(Tryckt »Mnemosyne» 1822). Laul. v. 1819.)
Itse luoja luonnon kaiken
Istu iankaikkisuen
Piirityksessä pimeessä.
Ontto olemattomuen
Yö on ylen ympärillä.
Kaikkisuen kaikkinainen
Valta vaan on valvomassa
Täytiläinen täyellensä.
Luojan luonna luomatakkin
Ize päällänsä Isänen
Ajatteli aivollansa:
»Ollapa tuota toisen silmä
Kazomassa kaikkeutta!
Tallappa tätä täyteyttä
Toisen tunto tuntemahahan!
Minä mahdan maailmaita.
Minä taidan taivahita.
Luoda luontani sanalla.»
Sano sanan; ja samassa
Maat ja ilmat ilmestyvät
Päivä piilotti pimennon.
Taivas täytti täysinensä,
Maa-piirit pieninensä
Isän istuimen etehen.
Kivi kirkas kiiltämällä,
Päivän eessä ensimäisen
Keitti kullat kuohumahan,
Vuoren korkean kohussa.
Päärly, päällä seizemallä.
Loisti silmissä sininen,
Tahik' puoleksi punanen,
Tahik' kaiken karvallinen
Jalan juurella Jumalan.
Tähti koetti korkealta,
Tirkistellen tihverästi,
Mesityynelle merelle;
Joutsenta jo johdatellen
Joka laulo lapsitoina
Elämänsä ennustusta.
Kyyhky kylvetti kynänsä
Seilatessa sintävällä
Ilman laajan lainehilla.
Hepo hirnu hileästi
Äleällä äänellänsä,
Pelmutellen penkerellä
Katsahtellen kahen puolen:
»Mistä muka miehen saanen.
Kussa kuulen kaitsejani?»
Auringo alotteleepi
Polttavia polkujansa
Päätti päivät maailmalle
Viidot jo viattomalle;
Kulki kuudesten kululle;
Lausu Herra hengellensä;
— Kuin ol' kaikki kaunihisti
Valmistettu valvomahan,
Paitsi päälle päättehiksi
Luonnon hiippa luomatoina,
Luonnon ruuna ruumitoina,
Luonnon sielu silmitöinä —
»Tehkämme nyt temppeliksi
Izelemme ihmisiä,
Haamussamme haastavia,
Kulkevia kuvallamme.»
Nonsi sanasta samassa
Ilmi ihminen isälle
Tepittyhyn temppelihin,
Alvottuhun alttarihin
Seisallensa, seinä hirsi,
Nurkka kivi kielellinen.
Tuolle sielun sieramihin
Herra hengellä puhalsi,
Tuolle kasvot kaikkivalta
Kaunisteli, kastamalla
Auringonsa alkeissa,
Päätteissä päivävalon.
Nosti siunaten sylinsä,
Sano suulla suloisella:
»Käy nyt kaikki kazomassa
Ympärillä yrttitarhan!
Mitkä ovat mielelliset
Niitä nimellä nimitä!»
Kävikin käskylle keveä
Että uupu ensi-kerran
Tuosta työstä työttömästä,
Että nukku navallensa,
Mahallensa marjekkohon
Näki unta uupunutkin,
Toempata toisen laista
Kuin on nähnynä näkiä
Siitä päivin silmillänsä.
Näki Herran näössänsä
Sanovan sanoilla näillä:
»Eivät ole onnelliset,
Hyödylliset hyvyteni
Yksinäiselle ylälle.
Minä avan Adamille
Otan oikeen omista
Luistansa luodakseni.»
Kisko kirun, kylkiluista
Yhden, irti ihmiseltä.
Valo naisen nauro-suisen,
Mieltä myöisen miehellensä.
Adam aavaisi unessa:
»Mix' mun mieleni miehiipi
Miksi sykkääpi sydämet?»
Longottipa luomiansa
Silmän aukaisi vasemman
Mutta salpaisi samassa;
Niinkuin, joka katselepi
Avoin silmin auringota.
Niinkain koitto korkeaisen
Pitkäisen piilin kärki
Nuolen kärki nuolahtella
Alko Adamin sisussa
Tuosta herkästi herähti
Ilon tähden istuallen.
Käellä kätkemättömällä
Tuohon Luoja luodullensa,
Pojallensa polven päälle
Ize toimitti toverin,
Ize siunaisi sikiät.
Eikä kaasoa katseltu.
Eikä muuta puhe-miestä.
Hiljoin hiivasten povea
Sydän kumpaisen sykähti
Siinä liittäyty likistys,
Siinä synty suukkiminen,
Siinä itkut ensimäiset
Ilmestyvät ilon tähden.
Käsi käessä, astumahan
Nousivatten nojatusten,
Isän istuimen etehen.
Silloin raahti rakkauskin
Kuin ol' tuskin tunnin vanha
Alaisesta asungosta.
Tulla taivaitten tasalle.
Silloin julkesi jutulle,
Silloin aivoi ansiolle,
Vaikk' ol' nilko-nimitöinä,
Sanatoina saapuilla.
Ristimätä ristityltä.
Isä Evalta esinä,
Vainko vaati Adamilta,
Vainko kuulla kumbaltakin
Mingän sanan saisivatten
Sillen sielunsa siteelle
Että yhdistyit yheksi?
Saalla yhellä yhessä
Lausuvatten laulamalla:
»Se on hellä hyvyydesi,
Laupeudesi lavea,
Suuri suloinen Jumala!»
Niip' ol' nimellä hyvällä,
Ylpeällä yksyydenne
Isä, aiti, ensimältä!
Vaan kuin tuskalle tulitte,
Alaiselle ajetuksi
Edenistä erämaahan;
Saitte sanan saastaisemman
Nimen panitte pahemman
Raja-rikon-Rakkauden.
[Tämä käsikirjoitus on myöhemmältä ajalta. Niinkuin a-toisinnosta
näkyy, eroaa »Mnemosyneen» painettu jossain määrin tästä.]