Kun onnen hylkynä ja ihmisten
Osani kurjuutt' itken yksinäni
ja turhaan huudan kuuroon taivaasen
Ja inhostuen kiroon päiviäni,
Ma muiden toivomieltä halaisin,
Mink' armautta, minkä suloutta,
Tuon lahjat, tämän riennot tahtoisin
Nuristen oman onnen nuloutta.
Mut näin kun itseni ma kehnoks teen,
Ma sua muistelen, ja leivon lailla,
Jok' ylös maasta kiitää korkeuteen,
Ma riemuvirttä laulan taivaan mailla.
Rikastun lempes muistoista ma niin,
Sit' etten vaihtais valtain aarteisiin.