tarjoten;

Sill' onkin kivi ruhtinaallinen.

v. DANN.

No, koittaa saapi. -- --

(Kuultelee, Askeleita kuuluu portailla.)

Vaiti, hän on lässä.

En voi: Perhekuvaus kahdessa näytöksessä · 第 26 / 28 题