Seuraa mua taikamaahan,
Jylhäin Pyreneiden taa;
Taiteen raunioita siellä
Mandelkuuset varjostaa.
Lauhasäässä lähteen luona
Laulaa paimen Cid'iään,
Messut raikuu, kellot kaikuu,
Siell' on juhla yhtenään.
Kuva kirkossa Sevillan
On Madonnan puhtahan,
Neitseen kainon, äidin hellän,
Taivahaisen, ihanan.
Mutta värit nuo ken sekas?
Kenpä mointa luoda voi?
Minkä tiedän, sen nyt kerron,
Joutavaa en tarinoi.
Don Murillon tunnetten te,
Espanjan Correggion;
Rikkautta puku hohtaa,
Silmän tuike neron on.
Kesä=aamu oli varhain,
Tavan jälkeen saapuivat
Oppilaat ja tauluns' ääreen
Penssel' kädess' istuivat.
Don Murillo läss' ei ollut,
Haasteltiin ja ilveiltiin
Kompia ja kokkalauseit'
Ympärille viskeltiin.
»Pyhä neitsyt!» huutaa yksi,
Tauluaan käy lähemmäks,
»Ken on tämän tehnyt? ken täält'
Eilen viimeisenä läks?»
»Hupsu, yhdessähän mentiin!
--Katsos minun lautastain!;
Katso kuvaa tuota tuossa,
Siin' on pelkkä tuhre vain!»
»Mutta kulmassapa pää on,
Oi, kuin kaunis, verraton!
Sit et ole tehnyt sinä,
Sulle se on mahdoton!»
»Märjät mun on pensselini!»
Huusi kolmas innoissaan;
»Tää ei ole ensi aamu,
Jolloin mointa huomataan!»
Suuret sydänyön on kummat,
Paljon ihmeitä se luo!
--»Uskot kai, kuin neeker'orja,
Ett' on Zombin työtä tuo;
Zombiks, neeker'uskon mukaan,
Haltijaa näät kutsuu hän!»
--»Zombi», huusi vanhin heistä,
»Rauhaan teidät jättäkään,
Madonnaani auttakoon hän,
Multa se ei käyvän näy!»
Ja hän kuvahansa kääntyy,
Katsoo, katsoo, kalvaaks käy.
Luonnoksena ihanaisen
Huomaa hän madonnanpään.
»Armon herra, kenen työtä?
Tuota luomaa päättämään
Mull' ei miehuutt' ole, voimaa!
Kuinka kaunist', ylevää!»
Saliin Don Murillo astuu,
Kysyy: »kenen työtä tää?
Hän on parhain oppilaani,
Maalar' on hän verraton!»
Kaikkein silmät maahan kääntyy,
Kaikki äänetönnä on.
»Vastatkaa, ken tuon on tehnyt!
Joutuun! tahdon tietää sen!»
--»Herra, Zombi sen on tehnyt,
Se ei työtä säällisen!
Illoin pensselit ja kaikki
Järjestykseen laitetaan,
Mutta aamuin tullessamme
Kaikk' on poissa paikoiltaan.
Mutta kaikkialla esiin
Pistää joku kaunis pää,
Piru täällä, enkel' tuolla;
Päätä oikein pyörryttää!»
Vait Murillo kuvaa katsoi,
Maahan siitä silmäsi:
»Minä tuon jos oisin luonut!»
Lausui suuri mestari.
»Vaan ken loi sen? Hoi, Sebastian,
Poika villatukkainen!»
Neeker'orjan poika saapui,
Neljätoistavuotinen.
»Eikö jyrkkä käsky sulla
Maata täällä joka yö?»
--»Kyllä, Herra.»--»Sit' et tee sä,
Toista näyttää tämä työ!
Sano, ken tääll' öisin kulkee?
Miksi tiehes riennätkään?--»
--»Herra, paitse mua, tääll' ei
Ollut ole yhtäkään.--»
»Valhettelet, mies! Sun käsken
Ens' yön täällä valvomaan,
Ja ken tuon on kuvan tehnyt
Huomenn' oitis kertomaan.
Vaan jos juokset pois tai nukut,
Katso silloin itseäsi
Viisitoista raippavitsaa
Armotta saat selkähäs!
Ja nyt työhön joka miesi!»
Päivä meni joutuen;
»Varo raippoja, Sebastian!»
Muistutettiin orjallen.
»Zombi on se», sanoi orja,
»Kuinka siitä piestä voi!
Hän se Davidinne sääret
Pitkiks, kädet lyhviks loi.»
»Oikein!» huusi toiset, »sua
Pilkkaa Sebastiankin!»
Ilveiltiin ja naljaeltiin,
Vihdoin matkaan mentihin.
--Yö on hiljainen ja tyyni,
Lampun valo välkkyilee;
Yksinänsä miettii orja;
Zombiako aattelee?
Ovi aukenee niin hiljaa,
Sinne silmänsä hän luo;
Hänen isäns' on se, ainoo,
Paras ystävänsä tuo.
»Isä, mitä nyt näin myöhään?»
--»Luonas valvon! nuku pois!»
--»Se ei tarpeen, isä!»--»Mutta
Zombi tänne tulla vois.»
»Minä Zombia en pelkää!»--
--»Vaan jos pois hän veisi sun,
Yksin, lapsetta ma jäisin
Maailmaan; se surma mun!
Orjuuttani huojennat sa!»
--»Paljon olen itkenyt,
Isä! kurjaa orjan' olla!»
--»Niin on Luoja säätänyt!»
--»Vapauden hetki koittaa,
Isä, näin sen unissan'!»
--»Nuku, laps, kun Zombi saapuu,
Apu kenties saadahan!»
--»Isä, lähde! älä pelkää!
Vapauden hetken nään!»
Suudellen ja mielistellen
Sai hän isän lähtemään.
»Ja nyt työhön!» huusi orja;
»Oi, sit' en voi vastustaa!
Sydämmessäni on valta.
Joka käskein pakoittaa.
Vaan kun huomenna he tutkii,
Enkä vastata ma voi;
Viisitoista raippavitsaa
Seljässäs, Sebastian, soi?
Oi, en voi ma sitä jättää!»
Ja hän itki, polvistui,
Kyynelin ja rukouksin
Unen helmaan laskeutui.
Heräs koittehessa vasta;
Hämmästyvän näytti mies,
Kolmen tiiman päästä heidät
Taasen tulevan hän ties.
»Maannut olen, maata voinut,
Hukkaan maata vapauden,
Kolmen lyhven tiiman päästä
Olen orja jällehen!
Miehuutta, Sebastian! Työhön!
Oi, se syntiäkö ois?»
Tarttui pensseliin ja aikoi
Pyyhkäistä madonnan pois.
Mutta voimaa, henkisyytt' on
Heikoissa sen piirteissä.
Oi, se hengittävän näytti,
Hymy hurmas sydäntä.
»Muut ne antoivat sen olla,
Hävittää ei voineet vaan,
Ei Murillo, mestar' itse,
Minä kuinka voisinkaan?
Ei, hän huomenna mua piesköön,
Piirrettä en pyyhikään.
Kuvas, pyhä äiti, kuvaan
Niinkuin edessän' sen nään!»
Silmä säihkyi, uskaljaasti
Pensselin hän sieppasi,
Ryhtyi maalaamaan, ja sydän
Pyhään intoon leimahti.
Päivä loisti, orjuus hältä,
Raipat, kaikki unhottui,
Vapaa, suuri sieluns' oli,
Henki hänet mieheks loi.
Äkkiä hän melun kuuli,
Näki joukon takanaan,
Don Murillon oppilaineen;
Puna putos poskiltaan.
Päänsä peljästyin hän painoi,
Rangaistusta vartosi,
Mutta nuori joukko häntä
Ihmetellen katsovi.
Katseensa Murillo peitti
Vihan pilviin ankariin:
»Mies, ken maalaamaan sun neuvoi?»
--»Sinä, herra!»--»Minä?»--»Niin.»
--»Koskaan en sua neuvonut ma!»
--»Mutta näinhän sinun työs,
Ja kun toisia sä neuvoit,
Kuulin neuvos minä myös!»
--»Niin, sa kuulit, opin kätkit,
Sana sattui oikeaan!
Rangaistaanko? Palkitaanko?»
--Kaikki huusi: »palkitaan!»
»Lausu toivos!»--Sydän orjan
Riemusta se sykki nyt.
»Rahaa, vaatetta nyt pyydä!»
Vaan hän viel' ei pyytänyt.
»Rohkeesti!» Murillo lausui;
--»Oi, kun uskaltaisin vaan.»
--»Rahaa pyydä!» jotkut huusi,
»Tänään kaikkeen suostutaan!»
»Vapautt' ano!» huusi toiset,
--»Lopuss' orjuutes on tuo!»
»Vapaus!» huusi orja, »Vapaus!
Vapaus isälleni suo!»
Helmaans' itkien Murillo
Pojan sulki: »Vapahat
Olette te! Taideniekan
Nimen sinä kannatat.
Nero tarpeen on, mut siihen
Sydäntäkin vaaditaan.
Terve! taideniekan loin ma
Ihastukseks Spanian maan!»
»Oi, kuin suurta!» ihmetteli
Neeker'vanhus riemuiten.--
Poika hymys kyynelsilmin:
»Isä, Zombi teki sen!»
Suomen Kuvalehti 15/12 1880.
_Fr. v. Schiller_.