LOPPU

Kapteeni Glenin ja tohtori Claryn leirissä vallitsi rajaton ilo.

Mutta englantilaisten uteliaisuus joutui kovalle koetukselle. Oli

jo kyllin vaikea käsittää, että lapset saattaisivat omin neuvoin

kulkea suunnattomien erämaiden ja aarniometsäin halki Fashodasta

näille seuduille, mutta aivan mahdotonta oli tajuta, millä ihmeen

tavalla nuori puolalainen, jota sanottiin Stasiksi, oli suorittanut

tämän matkan, ja päälle päätteeksi johti eurooppalaisesti aseistettua

karavaania, johon kuului aurinkokatosta kantava elefantti, hevosia,

telttoja ja runsaat ruokavarat. Kapteeni levitteli ihmetyksestä

käsiään ja toisti tuon tuostakin:

-- Clary, paljon minä olen nähnyt, mutta tuollaista poikaa en ikinä!

Ja hyväntahtoinen tohtori lisäsi yhtä suuresti ihmetellen:

-- Ja hän on vapauttanut pikku tytön vankeudesta ja pelastanut hänet!

Sitten he kiiruhtivat telttoihin katsomaan, mitä lapsille kuului ja

nukkuivatko he hyvin.

Kun lapset olivat saaneet juoda ja syödä, he kävivät levolle ja

nukkuivat koko seuraavan päivän kuin kuolleet; heidän miehistönsä

samoin. Kapteeni Glen koetti saada Kalilta tietoja matkasta ja Stasin

teoista, mutta nuori neekeri raotti unisena vain toista silmäänsä ja

sanoi: "Suuri herra voi mitä hyvänsä..." Ja nukkui uudelleen.

Heidän täytyi, niin uteliaita kuin olivatkin, odottaa vielä

seuraavaan päivään.

Sillä välin kapteeni ja hänen ystävänsä neuvottelivat paluumatkasta

Mombasaan. He olivat kulkeneet kauemmaksi ja tutkineet suuremman

alueen kuin mitä olivat alkujaan ajatelleet ja päättivät siksi

palata heti takaisin. Kapteeni olisi mielellään tutkinut sen

tuntemattoman järven, josta Stas oli kirjoittanut leijaan, mutta

lasten terveyden tähden ja siksi, että lapset mahdollisimman pian

voitaisiin viedä kotiin, hän luopui aikeestaan. Lääkäri arveli, että

täytyi vielä levätä jollakin korkealla paikalla joko Kenialla tai

Kilimandsharolla. He päättivät lähettää vasta sieltä sanoman isille

ja kehoittaa heitä matkustamaan Mombasaan.

Kun he olivat levänneet tarpeeksi, he läksivät kolmantena päivänä

paluumatkalle.

Sinä päivänä lasten piti erota Kalista. Stas selitti Nelille,

kuinka itsekästä olisi viedä Kali Egyptiin. Hän sanoi tytölle, että

Egyptissä tai vaikkapa Englannissa Kalista tulisi vain palvelija,

jota vastoin hän kuninkaana kotimaassaan voisi levittää kristinuskoa

alamaistensa keskuuteen, poistaa wa-himalaisista pahat tavat ja tehdä

heistä kunnon ihmisiä. Melkein saman hän sanoi Kalille.

Erotessa he vuodattivat runsaasti kyyneleitä. Stas ei hävennyt sitä,

sillä olivathan he eläneet yhdessä niin monta hauskaa ja surullista

hetkeä. Stas ja Nel eivät ainoastaan pitäneet arvossa Kalin hyvää

sydäntä, vaan he rakastivat häntä vilpittömästi. Nuori neekeri oli

pitkän aikaa polvillaan "Bwana Kubwansa" ja hyvän "Mzimunsa" edessä.

Hän kääntyi kaksi kertaa takaisin saadakseen nähdä heidät vielä

viimeisen kerran, mutta sitten löi eron hetki, ja kaksi karavaania

läksi kumpikin omalle suunnalleen.

* * * * *

Paluumatkalla Stas ja Nel kertoivat matkansa vaiheista. Stas oli

ennen Port Saidissa hiukan kerskailevainen, mutta nyt hänessä ei

huomannut sellaista. Hän oli kokenut ja kehittynyt niin paljon, että

ymmärsi tekojen aina olevan sanoja suurempia. Ja hänen tekonsa olivat

sitä paitsi kyllin suuret vaatimattomastikin kerrottuina. Lasten

kertoessa ystävykset näkivät hengessä ryöstön Medinet-el-Fajumista,

kauhean matkan kameleilla erämaan halki, Khartumin, Omdurmanin, joka

oli kuin helvetti, ja pahansuovan Mahdin. Kun Stas kertoi, mitä oli

sanonut Mahdille, kun ei tahtonut kieltää uskoaan, niin molemmat

ystävät nousivat ja puristivat Stasin kättä. Sitten kapteeni sanoi:

-- Mahdi ei elä enää!

-- Eikö Mahdi elä? kysyi Stas ihmetellen.

-- Ei elä, selitti tohtori. -- Hän on kuollut lihavuuteensa eli

toisin sanoen sydänhalvaukseen. Abdullah on astunut hänen sijaansa.

Seurasi pitkä vaitiolo.

-- Mahdi ei suinkaan ajatellut lähettäessään meidät Fashodaan

kuolemaan, että kuolema korjaisi hänet ennen meitä... sanoi Stas. --

Mutta Abdullah on vielä julmempi kuin Mahdi.

-- Kapinat ja kahakat profeettaa vastaan ovatkin jo alkaneet, kertoi

kapteeni. -- Ennemmin tai myöhemmin romahtaa Mahdin pystyttämä

rakennus.

Myöhemmin Stas kertoi matkasta Fashodaan, vanhan Dinahin kuolemasta,

lähdöstä Fashodasta asumattomille seuduille ja Smainin etsimisestä.

Kun hän kertoi, kuinka hän oli ampunut leijonan ja heti sen jälkeen

Gebrin, Chamiksen ja molemmat beduiinit, niin kapteeni keskeytti

hänet huudahtaen: hyvä, ja puristi lujasti pojan kättä. Sitten

englantilaiset saivat kuulla, kuinka vaeltajat kesyttivät Kingin,

kuinka he asuivat ontossa puussa, sitten Nelin sairaudesta, Lindestä,

leijoista. Tohtori Clary, joka päivä päivältä kiintyi yhä lujemmin

pikku Neliin, kiihtyi niin kovasti kaikesta siitä, mikä oli uhannut

pikku tyttöä, että hänen tuon tuostakin täytyi vahvistaa itseään

rohtoryypyllä. Kun Stas sitten kertoi, kuinka Nel oli joutua julman

"wobon" tai "abasanton" uhriksi, niin tohtori otti tytön syliinsä

eikä pitkään aikaan päästänyt häntä ikään kuin olisi pelännyt jonkun

pedon vielä väijyvän tyttöä.

Mitä hän ja kapteeni ajattelivat Stasista, näkyy kahdesta

sähkösanomasta, jotka he Kilimandsharon juurelle saavuttuaan

toimittivat parin ratsastajan mukana Mombasaan sieltä edelleen

lähetettäviksi lasten isille. Toinen oli kirjoitettu varovasti,

jottei se herättäisi liiallista mielenliikutusta, ja osoitettu

Port Saidiin. Se kuului: "Lapsista hyviä tietoja; kiitos Stasin.

Matkustakaa Mombasaan." Toinen Adeniin osoitettu kuului: "Lapset

luonamme -- terveinä. Stas on sankari."

* * * * *

He viipyivät viileillä ylängöillä Kilimandsharon juurella pari

viikkoa, sillä lääkäri oli määrännyt niin, jotta Nel ja Staskin

ennättäisivät täysin voimistua. Lapset ihmettelivät taivasta

tavoittelevaa Kilimandsharoa, jolla on kaikki maailman eri ilmanalat.

Ilta-auringon punertavassa valossa, kun alhaalla oli jo pimeä, hohti

ikuinen lumi vielä vuoren huipulla, ja koko vuori muistutti suuren

suurta alttaria. Tätä suurenmoista näkyä katsellessa lasten kädet

painuivat ristiin ja mielet kohosivat rukoukseen.

* * * * *

Stasin huolet ja vaivat olivat olleet ja menneet. Mombasaan oli

vielä kuukauden matka. Tie kulki kauniin, mutta epäterveellisen

taweto-metsän läpi. Kuinka paljon helpompaa olikaan matkustaa hyvin

varustetussa karavaanissa tunnettua tietä pitkin kuin harhailla

oudossa erämaassa Kalin ja Mean kanssa! Kapteeni Glen oli nyt

vastuussa matkasta. Stas lepäsi tai metsästeli huvikseen.

* * * * *

Niin varovaisesti kuin Port Saidiin lähetetty sähkösanoma olikin

kirjoitettu, se vaikutti niin tärisyttävästi, että Nelin isä oli

kuolla ilosta. Mutta myöskin Tarkowski, joka oli karaistunut mies,

lankesi polvilleen ja rukoili Jumalaa, ettei sanoma olisi petosta.

Kuinka paljon vaivaa molemmat isät olivatkaan nähneet saadakseen

edes tietää, olivatko lapset elossa! Rawlison oli lähettänyt

kokonaisia karavaaneja Sudaniin, ja Tarkowski oli arabialaiseksi

pukeutuneena henkensä uhalla tunkeutunut aina Khartumiin saakka --

turhaan. Ihmiset, jotka mahdollisesti olisivat voineet antaa heille

jonkinlaisia tietoja lapsista, olivat kuolleet rokkoon, nälkään tai

saaneet surmansa verisissä kahakoissa -- ja lapset olivat kadonneet

kuin maan alle! Vihdoin isät olivat menettäneet viimeisenkin toivonsa

ja elivät vain muistoista, varmoina, etteivät voineet elämältä enää

mitään odottaa ja että kuolema vasta yhdistäisi heidät rakastettuihin

lapsiin.

Ilo kävi yli voimien.

Mutta he olivat rauhattomia eivätkä voineet heti ymmärtää, miksi

sanoma tuli siltä puolelta Afrikkaa, nimittäin Mombasasta. He olivat

kuitenkin varmoja siitä, että tiedot lapsista olivat todella hyviä,

sillä muussa tapauksessa kapteeni ja tohtori eivät olisi rohjenneet

herättää heissä toivoa, vielä vähemmän käskeä heitä matkustamaan

Mombasaan.

Matkavalmistelut oli nopeasti suoritettu. Seuraavana päivänä molemmat

insinöörit ja Nelin opettajatar matkustivat jo Punaista merta pitkin

höyrylaivalla, joka kulki Adeniin, Mombasaan ja Sansibariin. Adenissa

he saivat toisen sähkösanoman: "Lapset ovat luonamme -- terveinä.

Stas on sankari."

Kun Rawlison oli lukenut tämän sähkösanoman, hän oli tulla hulluksi

ilosta. Hän puristi Tarkowskin käsiä ja sanoi: "Näetkö, Stas on

pelastanut tyttäreni. Häntä minä saan kiittää Nelin elämästä."

Tarkowski, joka ei tahtonut näyttää heikkouttaan, virkkoi vain:

"Niin, poika on käyttäytynyt miehuullisesti." Mutta kun hän oli

päässyt kajuuttaansa, hän rupesi itkemään ilosta.

* * * * *

Löi vihdoin se hetki, jolloin lapset juoksivat isiensä syliin.

Rawlison nosti aarteensa käsivarrelleen, ja Tarkowski painoi pitkän

aikaa sankarillista poikaansa rintaansa vasten. Onnettomuudet

olivat nyt ohi -- kuin erämaan myrsky. Heidän elämänsä oli taas

oleva pilvetön ja onnekas. Suru ja ero kohottivat nyt iloa. Lapset

ihmettelivät, että isien hiukset olivat eron aikana harmaantuneet

niin paljon.

He palasivat erään ranskalaisen yhtiön komealla höyrylaivalla

takaisin Sueziin. Kun tieto lasten seikkailuista oli levinnyt

matkustajien keskuuteen, tuli Stasista kaikkien ihmettelyn ja

uteliaisuuden kohde.

Onnelliset isät ja lapset viihtyivät parhaiten suuressa kajuutassa,

jonka laivan kapteeni oli heille luovuttanut ja jossa lapset

yökylmällä yhä saivat kertoa matkastaan. Nel viserteli kuin

pikkulintu, ja kaikkien iloksi hän alkoi joka lauseensa sanalla "ja".

Isänsä polvella istuen tyttö puhui tähän tapaan: "-- -- Ja isä kulta!

Ja he varastivat meidät ja veivät kameleilla pois -- ja Gebr löi

minua -- ja Stas puolusti minua -- ja sitten me saavuimme Khartumiin

-- ja siellä kuoli niin paljon ihmisiä nälkään -- ja Stas teki työtä

saadakseen minulle taateleita -- ja sitten me olimme Mahdin luona --

ja Stas kieltäytyi luopumasta uskostaan -- ja Mahdi lähetti meidät

Fashodaan -- ja sitten Stas ampui leijonan ja kaikki me asuimme

ontossa puussa -- ja King oli meidän kanssamme -- ja minussa oli

kuumetta -- ja Stas paransi minut -- ja hän tappoi wobon -- ja hän

voitti samburulaiset -- ja hän oli aina niin hyvä minulle, isä kulta!"

Samalla tavalla Nel kertoi Kalista. Measta, Kingistä, Sabasta,

Linde-vuoresta, leijoista ja loppumatkasta.

Stas kertoi kaikesta asiallisesti. Kun hän tuli siihen kohtaan, jossa

kertoi Gebrin ja hänen matkakumppaniensa tuhosta, putosi raskas

taakka hänen sydämeltään. Poika arasteli ja katsoi levottomasti

isäänsä, mutta isä rypisti kulmakarvojaan, ajatteli hetken ja sanoi

päättävästi:

-- Ihminen ei ole kuoleman herra, mutta jos joku uhkaa sinun

isänmaatasi tai naisen henkeä, niin ammu kuula hänen kalloonsa äläkä

välitä siitä sen enempää.

* * * * *

Jonkin ajan kuluttua Rawlison muutti Nelin kanssa Englantiin ja

asettui sinne asumaan. Tarkowski lähetti Stasin Aleksandriaan

kouluun, sillä siellä tiedettiin vähemmän hänen seikkailuistaan ja

teoistaan. Lapset kirjoittivat usein toisilleen, mutta kävi niin,

että kymmeneen vuoteen he eivät nähneet toisiaan. Päätettyään

koulunsa Stas kirjoittautui Zürichin teknilliseen korkeakouluun ja

oli suoritettuaan diplomi-insinööritutkinnon tunnelitöissä Sveitsissä.

Vasta kymmenen vuoden kuluttua, kun Tarkowski oli eronnut virastaan

kanavalla, hän ja Stas matkustivat Englantiin tervehtimään ystäviään.

Rawlison pyysi heitä viettämään kesän kanssaan talossaan lähellä

Hampton-Courtia. Nel oli täyttänyt kahdeksantoista vuotta ja oli nyt

kaunis nainen. Stas ajatteli niin paljon viehättävää Neliä, että

rupesi vihdoin etsimään yksinäisyyttä.

Mutta silloin setä Rawlison eräänä päivänä laski kätensä nuoren

insinöörin olkapäille ja katsoen syvälle hänen silmiinsä sanoi

lämpimästi:

-- Sano minulle itse, Stas, onko maailmassa toista miestä, jolle

luottavaisemmin voisin luovuttaa aarteeni?

* * * * *

Tarkowskit -- nuori aviopari -- viipyivät setä Rawlisonin kuolemaan

saakka Englannissa. Vuotta myöhemmin he läksivät pitkälle matkalle.

He matkustivat ensin Egyptiin. Mahdin ja Abdullahin valtakunta

oli hävinnyt. Kairosta Khartumiin oli rautatie. Niilin yläjuoksun

"suddit" oli perattu, niin että nuori pari pääsi mukavasti

höyrylaivoilla ei ainoastaan Fashodaan, vaan vieläpä aina suurelle

Viktoria-järvelle asti. Florence-nimisestä pikku kaupungista, joka

sijaitsee Viktorian rannalla, he ajoivat rautateitse Mombasaan.

Kapteeni Glen ja tohtori Clary olivat muuttaneet Nataliin, mutta King

eli vielä Mombasassa, jonka englantilaiset viranomaiset pitivät siitä

hyvää huolta. King tunsi heti vanhat ystävänsä ja tervehti etenkin

Neliä niin kovasti möristen, että lähimmät mangrovepuut vapisivat

kuin tuulessa. Se tunsi myöskin vanhan Saban, joka seurasi Neliä ja

Stasia kaikkialle.

Stas sai matkalla tietää, että Kali voi hyvin ja hallitsi Englannin

yliherruuden alaisena Rudolf-järven -- se on nyt Bassa Narokin

nimi -- eteläpuolella olevia alueita ja että hän oli kutsunut

maahansa lähetyssaarnaajia levittämään kristinuskoa villien heimojen

keskuuteen.

* * * * *

Tämän matkan suoritettuaan nuoret palasivat Eurooppaan ja elivät

yhdessä Stasin vanhan isän kanssa kotonaan Puolassa.