(Esittänyt rouva Raa Suomalaisessa seurassa
lokakuun 29 ja marraskuun 1 p. 1870.)
4:s näytös. 1:nen kohtaus.
JOHANNA:
On sodan myrsky laannut, miekka vaipuu,
Ja karkeloksi vaihtuu vainotyö,
Kaduilta kansan riemuhuudot raikuu,
Ja kirkot loistaa, juhlakellot lyö,
Puun vihreet oksat voittokaariks taipuu,
Ja patsait' ympäröitsee kukkaisvyö,
Rheims tuskin tilaa vierailleen voi myöntää,
Joit' tänne riemu kansanjuhliin työntää.
Yks ihastus nyt kaikkein rinnat täyttää,
Yks aatos kaikkein mielet valloittaa;
Keit' äsken vaino vieroitti, ne näyttää
Nyt kilvoin juovan riemun hekumaa.
Ken omanaan vaan Ranskan nimen käyttää,
Nyt tuosta ylpeänä olla saa,
Nyt uuden loiston Ranskan kruunu voittaa,
Ja kuningastaan kansa kunnioittaa.
Vaan mulle, joka loin tät' ihanuutta,
Sen kiilto, loisto ilomielt' ei suo;
On rintan' raskas, täynnä riitaisuutta,
Ei sille hoivaa voittojuhlat tuo:
Sen tunteet leiriin Brittiläisten muuttaa,
Sinn' aatos hiipii vihollisten luo.
Mun täytyy paeta, pois riemut heittää,
Näin koittain tuimaa tunnonvaivaa peittää.
Ken? Minäkö? Minäkö voin
Povessain miehen kuvaa kantaa?
Minäkö, taivaan neiti, noin
Maan lapselle voin lempen' antaa?
Ma, pelastaja Ranskanmaan,
Ma, Herran sankar', kuinka vaan
Voin rakastaa maan vainolaista?
Voi, ettei nuoli taivaan maista
Jo riennä mua ruhjomaan!
(Säveleitä kuuluu, jotka sulavat vienoksi sopusoinnuksi.)
Voi mua! Sävelet nuo kuinka
Sydäntäni lumoaa!
Hänen kuvans' esiin tuo ne,
Hänen ääntään muistuttaa!
Jos mun myrskyt muuttaa voisi
Sinne, missä nuolet soisi,
Missä verta vuotaa sais!
Mieltäni se rohjentais!
Sävelet ja äänet tuolta
Kietoo vallan sydämmein!
Kaikki voima rinnastani,
Sulaa huoliks suloisiksi,
Sulaa kaihon kyyneliksi!
(Hetkisen kuluttua vilkkaammin.)
Pitikö hänet tappaa? Kuinka voin
Sen tehdä, kun näin silmäns' iskun? Siksi
Ma kalvan öisin omaan rintaan syösnyt!
Ja rikoinko, kun ihmisyyttä tein?
Niin, rikost' onko sääli?--Sääli! tunsitko
Sä sääliä ja ihmisyyttä, kun
Teräsi pistit noiden toisten rintaan?
Miks oli vaiti ne, kun henkeään,
Tuo hento nuorukainen sinult' anoi?
Kavala rinta! Valheita sä käyt,
Sä rikkoneeksi taivaan eessä näyt!
Miks silmiin häntä katsoin? miksi vaan
Ma kasvojensa jalon muodon näin?
Sun katsees rikost' oli, onneton!
Sokeit' on Luojan välikappaleet!
Tuot' umpisilmin sun ois tullut tehdä!
Heti kun katsoit, hylkäs taivas sun,
Ja Hornan suu sinulle aukes!
(Säveleet jatkauvat ja surumielisiksi muuttuen raukeevat vähitellen.)
Hurskas sauva! Miksi, miksi.
Sinut miekkaan vaihdoin pois!
Pyhä tammi! Lehväis kieltä
Jos en koskaan kuullut ois!
Taivaan korkeus! Miks sinä
Mulle satuit näkymään!
Ota kruunus, ota, minä
Sit' en kelpaa pitämään!
Oi, ma avoinna näin taivaan,
Autuaitten kasvot näin!
Sentään maassa toivon' asuu,
Taivas pois on mielestäin!
Miksi tuota raskahinta
Tointa mulle annoit? Voi!
Voiko turtua se rinta,
Jolle taivas tunnon loi!
Jos sa tahdot voimaas näyttää,
Voithan enkeleitäs käyttää,
Laske valovaatteissaan
Heitä ulos maailmaan!
Puhtain' eläen taivaan mailla
Ihmistunteit' on he vailla!
Heille suuret toimet heitä,
Säästä kurjaa paimenneittä!
Mitä minuun valtain riidat
Koskee? Miksi sotaa hain?
Viatonna vuorimailla
Kuljin karjaa paimentain.
Vaan mun taivas sieltä kiskoi,
Ruhtinasten seuraan vei,
Näin mun synnin helmaan viskoi.
Tuo mun syyn' ei ollut, ei!
Hälläpyörä 28/10 1870; Kaikuja Hämeestä 1872.