Valtakuntain, kansojen ruhtinatar
lahjomaton, suur’ olet valtiatar,
konsa liikut laajalla astimellas.
Herjoihinsa sortuvat Rooma, Hellas.
Caesarien pöyhkien päättyy sarja,
pilviin piirtää Attilan ratsun harja.
Sinä yksin merkitä taidat leimoin,
mikä kestää, paalutat rajat heimoin,
kaaoksesta jumalat, uskot nostat.
Kaupunkien mustista komeroista,
maankin alta, vuorista, kaivannoista
tulvii vyöry, — missä sen ääret näätte?
— Vaunut vierii, vaihtuvi kyytivuorot,
airuitten torvien kaikaa kuorot:
»Kiitää tietään Ajatar, väistykäätte!»
Vuosisatain sortajat sinä kostat.
Spalernaja, Bastilji kauhistuvat. —
Entis-luomat vain ovat savikuvat.