[Tämän balladin sisällys perustuu historialliseen tapaukseen. Kuningas
Kaarlo Robert I:n hovissa Wisegradin linnassa oli hänen uskotun
neuvoksensa, Felicián Zácsin ihana tytär Klára hovineitenä.
Kuningattaren veli, Puolan herttua Kasimir, joka kerran oli tullut
sisartansa tervehtimään, houkutteli Kláraa pauloihinsa ja häväisi hänet
väkivaltaisella tavalla. Tästä raivostunut Felicián, joka ei voinut sen
jälkeen pois lähtenyttä Kasimiria enää tavata, päätti kostaa tyttärensä
häväistyksen kuningattarelle, jonka luuli olleen herttualle avullisna
tämän rikostyössä. Huhtik. 17. p:nä 1350 syöksi hän, miekka kädessä,
päivällispöydässä istuvaa kuninkaallista perhettä vastaan, haavoitti
kuningasta käsivarteen ja löi kuningattarelta, joka oli nostanut oikean
kätensä molempien lastensa suojelukseksi, neljä sormea poikki. Enempää
hän ei ehtinyt tehdä, ennenkuin heittivät hänet lattiaan ja silpoivat
hänen ruumiinsa kappaleiksi. Rangaistukseksi tästä murhayrityksestä
tapettiin sitten Záczin kaikki lapset (kaksi tytärtä ja yksi poika) ja
koko hänen muu sukunsa hävitettiin ilman armotta kolmanteen polveen
asti. Vielä tänään seisoo Wisegradin linnavuoren kupeella kullattu risti
onnettoman Kláran muistoksi.]
Kuningattarell' on
Tarha kukkivainen:
Toinen impi punaruusu,
Toinen valkeainen.
»Kuningatar, sisko,
Taivas! jos ma saisin
Ruusun tuon, tuon punaruusun,
Kuin sit' armastaisin!
Sydämmeni tykkii,
Hän jo taudin tuopi:
Jos ma kuolen, kukkanen se
Haudan mulle luopi!»
»Voi sua, veli Kazmer,
Sit en kultiin vaihda--
Pois! ma suutun ... etkö häpee!
Huolta tuot ... oi kaihda!
Huomenkirkkoon aion,
Viipyä en saata;
Jos sa sairas olet, laske
Sohvalleni maata.»
Kuningatar lähtee,
Lähtee, kirkkoon saapi;
Kukat kauniit, sulo=immet
Häntä seurajaapi.
Rukoilla ei voi hän,
Rukoella soisi;
Helminauhan kotiin jätti:
Ken sen sieltä toisi?
»Armas tyttö, Klára,
Lapseni, se nouda!
Polvityynyll' on se taikka
Sohvallani ... joudu!»
Klára etsii, etsii,
Eikä löydä vielä:
Kuningatar kirkoss' oottaa
Raskahalla miellä!
Klára etsii, etsii,
Tuntikauden vielä:
Kuningatar kirkoss' oottaa,
Turhaan oottaa siellä.
Kaunokaisten parveen
Imp' ei enää palaa:
Ennen kuollehitten joukkoon
Kirkkotarhaan halaa.
Ennen kirkkotarhaan
Alle mustan mullan,
Kuin on suureen linnaan, eteen
Vanhan isä=kullan.
»Lapsi, oi! mi sulia?
Mikä murhe karvas?
Sylihini tule tänne,
Kerro, lapsi armas!»
»Voi, voi, isä! en--en--
Mihin joutunenki!
Jalkas tomut suutelen ma,--
Tallaa multa henki!...»
Lounahalle kello
Hovin kutsuu pian;
Silloin kuninkahan eteen
Astuu Felicián.
Kuninkahan eteen,
Ruoalle ei vainen:
Kädessänsä häll' on miekka
Julma, kostavainen.
»Tyttärestä henkes,
Kuningatar nurja!»
Onneks neljään heikkoon sormeen
Henkens' ostaa kurja.
»Lajos, Endre kuolkoot:
Lapsi lapsen hinta!»
Onneks miekkaa vastaan syöksee
Nyt Gyulafin rinta.
»Joutuun konna kiinni!...
Oi, Cselényi!--Pian!...»
Siinä hovimiesten teuraaks
Joutuu Felicián.
»Veriss' on sun sormes,
Turhaan tuo ei vuoda:
Mitä tahdot, puolisoni,
Kivun kostoks suoda?»
»Etusormestani
Immen ihanaisen,
Pitkäsormest' uhkasurman
Nuoren nuorukaisen;
Molemmista muista
Vävyn sekä nadon;
Punaisesta verestäni
Koko heimon kadon!»
Nurjat ajat pääll' on,
Nurjain tähtein valta:
Torju, Luoja, kovat iskut
Madjarien maalta!
Unkarin albumi, 1881.
_Aleksanteri Kisfaludy._