Ulkona on syys, ja halla
Henkää luontoon kylmyyttään,
Mutta tääll' on kevät, täällä
Ilo luopi lämmintään;
Vaan tääll' onkin loistamassa
Taivaan kirkas tulonen,
Joka itse kadotukseen
Luopi muodon tuorehen.
Ilman herra, oudoksuen
Pimeyttä taivaan, maan,
Välähytti valkeaista
Tuliterä=miekallaan,
Maahan laski valkeaisen
Kodin lieteen kytömaan,
Sieltä luomaan valoaan ja
Levittämään lämmintään.
Ja se ikuinen on valo,
Niinkuin lahjat taivahan,
Kaikki muu kun katoaapi,
Se se loistaa ainian;
Pimetköhön kuu ja päivä,
Tähden tuike sammukoon,
Silloin vielä kodin liesi
Valoaan luo pimentoon.
Se se myrskyn pauhatessa
Valkama se tyyni on,
Johon työmies laskeuupi
Päivän töistään lepohon,
Niinkuin päivän riuetessa
Pääskyläinen levähtää,
Katsoo taakseen työnsä alaa,
Riemuitsee ja visertää.
Niin myös teille, jotka tänään
Oman lieden lasketten,
Hohtakoon se pyhä tuli
Lämmittäin ja valaisten;
Levitköhön siitä vielä
Säteet kauas kansahan,
Sytytelkööt, lämmitelkööt,
Luokoot tulta rintahan!