Kun vuoteeseen mun ajaa uupumus
Ja raukeet raajat lepoa kun haukoo,
Niin päässän' uusi alkaa vaellus,
Ja hengen alkaa työ, kun ruumiin taukoo.
Sill' aatokseni etäisyydestään
Halulla luokses pyhiinvaeltavat,
Ja silmät raskaat, luomet seljällään,
Pimeyteen sokon lailla tuijottavat;
Mut silloin sielun silmään kuitenkin
Sisäinen näkö sinun kuvas tuopi,
Jok' yössä hohtaa lailla timantin,
Yön mustan kirkastaa ja nuoreks luopi.
On sielu öittäin, ruumis päivittäin
Sun tähtes levon puuttehessa näin.