Kun menneisyyden muistot alan haastaa
Hiljaisten aatosteni neuvostoon,
Kun näen kuink' aika kaiken multa raastaa,
Niin taaskin vanhain tuskain vallass' oon.
Ja silloin silmä, joka vaivoin kastuu,
Mont' itkee hautaan mennytt' ystävää,
Ja vanhat lemmenvaivat mieleen astuu
Ja moni kallis näky heräjää.
Ja silloin koen taas tuon vanhan kaskun,
Ja maksan tuska tuskalt' uudestaan
Jo kärsittyjen kärsimysten laskun,
Niinkuin se maksettu ei oisikaan.
Sua silloin muistan, ystäväni armas,
Ja kaipuu hälvenee ja suru karmas.
(Sonetit I--XXX suomennettu 1912-(?) 1913).
(XXXI).
Sun silmäs, joka puhuu taivaan kieltä
Ja jonk' on suhteen mailma voimaton,
Mun vietellyt on valanehdon tieltä.
Sun tähtes rikon,--sekö rikost' on?
Pois naiset kielsin, mutta sinä vainen
Oot jumalatar, sua en kieltää saa;
Ei taivaan lempeen koske vala mainen;
Sun armos synnistä mun puhdistaa.
Valat on herkeä, ja usvaa henki;
Kun maahan paistat, päivyt, sätees sun
Tään haihduttavat usma=valasenki;
Siis jos se rikkuu, syy ei ole mun,
Sen vaikka rikon. Viisas valan parhaan
Pois vaihtaa paratiisin ilotarhaan.
Turhaa lemmen touhua IV: 3; 1910.
(XXXII).
Niin hellää suuteloa päivän kulta
Ei ruusun kastepisaroille suo,
Kuin sinun silmäs säteilevää tulta
Yökasteelle mun poskilleni luo.
Niin kimaltelevista, syvyyksistä
Ei heijastele hopeainen kuu,
Kuin kuvas minun, kurjan, kyynelistä:
Jok' itkunkarpaloon se kuvastuu.
Jokainen kyynel, joka silmään kierii,
Triumfivaunussaan sun voittoon vie.
Kas, kuinka kyynelvirta yhä vierii!
Mun tuskani sun maineesi on tie.
Äl' itsees mielly, muuten peilinäs
Ijäti itkeä saan edessäs.
Sulouttas, valtain valtias, ei kieli
Voi kertoa, ei ajatella mieli.
Turhaa lemmen touhua IV: 3; 1910.