Porvoossa,
Werner Söderström,
1890.
Lämpimän etelätuulen puhaltaessa vieri Kumpulan järvellä vähäisiä
aaltoja Törmälän puoleista rantaa kohti ja loiskahteli rantakivejä
vasten.
Törmälän rannasta oli työnnetty vesille vene, jossa istui Törmälän
torpan isäntä Perttu vaimonsa Liisan ja pienen poikansa Jaakon kanssa.
He olivat tulleet verkkoja laskemaan. Isäntä istui perässä, emäntä
etuteljolla ja Jaakko yläällä keulan nokassa.
Perttu nosti verkkovasusta päällimmäisen verkon, jonka pään hän otti
puikkarimesta erilleen ja kiinnitti muutamaan vanhaan verkkovaajaan
vastarannassa. Sitten käski hän Liisan hiljalleen soudella suoraan
selälle päin, ja sitä mukaa kuin vene eteni, päästi hän verkkoa
järveen solumaan. Sitä tehdessään hän silloin tällöin vaihtoi jonkun
sanan Liisan kanssa, joka reippaana ja hyvällä mielellä teki hänelle
ennestään hyvin tavallista tehtävää ja useinkin loi tyytyväisen katseen
mieheensä. He istuivat hyvin tyyneinä ja rauhallisina, vaan Liisa,
hiukan vilkkaampi luonteeltaan, oli sekä liikkeissään että puheissaan
Perttua liukkaampi. Jaakko sitä vastoin istui keulassa enimmästi sanaa
sanomatta, hyvin vakaisena ympärilleen katsoen ja omissa mietteissään,
kuuntelematta vanhempainsa keskustelua.
"Mahtaneekohan tuosta Jaakosta miestä tulla", arveli Liisa Pertulle,
"kun sillä ei näytä olevan halua mitään oppia, kun se ei vähääkään
välitä siitä, mitä muut tekevät, että sitten itsekin oppisi jotain
tekemään!"
"Älä ole milläsikään Jaakon suhteen!" lausui Perttu. "Hänhän on
vahvakasvuinen, hartiakas poika, josta kyllä aikoja myöten tulee
hyvinkin vankka työmies."
"Mitäpä siitä, jos tuleekin vankka, kun ei osaa mitään tehdä!"
"No, hän kyllä kerkiää oppia vielä paljonkin siihen asti kuin hänen
työtään tarvitaan."
"Siltä se taitaa näyttää, kun ei nytkään katsokaan edes, miten
esimerkiksi verkkoja lasketaan -- -- -- aivan tyyneenä ja mistään
huolimatta katselee vaan kokonaan muualle!"
"Siitä ei toki saata päättää puoleen eikä toiseen, sillä hän on vielä
aivan nuori. -- Eipä ole Jaakko hätäpoika koskaan ollut. Muistanethan,
kuinka hän vietäessään kirkolle kastettavaksi, kun sinä häntä
pärevasussa kantelit, aivan levollisena makaili ja katseli kirkkain
silmin taivaalle, eikä ollut millänsäkään, vaikka kuinka olisi vasu
heilahtanut. Eipä hän edes silloinkaan äännähellyt, kun pappi häntä
vedellä valeli ja antoi hänelle nimen. -- Usko minua, että Jaakosta
tulee mies, joka ei valita ensimmäisen vastuksen kohdatessa!"
"Jospa niinkin, vaan onhan tuo kuitenkin ikävä, ettei häntä saa mitään
oppimaan. Eihän tuo näy koskaan oppivan edes selvästi sisältä lukemaan
ja aapista hän tuskin osaa vielä ensi lehteäkään."
"Eipä ole Jaakko lukumieheksi luotukaan. Mahtanee tuo kuitenkin oppia
sen verran, että kyhäypi rippikoulussa käymään."
"Onpahan arveluttavaa jo sekin. Hänellä on kyllä siksi ikää, että
pitäisi hänellä jo katkismuskin olla päässä. Mutta ei hän opi muuta
kuin päivät päästään Kumpulan Annin kanssa västäilemään."
"Antaahan heidän olla yhdessä, koska haluavat. Eivät he kuitenkaan
toisilleen mitään pahaa tee. Ja Jaakolla on kyllä vielä ikää
oppiakseen."
Perttu heitti ristikon veden pinnalle kelluilemaan ja Liisa pyöräytti
toisapäin veneen sekä alkoi hiljalleen soutaa liputtaa ja Perttu rupesi
huopaelemaan sekä ohjasi veneen taas rantaa kohti muutamien kymmenien
sylien välimatkan päähän ensimmäisestä verkkojadasta.
Tuuli humisi vienosti ja aallot hiljalleen läikkyelivät ja mukavasti
keikkuili vene laineilla, jotka vivahtivat tumman sinisiltä pitkin koko
pienen Kumpulan järven selkää.
Olipa aika hyvä ilma ja mukavalta tuntui järvellä kelluilla ja
katsella ympärilleen tuttuja seutuja, Kumpulan järveä lahtineen,
niemineen, saarineen, metsäisine rantoineen ja korkeine törmineen.
Järven eteläpuolella näkyy vanha Kumpulan talo, vähäinen ala
peltoja ympärillään, verkalleen kohoavan mäen rinteessä jotenkin
aukealla paikalla. Ainoastaan harvaa ja pientä metsää kasvaa talon
likitienoilla, eikä paljon parempaa etempänäkään, sillä aikojen
kuluessa on ennen muinoin vankka metsä isosti huonontonut ja suureksi
osaksi hävinnyt tervanpolton ja hirsien myönnin sekä hauskan
viljelemisen vuoksi. Järven pohjoispuolella aivan jyrkän törmän
päällä näkyy Törmälän torppa, joka, vaikka onkin vaan torppa, näyttää
yhtä talon tapaiselta kuin Kumpulakin. Se näyttää uudenlaisine
tuparakennuksineen ja pienine vihantine peltotilkkuineen varsin
mukavalta ja somalta tuolla yläällä mäen päällä vankan metsän keskellä,
iänikuisten petäjien ja kuusien ympäröimänä.
Läheisiltä rannoilta kuului selvään tuulen omituinen pauhina puitten
latvoissa, kuului myöskin pienen puron lirinä järven päässä ja etäältä
sen varrelta karjain ammontaa ja kellojen kilinää, kun Kumpulan
ja Törmälän karjat vaelsivat molemmin puolin puroa, ollen tulossa
kotiapäin.
Kun Törmälän vene tuli rannan likelle, otti Perttu veneen pohjalta
verkkovaajan, pystytti sen pohjaan sekä lähti siitä taas verkkojataa
laskemaan.
Sillä välin oli myöskin Kumpulan rannasta työnnetty vesille vene ja
Kumpulan Matti äitineen lähtenyt verkonlaskuun. He siirtyivät aina
järven päähän ja puron suuhun päin samoin kuin Törmäläisetkin, joita
he lähenivät lähenemistään; sillä kuta likemmäs puroa he tulivat,
sitä kapeammaksi kävi järvi ja sitä lähemmäs tulivat molemmat veneet
toisiaan. Kun naapurukset kumpikin puolellaan olivat saaneet monioita
jatoja lasketuiksi, alkoivat he olla kuulomatkan päässä toisistaan.
Kun he olivat tervehtineet toisiaan ja ruvenneet kuulumisista ja
ilmoista puhelemaan, sanoi muun muassa Perttu: "No, Matti, sinähän olet
vasta kirkolta tullut. Etkö tiedä sieltä mitään uusia kertoa?"
"Enpä juuri mainittavaa muuta kuin että kuulutettiinhan tuolla jo
kesäkinkerit," vastasi Matti.
"Vai jo kuulutettiin. No, milloinka ne tulevat?"
"Kahden viikon päästä tästä päivästä."
"Järvelässäkö ne pidetään?"
"Niin."
"Saapa mennä sitten sinne meidän Jaakkokin lukukykyään näyttämään!"
tuumasi Törmälän Liisa leikillään.
"Entäs meidän Annimme, toinen hyvä!" arveli Kumpulan emäntä.
"No, parempi se on lukemaan kuin Jaakko vaikka onkin nuorempi."
"Eipä ole kehumista."
"Saatkin nyt, kuule Jaakko, kahden viikon kuluessa istua kirjan ääressä
aamusta iltaan, jotta jotakin oppisit."
"Enkö saa purollakaan käydä?" kysyi Jaakko vakaisena.
"Et muuten kuin että luettavasi olet ensin hyvin hyväksi lukenut."
"Mitä siitä sitten tulee, jos ei kinkereissä sattuisi osaamaan?"
"Pappi moittii silloin."
"Eikö muuta!"
"No, onhan kylliksi häpeä, että kaikkein kuullen torutaan. Jos et vaan
kinkereihin asti opi enemmän kuin nytkään osaat, niin vissiinkin sinua
mainitaan kaikkein huonoimmaksi koko kylän lapsista."
"En minä sitten menekään koko kinkereihin."
"Sepä nyt nähdään! Sinun on täytymys mennä sinne, sillä jo viimekin
kerralla sinua kaivattiin. Ja jos vaan nyt et hyvällä tule, niin tulee
rättäri sinua noutamaan."
Jaakko istui vähän aikaa miettiväisenä ja totisena, ajatellen, mitenhän
mahtanee hänelle käydä, vaan sitten hän yht'äkkiä, ajattelematta enää
koko kinkereitä, kysyi: "Miksi ei Anni tullutkaan mukaan?"
"Kyllä se olisi tullut, vaan sitä ei otettu," vastasi Kumpulan emäntä.
"Miks'ei sitä otettu?"
"Se oli pahankurinen."
"Mitä se teki?"
"Ei totellut äitiään."
"Kuulehan Perttu!" puuttui puheeseen Liisa, kun oli sivumennen Kumpulan
Oulumiesten matkasta mainittu.
"Meillä ei ole aikaa kau'an täällä viipyä, kun lehmät kohta tulevat
kotia ja minun pitää joutua niitä lypsämään."
Niin sanottuaan hän alkoi kääntää venettä rantaa kohti.
Naapurukset hyvästelivät toisiaan ja veneet etenivät toisistaan.
Pertun huovatessa ja Liisan soutaa liputtaessa läheni Törmälän vene
lähenemistään puron suuta.
Jaakko katseli alinomaa puroon päin, sillä hänellä oli täällä pieni
vesimylly pyörimässä, ja kun vene tuli rannan likelle, teki hänellä
mieli päästä myllynsä ääreen ja sen vuoksi hän sanoi: "Minäpä menenkin
tästä maalle."
"Pysyhän paikoillasi!" varoitteli isä. "Kun sattuu, niin putoat vielä
järveen."
"En minä putoa. Kyllä minä pääsen."
"Älä yritäkään nousta! Et sinä pääse kuitenkaan."
"Menen minä; en minä putoa," vakuutti yhä Jaakko ja yritti maalle
hypätä.
"Etkö tottele!" ärjäsi silloin äiti ja tempasi poikansa pois keulasta
sekä asetti keskelle venettä istumaan.
"Olisinhan minä päässyt putoamatta," intti yhä Jaakko.
"Etpähän olisi -- ja jos olisitkin, niin pitää sinun kuitenkin tietää
totella vanhempiasi."
Perttu laski verkkojadan puron suun eteen koko lahden yli ja siihenpä
ne menivätkin kaikki jälillä olevat verkot.
Paluumatkalla, kun Perttu oli ruvennut uistelemaan, sattui niin hyvin,
että isonlainen hauki kävi uistimeen ja Perttu sai sen suuritta
vaikeuksitta veneeseen nostetuksi.
Kun saavuttiin rantaan, hyppäsi Jaakko, vaikka oli veneessä hyvin
levollisena ja hätäilemättä istunut, ensimmäisenä maalle ja lähti
muita odottamatta jouksujalassa jyrkän törmän päälle kiipeämään, jonne
kaitainen polku nousi vanhan kuusi- ja mäntymetsän keskitse.
Perttu ja Liisa vetivät ensin veneen veneteloille niin ylös, ettei
peräkään veteen koskenut, ja sitten lähti Liisa, jolla oli kiire
lypsylle, kiireesti törmän päälle astumaan, vaan Perttu, vasta sitten
kun oli veneestä tapin aukaissut sekä työntänyt kirveen varren hau'in
kitasista läpi ja sen olalle ripustettuaan, lähti verkalleen jyrkänteen
päälle nousemaan.
Törmän rinteessä olevan hetteen sivu tultuaan, kun torpan huoneukset
ja pienet tilukset alkoivat tulla näkyviin, huomasi Liisa Törmälän
pienen karjan jo olevan koossa tarhalla. Siellähän näkyivät kaikki
kolme lehmää ja vasikkakin. Ne kai ikävöivät jo hoitajaa, koska niin
ammoilivat.
Kotikartanolla tuli Eeva, Jaakon jälkeen lapsilaumasta vanhin, ja tämän
nuorempi veli Iikka äitiään vastaan.
"Äiti, joutukaa lypsylle!" sanoi Eeva. "Lehmät ovat jo tulleet."
"Kyllä minä sen tiedän; näinhän ne jo vaaran päälle noustessani. Mutta
vasta kai ne ovat mahtaneet koteutua?"
"Melkeinpä vasta. -- Miksi olette näin kau'an viipyneet?"
"Enhän minä voinut ennen päästä, lapsikulta, eikähän tuota viivytty nyt
enemmän aikaa kuin ennenkään verkonlaskussa käytäessä."
"Äiti, minulle lämmintä maitoa!" sanoi pikku Iikka ja piteli kiinni
äitin hameen helmoista.
"Saathan sinä toki, kunhan olen lypsyllä käynyt."
"Menkäähän heti, äiti!"
"Älähän hätäile, lapsiparka! Menenhän minä, kun kerkiän. -- Oletko
sinä, Eeva, kantanut pirttiin puita?"
"Toin minä sen verran, että on niitä asiaksi asti," vastasi Eeva.
Törmälän emäntä pistäysi nyt pirttiin, lapset jälissään, lateli puita
takkaan ja pisti ne palamaan sekä asetti sitten kattilan tulelle ja
käski Eevan olla tulen ääressä sillä aikaa kun hän itse käypi lypsyllä.
Siinäpä samalla isäntäkin koteusi emännän lypsylle mennessä.
Liisa, pienen Iikan seuraamana, tultuaan kesannolle, sytytti tulen
lastukasaan sekä syyteli siihen multaa päälle, jotta paremmin savuaisi.
Ja kun karja tyytyväisenä seisoi suittusavun ääressä, hyväili hän
lehmiään, mainitsi kutakin nimeltä sekä rupesi sitten niitä lypsämään.
Sillä välin oli Jaakko, malttamatta edes sisällä huoneissa käydä,
rientänyt toista tietä taas alas rantaan purolle vesimyllynsä luo.
Sinne viepi polku, jota myöten pääsee Kumpulaan, kun ei tahdo vesitse
kulkea. Se polku oli Jaakolle hyvin tuttu, sillä usein oli hän sitä
myöten kulkenut joko purolle tai Kumpulaan asti.
Jaakko istui puron rannalla myllynsä ääressä äänetönnä ja vakaisena,
katsellen milloin nopeasti virtaavaa vettä ja sukkelasti pyörivää
myllyä, jonka pienistä päresiivistä vesipisareita pärskyili, milloin
kivikaloja, joita lukuisasti uiskenteli virrassa.
Hän kuuli puron lirinää, tuulen huminaa ja järven aaltojen loiskinaa,
kuuli leivosen liverryksiä ja kä'en kukuntaa, jota kaikkea hän aina
halulla oli kuunnellut; mutta nyt olivat hänen ajatuksensa kiintyneet
vaan tuohon pieneen myllyyn.
Hän otti sen käsiinsä katsellakseen, oliko siinä vikoja, ja löi
lujempaan kiinni muutaman siiven, joka oli irtautumaisillaan, sekä
asetti sitten taas myllynsä paikoilleen pyörimään.
Silloinpa näkyi Kumpulan Anni astua tepastelevan puron toiselle
rannalle.
Tämä kun ei uskaltanut puron yli tulla, vaikka se on hyvin kaitainen,
hyppäsi Jaakko toiselle puolelle Annin luokse.
Vieretysten he sitten istuivat puron reunalla muutamalla isolla
kivellä, katsellen veden kulkua ja myllyä ja kuunnellen pyörimisen
pärinää. Jaakko otti taas myllyn käsiinsä ja näytteli sitä Annille
ja Annilla teki hyvin mieli siihen koskea; jopa hän rupesi sitä
tapailemaan oikealla kädellään. Sitä Jaakko ei suvainnut, sanoi vaan
jäykkänä: "Et sinä saa tähän koskea."
"Miks'en?" kysyi Anni surullisena. "Mitä se siitä pilautuisi!"
"Toisinaan vielä lähtisivät siivet irti."
"Mitenpä ne minulla lähtisivät paremmin irti kuin sinullakaan!
Koskethan tuohon itsekin."
"Mitäs minä!"
"Annahan kuitenkin minun vähänkään aikaa sitä käsissäni pidellä! Minä
pitelen hyvin sievästi."
"Enkä anna."
"Sepä on sitten koko huono mylly, kun ei kestä kosketella!"
"Vai huono!" vastasi Jaakko ja asetti myllyn paikoilleen. "Niinkö
uskallat sanoa! -- -- -- Sinä et älyäkään, mikä on huono, jos vaan tämä
on huono."
"Älyän minä niinkuin sinäkin ja vähän paremmastikin", väitteli Anni ja
yritti koskea myllyyn sen pyöriessäkin.
Silloin otti Jaakko häntä kädestä kiinni ja sanoi: "Ei siihen saa
koskea; kuulithan sen."
"Vähät minä sinun kiellostasi!" arveli Anni ja tempasi äkkiä toisella
kädellään myllyn sijoiltaan, nostellen sitä siivistä. Mutta samalla
irtausi yksi siipi, mylly putosi puroon ja lähti virran mukaan solumaan.
Silloin suuttui Jaakko ja tukisteli aikalailla Annia, sanoen: "Sinä sen
mokoma -- -- -- minun myllyni särit!" Sitten hän juoksi tavoittelemaan
myllyään.
Anni rupesi itkeä nyyhkyttämään ja sanoi itkun välistä Jaakolle: "Sinä,
sen häijynkurinen! Tiesinkö minä, että sinun myllyssäsi siivet niin
löyhässä olisivat!"
"Niin, märyile nyt siinä!" huusi hänelle Jaakko. "Olisit totellut
minua, niin olisit itkutta päässyt."
Samassa tuli saapuville Annin äiti, joka oli hakemassa tyttöään,
sieppasi Annia kädestä kiinni ja sanoi Jaakolle, joka suurin silmin
häntä katseli: "Miksi sinä Annia tukistit? Sanoppa se!"
"Anni särki myllyni", vastasi Jaakko tyyneesti.
"Enpähän", intti Anni itku silmissä. "Yksi siipihän siitä vaan irtausi."
"Niin, se siitä tuli", lausui Kumpulan emäntä, "kun luvatta tänne
tulit. Tottelemattomuudesta on aina huono seuraus."
Sitten lähti hän, Annia taluttaen, Kumpulaan päin astumaan ja sanoi
lähtiessään Jaakolle: "Muistahan sinä, Jaakko, vasta olla Annia
kiusaamatta! Minä kun sanon äitillesi, mitä olet tehnyt, niin eipä
sinun silloin hyvin käy."
Jaakko oli juuri löytänyt irtauneen myllyn siiven ja takonut sen
uudestaan kiinni sekä pannut myllyn taas sijoilleen, kun hän huomasi
äitinsä vieressään.
"Etkö tiedä tulla kotiin!"' sanoi äiti. "Miksi sinä luvatta tänne
tulit?"
"Enhän minä ole mitään pahaa täällä tehnyt."
"Vaikkapa. Sinun pitää olla vanhemmillesi kuuliainen eikä aina tehdä
oman pääsi mukaan. -- Tuleppa nyt kauniisti kotia! Muuten saat piiskoja
ja jäät iltasetta."
Näin sanottuaan lähti hän, taluttaen Jaakkoa, ettei se jäisi, kiireesti
kotia astumaan.
Kun he ehtivät kotia, niin siellä olikin iltanen valmis. Törmälän
perhe istahti tyytyväisellä mielellä pöytään, sillä eipä käynyt
moittiminen ruu'an vähyyttä eikä huonoutta. Näin kesäisenä aikana sitä
ruu'an puolesta kyllä jotenkin hyvin tultiin toimeen, eikä sitä juuri
parempaakaan haluttanut, kun ei oltu ennestäänkään paremmille päiville
totuttu.
Aterian jälkeen Törmäläiset, hetkisen aikaa valvottuaan ja jotakin
pientä toimitettuaan, paneusivat rauhallisina levolle, isäntä ja emäntä
sänkyyn, vaan lapset lattialle levitettyjen olkien päälle.