Sen tiesin tammikuun tähtien alla,
kun yhtyivät aamu ja yö
syleilyyn pitkään,
kun ulapan rajaton hankivyö
katosi helmahan taivaanrannan
ja vihurit rannoilla soitti.
Mä tiesin, valheunta nukkuvi honka,
ohut-oksainen koivu ja kinoksiin painuneet pensaat.
Mä tunsin aatokset uhkean kuusen,
joka valkoiseen vaippaansa kätki
ikipunaiset, nuoret unet.
Mä tiesin, aatokset kylmän ja nukkuvan maan
kapinoivina, elämän uskoa täynnä
ne vankikahleissaan eli.
Syvällä maaemon uumenissa kiehui
ikuinen elämän mehu
salaa kohoten silmuihin pieniin
ja alle karkean kaarnan
taas aikanansa puhjetakseen uutta luomaan.
Mä tiesin yläpuolla pilvien piilevän
aurinko jättiläisen,
maan kuningattaren,
joka taisteleva oli vallastaan.
Minä tiesin kevään koittavan taas
ja kiitävän etelän tuulen
yli vapaan, aavan ulapan rannoille näille.
Tiesin, että jälleen kukkivi kumpu, lehvää kantavat puut
ja vapautta laulaa ilma.