Sävel soi läpi kaikkeuden
värikäsnä ja muuttuvin vaihein.
Hiushienona, pauhuna sen
yhä kuulet tuhansin aihein.
Kas tunturipurona noin
se rientää raikuvin ryöpyin.
Taas piilossa varjostoin
soi hiljaa syömehen syöpyin.
Vain tuokio. — Kuulet sen
jo myrskynä seljänteillä,
kunis laantuvi, rauhainen
syvä hartaus on säveleillä.
Sinipintahan kirkkaan veen
se painuu vienohon uneen.
Väre hellä nyt saa sydämeen,
on viihdytys kiusautuneen.
Ken kärsivä lienetkään,
elo ryöstikö kaikkesi? — Toinnut.
Taas kuule! Ne helkkyämään
käy kaikkeuden ikisoinnut.