Suomen ukko hoi!
Mikä sinut toi
Tanne, luoma-sijoiltas?
Vaimoko vai kyy?
Vaiko oma syy?
Lienet petettynä himoiltas.
Luulit minä saan
Myöskin Suomen maan
Herkut, mennä maistamaan
Läksit tänne niin;
Juuruit maahan kiin,
Talven kanssa täällä taistamaan.
Saitko herkut? Ei!
Vilu viljat vei,
Nälkä tulla käkesi.
Huolet päivät yöt,
Leivän tähden työt
Väsyttivät, veivät väkesi.
Ah! jos muinoin ties,
Suomen vanha mies
Kuinka käski sotimaan;
Laittanutpa hän
Ennen etelään
Olis itsellensä kotimaan.
Enkä minäkän
Jos mä tiesin tään,
Olis täällä pysynyt
Enpä täällä ois,
Oisin mennyt pois,
Tietäkään en olis kysynyt.
Matka-lintu pien
Olis tiennyt tien
Kunne olis kuljettu;
Joss' on sula maa
Eikä lunta sa'a:
Pakkanen on poijes suljettu.
Miekkoset ne maat
Viattomat, va'at
Kansat siellä, luullakses!
Älä luule vaan,
Niin eip' olekaan!
Kummat saisit siellä kuullakses.
Tuli auringon
Kuumentanut on
Myrkyt siellä kiehumaan.
Pedot julmat juur,
Lohikäärme suur
Ovat sinne luodut liehumaan.
Vaimoväeltä, huu!
Mustaksi on suu,
Tehty tervan kuonalla.
Meno sinne hiis!
Pysyn täällä siis,
Vaikka huonommalla muonalla.
Jos ma täällä vaan
Suomen vaimon saan,
Sepä tok' ou valkea!
Eikä musta niin
Kuin on tytötkiin
Maassa, joss'ei ole talvea.
[Painettu Koittarven I, s. 160.]