Ma tunnen neidon kaunoisen
Lähellä meren suolaisen,
Hän syntynyt on siellä.
On meri hänen äitinään,
Ja voimakkailla käsillään
Se vielä halaa tytärtään.
Ja tytär kasvaa, edistyy,
Ja äidin rinnall' lisääntyy
Hän kauneudess' yhä.
Hän mereen kättään kurkoittaa
Ja kotirantaans' suurentaa;
Se neito, se on Suomenmaa.
Ei ruhtinatart' yhtäkään
Niin suurta, rikasta kuin hän
Emonsa antimista.
Mait' yhä saa hän lahjakseen;
Ja meren pohjaan äskeiseen
Hän ohran kylvää viljakseen.
Vaikk' köyhänä ja lumessa,
Hän myrskyn keskelt' ilolla
Kohottaa otsan kirkkaan.
Ja kunnianaan pitää näin,
Kaikk' esteet alleen nöyristäin,
Kohota yhä valoon päin.
Kuink' olet armas, herttainen,
Vihannan saaren neitonen,
Sa meren kaunis tyttö!
Opeta meitä ainiaan
Sun laillas valoon nousemaan
Ja toivoss' yhä kasvamaan!
Maamme kirja 1878-1005.