v. DANN (heittäen kirjeen pöydälle).
"En voi, ei laatuun käy, on mahdoton!"
Sit' tuskin kestää ihmisenä,
Kun kurjall' ihmiskuunall' on
Tuo lause kaikkeen toimeen estehenä.
En voi ma: nähdä joka kirjeess' saa,
En voi: saa kuulla, minne matkustaa.
Maan ympäri mun kulkeissani
Tuo "en voi" särki aina korviani.
Sit' änkytetty on vuos'satoja
Ja tuskin tullee siitä loppua.
(Heltyneenä.)
Mahdottomuutta -- oi, jääkylmä sana!
Kuink' ennen sappeasi katkerana
Joi sydämen', ain' olen muistellut
Ja siitä asti sua inhonnut.
Sun tähteä kotirannat jättää sain ma
Ja laaksot lapsuuden,
Aik'kandet vietin kaukan' nuoruuttain ma
Kanss' surumuistojen;
Sain voimaa murtaa taisteluissa näissä
Kaikk' esteet, palasin jo harmaapäissä
Taas, taskussani koko miljona,
Ja itse puoli ihmis-inhooja.
Tääll' asuen taas, käskevällä suulla
Saan kaikki toivehen' nyt täyttymään;
Mut kummittelemast' ei vieläkään
Tuo "en voi" lakkaa ylä-, ala-kuulla.
(Ottaa taas kirjeen.)
Ei tulla voi hän, tässä nään,
Hän päättää tauluaan juur', eikä muulla
Työll' alkaa voi. Hän laiminlyönnistään
Sais maksun suuremman nyt, kuin voi luulla.
Hän nuori maalari on vaan! --
Hänt' tuomaan penikulmain päästä tuolta
Saan panna vaunut; hän ei joudakaan!
Ei tulla voi, hän päättää tauluaan,
Hänellä nykyjään vaan siit' on huolta,
Kuink' korjaisi hän Amorinsa nuolta.
Ei nähdä taida silmittä,
Herättää kuolleit', taivaalt' ottaa kuuta
Ei voi, eik' kylvää pilviin tähtiä;
Sit' ei voi; kaikkea voi muuta.
Pois hiiteen, mik' ei laatuun käy,
Mahdolliseksi mik' ei täällä näy!
Jäät' täytyy juoda tätä kestääksen' nyt.