olette?" Piru vastasi, että ovat piruja ja vievät sen ja sen sielua
helvettiin. Munkki kalpeni ja huusi Mariaa. Pirut sanoivat: "Hyvä oli,
että huusit Mariaa, sillä aijoimme repiä sinut kappaleiksi".
Piru vei joskus eläviä ihmisiäkin. Eräs sotilas sai mustan hevosen
kiinni, istui sen selkään, hevonen oli piru ja vei ratsastajansa suoraan
helvettiin.
Helvetin kansalaisiksi pyrkijät pääsivät sinne helposti, mutta
huvimatkaa sinne on vaikea tehdä ja se onnistuu vain harvoille Jumalan
armosta. Jotkut pyhät ihmiset siellä kävivät ja näkivät siellä
tuttaviaan. Munkki Gursea oli kolme päivää sairaana ja silloin enkelit
veivät hänet helvettiä katsomaan. Aberiko, erään aatelisherran 9-vuotias
poika vaipui 9 päivää kestävään horrostilaan, jolloin kaksi enkeliä ja
pyhä Mikael veivät hänet helvettiin ja paratiisiin 2 kertaa. Helvetissä
kävijöillä oli vaara joutua pirun saaliiksi ja saivat useat ikänsä
kantaa merkkejä helvetissä käynnistään, kuten polttohaavoja, koukuilla
reväistyjä arpia y. m., kun pirut olivat yrittäneet heitä kiskoa
helvetin järveen. Kumma, etteivät nämä "löytöretkeilijät" ottaneet
tarkempaa selvää, missä helvetti on, olisihan joku kapitalistivaltio
saanut siitä "siirtomaan". Ehkä sieltä saisi lakon rikkureita.
Elämä helvetissä.
Ihmisten teoista ja ajatuksista pitää piru kirjaa (sen näki pyhä
Augustin) aivan kuin Jumalakin elämänkirjaa. Sen jälkeen järjestetään
helvetin asukkaiden "yhteiskunnallinen" asema. Dymanoloogit tiesivät
kuvata sitä järjestelmää toinen toistaan kamalammissa kuvauksissa.
Erään filosofin Ser Lo'n uppiniskainen oppilas kuoli, tuli jonkunajan
päästä, opettajan luo kertomaan, että hän on kirottu. Pudotti sormestaan
hikipisaran opettajansa kämmenelle. Se hikipisara lävisti kamalaa tuskaa
tuottaen läven opettajan kämmenen läpi kuin tulinen rauta.
Pääasiallinen kidutusväline on tuli, sitäpaitsi löytyy vielä jää,
myrskyt, petoeläimet ja tuhannet muut piinakeinot, joita pirullinen äly
keksii. Kauhein kidutus on tietoisuus taivaan ilosta, johon eivät pääse,
aivan samoin kun taivaan asukkaille lisää iloa tietoisuus helvetin
kidutuksesta, johon eivät tarvitse mennä. Teoloogit eivät ole päässeet
yksimielisyyteen siitä josko taivaan ja helvetin asukkaat näkevät
toisiaan. Toiset väittävät, että taivaasta nähdään helvettiin, mutta
helvetistä ei nähdä taivaaseen. Pyhä Gregorius Magnus ja Bernardo di
Chiasavalle vakuuttavat taivaan pyhien ilon lisääntyvän nähdessään
helvetin kidutettujen ikuisia tuskia. (Kristinuskolle ominaista
raakalaismoraalia. Suom.) Luomme katseen helvetin oloihin, sillä meille
selviää osittain siitäkin, miksikä niin paljon ihmisiä on helvetinpelon
taikauskon takia järkensä menettänyt.
Eräs munkki Pietari näki kadotettujen uivan tulimeressä. Fursio näki
neljä suurta tulta ja niissä ihmissieluja. Nämä näyt ovat 6 ja 7
vuosisadalta, ja ovat vasta yksinkertaisempia. Sitä mukaa kun pirujen
ammattitaito kohosi, monipuolistuivat piinaamiskeinot. Munkki Wetlin (9
vuosisadalla), näki tulisen joen, jossa oli joukko syntisten sieluja.
Joukko pappeja oli sidottu pylväisiin ja heitä vastapäätä kullakin
rakastajattarensa. Heidän siitinelimiään piestiin joka päivä.
Eräs munkki oli tuliseen arkkuun suljettu. Alberico näki 1200 luvulla
suon, jossa oli joukko sieluja kiinni jäätyneenä aina kaulaan asti.
Sitten tuli kamala metsä teräväokaisine puineen. Lumisiin oksiin oli
sidottu joukko naisia, jotka olivat kieltäytyneet hoitamasta äidittömiä
lapsia. Ne olivat rinnoista kiinni sidotut ja heitä kutakin imi kaksi
käärmettä. Eräässä sulatusahjossa piinattiin hirmuhallitsijoita ja
kruunupäisiä konnia. Pronssia ja tinaa täynnä olevassa kattilassa
keitettiin pappeja. Eräässä kaivossa oli joukko sieluja, mädän ja
kamalan hajun seassa. Kaivon äärellä oli kahlehdittu suuri käärme, joka
nieli joukon sieluja hengityksensä mukana, ja puhalsi ne tulisina
säteinä jälleen ulos. Tulikivijärvessä ui suuri joukko valapattoja ja
kieliöitä. Varkaat ja rosvot olivat tulisissa kahleissa, suuri
rautapultti kaulassaan.
Fundalo näki tulisia hiiliä täynnä olevan laakson, sen yllä kuuma
rautanen taivas, jonka läpi satoi sieluja, sulaen kuin vaha ja pudoten
hiilien päälle, jossa taas kokoontuivat. Korkealla mäellä on joukko
piruja, jotka pitkillä hangoilla nostelevat petkuttajien sieluja vuoroin
tuleen ja jäähän. Sen jälkeen haiseva, pimeä laakso, jossa kuuluu
kiljunaa, sitte jalan levyinen silta, jonka päässä suuri peto, joka
nieleksii mahtavien rikkaiden sieluja, joita mahtuu miljoonittain sen
vatsaan. Eräästä sulaton tapaisesta laitoksesta syöksyy tulta. Ovilla
seisovat perkeleet, teräaseet käsissään ja hakkaavat sielut kappaleiksi
ja heittävät tuleen. Hiukan edempänä jäätyneellä suolla istuu suuri,
kamalampi peto-eläin ja nielee sieluja, jotka sulavat lannaksi ja
tippuvat suolle, ja sitte tulevat sielut raskaaksi -- mies kuten
nainenkin. Aikansa kuluttua ne synnyttävät kauheita rautapäisiä petoja,
jotka repivät synnyttäjän hajalle. Se on jumalisuudella verhottujen
epäsiveellisten ja naisviettelijäin rangaistus. Pajassa takovat sepät --
tietysti pirut -- useita kymmeniä, satojakin sieluja yhteen limppiin.
Sitte heitetään limpit syvään rotkoon, josta nousee musta savupilvi ja
pirut nousevat ja laskevat kun joukko kipeneitä ylös ja alas. Rotkon
pohjalla istuu itse pimeyden ruhtinas sidottuna rautapylvääseen, jonka
ympärillä olevia hiiliä pirut puhaltavat palkeilla palamaan. Tuo
ruhtinas on suuri, moninainen peto, jolla on tuhat rautakyntistä kättä,
joilla kurottelee sieluja, joita on ilma sakeana. Pistää suuhunsa, puree
hienoksi, sylkee ulos, puree uudelleen ja taas uudelleen. Sillä tavalla
rangaistaan niitä, jotka eivät uskoneet Jumalaan, vaikka niissä saattoi
olla monta hyvää ja ihmisystävällistä henkilöä.
Giecamino de Verona kertoo nähneensä helvetin keittiön, jossa piru
paistaa sieluja, kun rasvasia sikoja, lisäten suolaa, mausteita ja
myrkkyä ja vie sitten paistin helvetin ruhtinaan pöytään, joka lähettää
sopan keittiöön takaisin, jolleivät sielut ole tarpeeksi kypsiä. Se oli
työläisten työntuloksella ylellisyydessä mässäilevien rangaistus.
Eräässä ranskalaisessa laulussa "Le songé d'enfer", kuvataan suurta
juhlaa helvetissä. Piispat, luostarijohtajat, munkit, Pilatus ja
Belsebub tervehtivät toisiaan ja istuvat pöytään, jolla on
koronkiskurien nahasta valmistettu pöytäliina, ruuat olivat valmistettu
rasvaisista koronkiskureista, huonomaineisista naisista, paistetut
kerettiläiset, keitetyt asianajajain kielet, pihvi munkeista, nunnista
ja farisealaisista. Juomaa puristettiin syntisten sieluista.
Protestanttisen kirkon virsikirjoja, uusimmista painoksista on tämä yllä
mainittu "Helvetin tuskavirsi", "virsien helmi" jätetty pois. Virressä
luvataan helvetin tuskia. Sielut tahtoisivat siellä syödä ja juoda,
mutta heille annetaan vaan "tulta tervaa ijäisesti" ja siellä
"Pirut sinua pilkkaa
ja nauraa ijäti."
Ihminen rakastaa seuraelämää, mutta helvetissä ovat vaan seurapiirinä
pirut ja maanpäälliset riitatoverit, jotka parjaavat helvetissään
toisiaan. Keskiajalla, kun Tundalo kävi helvetissä, oli alkoholin käyttö
yleistä ja viinaa pidettiin Jumalan lahjana, jota joivat papit,
aatelisherrat ja muut -- siksi ei Tundalo nähnyt helvetissä juoppojen
rangaistuksia.
Sittemmin kun raittiusaate levisi, lisättiin helvettiin rangaistus
juopoille. Heidän kuvataan juovan tulista viinaa tulisista laseista ja
tappelevan keskenään. Huvittelijat saavat vuodattaa alituiseen
kyyneleitä ja kärsivät kuumuutta ja vilua äsken mainitun piinavirren
mukaan ja edelleen:
"Kaikki sinun luus ja lihas
on mädännyt ja musta
ja haisee kamalasti
On suussa paha maku
ja sappi, kauhee kipu
Sua vaivaa julmasti."
Viimeisen edellinen värsy kruunaa toiset:
"Kaikk' pirut sua repii
ja paikasta toiseen sysii
Ja tuli korventaa
Sun jäsenes ja lihas
Sun suones, luus ja nahkas'
Perkeleet venyttää."
Pirut piinaavat kadotettuja, ja siinä ovat kaikki taitavia -- joku
suorastaan kidutuskeinojen keksimisalalla spesialisti. Mutta kuka piinaa
piruja?
Toiset teologit väittävät, etteivät pirut kärsi tuskia. Toiset
väittävät, että pirut kiduttavat toinen toistaan. Toiset, esimerkiksi
Dante, näkivät pirun kahleissa ja kärsivän. Ilmestyskirja tietää, että
piru on heitetty suureen vaivaan, itkuun ja hammasten kiristykseen.
Jokaisesta kadotetusta sielusta syntyy ilo helvetissä (vastaava ilo
pelastetusta sielusta taivaassa). Gellense (k. 1183) eräässä saarnassaan
kertoo, että piru olisi aikaa kuollut nälkään, jollei ihmisten synnit
häntä vahvistaisi. Miltei samaan suuntaan käy Danten väitteet.
Kirkon dogmiuskonnon perusta on se, että kadotetuille ei koskaan anneta
armoa[1], mutta sitä vastaan ei väitetty että joskus suo jumala
kadotetuille helvetissä hetkeksi rauhan. Niin väittää kristillinen
runoilija Aurelius Prodentius (1348--1408) että pääsiäisyönä helvetti
hetkeksi rauhoitetaan. Paavalin "Ilmestyskirjassa", jonka kirjotti eräs
kreikkalainen munkki 4:llä vuosisadalla on seuraava kertomus:
[1] Tuomas Gouse, englantilainen kirjailija 1600 luvulla, kertoo
suomeksikin käännetyssä kirjassaan "Sana syntisille, sana pyhille", että
helvetissä (jonka olopaikkaa hänkään ei sano tuntevansa kun raamattu ei
sitä kerro) on ikuinen piina, tuliset rautavuoteet j. n. e. Svirsfeldt
"Paratiisin yrttitarhassaan" kuvaa helvetin ikuisuutta näin: "Jos
maailman vesistöt, tai santamäärä lopetettaisiin siten, että siitä
pisara tai jyvänen poistettaisiin joka miljoonanvuoden kuluttua, olisi
toivoa sen loppumisesta mutta helvetin piinaan tuomituilla ei ole
sitäkään toivoa -- se kestää yhä ja on aina alussaan. --" *Suomentaja.*
"Pyhä Paavali kävi helvetissä mukanaan pääenkeli Mikael. Kadotettujen
kidutusta katsellessa he itkivät. Heidän poislähteissään huusivat
kidutetut yhdestä suusta: "Pyhä Mikael ja Paavali, armahtakaa meitä!
Rukoilkaa vapahtajaa puolestamme!" Pääenkeli vastasi: "Itkekää kaikki,
mekin itkemme, ja enkelit itkivät, ehkä jumala teitä armahtaa?" Sitte
tuli Kristus helvettiin, soimasi kadotettuja, kun olivat hänet
hyljänneet, mutta enkelien esirukouksesta heltyneenä helpotti
kidutettujen tuskia siten, että he saavat rauhan lauvantai-illasta kello
yhdeksästä sunnuntaihin kello yhteen päivällä."[1]
[1] Kapitalismin uhreilla ei aina ole niinkään pitkää lepoaikaa.
*Suomentaja.*
3:nnella vuosisadalla opetti Origenes, että kaikki ihmiset lähteneenä
jumalasta, palaavat kaikki lopulta jumalan luo, mutta fanatistiset
dogmivartijat eivät voineet sitä hyväksyä, vaan selittivät sen
kerettiläiseksi ja poistivat sen kirkonopeista ja opettivat ikuista
helvetin piinaa.
Taistelut pirun kanssa.
Pirulla on joukko puolustajia, mutta on vastustajiakin. Niitä on
ihmisistä osa, elävissä ja kuolleissa, jumalat, enkelit j. n. e.
Ihmisten taisteluaseista pirua vastaan oli yleisemmin käytetty
ristinmerkki ja jumalan armo, usko, hyväntekeväisyys, sakramentit,
rukoukset, yövalvomiset y. m.
Ristinmerkillä ei yksin piruja karkoitettu, sillä sammutettiin
tulipaloja, tyynnytettiin rajuilmoja, parannettiin tauteja, kesytettiin
petoeläimiä j. n. e. Taisteluaseita pirua vastaan olivat myös pyhän
Marian sormet, hiuspalmikot, maito, jota Jeesus imi, Pyhien miesten
luut. Jeesuksen ristinpuunkappaleet, sen aasin lanta, jolla kristus
ratsasti, Jesuksen kapalovyöt, höylänlastut Josepin puuseppäverstaasta,
Jesuksen ristinnaulat ja Egyptin pimeys. Näitä esineitä möi kirkko
keskiajalla suunnattomat määrät ja -- kokosi rahaa, sillä niiden
omistaminen merkitsi ajallistakin onnea ja vapautusta pirusta.
Taistelu harjaantunutta ja ovelaa pirua vastaan oli tietysti vaikeaa,
sen kokivat pyhät isät, inkvisiittorit ynnä muut ja usein olivat pyhäin
jäännöksetkin sitä vastaan tehottomat. Toisinaan taas tehtiin
ristinmerkillä ihmeitä, josta ei esimerkkiä puutu. -- Jopa eräiden
kirkkoisien kuviakin pirut pelkäsivät. Toiset olivat voimakkaampia
taistelijoita, joita piru pelkäsi jo äidin kohdussa (esim. Rittaredi
Agrioca). Toiset saivat ikänsä tapella ja sittekin usein piru heidät
voitti, kuten aikaisemmin kerrottu erakkomunkin historia y. m.
Piru, "valeenisä" kun on, petti usein ihmisiä, mutta häntäkin petettiin.
Kerran eräs aatelismies hävitti omaisuutensa, piru antoi hänelle vielä
enempi rikkautta, mutta ehdolla, että herra antaa rouvansa pirulle
sovitun ajan kuluttua. Kun määrätty päivä tuli, lähti aatelisherra
viemään rouvaansa pirulle. Mennessä poikkesi rouva tien varrella
sijaitsevaan kirkkoon rukoilemaan. Neitsyt Maria nukutti rouvan ja meni
hänen haamussaan pirulle, joka tunsi Marian ja sätti aatelismiestä
kunniattomaksi sanansa syöjäksi. Neitsyt Maria ajoi pirun helvettiin ja
rouva pelastui.
Saatanan ja neitsyt Marian välillä vallitsikin alituinen tappelu, sillä
usein tuhosi Maria pirun hyvät yritykset juuri silloin kun ne olivat
onnistumaisillaan.
Kerran tappelivat pirut ja enkelit eräästä sielusta koko päivän. Pirut
kiskoivat sielua jaloista helvettiin ja enkelit käsistä taivaaseen.
Enkelit saivat apua, samoin pirut, mutta enkelit voittivat.
Kerran kysyi perkele jumalalta, miksi hän hänet loi, kun kerran tiesi
hänen lankeevan ja joutuvan helvettiin palamaan. Miksei jumala luonut
häntä niin hyväksi, ettei olisi langennut syntiin? Kristus kuoli vaan
ihmisten edestä, ja pelasti ne, muttei häntä, pirua. Hänellä siis ei
lunastustyöstä ole mitään hyötyä. Ja nyt aiotaan häneltä viedä
tulolähteensä -- syntisten sielut!
Bartola de Sarreroto (1313--1357) kertoo oikeuskäynnistä, jossa saatana
esiintyy ihmiskunnan syyttäjänä. Tuomarina Jeesus, ihmisten
puolustusasianajajana neitsyt Maria, kirjurina evankelista Johannes.
Saatana koittaa jäävätä vastustajansa asianajajan kun hän on tuomarin
äiti, ja lisäksi nainen, mutta oikeus välipäätöksellä hylkää esityksen.
Lakia tulkitaan (tietysti jumalan lakia) ja riidellään. Juttu päättyy
saatanalle epäedullisesti. Tapahtuu 6 p. Huhtik. 1311.
Tällaisia juttuja kerrotaan useita. Pirun oma valtio -- helvettikään ei
ole turvattu rikollisilta. Kristus kerran vei sieltä kaikki sielut, ja
usein menetti hän sielun kun oli saamaisillaan juuri sen, usein viedään
helvettiin määrätty sielu saatanan nenän edestä taivaaseen -- ja piru
saa katsoa sivulta vihasena kun hänen oikeuksiaan poljetaan.
Kunnialliset ja narrimaiset pirut.
Piru on kauhea ja koppava voittajana mutta voitettuna säälittävä.
Kansan suussa kulkee paljon pilajuttuja pirusta. Kerran piru istui
naisen pitkän hameenhelman päälle. Kuraläven kohdalla nosti nainen äkkiä
hameensa ja piru putosi kuraan.
Pirua petkutettiin usein. Kerran talonpoika lupasi pirulle sielunsa, jos
tämä rakentaa hänelle talon ja kyntää pellon ennen kukon laulua. Piru
teki työtä käskettyä, mutta talonpoika laulatti kukkoa hiukan ennen kun
työ oli lopussa, ja piru jäi ilman sielua.
Kerran rakensi piru sillan kun hänelle luvattiin ensimmäisen sillasta
ylimenevän olennon henki. Sillan valmistuttua ajettiin koira siitä
ensiksi yli ja piru sai tyytyä siihen.
Salamancassa opetti piru taikatemppuja ihmisjoukolle, Palkkiokseen vaati
viimeksi huoneesta poistuvan ihmisen. Eräs ylioppilas jäi viimeiseksi ja
piru yritti hänet napata kiinni, mutta tämä osotti varjoansa seinällä,
jota piru yritti tavata kiinni ja silläaikaa ylioppilas lähti
käpälämäkeen.
Tyhmiä piruja siis.
Mutta on niitä piruja ollut hyviäkin ja tehneet hyvää, kulettaneet
ihmistä ilmassa pitkiä matkoja, olleet palvelijoina, nostelleet
kaatuneita kuormia, auttaneet ihmistä, pelastaneet hukkumasta y. m. Onpa
ollut piruja, jotka hartaasti palvelivat jumalaa, täyttivät
uskonnolliset menot j. n. e. Keskiajalla selittivät vielä jotkut, että
piru voi katua ja tulla taivaaseenkin, mutta se selitys hylättiin, sehän
olisi kirkon kaatanut perustuksiaan myöten ja tehnyt papit
tarpeettomiksi ja vienyt porvaristolta kansan kurissapitämiskeinon
käsistä.
Juutalaiset rabit selittivät myöhemmin, että kerran helvetti
puhdistetaan ja pirut muuttuvat uudestaan enkeleiksi ja muhamettilaisten
koranissa puhutaan kääntyneistä piruista.
Italiassa kerrotaan juttu pirusta, joka pyysi Kristukselta pelastusta ja
Kristus oli luvannut hänet pelastaa, jos hän itse tahtoo ja kumartaa
häntä. Piru ei suostunut.
Tulipa kerran piru ripille ja toivoi siellä saavan synnit anteeksi.
Rippi-isä antoi pirulle ehdon että hän kolme kertaa päivässä rukoilisi
jumalaa. Piru piti sen kunniaansa loukkaavana, eikä suostunut.
Kerrottiin, että Ruotsissa noitavainojen aikana kidutettu noita
tunnusti, että piru antoi papin kastaa itsensä!
Pirun loppu.
Juutalaisten rabbien arvelun mukaan ovat useat pirut kuolevaisia.
Noitavainojen aikana tuli ilmi (tietysti kidutusten avulla), että piru
sairastui ja noidat valvoivat sairasvuoteella. Monet kansanjutut
kertovat, että piru on jo kuollut tai joku urho hänet tappoi.
Henkilökohtainen piru onkin jo eräissä kirkollispiireissäkin tunnustettu
kuolleeksi ja kaikkien maiden valistunut kansanaines on jo aikaa
haudannut "herra Vihtahousun". Piru eli niinkauvan kuin ihmiset sitä
tarvitsivat, mutta uudet aatteet ja valistunut maailmankatsomus lopetti
pirun tarpeen ja piru katosi.
Kukaan ei enään näe pirua, ei hänen ihmetöitään, yhtävähän kun
valistuneissa piireissä jumalaa ja hänen ihmeitäänkään uskotaan, sillä
luonnontiede on ihmeitten tekijät pannut viralta. Pirupelko on lakannut,
ellemme ota lukuun pimeimpiä kirkonuskon sokaisemia kiihkoilijoita. Yhä
tehottomammaksi käy pirun asema porvariston käsissä nousevan
työläisluokan nöyryttämisessä ja ainoastaan valtion ruostuneet
rautavanteet pitävät kirkon mätänevää laitosta jumalineen ja
pirunraatoineen yllä. "Helvetti on palanut ja piru kuollut häkään", on
yleinen sananlasku. Valistuneemmat papitkin koettavat hiljaa peräytyä
keskiaikaisesta perkeleopistaan, ja Ruotsin tuomiokapituli pani pirun
pois viralta,[1] eikä oikeuksien asiakirjat enää kerro, että piru veisi
syytetyt oikeuden kynsistä.
[1] Suomi ja Venäjä ovat poikkeus, mitä tulee kirkon suhtautumiseen
piruvainajaan.
Exorzistien sijassa toimii yhä kehittyvä lääketiede.
Piru-usko on tyydyttämättömän tiedonhalun tulos, samoin jumalausko.
Tieteet yhä suuremmassa määrässä halua tyydyttävät. Luonnontiede opettaa
ja varmentaa, että luonnonilmiöt eivät ole sattuman varassa, vaan kaikki
tapahtuu luonnonlakien mukaisessa järjestyksessä, jotka sisältyvät itse
luontoon.
Ihmisten sairaudet johtuvat varmoista, usein ja eniten aineellisissa
olosuhteissa löytyvistä syistä. Hyvät tai pahat ihmiset ja niiden teot
ovat tulos heitä ympäröivistä olosuhteista. Sitä selvittää historia ja
yhteiskuntatiede. Tieteellisten totuuksien tilalta saa raaka taikausko
väistyä.
Kirkko taisteli kauvan tiedettä vastaan ja epätoivoisesti vieläkin
yrittää, mutta yhä se peräytyy.
Pahuuden vertauskuvana vain piru käsitetään, ja kaikki paha on
perkeleellisyyttä ja hyvä jumaluutta.
Yhä laajeneva valistus on lopullisesti voittanut perkeleen ja kukistanut
helvetin portit.
Liite.
Poimintoja kristillisen kirkon "ansioluettelosta".
Kristillinen kirkko perustetaan v. 325. Rooman keisari Konstantinus,
kastamaton pakana, kutsuu Nicean kaupunkiin kirkolliskokouksen ja ollen
itse puheenjohtajana, laatii kirkon dogmit, sen jälkeen murhaa poikansa
ja tukahuttaa vaimonsa häkään.
Samoihin aikoihin päätetään Kristuksen jumaluudesta.
Munkkisääty ja luostarit perustetaan v. 348.
Pyhän hengen jumaluus päätetään pappeinkokouksessa v. 381.
Ensimmäinen "kerettiläinen" espanjalainen Priscillianus tapetaan
Trierissä v. 385.
V. 389 poltattaa piispa Teofilus Aleksandrian yliopiston 700,000 nidettä
käsittävän kirjaston sillä "kristinoppi ei tarvitse tiedettä."
V. 394 kieltää Rooman keisari Teodofius kuoleman rangaistuksen uhalla
palvelemasta muita jumalia kun "Kolmeyhteistä".
V. 410 alkaa usko neitsyt Marian "ikuiseen neitsyyteen".
V. 415 murhauttaa Aleksandrian piispa Cyrillus naisfilosoofi Hypotian ja
hänen ruumiinsa palotellaan, siksi ettei hän antanut itseään kastaa
kristinuskoon.
V. 595 keksii paavi Gregor tulisen helvetin ja järjestää sen kirkon
opinkappaleeksi.
Neitsyt Marian y. m. "pyhien" palvelus alkaa v. 715.
Lopullinen valtion ja kirkon yhdistäminen Roomassa tapahtuu v. 734.
Frankkien kuningas Kaarle Suuri levittää kristinuskoa tulella ja
miekalla Saksaan ja saa paavilta keisarikruunun v. 772-814.
Pyhimysten palvelus ja suitsutus järjestetään kirkolliseksi tehtäväksi
v. 787.
Paavin jalkojen suuteleminen alkaa v. 809.
Ihmisten autuaaksitekeminen tulee paavin monopooliksi v. 993.
V. 1020 käskee paavi tehdä kirkon palvelijain lapset henkiorjiksi.
Ihmisten ja kokonaisten kansojen pannaanjulistamisoikeus ja kuninkaiden
erottamisoikeus annetaan paaville v. 1073--1083.
V. 1093 alkaa suuri itämainen ristiretki ja uskonsodat, joissa 7
miljoonaa ihmistä menettää henkensä.
Rukousnauhojen käyttö alkaa v. 1100.
Paavi Innosenz III julistautuu "Kristuksen sijaiseksi" ja käskee
levittää kristinuskoa asevoimalla v. 1197.
Saksan ristiretkien johtaja, piispa Albert levittää Vironmaalle
kristinuskoa tulella ja miekalla ja painaa koko maan orjuuteen v.
1200--1229.
"Kerettiläisten" polttaminen pannaan alulle piispa Innosenzin toimesta
v. 1204.
Salarippi alkaa 1215.
Noitien verituomiot alkavat v. 1253.
Dominikaanimunkeista muodostetaan inkvisitsioonioikeus v. 1231 ja ovat
he uskollisia "Herran koiria". (Domini canes = Herran koira.)
V. 1250 järjestää paavi Innosenz "noitien" kidutuksen.
Paavi Nikolaus V käskee tehdä Muhamettilaiset y. m. henkiorjiksi v.
1452.
V. 1520 selittää paavi Leo X että noitien polttaminen on jumalalle
otollinen työ.
Valtiokirkko, jonka papit aatelisto valitsee, järjestetään Vironmaalle
1322.
Ignoz Layola perustaa Jesuittain veljeskunnan ja käskee kaikki
ei-katolilaiset tappaa 1540.
Tridentin yleinen kirkolliskokous julistaa paavin jumalan sijaiseksi v.
1563.
Ajattelija Giordano Bruno poltetaan Roomassa v. 1600.
Kopernichus, Galilei ja Keppler julistetaan kirkonkirouksen v. 1616.
Paavi julistetaan erehtymättömäksi v. 1870.
Noitavainojen ajalta -- perkeleen mahtavuuden ajalta -- Espanjassa
sisältää Espanjalainen lehti "El Alalaya" seuraavia numeroita
ihmisuhreista pyhän kolmiyhteisen jumalan kunniaksi:
Ensimmäinen yli-inkvisiittori T. Targuemada v. 1481--1498 poltatti
elävänä 10,220 ihmistä. Kuvina[1] 6,480 henkeä. Kaleeriorjiksi
tuomitutti 97,381 henkeä.
[1] Kuvina poltettiin vainoa paenneita "noitia" siten, että heidän
kuvansa valmistettiin puusta ja se sitte poltettiin roviolla.
Yli-inkvisiittori Teza 1498--1507 poltatti 2,598 henkeä, kuvina 829,
vankilassa nääntyi 32,325 henkeä.
Cisneros, 3:mas yli-inkvisiittori 1507--1517, poltatti 3,564 henkeä,
kuvina poltettavaksi tuomitsi 2,232, kaleereille lähetti 48,030 henkeä.
A. Florenzia, 4:jäs yli-inkvisiittori 1517--1521, poltatti 1,621 henkeä,
kuvina 560 henkeä, kaleereille lähetti 21,855 henkeä,
1521--1523 poltatti kirkkoneuvosto 824 henkeä, kuvina 112, kaleereille
lähetti 4,481 henkeä.
A. Marique, 5:des pää-inkvisiittori 1523--1535, poltatti 2,250 henkeä,
kuvina 11,252, kaleereille orjiksi lähetti 11,258 henkeä.
Tabreo, 6:des pää-inkvisiittori 1535--1545, poltatti 840 henkeä, kuvina
420, kaleereille lähetti 6,620 henkeä.
Loaisa, 7:mäs pää-inkvisiittori 1545--1555, poltatti 1,320 henkeä,
kuvina 850, kaleereille lähetti 6,660 henkeä.