Kukistuu pimentoinen vuori jylhä,
ja kuilut ammottavat tasoittuu,
avaruus aukee ääretön ja ylhä.
Niin allani mun venho kohouu,
mi uutehen mun kantaa maailmahan,
jost’ aatos arkaellen uneksuu.
Jäähyväiskatsehen mä katoovahan
luon maahan, kun jo tähtöset ja kuu
mun kietoo säveltensä soitantahan.
Ja unhotukseen vaipuu kaikki muu.