häntä hymyilevillä silmäyksillä. "Sinä luulet, että sinulla olisi
silloin parempi ... kuin nyt?"
"Ei, ei, Signe, en minä semmoista tarkoittanut; Jumala siunatkoon
sinua... Ajakoon hän vaunuissaan englantilaisen armaansa kanssa ja
menköön hoviin sekä eläköön suuresti ... tiedätkös, Signeni, vuoden
kuluttua meille käy paremmin, sillä silloin isä antaa minulle talon.
Laula vähän, Signe, minä olen niin iloinen tänä iltana!"
Ja Signe lauloi niin että metsän rannat kaikuivat, häiritsemättä sillä
seutuansa:
Sa kuule, metsä synkkä, kaikuva:
Voitanko onnen rakkaudella?
(kaiku) Voitat onnen rakkaudella.
Sa kuule laakso synkkä, rauhainen;
Hän suoko mulle rakkauden, sormuksen?
(kaiku) Hän suo sulle rakkauden, sormuksen.
Sa kiidä, venonen,
Ma kuuntelen
Metsän synkän kaikua.
Mä saanko sitte käydä vihille,
Nojata rakkahani rinnalle?
(kaiku) Nojaat rakkahasi rinnalle.
Ja nukunko kuin lapsi illalla,
Heräänkö armahani rinnalla?
(kaiku) Heräät armahasi rinnalla.
Sa kiidä, venonen,
Ma kuuntelen,
Metsän synkän kaikua.
Tuo iloinen pieni laulu kaikui ympäri rannikoitta.
Pian työntyi vene rantaa vastaan, ja molemmat nuoret, jotka kumpikin
olivat Nordhallista, kiipivät alaspäin jyrkännettä myöten kosken
varrella.
Kirkas hopeasade tihkusi ylös koskesta, johon kuu loisti niin kolkosti,
tyynesti kuvastaen hopeakehänsä tuohon ylös kohoavaan usvaan; mutta
pian kulki vene nuolen nopeudella, pitkin Norenjärven tyyntä pintaa
myöten ja laski Nordhallin kylän rantaan; molemmat rakastavaiset
astuivat veneestä maalle.
"Hyvää yötä, Signe!" lausui Juho. "Kun minä saan tavata mummon, niin
minä kerron sinulle koko kertomuksen Tunturikoskesta, minä olen nyt jo
saanut siitä perusjohdon."
"Ja tulevana vuonna sinä saat talon?" kysyi Signe.
"Niin, se on varma se..."
"Hyvää yötä, Juho, hyvää yötä! Minä uneksun sinusta ja talosta," ja
niin juoksi hän matkaansa iloisesti nauraen, päästäksensä ajoissa
kotiinsa ja kertoakseen pienestä Yrjöstä, joka oli tullut
englantilaiseksi.
* * * * *
Ihmiset tulevat ja menevät, heidän kohtalonsa vaihtelevat, mutta luonto
pysyy samanlaisena. Kuu loistaa niin kuin ennenkin ja Tunturikoski
kohisee nyt samoin kuin tuhansia vuosia sitten.
Tuo koski ansaitsee nähdä, matkustakaa siis sinne silloin, kun olette
väsyneet katsellessanne maalattuja vesiputouksia teatereissa ja
nauttiessanne teeskenneltyä kohteliaisuutta ystäviltänne; tuolla
ylhäällä Jemtlannissa löydätte iloisen mielen -- jalon luonnon, ja
näiden kummankin edustajan -- Tunturikosken.