Risto Silvanto

Helsingissä,

Kustannusosakeyhtiö Otava

1922.

1

-- Tiedätkö, Nel, sanoi Stas Tarkowski pienelle englantilaiselle

ystävättärelleen, -- että poliisit vangitsivat eilen Smainin vaimon

ja hänen kolme lastaan. Tämä vaimo on juuri se sama Fatma, joka on

monesti käynyt isiemme konttorissa.

Kuvankaunis Nel katsoi Stasia vihertävillä silmillään ja kysyi

ihmetys ja pelko äänessään:

-- Vietiinkö hänet vankilaan?

-- Ei, mutta hän ei saa matkustaa Sudaniin. Häntä pidetään silmällä,

eikä hän saa poistua kaupungista.

-- Minkä tähden?

Stas oli neljäntoista ikäinen ja Nel kahdeksan. Stas piti kovasti

pikku ystävättärestään, vaikka tämä hänestä olikin vielä aivan lapsi.

Poika selitti itsetietoisesti.

-- Kun olet yhtä vanha kuin minä, saat tietää kaiken, mitä tapahtuu,

ei ainoastaan kanavan varrella Port Saidin ja Suezin välillä, vaan

koko Egyptissäkin. Etkö siis ole koskaan kuullut Mahdista?

-- Olen kuullut, että hän on ruma ja epäkohtelias.

Poika hymähti säälivästi.

-- En tiedä, onko hän ruma. Sudanilaiset väittävät häntä kauniiksi.

Mutta vain kahdeksanvuotias tyttö, jotta on tuollainen polviin

ulottuva mekko yllä, saattaa sanoa epäkohteliaaksi miestä, joka on

tappanut niin paljon ihmisiä.

-- Isä on sanonut niin, ja hän sen parhaiten tietää.

-- Hän sanoi sinulle niin, koska et olisi muuten ymmärtänyt. Minulle

hän ei olisi sanonut sillä tavoin. Mahdi on vaarallisempi kuin lauma

krokotiileja. Ymmärrätkö? On tuokin sana: "epäkohtelias"... Niin

puhutaan vain pikkuvauvoille.

Mutta nähdessään tytön ilmeen synkkenevän hän vaikeni. Hetken

kuluttua hän jatkoi:

-- Kuule Nel, en tarkoittanut mitään pahaa; tulee aika, jolloin

sinäkin olet neljäntoista. Sen voin taata.

-- Niin, tyttö vastasi huolestuneena. -- Mutta jos Mahdi tulee sitä

ennen Port Saidiin ja syö minut suuhunsa?

-- Mahdi ei ole ihmissyöjä, hän ei syö ihmisiä, tappaa vain. Port

Saidiin hän ei pääse, ja jos pääsisikin ja tahtoisi tappaa sinut,

niin sitä ennen hän joutuisi tekemisiin minun kanssani.

Tämä vakuutus ja vihellys, joka ei luvannut hyvää Mahdille, saivat

Nelin rauhoittumaan.

-- Niin, minä tiedän, hän sanoi. -- Sinä et antaisi minua. Mutta

miksi Fatmaa ei päästetä Port Saidista?

-- Fatma on Mahdin sisarpuoli. Hänen miehensä Smain on ilmoittanut

Egyptin Kairon hallitukselle, että hän matkustaa Sudaniin,

missä Mahdi asuu, ja vapauttaa kaikki tämän vangiksi joutuneet

eurooppalaiset.

-- Smain on siis hyvä?

-- Maltahan! Meidän isämme, jotka tunsivat Smainin hyvin, eivät

luottaneet häneen täydellisesti ja varoittivat Nubara-passaakin

hänestä. Mutta hallitus lähetti hänet kuitenkin, ja nyt hän on

ollut jo puolisen vuotta Mahdin luona. Vangit eivät ole kuitenkaan

palanneet, vaan Khartumista tuli jopa sellainen tieto, että

mahdilaiset kohtelivat heitä entistäkin julmemmin ja että Smain on

pettänyt hallituksen. Hän on lyöttäytynyt yhteen Mahdin kanssa ja

hänet on nimitetty emiiriksi. Väitetään, että Smain johti Mahdin

tykistöä siinä hirvittävässä taistelussa, jossa kenraali Hioks

kaatui. Kerrotaan myös, että juuri Smain olisi opettanut mahdilaiset

ampumaan tykillä, sillä sitä nämä villit eivät aikaisemmin osanneet.

Mutta Smain tahtoo nyt vaimonsa ja lapsensa Egyptistä luokseen ja

juuri siksi hallitus vangitsi Fatman ja lapset heidän ollessaan

kaikessa hiljaisuudessa lähdössä Port Saidista. Fatma näet on

nähtävästi selvillä miehensä toimista.

-- Mutta mitä hyötyä hallituksella on Fatmasta ja hänen lapsistaan?

-- Hallitus sanoo Mahdille: "Luovuta vangit meille, niin päästämme

Fatman."

Keskustelu katkesi, sillä Stas huomasi lintuparven lentävän

Menzaleh-järvelle päin. Linnut lensivät verrattain matalalla, ja

kuulaassa ilmassa voi erottaa vääräkaulaisia pelikaaneja jotka

vitkaan huitoivat suuria siipiään. Stas alkoi heti matkia niitten

lentoa, taivutti kaulansa taaksepäin ja juoksi muutaman askelen patoa

pitkin heilauttaen käsiään.

-- Katso, tuolla lentää flamingojakin! huudahti Nel yhtäkkiä.

Stas pysähtyi ja näki pelikaanien yläpuolella kaksi suurta

purppuraista kukkasta.

-- Flamingoja! Flamingoja!

-- Ne palaavat iltaisin saarille pesiinsä, selitti poika. -- Olisipa

minulla nyt pyssy?

-- Miksi sinä niitä ampuisit?

-- Naiset eivät ymmärrä sellaisia asioita. Mutta mennään eteenpäin,

ehkä niitä on siellä enemmänkin.

Sitten hän otti tyttöä kädestä, ja he läksivät kanavan ensimmäiselle

asemalle Port Saidista lukien. Neekerinainen Dinah, pikku Nelin

entinen hoitaja, astui heidän jäljessään. He kulkivat pitkin vallia,

joka erotti Menzaleh-järven kanavasta, jota pitkin paraikaa liukui

luotsin ohjaama suuri, englantilainen höyrylaiva.

Ilta läheni. Aurinko oli jo laskemassa järveen päin. Suolainen vesi

alkoi kimaltaa ja hohtaa kuin riikinkukon sulat. Arabian puoleisella

rannalla levisi silmänkantamattomiin kellertävä, hiekkainen erämaa

-- autio, pahaaennustava, kuollut. Lasimaisen, ikäänkuin elottoman

taivaan ja rannattomain, uurteisten hieta-aavikkojen välillä ei

näkynyt jälkeäkään elävästä olennosta. Samaan aikaan, kun elämä

kanavalla kiehui, veneet pyörivät, höyrylaivat puhalsivat ja

Menzalehilla kalalokit ja villisorsat lentelivät -- tuolla, Arabian

puolella, oli kuin Tuonelan tuvilla. Sitä mukaa kuin aurinko laski

muuttuen punaisemmaksi, hiekka alkoi punertua kuten kanervakangas

syksyllä pohjoisessa.

Egyptissä ovat päivät usein talvellakin kuumia, mutta yöt sitä

vastoin kylmiä, ja koska Nelin terveydestä oli pidettävä hyvää

huolta, ei hänen isänsä, herra Rawlison, antanut tytön olla ulkona

auringon laskettua. He palasivat siis kaupunkiin, jonka laidalla

Rawlisonin huvila sijaitsi; se oli myös lähellä kanavaa. Pian saapui

myöskin päivälliselle kutsuttu insinööri Tarkowski, Stasin isä, ja

koko seurue, johon vielä kuului ranskatar, rouva Olivier, Nelin

opettajatar, istuutui pöytään.

Herra Rawlison, joka oli Suezin kanavayhtiön johtaja, ja Wladislaw

Tarkowski, saman yhtiön yli-insinööri, olivat jo monet vuodet eläneet

hyvinä ystävinä. He olivat molemmat leskimiehiä. Rouva Tarkowska.

syntyään ranskatar, oli kuollut Stasin syntyessä, siis neljätoista

vuotta sitten. Nelin äiti oli kuollut keuhkotautiin Heluanissa tytön

ollessa kolmivuotias. Molemmat leskimiehet asuivat naapuruksina Port

Saidissa ja tapasivat toisensa joka päivä. Yhteinen suru liitti

heidät yhä lähemmin toisiinsa ja vahvisti jo sitä ennen alkanutta

ystävyyttä. Herra Rawlison rakasti Stasia kuin omaa poikaansa

ja herra Tarkowski taas olisi mennyt vaikka tuleen pikku Nelin

tähden. Stas oli hieman ylpeä, mutta edistyi hyvin Port Saidin

englantilaisessa koulussa, jonka opettajat pitivät häntä lahjakkaana.

Rohkeutensa ja kekseliäisyytensä poika oli perinyt isältään, joka

sai kiittää juuri näitä ominaisuuksiaan siitä, että oli kohonnut

näin huomattavaan asemaan. Vuonna 1863 isä oli hellittämättä

taistellut maansa vapauden puolesta yksitoista kuukautta. Lopulta

hänet vangittiin haavoittuneena ja tuomittiin Siperiaan, mutta hän

pakeni Venäjän sydänmailta ja onnistui pääsemään rajan yli. Vuoden

hän vielä opiskeli vesirakennustiedettä, mutta sitten hän sai paikan

kanavalla ja muutaman vuoden kuluttua, kun hänen tietonsa, tarmonsa

ja ahkeruutensa olivat tulleet tunnetuiksi, hän kohosi yli-insinöörin

huomattuun virkaan.

Stas syntyi, kävi koulua ja kasvoi neljätoistavuotiaaksi Port

Saidissa kanavan varrella, ja sentähden insinöörit, isän työtoverit,

sanoivat häntä erämaan lapseksi. Myöhemmin kun hänestä oli tullut

jo koulupoika, hän loma-aikana seurasi isäänsä tai herra Rawlisonia

matkoilla, joita kanavan patoamisen ja uoman syvennystöiden

tarkastamiseksi oli tehtävä Port Saidista aina Sueziin saakka.

Hän tunsi kaikki insinöörit, tullivirkamiehet ja työmiehet, sekä

arabialaiset että neekerit. Hän hyöri ja pyöri kaikkialla, teki

pitkiä matkoja patoa myöten, souti veneellä Menzalehjärvelle, jopa

Arabian puoleiselle rannallekin ja otti jonkin hevosen tai kameelin

tai aasin ja kuvitteli olevansa erämaan villi ratsastaja.

Isä ei vastustanut pojan venematkoja, ratsastusta eikä yleensä

oloa ulkona, koska tiesi sen vahvistavan terveyttä ja kehittävän

kekseliäisyyttä. Sen tähden Stas oli pitempi ja voimakkaampi

ikätovereitaan, ja tarvitsi vain katsoa häntä silmiin voidakseen

huomata, että jos jotakin tapahtuisi, hänellä olisi enemmän vaaraa

liiallisesta rohkeudesta kuin arkuudesta. Jo neljätoista vuotiaana

hän oli Port Saidin parhaita uimareita, mikä ei suinkaan ollut

vähän, sillä arabit ja neekerit uivat kuin kalat. Aseena hänellä

oli ainoastaan pieni luodikko, jolla hän ammuskeli villisorsia ja

egyptiläisiä hanhia, ja hänen kätensä tottui vakaaksi ja silmänsä

tarkaksi. Hänen unelmansa oli saada joskus metsästää suurriistaa

Keski-Afrikassa ja hän kuunteli innostuneena kanavatöissä olevia

sudanilaisia, jotka kertoivat, että heidän kotiseudullaan tapasi

suuria paksunahkaisia petoja. Tämä oli hyödyllistä siitäkin

syystä, että hän samalla oppi heidän kieltään. Lessepsin suurtyö,

Suezin kanava, piti aikanaan 25 000 miestä yhtämittaisessa työssä,

mutta vielä nytkin täytyy uomaa alituisesta syventää, sillä

sitä ympäröivästä erämaasta valuu kanavaan jatkuvasti hiekkaa.

Ruoppauskoneiden yhä kehittyessä on työmiesten määrää voitu vähentää,

mutta vielä nytkin heitä on verrattain paljon. Enimmäkseen he ovat

paikkakuntalaisia, mutta joukossa on myös nubialaisia, sudanilaisia,

somaleja ja erirotuisia neekereitä. Viimeksi mainitut ovat kotoisin

Valkean ja Sinisen Niilin varsilta, niiltä seuduilta, jotka ennen

Mahdin kapinaa olivat Egyptin hallussa. Stas oli kaikkien hyvä

toveri, ja kun hänellä kaikkien puolalaisten tapaan oli taipumuksia

kieliin, hän oppi uusia kieliä melkein huomaamattaan. Kun hän oli

Egyptissä syntynyt, hän puhui arabiaa kuin aito arabialainen.

Sansibarilaisilta, joita oli paljon ruoppauskoneiden lämmittäjinä,

hän oppi koko Keski-Afrikassa hyvin levinneen "ki-suaheli"-kielen,

tulipa puheessa toimeen dinka- ja shiluk-rotuisten neekerien kanssa,

joita asuu Niilin varrella Fashodasta etelään. Sitä paitsi hän puhui

sujuvasti englantia, ranskaa ja puolaa, jota opetti Nelillekin.

Mutta tyttö ei käsittänyt eikä oppinut lausumaan hänen nimeään Stas,

vaan sanoi aina "Stes". Tästä syystä syntyi heidän välilleen joskus

sanaharkka, jota jatkui siksi, kunnes tytön silmissä kyyneleet

alkoivat kimaltaa. Silloin "Stes" pyysi häneltä anteeksi syyttäen

itseään.

Pojalla oli kuitenkin ruma tapa puhua ylenkatseellisesti tytön

kahdeksasta ikävuodesta ja asettaa niitä vastaan kunnioitettava

oma ikänsä ja kokemuksensa. Poika päätteli, että se, joka on

täyttänyt neljätoista vuotta, ei ole enää lapsi, joskaan ei juuri

täysikasvuinenkaan, ja pystyy suorittamaan sankaritöitä, etenkin

jos hänessä on puolalaista ja ranskalaista verta. Ja hän toivoi

hartaasti, että kerran saisi tilaisuuden tällaisiin töihin, etenkin

puolustaessaan Neliä. He koettivat keksiä mitä erilaisimpia vaaroja,

ja Stasin täytyi vastata tytön kysymyksiin, mitä hän tekisi, jos

esimerkiksi Nelin huoneeseen ryömisi ikkunasta kymmenen metriä pitkä

krokotiili tai skorpioni, suuri kuin koira? Kummankaan mieleen ei

juolahtanut ajatus, että pian julma todellisuus voittaisi kaikki

heidän mielikuvituksensa keksinnöt.

2

Sillä välin ilahduttava uutinen odotti heitä kotona. Tarkowski ja

Rawlison olivat etevinä insinööreinä saaneet muutama viikko sitten

kutsun saapua tarkastamaan ja arvostelemaan töitä, jotka olivat

käynnissä pitkin koko kanavaverkkoa El-Fajumin maakunnassa, Medinetin

kaupungin ympäristöillä, Karun-järven läheisyydessä ja pitkin

Jussefin ja Niilin virtoja. He aikoivat viipyä siellä kuukauden

päivät ja olivat sitä varten saaneet yhtiöltään lomaa. Mutta koska

joulu oli tulossa eivätkä he tahtoneet erota lapsistaan, päätettiin

ottaa Stas ja Nel mukaan matkalle Medinetiin. Kuultuaan tämän

uutisen lapset olivat ilosta pakahtua. He tunsivat toistaiseksi

vain kanavan varrella sijaitsevat Ismailan ja Suezin kaupungit ja

sen takana olevat Aleksandrian ja Kairon, joiden ympäristössä he

olivat nähneet suuria pyramiideja ja sfinksin. Mutta nämä olivat vain

lyhyitä taipaleita, kun sitä vastoin matka Medinet-el-Fajumiin kestää

kokonaisen päivän rautateitse Niilin vartta etelään ja sitten El

Wastista länteen kohti Libyan erämaata.

Stas oli kuullut nuorten insinöörien ja matkailijain kertovan,

miten he matkallaan Medinetiin ampuivat erämaan vesilintuja,

susia ja hyenoja. Hän tiesi, että Medinet oli suuri keidas Niilin

vasemmalla rannalla, että se oli erillään tästä virrasta ja että

sillä oli oma vesistönsä pienine kanavoineen. Ne, jotka olivat

nähneet keitaan, kertoivat, että vaikka se kuuluikin Egyptille,

sen erotti tästä erämaa ja se muodosti itsenäisen kokonaisuuden.

Vain Jussef-joki yhdisti seudun sinisellä nauhalla Niilin laaksoon.

Veden runsaus, maaperän hedelmällisyys ja ihana kasvillisuus

tekivät sen paratiisiksi, ja Krokodilopolis-kaupungin laajat

rauniot houkuttelevat luokseen satoja uteliaita matkailijoita.

Mutta Stasia huvittivat enemmän Karun-järven riistaisat rannat ja

sudenmetsästykset Guebel-el-Sedmentin autioilla kunnailla.

Kun joululoma alkaisi vasta muutaman päivän päästä, ja koska töiden

tarkastuksella oli kiire päättivät isät matkustaa heti ja antaa

lasten seurata viikon kuluttua yhdessä rouva Olivier'n kanssa. Sekä

Nel että Stas olisivat kernaasti lähteneet heti mukaan, mutta Stas

ei uskaltanut pyytää siihen lupaa. Udellessaan yhtä ja toista matkaa

koskevista seikoista he saivat ilokseen kuulla, että he eivät perillä

asuisi mukavissa hotelleissa, joita kreikkalaiset siellä ylläpitävät,

vaan Cookin Matkailutoimiston teltoissa. Sillä tavalla asustavat

tavallisesti matkailijat, jotka matkustavat Kairosta pitemmäksi aikaa

Medinetiin. Matkailutoimisto hankkii teltat, palvelijat, kokit,

muonavarat, hevoset, aasit, kamelit ja oppaat, joten matkailijan

ei tarvitse huolehtia mistään. Tällainen matkustustapa oli tosin

kallis, mutta Tarkowskin ja Rawlisonin ei tarvinnut välittää siitä,

koska Egyptin hallitus, joka oli kutsunut heitä tarkastamaan

kanavatöitä, oli ottanut suorittaakseen kaikki matkasta aiheutuvat

menot. Nel, joka piti valtavasti kamelilla ratsastamisesta, oli

saanut isän lupaamaan hänelle oman, kyttyräisen ratsun, jolla hän

yhdessä rouva Olivier'n tai Dinahin, joskus ehkä myös Stasin kanssa,

saisi ottaa osaa yhteisiin retkiin erämaan läheiseen ympäristöön

ja Karuniin. Siinä tapauksessa, että Stas saisi hyvän todistuksen

koulusta, isä lupasi hänelle oikean englantilaisen rihlapyssyn ja

kaikki tarpeelliset metsästyskapineet. Koska Stas oli varma hyvistä

arvosanoista, hän piti itseään nyt jo rihlapyssyn omistajana ja

päätti suorittaa sillä ihmeellisiä ja mainittavia tekoja.

Tällaisten suunnitelmaan ja keskustelujen vuoksi päivällinen

kului onnellisilta lapsilta nopeasti. Rouva Olivier ei ollut niin

iloissaan kuin muut, sillä hän ei olisi tahtonut lähteä mukavasta

huvilasta Port Saidissa. Sitäpaitsi häntä pelotti ajatus, että

piti asua viikkoja teltassa ja ajaa kamelilla. Hän oli jo muutaman

kerran saanut onnettomasti kokea, miltä moinen ajo tuntuu --

kuten tavallisesti käy kaikkien uteliaitten Egyptissä asuvien

eurooppalaisten. Kerran kameli oli noussut liian aikaisin, kun hän

ei vielä ollut ehtinyt asettua satulaan, ja hän oli lentänyt sen

selän yli maahan. Toisella kerralla kevyeen kuormaan tottumaton

dromedaari oli ravistanut häntä niin kovasti, ettei hän ollut kahteen

päivään tullut tuntoihinsa. Lyhyesti, sitä mukaan kuin Nel tuli yhä

varmemmaksi siitä, ettei maailmassa ollut mitään parempaa, rouva

Olivier sai yhä enemmän ikäviä kokemuksia asiasta. Hän sanoi sen

sopivan arabialaisille tai pikkuiselle Nelille, jota eläimen on yhtä

vaikea ravistaa selästään kuin kärpästä, mutta ei täysikasvuisille

eikä raskaanpuoleisille henkilöille, joilla sitäpaitsi on taipumusta

inhottavaan meritautiin.

Mitä Medinet-el-Fajumiin tulee, hän oli peloissaan vielä toisestakin

syystä. Koko Egyptissä ei puhuttu mistään muusta kuin Mahdin

kapinasta ja dervishien julmuuksista. Rouva Olivier ei tiennyt

tarkoin, missä Medinet sijaitsi ja tuli levottomaksi ajatellessaan,

että se ehkä oli lähellä mahdilaisten maata, ja alkoi vihdoin

tiedustella asiaa Rawlisonilta.

Mutta tämä hymähti ja sanoi:

-- Mahdi ahdistaa paraikaa Khartumia, jossa kenraali Gordon

puolustautuu. Tiedättekö, kuinka kaukana Khartum on Medinetistä?

-- Minulla ei ole siitä minkäänlaista käsitystä.

-- Suunnilleen yhtä kaukana kuin Sisilia on meistä, selitti Tarkowski.

-- Ainakin, vahvisti Stas. -- Khartum on Valkoisen ja Sinisen Niilin

yhtymäkohdassa. Laaja Egypti ja koko Nubia erottavat sen meistä.

Vanhemmat alkoivat puhua Mahdista ja kapinasta, se kun oli vakava

asia Egyptille. Uutiset Khartumin seuduilta olivat ikäviä. Villien

joukot olivat jo puoli kuukautta piirittäneet kaupunkia; Egyptin ja

Englannin hallitukset toimivat hitaasti. Apujoukkoja oli vastikään

lähetetty, ja kaikki pelkäsivät, että kenraali Gordonin urheudesta

huolimatta tämä tärkeä kaupunki joutuisi barbaarien haltuun.

Päivällisen päättyessä Stas rupesi utelemaan, miksi Egyptin hallitus

oli ottanut haltuunsa kaikki maat Nubiasta etelään, nimittäin

Kordofanin, Darfurin ja Sudanin aina Albert-Nyanzaan asti, ja

riistänyt näiden maiden asukkailta vapauden. Rawlison selitti

hänelle, että Egyptin hallitus toimi Englannin määräysten mukaan,

sillä yliherruus kuului Englannille; itse asiassa se hallitsi maata

mielensä mukaan.

-- Egyptin hallitus ei ole riistänyt keneltäkään vapautta, hän

sanoi, -- vaan antanut sen sadoille tuhansille, ehkä miljoonille.

Kordofanissa, Darfurissa ja Sudanissa ei ole viime aikoina ollut

ainoatakaan riippumatonta valtakuntaa. Milloin mikin pikkuruhtinas

on esittänyt oikeuksiaan tiettyihin maihin ja sitten hallinnut

niitä väkivalloin vastoin asukkaiden tahtoa. Maitten asujaimiston

muodostavat pääasiassa riippumattomat arabineekerisuvut, siis

ihmiset, joissa on näiden molempien rotujen verta. Nämä rodut

olivat aina sotajalalla toisiaan vastaan, hyökkäilivät toistensa

kimppuun ja anastivat etupäässä orjia, mutta myös karjaa ja kameleja.

Kaikenlaisia julmuuksia harjoitettiin. Mutta pahimpia olivat

kauppiaat, jotka ryöstivät norsunluuta ja orjia. He muodostivat ikään

kuin erityisen luokan, johon kuuluivat sukujen päämiehet ja rikkaat

kauppiaat. He tekivät aseellisia retkiä Afrikan sydänmaille ryöstäen

norsunluuta kaikkialla ja vieden orjuuteen tuhansia ihmisiä. Sudanin,

Darfurin ja Kordofanin eteläiset seudut sekä Niilin yläjuoksun

ympäristö aina järveen saakka autioituivat. Englanti on kuten tiedät

ahdistanut orjakauppiaita kaikkialla ja suostunut siihen, että

Egyptin hallitus valtaa Kordofanin, Darfurin ja Sudanin, sillä tämä

oli ainoa keino saada nuo rosvot luopumaan inhottavasta kaupasta

ja pakottaa heidät alamaisuuteen. Onnettomille neekereille koitti

parempi aika, kahakat ja ryöstöt lakkasivat ja ihmiset alkoivat

elää jonkinlaisia lakeja noudattaen. Mutta oli luonnollista,

ettei tällainen asiantila ollut kauppamiesten mieleen, ja kun

Mohammed-Ahmed, nykyään tunnettu nimellä Mahdi, ilmaantui heidän

keskuuteensa julistaen pyhää sotaa sillä tekosyyllä, että Egyptistä

muka häviää oikea Muhamedin-usko, nousivat kaikki yhtenä miehenä

aseisiin. Näin syttyi se kauhea sota, joka ainakin tähän mennessä

on ollut egyptiläisille onneton. Mahdi on lyönyt hallituksen joukot

kaikissa taisteluissa ja vallannut Kordofanin, Darfurin ja Sudanin;

hänen joukkonsa piirittävät paraikaa Khartumia ja kulkevat pohjoista

kohti läheten Nubian rajaa.

-- Voivatko he tulla Egyptiin saakka? kysyi Stas.

-- Eivät, Rawlison vastasi. -- Mahdi väittää kyllä valloittavansa

koko maailman, mutta hän on villi ihminen, joka ei käsitä mitään. Hän

ei ikinä voisi valloittaa Egyptiä, koska Englanti ei sitä suvaitsisi.

Keskustelun katkaisi neekeripalvelija, joka tuli ilmoittamaan, että

Fatma Smain pyysi päästä puheille.

Itämailla naiset toimivat vain kotiaskareissa ja poistuvat harvoin

haaremeista. Ainoastaan köyhät käyvät torilla tai työskentelevät

pelloilla, kuten esim. fellahien, egyptiläisten maanviljelijäin

vaimot. Mutta hekin peittävät silloin kasvonsa. Vaikka Sudanissa,

josta Fatma oli kotoisin, ei ollut sellaista tapaa ja vaikka hän jo

aikaisemmin oli käynyt Rawlisonin konttorissa, hämmästytti hänen

tulonsa yksityiseen asuntoon näin myöhään kaikkia. -- Nyt saamme

kuulla jotain uutta Smainista, virkkoi Tarkowski.

Hetkisen kuluttua astui solakka, nuori sudanitar sisään kasvot

peittämättä. Hänen ihonsa väri oli tumma, ja kauniissa, villissä

silmissä oli surullinen ilme. Astuttuaan sisään hän lankesi

kasvoilleen maahan, ja kun herra Rawlison käski häntä nousemaan, hän

kohotti päänsä, mutta jäi polvilleen.

-- Sidi, sanoi nainen, -- siunatkoon Allah sinua, sukuasi, taloasi ja

karjaasi!

-- Mitä tahdot? kysyi insinööri.

-- Armoa, pelastusta ja apua onnettomuudessa, herra! Olen vangittuna

Port Saidissa ja surma uhkaa minua ja lapsiani.

-- Sanot olevasi vangittu ja kuitenkin olet voinut tulla tänne,

vieläpä öiseen aikaan.

-- Poliisit, jotka öin ja päivin vartioivat taloani, ovat saattaneet

minut tänne, ja minä tiedän, että he ovat saaneet käskyn tappaa

meidät.

-- Puhu, kuten ymmärtäväisen naisen sopii, sanoi Rawlison olkapäitään

kohauttaen. -- Sinä et ole nyt Sudanissa, vaan Egyptissä, missä ilman

tuomiota ketään ei mestata, ja voit olla varma, ettei yksikään hius

ole putoava sinun eikä lastesi päästä.

Mutta nainen alkoi rukoilla, että Rawlison vielä kerran koettaisi

anoa hallitukselta lupaa, että hän saisi matkustaa miehensä luo: --

Englantilaiset, kuten sinäkin, herra, ovat mahtavia ja voivat tehdä

kaikki. Hallitus Kairossa luulee, että Smain on pettänyt sen, mutta

se ei ole totta! Minä tapasin eilen arabialaisia kauppamiehiä, jotka

saapuivat Suakinista ja jotka sitä ennen olivat ostaneet guttaperkaa

ja norsunluuta Sudanista, ja he kertoivat minulle, että Smain makaa

sairaana El-Fasherissa ja pyytää minua ja lapsia tulemaan luokseen,

jotta saisi antaa siunauksensa...

-- Tuo kaikki on sinun keksimääsi, Fatma, keskeytti Rawlison hänet.

Mutta Fatma alkoi kautta Allahin vannoa puhuvansa totta. Sitten hän

selitti, että jos Smain paranee, tämä varmaan ostaa vapaiksi kaikki

kristityt vangit, mutta jos kuolee, hän, Fatma, dervishien johtajan

sukulaisena pääsee helposti tämän puheille ja saa hänet suostumaan,

mihinkä tahtoo. Kunpa hän vain pääsisi lähtemään, sillä sydäntä

rinnassa kirveltää surusta, kun hän ei ole pitkään aikaan nähnyt

miestään. Missä suhteessa hän, onneton nainen, on syypää hallituksen

ja kedivin edessä? Onko se hänen syynsä ja mahtaako hän mitään sille,

että on Mahommed-Ahmedin sukulainen?

Fatma ei uskaltanut englantilaisten kuullen mainita nimeä Mahdi,

koska se merkitsee maailman pelastajaa, ja hän tiesi, että Egyptin

hallitus pitää häntä kapinallisena ja vehkeilijänä. Kumartuen maahan

ja vannoen kautta taivaan olevansa viaton ja onneton hän alkoi itkeä

ja valittaa surkeasti, kuten naiset itämailla miehensä tai poikainsa

kuoleman johdosta. Sitten hän laski taas kasvonsa matolle ja jäi

ääneti odottamaan.

Nel, jota päivällisen loppupuolella oli alkanut jo nukuttaa,

virkistyi täydelleen, ja hyväsydäminen kun oli, tarttui isänsä käteen

ja alkoi suudella sitä pyytäen Fatman puolesta: -- Auta häntä, isä,

auta häntä!

Fatma, joka nähtävästi ymmärsi englantia, puhui läpi kyyneltensä

nostamatta kasvojaan matosta:

-- Allah sinua siunatkoon, sinä paratiisin kukkanen, Omain loisto,

tahraton tähti!

Vaikka Stas vihasi mahdilaisia, niin Fatman rukoukset ja kärsimykset

vaikuttivat häneen. Ja Nelkin oli Fatman puolella. Hetken kuluttua

Stas virkkoi ikäänkuin itsekseen, mutta kuitenkin niin, että sen

kaikki kuulisivat:

-- Jos minä olisin hallitus, niin minä antaisin Fatmalle luvan lähteä.

-- Mutta koska sinä et ole hallitus, vastasi Tarkowski, -- teet

paremmin, kun et sekaannu toisten asioihin.

Rawlisonkin oli helläsydäminen ja ymmärsi Fatman aseman, mutta hän

ei voinut sietää sanoja, joita piti sulana valheena. Koska hän oli

joka päivä tekemisissä Ismailassa sijaitsevan tullilaitoksen kanssa

hän tiesi hyvin, ettei millään asemalla ollut lastattu guttaperkaa

eikä norsunluuta. Näiden tavaroiden kauppa oli keskeytynyt tykkänään.

Arabialaiset kauppamiehet eivät myöskään olleet voineet palata

Sudanissa sijaitsevasta El-Fasherin kaupungista, sillä mahdilaiset

eivät olisi päästäneet luokseen kauppamiehiä, vaan ryöstäneet heidät

ja ottaneet vangiksi. Juttu Smainin sairaudesta oli myöskin melkein

varmasti valhetta.

Muita kun Nel koko ajan katsoi niin rukoilevasti isää, tämä ei

tahtonut pahoittaa tytön mieltä vaan sanoi Fatmalle hetken kuluttua:

-- Fatma, olen jo kirjoittanut hallitukselle sinun asiastasi, mutta

siitä ei ollut mitään hyötyä. Kuulehan. Huomenna lähden tämän toisen

insinöörin kanssa Medinet-el-Fajumiin. Pysähdymme päiväksi Kairoon,

sillä kediivi tahtoo keskustella tekeillä olevista kanavista ja antaa

ohjeita. Koetan puhua hänelle asiastasi ja taivutella häntä. Mutta

enempää en voi tehdä enkä luvata.

Fatma nousi ja kohotti kätensä kiitollisuuden merkiksi:

-- Minä olen pelastettu!

-- Älä puhu pelastuksesta, Fatma, selitti Rawlison, -- koska kuolema

ei uhkaa sinua eikä lapsiasi. En voi antaa vakuuksia siitä, että

kediivi antaisi sinun matkustaa, sillä Smain ei ole sairas vaan

petturi, joka on ottanut hallitukselta vastaan rahoja, mutta jättänyt

ostamatta vankeja vapaiksi Mahommed-Ahmedilta.

-- Smain on syytön, herra, ja makaa El-Fasherissa, Fatma vakuutti,

-- ja vaikka hän olisikin pettänyt hallituksen, niin vannon

sinun, hyväntekijäni edessä, että jos saan luvan lähteä, rukoilen

Mahommed-Ahmedia siksi kunnes hän vapauttaa kaikki vangit.

-- Hyvä on. Lupaan vieläkin esittää asiasi kediiville.

Fatma alkoi kumarrella maahan saakka.

-- Kiitän sinua, Sidi! Sinä olet mahtava ja oikeamielinen. Pyydän,

että saisin palvella sinua orjana.

-- Egyptissä ei ole orjia, Rawlison vastasi hymyillen. --

Palvelijoita minulla on tarpeeksi. Mutta sinun palveluksiasi en voisi

käyttää hyväkseni vielä toisestakaan syystä sillä, kuten sanoin, me

matkustamme kaikki Medinetiin ja viivymme siellä ehkä ramasaniin

(uuteen vuoteen) saakka.

-- Tiedän, herra, vartija Chadigi kertoi minulle siitä, ja sentähden

tulinkin en ainoastaan pyytämään apua, vaan samalla ilmoittamaan,

että kaksi miestä minun suvustani, Dangalein suvusta, Idrys ja Gebr,

ovat kamelimiehinä Medinetissä ja tarjoavat maahan kumartaen sinulle

palveluaan ja kamelinsa.

-- Hyvä on, hyvä on, johtaja vastasi, -- mutta siitä pitää huolen

Cookin toimisto enkä minä.

Fatma poistui suudellen kummankin insinöörin ja lasten, etenkin

Nelin, käsiä. Molemmat herrat olivat hetken vaiti; sitten sanoi

Rawlison:

-- Vaimo parka... mutta hän valehtelee niin taitavasti kuin vain

Itämailla valehdellaan. Hänen kiitoksensakin kajahti petolliselta.

-- Epäilemättä, vastasi Tarkowski. -- Mutta olkoonpa Smain petturi

tai ei, hallituksella ei ole oikeutta pidättää vaimoa Egyptissä,

koska tämä ei voi vastata miehestään.

-- Hallitus ei salli nyt yhdenkään sudanilaisen ilman eri lupaa

matkustaa Suakiniin tai Nubiaan. Kielto ei koske siis ainoastaan

Fatmaa. Egyptissä on paljon niitä, jotka ovat tulleet ansiotyöhön,

ja heidän joukossaan on useita Dangal-sukuun kuuluvia; siis samaan

sukuun kuin Mahdi. Samoin kuuluvat siihen, paitsi Fatmaa, Chadifi ja

ne kaksi kamelimiestä Medinetissä. Mahdilaiset sanovat egyptiläisiä

turkkilaisiksi ja käyvät sotaa heitä vastaan. Mutta myös täkäläisten

arabien keskuudessa on paljon Mahdin miehiä, jotka mielellään

pakenisivat hänen luokseen. Nämä ovat tyytymättömiä hallitukseen,

joka on kokonaan antautunut Englannin johdettavaksi, ja he väittävät

uskontonsa kärsivän siitä. Kuka tietää, miten paljon heitä on jo

paennut erämaan halki; he näet välttävät tavallista vesitietä, joka

kulkee Suakinin kautta. Kun hallitus sai tietää, että Fatmakin aikoi

paeta, se käski pitää häntä silmällä. Häntä ja hänen lapsiaan. Mahdin

sukulaisia vastaan saattaa näet vaihtaa vangit vapaiksi.

-- Meneekö Egyptin rahvas Mahdin puolelle?

-- Mahdilla on paljon kannattajia armeijassakin, ja ehkä juuri tästä

syystä joukkomme taistelevat niin huonolla menestyksellä.

-- Mutta miten sudanilaiset voivat paeta erämaan halki. Matkahan on

tuhansia maileja!

-- Sitä tietä ainakin vangit kuljetetaan Egyptiin.

-- Luulen, että Fatman lapset eivät kestäisi sellaista matkaa.

-- Hän tahtoisikin lyhentää sitä ja matkustaa vesiteitse Suakiniin.

Tähän keskustelu päättyi.

* * * * *

Kaksitoista tuntia myöhemmin Fatma meni salaa vartija Chadigin

pojan luo ja kuiskasi hänelle kulmiaan kohotellen ja synkkä ilme

kasvoillaan:

-- Chamis, Chadigin poika, tässä on maksu. Lähde vielä tänään

Medinetiin ja anna Idrykselle tämä kirje, jonka hurskas dervishi

Bellali on minun pyynnöstäni kirjoittanut hänelle. Insinöörien lapset

ovat hyviä, mutta jollen saa lupaa lähteä matkalle, niin ei ole muuta

keinoa. Minä tiedän, ettet petä minua. Muista että sinä ja sinun

isäsi olette samaa Dangal-sukua, johon suuri Mahdikin kuuluu.

3

Molemmat insinöörit matkustivat illalla Kairoon, missä he aikoivat

käydä Englannin lähettilään ja Egyptin varakuninkaan luona.

Stas laski, että se saattoi viedä kaksikin päivää, ja hänen

laskelmansa näyttikin käyvän toteen, sillä kolmannen päivän iltana

hän sai isältään Medinetissä seuraavan sähkösanoman: "Teltat ovat

valmiina. Matkusta heti kun loma alkaa. Ilmoita Chadigin kautta

Fatmalle, että emme ole voineet tehdä mitään hänen hyväkseen."

Rouva Olivier sai myös sähkösanoman ja ryhtyi heti neekeripalvelija

Dinahin avustamana matkavalmisteluihin.

Pelkkä valmistelujen näkeminen ilahdutti lapsia. Mutta yhtäkkiä

tapahtui jotain, mikä murskasi kaikki suunnitelmat. Juuri samana

päivänä, jolloin loma alkoi, siis lähtöpäivän aattona, puraisi

skorpioni rouva Olivier'ta tämän nukkuessa puutarhassa päiväunta.

Tällaiset myrkylliset puremat eivät tavallisesti Egyptissä ole

hengenvaarallisia, mutta tällä kertaa saattoi haava olla erittäin

vakava. Skorpioni oli näet ryöminyt lepotuolin ylälaitaa pitkin ja

purrut rouva Olivier'ta kaulaan, kun hän oli nukkuessaan painanut

eläintä päällään. Rouva oli juuri parantunut ruusutaudista, ja se

saattoi uusiintua. Lääkäriä lähetettiin heti noutamaan, mutta tämä

oli juuri sairaskäynnillä ja tuli vasta kahden tunnin kuluttua.

Kaula ja kasvot olivat jo turvonneet ja sitten alkoi kuume

tavanomaisine verenmyrkytysoireineen. Lääkäri selitti, että asian

näin ollen ei matkaa saanut ajatellakaan ja hän määräsi sairaan

vuodelepoon. Lapsia uhkasi nyt joulunvietto yksin kotona. Nelille on

annettava täysi tunnustus siitä, että hän ajatteli enemmän sairaan

opettajansa kärsimyksiä kuin huvimatkaa Medinetiin. Hän itki hiljaa

muistellessaan, ettei saisi nähdä isäänsä moneen viikkoon. Stas ei

alistunut yhtä helposti, vaan lähetti sähkeen ja kirjeen, joissa hän

kysyi, mitä oli tehtävä. Isän vastaus tuli kahden päivän kuluttua.

Hän oli nimittäin ensin neuvotellut lääkärin kanssa ja saanut

tältä kuulla, että pahin vaara oli jo ohi, mutta että ruusutaudin

uusiintumisen pelosta hän ei voinut antaa rouva Olivier'lle lupaa

lähteä Port Saidista. Rawlison toimitti ensin potilaalle hyvän

hoidon ja antoi vasta sitten lapsille luvan lähteä matkalle Dinahin

kanssa. Mutta kun Dinah huolimatta suuresta mieltymyksestään Neliin

ei tahtonut vastata matkasta rautateillä ja hotellissa, sai Stas sekä

matkan johtajan että rahastonhoitajan toimen ja Dinah sai seurata

muuten mukana. On helppo kuvitella kuinka ylpeä Stas oli tästä

toimesta! Hän vakuutti ritarillisesti Nelille, ettei yksikään hius

tule taittumaan tytön päästä, vaikka matka Kairoon ja Medinetiin

tuottaisikin vaaroja ja vaikeuksia.

Kaikki matkavalmistelut oli jo aikaisemmin tehty, ja lapset

matkustivat jo samana päivänä kanavaa pitkin Ismailaan ja sieltä

rautateitse Kairoon, jossa heidän oli määrä viettää yö jatkaakseen

seuraavana päivänä matkaa Medinetiin. Lähtiessään Ismailasta he

näkivät Timsah-järven, jonka Stas tunsi vanhastaan, sillä hänen

isänsä, innokas metsästäjä, oli vapaa-aikoina ottanut pojan

mukaansa lähtiessään sinne metsästämään vesilintuja. Sitten tie

kulki Wadi-Tumilatin ohi pitkin kanavaa, jossa suolaton vesi

juoksee Niilistä Ismailaan ja Sueziin. Tämä kanava on kaivettu jo

ennen Suezin kanavaa, sillä muussa tapauksessa Lessepsin suuressa

työssä ahertava työväki olisi jäänyt vaille kelvollista juomavettä.

Kanavoimisella oli ollut toinenkin hyödyllinen seuraus. Hedelmätön

erämaa oli rehevöitynyt kun voimakas ja elähdyttävä suolaton virta

oli suuntautunut sen läpi. Lapset näkivät vasemmanpuoleisista

vaununikkunoista laajan, viheriän niityn, jolla oli hevosia,

kameleja ja lampaita, sekä laajoja vainioita, joilla kasvoi maissia,

hirssiä, alfaheinää sekä muita rehukasveja. Kanavan partaalla

oli kaivoja suurine pyörineen, vesisankoineen ja vintteineen;

fellahit johtivat vettä laitumille ja kuljettivat sitä tynnyreissä

härkien vetämillä rattailla. Viljavainioilla lenteli kyyhkysiä ja

toisinaan pyrähti lentoon suuria peltopyylaumoja. Kanavan rannalla

asteli tärkeännäköisiä haikaroita ja kurkia. Kaukana kohottivat

taatelipalmut töyhtönsä fellahien savimajojen yli.

Mutta rautatiestä pohjoiseen levisi autio erämaa, joka ei kuitenkaan

ollut samanlainen kuin Suezin kanavan toisella puolella. Se oli kuin

meren pohja, jolta vesi on juossut pois jättäen jälkeensä uurteisen

hiekan, mutta hiekka oli keltaista, ja kumpujen laidoilla kasvoi

harmaita pensaita. Näitten paikoittain hyvinkin korkeitten kumpujen

välissä oli laajoja laaksoja, joissa joskus näkyi kiemurtelevia

karavaaneja. Lapset näkivät kuormattuja kameleja, jotka pitkänä

jonona seurasivat toinen toistaan hiekkaisten tasankojen yli.

Jokaisen kamelin edellä kulki arabialainen yllään musta viitta

ja valkoinen turbaani päässä. Pikku Nelin mieleen muistuivat

Raamatun kuvat, joita hän oli kotona katsellut ja jotka esittivät

israelilaisia matkalla Egyptiin Joosefin aikoina. Kuvat olivat aivan

tällaisia. Ikävä kyllä hän ei voinut tarkasti katsoa karavaaneja,

sillä ikkunan luona istui kaksi englantilaista upseeria, jotka

peittivät näköalan.

Mutta kun hän oli sanonut sen Stasille, tämä kääntyi heti vakavan

näköisenä upseerien puoleen nostaen sormensa hatun laitaan ja sanoen:

-- Hyvät herrat, voisitteko tehdä tilaa tälle pikku neidille, joka

haluaisi katsella kameleja?

Molemmat herrat suhtautuivat esitykseen yhtä vakavasti ja toinen

heistä ei ainoastaan luovuttanut paikkaansa uteliaalle missille, vaan

nosti hänet seisomaan penkille ikkunan ääreen.

Stas aloitti nyt esitelmänsä:

-- Tämä on vanhaa viljelysseutua, jonka faarao lahjoitti Joosefille

hänen veljiään varten. Muinoin tässä oli jonkinlainen kanava, ja tämä

uusi on muodostettu siitä. Mutta vanha kanava rappeutui ja seutu

muuttui erämaaksi. Nyt alkaa maa muuttua jälleen hedelmälliseksi.

Vaikka Stas puhui hyvin sujuvasti englantia, oli hänen puheessaan

sittenkin jotakin, mikä kiinnitti toisen upseerin huomiota. Tämä

kysyi:

-- Te, pikku herra, ette taida olla englantilainen?

-- Miss Nel on pieni, ja hänen isänsä on uskonut tytön minun

huostaani, mutta minä en ole englantilainen, vaan puolalainen ja

kanavainsinöörin poika.

Keskustelu muuttui nyt vilkkaaksi, sillä upseerit näyttivät olevan

huvittuneita lapsista. Kävi ilmi, että molemmat upseerit olivat

myöskin matkalla Port Saidista Kairoon käydäkseen Englannin

lähettilään luona saamassa ohjeita pitkän, kohdakkoin alkavan matkan

varalle. Nuorempi heistä oli sotilaslääkäri, ja toinen, joka puheli

Stasin kanssa, oli kapteeni Glen. Hänen oli hallituksensa käskystä

määrä matkustaa Kairosta Suezin kautta Mombasaan ja ottaa siellä

haltuunsa koko satamaan kuuluva seutu, joka ulottui aina Samburuun

asti. Stas, joka oli innokkaasti lukenut matkakertomuksia Afrikasta,

tiesi, että Mombasa oli muutaman asteen päiväntasaajan eteläpuolella

ja että sen vähän tunnetut ympäristöt, jotka kuuluvat Englannin

vaikutuspiiriin, ovat täynnä elefantteja, kirahveja, sarvikuonoja,

puhvelihärkiä ja kaikenrotuisia antilooppeja, joita kaikkia sotilas-,

lähetyssaarnaaja- ja kaupparetkikunnat tapaavat matkoillaan. Hän

kadehti kapteeni Gleniä koko sielustaan ja lupasi käydä tervehtimässä

häntä Mombasassa ja metsästämässä hänen kanssaan leijonia ja

puhvelihärkiä.

-- Hyvä on, mutta ottakaa tuo pikku neiti mukaanne, vastasi kapteeni

Glen hymyillen ja osoittaen Neliä, joka juuri tuli ikkunan luota

hänen viereensä.

-- Miss Rawlisonilla on isä. Stas selitti. -- Minä olen vain hänen

holhoojansa matkalla.

Toinen upseereista kääntyi ja kysyi:

-- Rawlison? Eikö hän ole kanavan johtaja ja eikö hänellä ole veli

Bombayssa?

-- Bombayssa asuu minun setäni, sanoi Nel nostaen sormensa pystyyn.

-- Sinun setäsi on siis naimisissa minun sisareni kanssa, tyttöseni.

Minun nimeni on Clary. Me olemme siis sukulaisia ja olen iloinen

siitä, että olen tutustunut sinuun, rakas lintuseni.

Ja tohtori oli todellakin iloinen. Hän kertoi, että oli käynyt Port

Saidissa kysymässä herra Rawlisonia, mutta konttorissa oli vastattu,

että hän oli matkustanut lomalle. Hän valitti, että laiva, jolla

he Glenin kanssa aikoivat matkustaa Mombasaan, lähtisi Suezista

jo muutaman päivän päästä, mistä syystä hän ei ehtinyt käydä

Medinetissä. Hän lähetti Nelin mukana terveisiä isälle ja lupasi

kirjoittaa tytölle Mombasasta.

Molemmat upseerit puhelivat nyt etupäässä Nelin kanssa, niin että

Stas jäi syrjään. Kaikilla asemilla oli jo runsaasti tarjolla

mandariineja, tuoreita taateleja ja sorbettia (virvoitusjuomaa).

Matka Kairoon kului lasten mielestä nopeasti. Erotessaan upseerit

suutelivat Nelin kätösiä ja otsaa ja puristivat Stasin kättä, samalla

kun kapteeni Glen, jota pojan päättäväisyys suuresti miellytti, sanoi

puoleksi leikillisesti, puoleksi vakavasti:

-- Kuulehan, poikani! Kuka tietää missä, koska ja millaisissa

olosuhteissa me joskus tapaamme. Muista kuitenkin, että aina voit

luottaa minun myötätuntooni ja apuuni.

-- Samoin! vastasi Stas kumartaen arvokkaasti.

4

Sekä Tarkowski että Rawlison olivat hyvin iloissaan lasten tulosta.

Nuori pari vastasi isien iloon ja alkoi heti tarkastella telttoja,

jotka oli jo täydelleen sisustettu ja järjestetty rakkaitten

vieraitten tuloa varten. Teltat näyttivät olevan erinomaisia,

kaksinkertaisia, toiset sinisellä, toiset punaisella flanellilla

vuorattuja, alhaalla voilokilla varustettuja ja tilavia kuin

suuret huoneet. Ensin Rawlison epäili, että teltassa asuminen

voisi vahingoittaa Nelin terveyttä, mutta tarkastettuaan kaikki

huolellisesti hän oli varma, että oli sata kertaa hyödyllisempää

viettää päivät ja yöt raittiissa ilmassa kuin kaupungin hotellien

ummehtuneissa huoneissa. Kaunis sää puolestaan suosi teltassa

asumista.

Medinet eli El-Fajum on Libyan erämaan hiekkakumpujen ympäröimä

ja sen ilmasto on parempi kuin Kairon. Sitä ei syyttä sanota

"ruusujen maaksi". Sen suojellusta asemasta ja raikkaasta ilmasta

johtuu, että yöt eivät siellä ole niin kylmiä kuin muualla

Egyptissä ja vieläpä etelämpänäkin. Talvi on siellä kerrassaan

kaunis, ja juuri marraskuussa alkaa siellä kasvillisuuden rehevyys.

Taatelipalmut, öljypuut, joita yleensä on Egyptissä vähän, viikuna- ja

appelsiinipuut, mandariinit, suuret risinukset, granaatit ja muut

etelän kasvit peittävät metsänä tämän ihanan keitaan. Akaasiat,

sireenit ja ruusut täyttävät suurena aaltona puutarhat, niin että

jokainen tuulenhenkäys yöllä tuo mukanaan hurmaavaa tuoksua. Täällä

hengittää täysin rinnoin "eikä haluta kuolla", kuten paikkakunnan

asukkaat sanovat.

Samantapainen ilmasto on tosin Heluanissa, joka on Niilin toisella

puolella jonkin verran pohjoisempana, mutta siellä ei kasvillisuus

ole yhtä rehevää. Heluan herätti surullisia muistoja Rawlisonin

mielessä; siellä oli Nelin äiti kuollut. Tästä syystä hän piti

Medinetiä sopivampana, ja katsellessaan tytön säteileviä kasvoja

hän hengessään päätti ostaa täältä maapalan ja rakentaa sille

mukavan englantilaistyylisen talon puutarhoineen. Siellä hän

voisi viettää loma-aikaansa ja sinne hän muuttaisi eläkkeelle

päästyään lopullisesti. Mutta tämä oli vain kaukaisen tulevaisuuden

suunnitelmia.

Sillä välin lapset lentelivät ympäri kuin kärpäset ja tahtoivat

vielä ennen päivällistä tutkia kaikki teltat, kamelit ja aasit.

Mutta juhdat olivat kaukaisella laitumella ja ne voisi nähdä vasta

huomenna. Sen sijaan Nel ja Stas tapasivat Rawlisonin teltassa

ilokseen vanhan tuttavan Port Saidista Chamiksan, Chadigin pojan.

Hän ei kuulunut Matkailutoimiston palveluskuntaan, ja Rawlison

oli ihmeissään tavatessaan hänet täällä, mutta koska hän oli

ennenkin käyttänyt poikaa koneita kantamaan, otti hän hänet nytkin

juoksupojakseen.

Myöhäinen päivällinen oli mainio, sillä vanha, monivuotinen kokki

Kopt tahtoi näyttää parastaan. Lapset kertoivat, miten he olivat

matkalla tutustuneet tohtori Claryyn ja kapteeni Gleniin. Tämä

kiinnosti luonnollisesti etenkin Rawlisonia, koska hänen useita

vuosia Intiassa asunut veljensä oli naimisissa tohtori Claryn sisaren

kanssa. Koska heillä ei ollut lapsia, oli Richard-setä kovasti

mieltynyt pieneen veljentyttäreensä, jonka hän tunsi vain valokuvista

ja jonka vointia hän aina tiedusteli kirjeissään. Isiä huvitti

myös kutsu, jonka Stas oli saanut kapteeni Gleniltä. Poika otti

sen perin vakavasti ja oli päättänyt kerran matkustaa tervehtimään

uutta ystäväänsä päiväntasaajan tuolle puolen. Tarkowski selitti,

että englantilaiset virkamiehet eivät pysy yleensä kauaa yhdessä

paikassa koska Afrikan ilmasto on rasittava, ja ennen kuin Stas olisi

täysikasvuinen, voisi kapteeni olla jo kymmenennessä toimipaikassa

tai vaikka kuollut.

Päivällisen jälkeen seurue meni teltan ulkopuolelle. Oli jo yö,

lämmin yö, ja täysikuun kumottaessa oli valoisaa kuin päivällä.

Kaupungin valkoiset rakennukset vastapäätä telttaa näyttivät

vihertäviltä, tähdet loistivat taivaalla ja tuulenhenkäyksessä tuntui

ruusujen, akaasiain ja heliotrooppien tuoksu. Kaupunki oli unessa.

Hiljaisessa yössä huutelivat kurjet, haikarat ja flamingot: ne

lensivät Niilin rannoilta Karunjärveä kohti. Mutta yhtäkkiä kajahti

koiran matalaääninen haukunta, joka Stasin ja Nelin mielestä tuli

matkatarpeita varten varatusta teltasta.

-- Se mahtaa olla iso koira! Lähdetään katsomaan! Stas huudahti.

Tarkowski alkoi hymyillä, ja Rawlison karisti tuhkaa sikaristaan ja

virkkoi hänkin hymyillen:

-- Kas niin, sen salaaminen ei onnistunutkaan! Sitten hän sanoi

lapsille:

-- Huomenna on jouluaatto, ja koiran on setä Tarkowski hankkinut

lahjaksi Nelille, mutta koska joululahja alkoi haukkua, täytyy minun

kertoa siitä jo tänään.

Kuultuaan sen Nel kiipesi setä Tarkowskin polville ja kiersi kätensä

hänen kaulaansa. Sitten hän riensi isänsä luo:

-- Isä kulta, minä olen niin onnellinen, niin onnellinen!

Syleilystä ja suukoista ei ollut loppua tulla. Sitten kun tyttö

seisoi taas omilla jaloillaan, hän alkoi katsoa Tarkowskia suoraan

silmiin.

-- Setä Tarkowski...

-- Mitä Nel?

-- ... Koska tiedän, että se on siellä, niin enkö saisi nähdä sitä?

-- Tiesinhän minä, virkkoi Rawlison hiukan harmistuneesti, -- ettei

tuo pikku pörriäinen tyytyisi pelkkään uutiseen.

Tarkowski kääntyi Chadigin pojan puoleen ja sanoi:

-- Chamis, tuo koira tänne!

Nuori sudanilainen katosi keittiöteltan taa ja palasi hetken kuluttua

taluttaen koiraa kaulanauhasta.

Nel vetäytyi äkisti taaksepäin.

-- Oh! pääsi häneltä, ja hän tarttui isänsä käsivarteen.

Mutta Stas innostui.

-- Sehän on leijona eikä mikään koira.

-- Sen nimi on Saba (leijona), selitti Tarkowski, -- ja se kuuluu

mastif-nimiseen maailman kookkaimpaan koirarotuun. Se on vain kaksi

vuotta vanha, mutta se on todella iso. Älä pelkää, Nel, sillä se on

lauhkea kuin lammas. Ole rohkea. Päästä se irti, Chamis.

Chamis päästi koiran, ja kun tämä tunsi olevansa vapaa, se alkoi

heiluttaa häntäänsä, liehakoiden lähestyä Tarkowskia, jonka se

vanhastaan hyvin tunsi, ja haukkua ilosta.

Lapset katsoivat ihmetellen sen voimakasta, pyöreää päätä, paksuja

käpäliä, rotevaa vartaloa, joka keltaisen karvansakin puolesta

muistutti suuresta leijonaa. He eivät olleet milloinkaan eläessään

nähneet mitään tähän verrattavaa.

-- Tuollainen koira seuratoverina voisi matkustaa vaikka koko Afrikan

halki, huudahti Stas.

-- Kysypäs siltä, uskaltaisiko se ajaa sarvikuonoa, virkkoi Tarkowski.

Saba heilutti vastaukseksi iloisesti häntäänsä ja käyttäytyi niin

ystävällisesti, että Nelkin lakkasi pelkäämästä ja alkoi silitellä

sen päätä.

-- Saba, oma rakas Saba.

Rawlison kumartui koiran puoleen, nosti sen pään tytön kasvoja kohti

ja sanoi:

-- Saba, tottele tätä tyttöä! Hän on sinun valtiattaresi! Vartioi

häntä hyvin -- kuuletko?

-- Vau! vastasi Saba matalalla äänellä ikäänkuin se todella olisi

ymmärtänyt, mistä oli kysymys.

Se olikin todella ymmärtänyt paremmin kuin saattoi luullakaan, sillä

kunnioituksensa merkiksi se nuolaisi leveällä kielellään tytön poskea.

Tämä nauratti kovasti muita. Nelin täytyi mennä telttaan pesemään

kasvonsa. Kun hän neljännestunnin kuluttua palasi, hän näki Saban

seisovan etukäpälät Stasin olkapäällä ja huomasi, että poika oli

aivan lyyhistyä painon alle. Koira oli päätä pitempi kuin poika.

Tuli nukkumaan menon aika, mutta lapset pyysivät saada leikkiä

vielä puolisen tuntia tutustuakseen paremmin uuteen ystäväänsä.

Tuttavuus syntyikin helposti, ja Tarkowski nosti Nelin istumaan

koiran selkään ja pidellen tyttöä kiinni hän käski Stasin taluttaa

koiraa kaulahihnasta. Nel ajoi näin muutaman askelen, ja sitten

koetti Staskin ratsastaa tällä erikoisella ajokilla, mutta koira

laskeutuikin yhtäkkiä takajaloilleen, ja Stas löysi itsensä yllättäen

hiekalta koiran hännän vierestä.'

Lapset olivat jo menossa nukkumaan, kun kuun valaisemalle pihalle

ilmaantui kaksi valkoista hahmoa, jotka kulkivat telttoja kohti.

Lempeä Saba alkoi haukkua vihaisesti, ja Rawlisonin täytyi käskeä

Chamiksen kytkeä koiran kiinni. Samassa astui kaksi arabialaiseen

viittaan verhoutunutta miestä telttojen eteen.

-- Kuka siellä? Tarkowski kysyi.

-- Kamelimiehiä, vastasi toinen tulijoista.

-- Kas! Idrys ja Gebr? Mitä tahdotte?

-- Tulimme kysymään, tarvitaanko meitä jo huomenna?

-- Ei. Huomenna ja ylihuomenna on suuri juhla, ja silloin meidän ei

sovi lähteä matkalle. Tulkaa sitä seuraavana päivänä aamulla.

-- Kiitoksia, efendi.

-- Entä onko teillä hyvät kamelit? kysyi Rawlison.

-- Bismillah! Idrys vastasi. -- Oikeita heginkameleja

(ratsukameleja)... kyttyrät leveät ja lauhkeita kuin ha-ga (lammas).

-- Huojuvatko ne ajettaessa?

-- Voitte panna kourallisen papuja minkä tahansa selkään ja katso,

yksikään papu ei putoa vaikka laskettaisitte täyttä ravia.

-- Kylläpäs te liioittelette... kuten aito arabi ainakin, tuumi

Tarkowski naurahtaen.

-- Tai sudanilainen, Rawlison lisäsi.

Idrys ja Gebr seisoivat kuin kaksi valkoista patsasta katsellen

tarkasti Stasia ja Neliä. Kuun valossa heidän tummat kasvonsa

hohtivat pronssinkarvaisina, ja silmät kiilsivät turbaanien alla

vihreinä.

-- Hyvää yötä, sanoi Rawlison.

-- Allah suojelkoon teitä, efendi, sekä yöllä että päivällä!

Sen sanottuaan he kumarsivat ja lähtivät. Saban murina, joka kuulosti

kaukaiselta jyrinältä, seurasi heitä. Nuo kaksi sudanilaista eivät

nähtävästi miellyttäneet sitä.

5

Lähinnä seuraavina päivinä ei tehty retkiä. Jouluaattona, kun

ensimmäinen tähti syttyi taivaalle. Rawlisonin teltassa loisti

satakynttiläinen joulupuu. Kuusen sijaan oli tosin eräästä Medinetin

puutarhasta hankittu tuja-puu. Nel löysi sen oksien välistä makeisia

ja kauniin nuken, jonka isä oli tilannut Kairosta, ja Stas löysi

pitkään toivomansa englantilaisen rihlapyssyn. Sitä paitsi hän

sai isältään patruunoita, metsästystarvikkeita ja satulan. Nel

hypähteli ilosta. Staskaan ei pystynyt hillitsemään iloaan vaikka

ajattelikin, että oikean pyssyn omistajan täytyy olla vakava.

Huomatessaan olevansa yksin teltan ulkopuolella hän rupesi kävelemään

käsillään teltan ympäri. Tämä temppu oli Port Saidin koulussa poikien

keskuudessa hyvin yleinen, ja Stas osasi sen erinomaisesti.

Jouluaatto ja ensimmäinen joulupäivä kuluivat lapsilta osaksi

hartaushetkissä, osaksi lahjoja tarkastellessa ja Sabaa opetettaessa.

Uusi ystävä oli oppivaisempi kuin oli luultukaan. Jo ensimmäisenä

päivänä se oppi antamaan käpälää, tuomaan nenäliinan, jota se ei

kuitenkaan hevin tahtonut hellittää, ja ymmärtämään, ettei hyvin

kasvatetun koiran sopinut nuolla Nelin kasvoja. Lasten kulkiessa

kaupungin hiekkaisilla toreilla Saban maine Medinetissä yhä kasvoi.

Mutta niin kuin kaikella maineella, oli tälläkin myös ikävät

puolensa, sillä koira houkutteli arabilapsia laumoittain luokseen.

Ensin he pysyttelivät loitommalla, mutta huomattuaan, ettei "ihme"

ollut vaarallinen, he tulivat yhä lähemmäksi, kunnes he vihdoin

täyttivät teltan niin, ettei kukaan voinut enää liikkua vapaasti.

Kun arabilapset pitkin päivää imeskelivät sokeriruokoa, kokoontuu

heidän ympärilleen kärpäsiä, jotka sen lisäksi että ne tuskastuttavat,

levittävät egyptiläistä silmätulehdusta. Palvelijat ajoivat siksi

lapsia pois, mutta Nel meni heidän puolelleen ja jakeli pienemmille

makeisia, mikä tietysti keräsi yhä enemmän lapsia tytön ympärille.

Kolmen päivän kuluttua alkoivat retket, jotka tehtiin osaksi

kapearaiteisella rautatiellä, osaksi aaseilla tai kameleilla. Nyt

kävi ilmi, että Idrys oli kehunut kamelejaan aivan liikaa, sillä ei

ainoastaan papujen, vaan ihmistenkin oli vaikea pysytellä satulassa.

Sudanilaiset Idrys ja Gebr miellyttivät hurjasta ulkonäöstään

huolimatta seuruetta suuresti, sillä he olivat kohteliaita ja

pitivät etenkin Nelistä hyvää huolta. Gebrin kasvoilla oli aina

pelottava, melkein petomainen ilme. Idrys taas huomasi heti, että

pikku tyttö oli seurueen silmäterä, ja hän selitti aina tilaisuuden

tullen huolehtivansa tytöstä paremmin kuin "omasta sielustaan".

Rawlison ymmärsi, että Idrys tahtoi Nelin kautta päästä käsiksi hänen

kukkaroonsa, mutta ajatteli samalla, ettei maailmassa ole ihmistä,

joka ei rakastaisi hänen ainoata tytärtään. Hän oli kiitollinen

sudanilaiselle, eikä säästänyt juomarahoja.

Viidessä päivässä seurue tutki ikivanhan Krokodilopolis-kaupungin

rauniot, minne egyptiläiset aikoinaan toivat lahjoja jumalalleen

Sobekille, jolla oli ihmisen ruumis ja krokotiilin pää. Seuraava

retki tehtiin Hanaran pyramideille ja Labyrintin raunioille; se

oli pisin kamelilla tehdyistä retkistä. Karun-järven pohjoinen

ranta on autiota erämaata, missä ikivanhojen kaupunkien raunioita

lukuunottamatta ei näe jälkeäkään ihmiselämästä. Mutta seutu järven

eteläpuolella on hedelmällistä, ja ruokoja kasvavat rannat kuhisevat

vesilintuja. Täällä Stasille tarjoutui tilaisuus näyttää taitoaan.

Hän ampuikin niin hyvin, että Idrys ja arabikalastajat ääntelivät

ihmetyksestä ja huusivat linnun pudotessa veteen: "Bismillah!" tai

"Mashallah!"

Arabit vakuuttivat, että vastakkaisella rannalla oli paljon susia ja

hyeenoja, ja jos sinne pani syötiksi vaikka kuolleen lampaan, sai

varmasti jotakin. Tarkowski ja Stas viettivätkin kaksi yötä erämaassa

lähellä Dimen raunioita. Mutta ensimmäisen lampaan varastivat

beduiinit ja toiselle tuli sakaali, jonka Stas ampui. Tähän oli

metsästysretket lopetettava, sillä insinöörien täytyi lähteä

tarkastamaan El-Lahumin lähistöllä Bahr-Jussefissa meneillään olevia

vesirakennustöitä.

Rawlison odotti yhä rouva Olivier'n tuloa. Mutta hänen sijastaan

saapuikin lääkäriltä kirje, jossa ilmoitettiin, että ruusutauti oli

uusiutunut ja että sairaan täytyi pysyä vielä pitkän aikaa Port

Saidissa.

Tämä aiheutti ylimääräistä puuhaa ja uusia järjestelyjä. Nyt

insinöörit eivät voisi ottaa lapsia, palvelusväkeä ja varusteita

mukaan, koska he joutuivat liikkumaan jatkuvasti. Tarvittaessa heidän

piti olla valmiina lähtemään jopa suurelle Ibrahim-kanavalle saakka.

Lyhyen harkinnan jälkeen Rawlison päätti jättää Nelin vanhan Dinahin

ja Stasin hoidettavaksi ja pyysi Italian konsulaatin agenttia ja

seudun mudiria, kuvernööriä, joihin oli tutustunut, auttamaan heitä

tarvittaessa. Mutta Nelin oli ikävä erota isästään, ja tämä lupasikin

käydä tervehtimässä lapsia tai käskeä heidät luokseen heti, kun hän

tulisi Medinetin läheisyyteen.

-- Me otamme Chamiksen mukaamme, hän sanoi, -- ja lähetämme hänet

tuomaan sanaa, jos tarvitaan. Dinah saa pitää Neliä silmällä, mutta

pidä sinä Stas varmuuden vuoksi huolta heistä molemmista.

-- Siitä voitte olla varmat, Stas vastasi. -- Minä pidän Nelistä

huolta kuin omasta sisarestani. Hänellä on Saba, minulla pyssy,

koettakoon vain joku tehdä hänelle pahaa.

-- Kysymys ei ole siitä, selitti Rawlison. -- Saba ja pyssy eivät

tule olemaan teille tarpeen. Pidä huoli siitä, ettei hän rasita

itseään liiaksi tai vilustu. Olen pyytänyt konsulia lähettämään

lääkärin, jos tarvitsette. Mudiri tulee teitä myöskin tervehtimään.

Luulen, ettemme viivy kauaa poissa.

Tarkowski ei myöskään säästänyt neuvojaan. Hän selitti Stasille,

ettei Nel tarvitse hänen puolustustaan, koskei Medinetissä eikä koko

maakunnassa ole villi-ihmisiä eikä villejä eläimiäkään. Stasin tuli

vain olla huomaavainen, eikä hän saanut lähteä yksin eikä Nelin

kanssa millekään retkelle, kaikkein vähiten kamelilla, koska niillä

ajaminen on rasittavaa.

Kuultuaan tämän Nel tuli niin surulliseksi, että Tarkowskin täytyi

lohduttaa häntä.

-- Sitten, hän sanoi silittäen tytön päätä, -- kun tulemme tai

kun Chamis tulee teitä hakemaan, saatte ajaa kamelilla. -- Emmekö

saa edes vähäsen?... kysyi tyttö. Isät suostuivat vihdoin siihen,

että lapset saisivat ajaa muuleilla, mutta eivät kameleilla,

eivätkä raunioilla, missä saattoi helposti pudota kuoppaan, vaan

puutarhateitä pitkin. Dragomanin ja palvelijoitten tuli aina seurata

lapsia.

Sitten molemmat insinöörit matkustivat, tosin vain

Hamaret-el-Maktiin, josta kymmenen tunnin kuluttua saattaisi palata

yöksi Medinetiin. Näin tapahtui lähinnä seuraavinakin päivinä, kunnes

he olivat tarkastaneet kaikki lähimmät työt. Sitten kun heidän täytyi

lähteä kauemmaksi. Chamis saapui yöllä ja vei Nelin ja Stasin varhain

aamulla niihin kaupunkeihin, joissa isät tahtoivat näyttää lapsilleen

jotakin mielenkiintoista. Lapset viettivät suurimman osan päivää

isiensä seurassa ja palasivat auringon laskiessa teltoille. Oli

kuitenkin päiviä, jolloin Chamis ei lainkaan tullut, ja silloin Nel

pitkästyi huolimatta Stasista ja Sabasta, josta hän löysi yhä uusia

ominaisuuksia. Näin kului aika loppiaiseen asti, jolloin insinöörit

palasivat Medinetiin.

Mutta kahden päivän kuluttua he läksivät uudelleen sanoen tällä

kertaa matkustavansa kauemmaksi, luultavasti aina Beni-Suefiin saakka

ja sieltä El-Facheniin, josta samanniminen kanava alkaa ja kulkee

Niilin vartta pitkin kauas etelään.

Senpä tähden lapset hämmästyivätkin kovasti, kun Chamis kolmantena

päivänä kello yhdentoista tienoissa päivällä saapui Medinetiin.

Stas, joka oli lähtenyt laitumelle kameleja katsomaan, näki hänet

ensin. Chamis keskusteli Idryksen kanssa ja sanoi Stasille tulleensa

noutamaan häntä ja Neliä. Hän lupasi tulla kohta telttaan kertomaan,

minne isät olivat käskeneet heidän matkustaa. Stas juoksi heti

kertomaan Nelille hauskasta uutisesta.

-- Tiedätkö! Chamis on tullut! huusi hän jo kaukaa.

-- Pääsemme matkalle! Pääsemme matkalle! riemastui tyttö ilosta

hypähdellen.

-- Ja pitkälle matkalle.

-- Minne? Nel kysyi pyyhkäisten hiukset silmiltään.

-- En tiedä. Chamis sanoi tulevansa kohta kertomaan.

-- Mistä sinä sitten tiedät, että pitkälle matkalle?

-- Kuulin Idryksen sanovan, että hän ajaa Gebriksen kanssa kameleilla

edellä. Me matkustamme siis rautateitse ja saamme kamelit siellä,

missä isä on ja mistä retki sitten alkaa.

Neljännestunnin kuluttua Chamis tuli. Hän kumarsi ja sanoi Stasille:

-- Kanage (pikku herra), lähdemme matkaan kolmen tunnin kuluttua

ensimmäisellä junalla.

-- Minne?

-- El-Garak-el-Sultaniin ja sieltä insinöörien kanssa kameleilla

Wadi-Rajaniin.

Stasin sydän alkoi sykkiä ilosta, mutta Chamiksen sanat ihmetyttivät

häntä kuitenkin. Hän tiesi, että Wadi-Rajan oli jono hiekkakumpuja

Libyan erämaassa Medinetistä etelään ja lounaaseen, mutta isä ja

Rawlison olivat sanoneet matkustavansa vastakkaiseen suuntaan

Niilille päin.

-- Mitä on tapahtunut? Stas kysyi. -- Isä ja setä Rawlison eivät siis

olekaan nyt Beni-Siefissa, vaan El-Garakissa?

-- Heidän on täytynyt muuttaa matkasuunnitelmaansa, Chamis vastasi.

-- Mutta he ovat käskeneet kirjoittaa El-Facheniin.

-- Kirjeessä vanhempi efendi kertoo, kuinka he ovat joutuneet

El-Garakiin.

Hän etsi kirjettä poveltaan, mutta huudahti samassa:

-- O nabi! (profeetta) kirje on jäänyt kamelimiesten säkkiin.

Juoksen, ennenkuin Idrys ja Gebr ennättävät lähteä.

Ja hän juoksi kamelimiesten luo. Lapset ja Dinah alkoivat sillä

välin varustautua matkaan. Koska oli kysymyksessä pitkähkö matka,

Dinah pakkasi Neliä varten useampia pukuja. Stas huolehti itsestään,

mutta ennen kaikkea pyssystä ja patruunoista, sillä hän kuvitteli

tapaavansa Wadi-Rajanin kummuilla susia ja hyenoja.

Chamis palasi vasta tunnin kuluttua ja niin väsyneenä ja hiostuneena,

että hän huohotti pitkän aikaa.

-- Kamelimiehet ovat jo lähteneet, hän sai sanotuksi. -- Minä

juoksin... mutta turhaan. Eipä hätää... saammehan kirjeen

El-Garakissa, jossa insinööritkin ovat. Onkohan Dinahin lähdettävä

mukaan?

-- Kuinkas muuten?

-- Parempi olisi, että hän ei lähtisi. Insinöörit eivät puhuneet

hänestä mitään, arveli Chamis.

-- Mutta he ovat sanoneet, että Dinahin täytyy aina seurata Neliä, ja

nyt hänen on lähdettävä.

Chamis kumarsi pannen kätensä sydämelle ja sanoi:

-- Rientäkäämme, muuten juna jättää.

Tavarat olivat jo valmiina, ja he saapuivat hyvissä ajoin asemalle.

Matka Medinetistä Garakiin on vain 30 kilometriä, mutta junat ajavat

hiljaa ja pysähtyvät usein. Jos Stas olisi ollut yksinään, hän olisi

ajanut kamelilla, sillä hän laski, että Idrys ja Gebr saapuvat kahta

tuntia aikaisemmin perille. Mutta Nelille matka olisi ollut liian

pitkä, ja nuori holhooja muisti isien neuvon, ettei Neliä saisi

rasittaa. Muuten aika kului hauskasti, eivätkä lapset ennättäneet

vielä oikein asettua, kun jo saapuivat Garakiin.

Pieni asema oli melkein tyhjä. He näkivät vain muutamia mandariineja

myyskenteleviä naisia, kaksi tuntematonta karavaaninkuljettajaa sekä

Idryksen ja Gebrin, joilla oli seitsemän kamelia, yksi raskaasti

kuormattuna. Mutta Tarkowskia ja Rawlisonia ei näkynyt.

-- Herrat lähtivät edeltäpäin erämaahan laittaakseen teltat kuntoon

ja käskivät meidän tulla jäljessä, Idrys selitti.

-- Mutta miten me löydämme heidät sieltä hiekkakumpujen välistä?

kysyi Stas.

-- He käskivät näiden beduiinien opastaa meitä, sanoi Idrys osoittaen

karavaaninkuljettajia, joista vanhempi kumarsi, hieroi sormellaan

ainoata silmäänsä ja sanoi:

-- Meidän kamelimme eivät tosin ole lihavia, mutta ne ovat

nopeajalkaisia. Tunnin kuluttua olemme perillä.

Stas iloitsi saadessaan viettää yön erämaassa, mutta Nel oli hieman

alakuloinen, sillä hän oli toivonut saavansa tavata isänsä Garakissa.

Asemapäällikkö, uninen egyptiläinen, jolla oli punainen fetsi päässä

ja tummat silmälasit nenällä, lähestyi ja alkoi muun työn puutteessa

katsella eurooppalaisia lapsia.

-- Nämä lapset ovat niitten "inglesien", jotka aamulla ajoivat

pyssyineen erämaahan, kertoi Idrys nostaessaan Neliä satulaan.

Stas antoi pyssynsä Chamikselle ja istuutui Nelin viereen, sillä

satula oli leveä kuin itämainen kantotuoli. Dinah asettui Chamiksen

taa, muut muille kameleille. Lähdettiin.

Jos asemapäällikkö olisi viipynyt asemalla, hän olisi huomannut,

että he ajoivat Taleihin päin, siis päinvastaiseen suuntaan kuin ne

englantilaiset, joista Idrys oli puhunut. Mutta asemapäällikkö oli jo

ennättänyt lähteä kotiin, sillä Garakiin ei tulisi sinä päivänä enää

ainoatakaan junaa.

Kello oli viiden tienoissa iltapäivällä. Sää oli ihana. Aurinko

painui erämaan taakse upoten purppuraiseen hohteeseen; ilma oli

niin täynnä kultaista loistetta, että silmiä häikäisi. Maa paistoi

sinipunervana, ja kaukaiset kummut hohtivat ametistin värein. Koko

maailma oli kuin satua ja taivaallisten valojen leikkiä.

Niin kauan kuin he ajoivat vihreitä vainioita pitkin,

kamelinkuljettaja-beduiini johti karavaania käymäjalkaa, mutta heti

kun kova hiekka alkoi rouskahdella kamelien jalkain alla, kaikki

muuttui kerrassaan.

-- Jalla! Jalla! alkoivat villit äänet huutaa. Samassa kuului

piiskanläimäyksiä ja kamelit lähtivät kiitämään kuin vihuri

lennättäen kavioillaan erämaan hiekkaa ja soraa.

-- Jalla! Jalla!

Hurja ajo huvitti lapsia aluksi, mutta sitten se ja kova keinutus

alkoi pyörryttää, ja jonkin ajan kuluttua, kun vauhti ei hiljentynyt,

rupesi pikku Nelin silmissä mustenemaan.

-- Stas, miksi me lennämme näin? tyttö huudahti kääntyen

matkatoverinsa puoleen.

-- Luulen, että kamelit ovat pillastuneet ja he eivät pysty

hillitsemään niitä, Stas vastasi.

Mutta kun hän huomasi tytön kasvojen kalvenneen, hän alkoi huutaa

edellä ajavalle beduiinille pyytäen heitä ajamaan hiljemmin.

Vastaukseksi pojan huutoihin kuului jälleen: "Jalla! Jalla!", ja

kamelit kiisivät yhä hurjempaa vauhtia.

Ensin poika arveli, etteivät beduiinit olleet kuulleet häntä, mutta

huudettuaan uudestaan saamatta vastausta hän huomasi, että Gebr yhä

vain hoputti heidän kameliaan. Nyt hän rupesi ajattelemaan, etteivät

kamelit rientäneet tällä tavoin itsestään, vaan niitä kannustettiin

jostakin syystä yhä kiireemmin eteenpäin.

Hänen mieleensä juolahti, että ehkä he olivat kulkeneet harhaan ja

nyt yritettiin voittaa menetetty aika, jotteivät isät toruisi heitä

myöhästymisestä. Mutta kohta hän oivalsi, ettei asia voisi olla näin.

Rawlison näet suuttuisi paljon enemmän Nelin rasittamisesta. Mitä

tämä siis merkitsi? Miksi he eivät totelleet? Pojan viha alkoi nousta

ja hän alkoi myös pelätä Nelin puolesta.

-- Seis! hän huusi jaksonsa edestä kääntyen Gebriin päin.

-- Uskut! (vaiti), huusi sudanilainen vastaukseksi.

Ja he kiisivät eteenpäin.

Egyptissä yö alkaa kello kuuden tienoissa. Iltarusko sammui siis

pian, ja jonkun ajan kuluttua nousi taivaalle suuri, punertava kuu

levittäen lempeätä valoa erämaan ylle.

Hiljaisessa yössä kuului kamelien raskas huohotus, kavioitten

kolkot iskut hiekkaan ja joskus ruoskan läimäys. Nel oli jo niin

uuvuksissa, että Stasin täytyi tukea häntä. Tyttö kyseli vähän väliä,

eikö jo tultaisi perille, ja vain toivo siitä, että hän pian saisi

nähdä isänsä, näytti antavan hänelle voimaa kestää. Turhaan lapset

katselivat ympärilleen. Kului tunti ja toinen: ei näkynyt telttoja

eikä tulia missään.

Stasin tukka nousi kauhusta pystyyn, sillä nyt hän ymmärsi, että

heidät oli ryöstetty.

6

Rawlison ja Tarkowski todellakin odottivat lapsia, mutta eivät

Wadi-Rajanin hiekkakummuilla, minne heillä ei ollut asiaa eikä halua

matkustaa, vaan aivan toisella suunnalla, El-Fachenin kaupungissa,

samannimisen kanavan varrella. Rawlison odotti lasten saapuvan heti

auringonlaskun jälkeen, jos he, kuten hän laski, olivat lähteneet

Medinetistä saman päivän aamulla.

-- Niin, vastasi Tarkowski, -- olen lähettänyt Stasille kirjeen,

jossa kielsin matkustamasta yötä myöten, ja koska kysymyksessä on

Nelin terveys, niin poikaan voi luottaa, vaikka hänen mielensä

tekeekin rientää tänne.

-- Hän on terhakka poika ja minä luotan häneen täydellisesti.

Ystävykset istuivat nyt tarkastamaan kanavatöiden suunnitelmia, ja

tätä puuhaa kesti iltaan asti.

Kello kuusi, jolloin yö alkaa, he olivat jo asemalla ja kävelivät

edestakaisin asemasillalla keskustellen hartaasti lapsistaan.

Merkinannot junan lähestymisestä lopettivat keskustelun. Hetken

kuluttua alkoivat veturin lyhdyt näkyä pimeydestä ja kohta liukui

jono valaistuja vaunuja asemasillan viereen. Juna pysähtyi.

-- Heitä ei näy ikkunassa, Rawlison sanoi.

-- Istuvat kai peremmällä vaunussa ja tulevat kohta ulos.

Matkustajat alkoivat poistua vaunusta, mutta he olivat etupäässä

arabeja. Lapsia ei näkynyt.

-- Joko Chamis on lähtiessä myöhästynyt junasta, sanoi Tarkowski

surullisena, -- tai hän on nukkunut liikaa yön matkustettuaan, ja

siinä tapauksessa he tulevat vasta huomenna.

-- Mahdollisesti, vastasi Rawlison huolestuneena.

-- Mutta entä jos joku heistä on sairastunut?

-- Stas olisi sähköttänyt siinä tapauksessa.

-- Kuka tietää, vaikka sähkösanoma odottaisikin meitä hotellissa.

-- Niin, lähdetäänpä sinne.

Mutta hotelliin ei ollut tullut sanomaa. Rawlisonin huolestuminen

kasvoi.

-- Tiedätkö, mitä vielä on voinut tapahtua, Tarkowski sanoi. -- Jos

Chamis on nukkunut liikaa, niin hän ehkä ei ole puhunut lapsille

mitään, vaan on tullut heidän luokseen vasta tänään ja sanonut,

että he matkustaisivat vasta silloin. Meille hän sitten selittää

ymmärtäneensä väärin. Minäpä sähkötän Stasille varmuuden vuoksi.

-- Ja minä Fajumin mudirille.

He lähettivät kaksi sähkösanomaa. Mutta vaikka ei vielä ollut syytä

olla huolissaan, niin insinöörit nukkuivat seuraavan yön huonosti ja

nousivat varhain aamulla.

Mudirilta tuli kello 10 tienoissa tällainen vastaus:

"Olen tiedustellut asemalta. Lapset matkustivat eilen

Garak-el-Sultaniin."

Saattaa helposti ymmärtää, että moinen tieto sekä ihmetytti että

suututti isiä. Hetken he katselivat toisiaan ikään kuin eivät olisi

ymmärtäneet sähkösanomaa, mutta sitten tulinen Tarkowski löi nyrkillä

pöytään ja sanoi:

-- Se on Stasin keksintöä, mutta kyllä minä pian vieroitan hänet

sellaisesta.

-- Sitä ei olisi häneltä odottanut, Nelin isä vastasi ja kysyi hetken

kuluttua: -- Entä Chamis?

-- Joko hän ei ole tavannut heitä eikä tiennyt, mitä tehdä, tai on

hän lähtenyt ajamaan heitä takaa.

-- Niin minäkin luulen.

Tuntia myöhemmin he matkustivat Medinetiin. Teltoissa he saivat

tietää, etteivät kamelimiehetkään olleet siellä, ja asemalla

vakuutettiin, että Chamis oli lasten kanssa matkustanut El-Garakiin.

Asia muuttui yhä sekavammaksi ja saattoi selvitä vasta El-Garakissa.

Tällä asemalla alkoi vihdoin kauhistuttava totuus tulla ilmi.

Asemapäällikkö, sama uninen egyptiläinen, jolla oli punainen

fetsi päässä ja tummat silmälasit nenällä, kertoi nähneensä

neljätoistavuotiaan pojan ja kahdeksanvuotiaan tytön vanhanpuoleisen

neekerinaisen seurassa ja näiden ajaneen erämaahan. Hän ei

muistanut, oliko kameleja ollut kahdeksan vai yhdeksän, mutta yksi

oli ainakin ollut kuormattu kuin pitkälle matkalle ja kahdella

beduiinilla oli ollut suuret mytyt satuloihin sidottuina. Hän muisti

myös erään sudanilaisen kamelimiehen sanoneen, että lapset olivat

englantilaisten, jotka aikaisemmin olivat lähteneet Wadi-Rajaniin.

-- Palasivatko englantilaiset takaisin? kysyi Tarkowski.

-- Palasivat eilen mukanaan kaksi tapettua sutta, vastasi

asemapäällikkö, -- ja minua vielä ihmetytti, miksi he palasivat ilman

lapsia. Mutta en kysynyt heiltä syytä siihen, koska asia ei kuulunut

minulle.

Sen sanottuaan hän poistui omiin toimiinsa.

Asemapäällikön kertoessa Rawlison valahti kalpeaksi kuin paperi.

Tuskainen ilme silmissä hän katsoi ystäväänsä, otti hattunsa, nosti

kätensä tuskan hien kostuttamalle otsalle ja horjahteli ikään kuin

kaatumaisillaan.

-- Rawlison, ole mies! Tarkowski huusi. -- Lapsemme on ryöstetty.

Meidän täytyy pelastaa heidät.

-- Nel, Nel! huokasi onneton englantilainen.

-- Nel ja Stas! Syy ei olekaan Stasin. Heidät molemmat on kavalasti

petetty ja ryöstetty. Mutta mistä syystä? Ehkä lunnaiden toivossa.

Chamis on epäilemättä mukana juonessa, Idrys ja Gebr myöskin.

Nyt hän muisti Fatman sanoneen, että molemmat sudanilaiset kuuluivat

Dangalien sukuun kuten Mahdikin ja että Chadigi, Chamiksen isä, on

samaa sukua. Tätä ajatellessaan hänen sydäntään kouraisi kylmä. Nyt

hän käsitti, että lapsia ei ollut ryöstetty lunnaita varten, vaan

vaihdettaviksi Smainin vaimoa ja lapsia vastaan.

Mutta mitä mahtoivat nuo arabit tehdä heille. He eivät voi piiloutua

erämaahan, missä nälkä ja jano uhkasivat, eivätkä myöskään Niilin

varsille, sillä sieltä heidät löydettäisiin varmasti. He pakenevat

siis kaiketi Mahdin luo lasten kanssa.

Tuo ajatus kauhistutti Tarkowskia, mutta vanhan sotilaan maltilla hän

hillitsi pian itsensä ja alkoi harkita, mitä oli tapahtunut ja miten

voisi pelastaa lapset.

-- Fatmalla, hän arveli, -- ei ollut syytä kostaa meille eikä

lapsille, ja heidät on ryöstetty Smainille luovutettaviksi.

Onni onnettomuudessa on kuitenkin se ettei heitä ainakaan uhkaa

väkivaltainen kuolema. Mutta sitä vastoin heillä on edessään pitkä ja

pelottava matka, joka saattaa käydä heille tuhoisaksi.

Hän ilmoitti heti mielipiteensä Rawlisonille:

-- Idrys ja Gebr luulevat villien ja typerien ihmisten tapaan,

ettei Mahdin väki ole kaukana, mutta Khartum, johon Mahdi nyt on

tunkeutunut, on kahden tuhannen kilometrin päässä täältä. Tämä matka

heidän on kuljettava poistumatta Niilin varrelta, sillä muuten

kuolevat kamelit ja ihmiset janoon. Matkusta sinä Kairoon ja pyydä

kediiviä heti ilmoittamaan sähkösanomilla kaikille sotilasasemille,

että sekä oikealla että vasemmalla puolella Niiliä on heti ryhdyttävä

takaa-ajoon. Lupaa Niilin sheikeille suuri palkinto pakenevien

kiinniottamisesta. Pidätettäköön kylissä kaikki, jotka tulevat

noutamaan virrasta vettä. Näin joutuvat Idrys ja Gebr viranomaisten

käsiin ja me saamme lapsemme.

Rawlison rauhoittui.

-- Minä matkustan, hän sanoi. -- Ne roistot ovat unohtaneet, että

Wolseleyn englantilainen armeija, joka rientää Gordonin avuksi, on jo

matkalla ja erottaa heidät Mahdista. He eivät voi paeta! Lähetän heti

sähkösanoman meidän ministerillemme ja sitten matkustan. Entä mitä

sinä aiot tehdä?

-- Pyydän sähkeitse loman pidennystä ja vastausta odottamatta lähden

ajamaan heitä takaa Niiliä pitkin Nubiaan.

-- Me tapaamme siis toisemme, sillä minä teen Kairosta päin samoin.

-- Hyvä on! Nyt toimeen!

-- Jumala meitä auttakoon! huudahti Rawlison.

7

Sillä välin kamelit kiitivät myrskynä kuun valaisemain hietikkojen

yli. Sydänyö läheni. Kuu, joka ensin oli punainen ja suuri kuin

pyörä, kalpeni ja kohosi korkealle. Kaukaiset kummut peittyivät

hopeisiin sumuharsoihin, jotka eivät sulkeneet niitä kokonaan

näkyvistä, vaan antoivat niille omituisen valaistuksen. Aika ajoin

kuului kallioitten takaa sakaalien ulvontaa.

Kului vielä tunti. Stas kiersi käsivartensa Nelin ympäri yrittäen

siten heikentää hurjan ajon aiheuttamaa heittelehtimistä. Tyttö alkoi

yhä useammin kysyä, miksi he ajoivat näin kovaa ja miksei telttoja

ja isiä jo näkynyt. Stas päätti vihdoin kertoa totuuden, jonka tyttö

ennemmin tai myöhemmin saisi kuitenkin tietää.

-- Nel, hän sanoi, -- ota hansikkaasi ja pudota se salaa maahan.

-- Minkä tähden, Stas?

Stas painoi tytön lähellensä ja sanoi hellästi:

-- Tee nyt niin kuin sinulle sanoin.

Nel piteli toisella kädellä kiinni Stasista, sillä hän pelkäsi

päästää irti, veti hampaillaan hansikkaan toisesta kädestä ja pudotti

sen maahan.

-- Pudota vähän matkan päästä toinenkin, Stas sanoi. -- Minä olen jo

omani pudottanut, mutta sinun hansikkaasi näkyvät paremmin koska ne

ovat vaaleat.

Kun hän näki tytön kysyvän ilmeen hän jatkoi:

-- Älä säikähdä, Nel... Mutta näetkös... ehkä me emme tapaakaan

isiämme täällä... sillä nuo roistot ovat ryöstäneet meidät. Mutta

älä pelkää... Sillä jos asia on niin, niin meitä lähdetään ajamaan

takaa. Meidät saavutetaan ja pelastetaan aivan varmasti. Juuri siitä

syystä minä pyysin sinua pudottamaan hansikkaasi, jotta takaa-ajajat

pääsisivät jäljillemme. Toistaiseksi me emme voi tehdä mitään, mutta

minä koetan myöhemmin keksiä jotakin... Aivan varmasti minä keksin

jonkun keinon... älä siis pelkää, vaan luota minuun.

Mutta kun Nel sai tietää, ettei hän saa nähdä isäänsä ja että he

ajavat kauas erämaahan, hän rupesi vapisemaan pelosta ja itkemään.

Hän painautui Stasiin ja kysyi läpi kyyneltensä, miksi heidät oli

varastettu ja minne heitä nyt vietiin. Stas lohdutti häntä niin hyvin

kuin taisi ja melkein samoilla sanoilla kuin hänen isänsä lohdutti

Rawlisonia. Hän sanoi, että isät lähtevät varmaan itse ajamaan

heitä takaa ja ilmoittavat kaikkiin vartiopaikkoihin, ja vakuutti

puolustavansa Neliä.

Mutta tyttö ikävöi isää enemmän kuin pelkäsi ja itki vielä pitkän

aikaa. Surullisina kiitivät molemmat valoisassa yössä erämaan

valkoisia hietikkoja pitkin.

Stasin sydäntä ei ahdistanut ainoastaan pelko ja suru, vaan häpeäkin.

Hän ei ollut syypää siihen, mitä oli tapahtunut, mutta hän muisti

kerskailunsa, josta isä oli usein häntä moittinut. Ennen hän oli

luullut, ettei voisi joutua sellaiseen asemaan, josta ei omin voimin

selviytyisi. Hän oli pitänyt itseään voittamattomana nuorukaisena

ja oli ollut valmis haastamaan koko maailman taisteluun kanssaan.

Nyt hän käsitti olevansa vain pieni poika ja ajavansa kamelilla

vastoin tahtoaan sen tähden, että puolivilli sudanilainen kannusti

sitä eteenpäin. Hän tunsi suurta nöyryytystä, mutta ei tiennyt miten

asettua vastarintaan. Hänen täytyi tunnustaa pelkäävänsä näitä

ihmisiä, erämaata ja sitä, mitä hänelle ja Nelille vielä saattaisi

tapahtua.

Hän oli vilpittömästi vakuuttanut ei ainoastaan tytölle vaan

itselleenkin puolustavansa tätä, vaikka se maksaisi hänelle hengen.

Itkusta ja jo kuusi tuntia kestäneestä ajosta uupuneena Nel alkoi

lopulta torkkua ja jopa nukkuakin. Stas tiesi, että jos juoksevan

kamelin selästä putoaa, saattaa ruhjoutua kuoliaaksi. Hän sitoi Nelin

kiinni itseensä köydellä, jonka löysi satulasta. Hetken kuluttua

hän huomasi kamelien juoksun hidastuvan vaikka kuljettiinkin yli

tasaisten ja pehmeiden hietikkojen. Kaukaa alkoi häämöttää kallioita,

kuu kävi yhä kalpeammaksi ja edestäpäin, hyvin matalalla, hohti

heikosti vaalean punaisia pilviä, joita tuulenhenki näytti hiljaa

kuljettavan. Kumpareiden läheisyydessä ajo hidastui entisestään.

Maaperä muuttui kiviseksi ja kalliot törröttivät nyt selvästi

keskellä hiekkakunnaita. He ajoivat parin kivisen syvänteen yli,

jotka näyttivät kuivuneilta joen uomilta. Toisinaan osui eteen

rotko, joka oli kierrettävä. Kamelit alkoivat astua varovasti

keskellä kuivuneita, kovia jerikonruusupensaita, jotka peittivät

kukkulat. Joskus kameli oli kompastua ja saattoi huomata, että juhdat

tarvitsivat lepoa.

Eräässä rotkossa beduiinit pysähtyivät, astuivat alas kameleiltaan

ja rupesivat hellittämään taakkoja. Idrys ja Gebr seurasivat heidän

esimerkkiään. He alkoivat tarkastella kameleja, päästivät ne

valjaista, ottivat muonamyttynsä esiin ja alkoivat etsiä litteitä

kiviä tulisijaa varten. Ei ollut puita eikä kuivaa lantaa, mutta

Chamis kokosi kuivia jerikonruusun oksia. Sudanilaisten puuhatessa

Stas, Nel ja vanha Dinah istuivat syrjässä muista. Dinah oli vielä

pelästyneempi kuin lapset eikä saanut sanaakaan suustaan. Hän kiersi

lämpimän huovan Nelin ympäri ja alkoi suudella tytön käsiä. Stas

kysyi heti Chamikselta, mitä tämä kaikki merkitsi, mutta tämä nauroi

paljastaen kaksi valkoista hammasriviä ja meni ruusunoksia kokoamaan.

Sitten Stas kysyi Idrykseltä, joka vastasi lyhyesti: "Saat nähdä" ja

uhkasi sormellaan. Kun vihdoin hulmahti nuotio, joka enemmän loimusi

kuin lämmitti, niin kaikki paitsi Gebr siirtyivät sen ympärille ja

alkoivat syödä kuivattuja maissikakkuja ja lampaan- ja vuohenlihaa.

Lapset söivät myöskin pitkästä matkasta nälkiintyneinä, mutta Neliä

rupesi yhä enemmän nukuttamaan. Silloin välähtivät tummaihoisen

Gebrin valkoiset silmät nuotion heikossa valossa ja hän nosti ilmaan

kaksi pientä valkoista hansikasta kysyen:

-- Kenen nämä ovat?

-- Minun, vastasi Nel väsyneesti unissaan.

-- Sinun, pikku käärme? sähisi sudanilainen hampaittensa välistä. --

Vai merkitset sinä tietä, jotta isäsi osaisi ajaa meitä takaa?

Ja hän löi tyttöä arabialaisella ruoskalla, joka veristää kamelinkin

paksun nahan. Nel, jonka ympärillä oli huopa, parkaisi sekä kivusta

että pelosta. Mutta Gebr ei ennättänyt lyödä häntä toista kertaa,

kun Stas hyppäsi kuin villikissa hänen päälleen ja kävi kurkkuun

kiinni. Tämä tapahtui niin äkkiä, että sudanilainen kaatui selälleen

maahan. Stas kaatui hänen päälleen ja molemmat vierivät maata pitkin.

Vaikka poika oli ikäisekseen hyvin vahva, sai Gebr hänestä kuitenkin

voiton, irroitti kädet kurkusta, käänsi kasvot maata vasten ja alkoi

piiskalla lyödä Stasia selkään.

Villin käteen tarttuvan Nelin kyyneleet ja pyynnöt eivät olisi

auttaneet mitään, jollei Idrys olisi tullut pojan avuksi. Idrys oli

vanhempi ja vahvempi kuin Gebr ja häntä olivat kaikki totellet koko

paon aikana. Idrys tempasi piiskan Gebrin kädestä, viskasi sen kauas

syrjään ja sanoi:

-- Pois, tolvana.

-- Minä ruoskin tämän skorpionin!... vastasi Gebr hammasta purren.

Tarttuen Gebriä rinnukseen Idrys katsoi häntä silmiin ja sanoi

hiljaisella, mutta peloittavalla äänellä:

-- Jalosukuinen Fatma kielsi loukkaamasta näitä lapsia, koska he ovat

häntä puolustaneet...

-- Minä lyön hänet kuoliaaksi!... uhkasi Gebr.

-- Mutta minä sanon: älä koske lapsiin. Jokaisesta ruoskaniskusta

saat itse kymmenen.

Ja hän ravisti Gebriä kuin palmun oksaa.

-- Nämä lapset, jatkoi hän, -- ovat Smainin omaisuutta, ja jos

jompikumpi heistä sattuisi kuolemaan, niin Mahdi (Jumala suokoon

hänelle pitkää ikää) hirttäisi sinut varmasti. Paina mieleesi, hölmö.

Mahdin nimi vaikutti voimakkaasti kaikkiin sudanilaisiin, ja Gebr

painoi heti päänsä alas ruveten peloissaan toistamaan:

-- Allah akbar! Allah akbar!

Stas nousi pystyyn hengästyneenä ja naarmuisena. Hän tiesi, että jos

isä nyt voisi nähdä hänet, hän olisi ylpeä pojastaan, joka puolusti

urheasti Neliä ja rupesi kirvelevistä ruoskaniskuista huolimatta heti

lohduttamaan suojattiaan. Sitten hän sanoi:

-- Minä sain, minkä sain, mutta kyllä hän vastedes antaa sinun olla

rauhassa. Olisipa minulla nyt joku ase!

Pikku Nel kiersi kätensä pojan kaulaan ja kostuttaen kyynelillänsä

hänen poskiaan alkoi vakuuttaa, ettei häneen koskenut, vaan että hän

itkee, kun säälii Stasia niin kovasti.

Gebr ja Idrys olivat sopineet ja levittäneet viittansa maahan

käydäkseen sille levolle. Chamis seurasi heidän esimerkkiään.

Beduiinit antoivat kameleille durraa, ottivat sitten kaksi niistä

ja ajoivat Niilille päin. Nel pani päänsä vanhan Dinahin syliin ja

nukahti. Nuotio sammui ja kuului vain kuinka durra rouskui kamelien

hampaissa. Taivaalla liiteli pilvenhattaroita, jotka joskus osuivat

kuun eteen. Yö oli valoisa. Kallioitten takaa kuului sakaalien

surkeaa ulvontaa.

Parin tunnin kuluttua beduiinit palasivat kameleineen, jotka

kantoivat kahta nahkaista, vedellä täytettyä säkkiä. Kohennettuaan

nuotiota he istuutuivat hiekalle ja alkoivat syödä. Heidän tulonsa

herätti Stasin, joka oli nukahtanut, molemmat sudanilaiset ja

Chamiksen. Nuotion ääressä syntyi seuraava keskustelu:

-- Joko voimme ajaa eteenpäin? kysyi Idrys.

-- Ei. Sekä meidän että kamelien täytyy vielä saada levätä.

-- Eikö kukaan nähnyt teitä?

-- Ei kukaan. Me lähestyimme virtaa kahden kylän välillä. Koirat vain

haukkuivat jossakin kaukana.

-- Täytyy vastedes ajaa vettä noutamaan puolen yön aikaan ja ottaa

sitä autioilla rannoilla. Kun olemme sivuuttaneet ensimmäisen kosken

onnellisesti, niin kylät harvenevat ja ovat myötätuntoisempia

profeetalle. Meitä tullaan varmasti ajamaan takaa.

Chamis kääntyi vatsalleen, painoi päänsä käsien varaan ja sanoi:

-- Kyllä insinöörit odottavat El-Fachenissa koko yön seuraavaa junaa,

mutta sitten he kaiketi matkustavat Fajumiin ja sieltä Garakiin.

Vasta siellä he saavat tietää mitä on tapahtunut, ja silloin heidän

täytyy palata Medinetiin lähettääkseen kuparilankaa pitkin lentäviä

sanomia Niilin varrella oleviin kaupunkeihin, joista varustetaan

kameliratsastajia ajamaan meitä takaa. Kaikki tämä vaatii ainakin

kolme päivää. Sitä ennen ei meidän tarvitse kiusata kamelejamme, vaan

voimme rauhassa "juoda savua" piipuistamme.

Hän otti nuotiosta palavan ruusunoksan, jolla sytytti piippunsa, ja

Idrys alkoi arabialaisten tavoin maiskutella tyytyväisenä suutaan.

-- Sinä Chadigin poika olet tämän hyvin järjestänyt, hän virkkoi,

-- mutta meidän täytyy säästää aikaa ja ajaa näinä kolmena päivänä

mahdollisimman kauaksi etelään. Minä en saa rauhaa ennenkuin olemme

Niilin ja Khargen (keitaita Niilistä länteen) välisessä erämaassa.

Jumala antakoon kamelien kestää.

-- Kyllä ne kestävät, virkkoi toinen beduiineista.

-- Puhutaan, huomautti Chamis, -- että Mahdin joukot (Jumala suokoon

hänelle pitkää ikää) ovat jo lähellä Assunia.

Stas, joka ei päästänyt yhtäkään sanaa keskustelusta korvansa ohi,

nousi ja sanoi:

-- Mahdin joukot ovat Khartumin ympäristössä.

-- La! la! (ei, ei) vastasi Chamis.

-- Älkää piitatko hänen sanoistaan, sanoi Stas, -- sillä hänen

aivonsa ovat yhtä hämärän tummat kuin hänen ihonsakin. Vaikka te joka

kolmas päivä ostaisitte uudet kamelit ja ajaisitte niitä niinkuin

tänään, niin teiltä menisi sittenkin kokonainen kuukausi ennenkun

olisitte Khartumissa. Ette taida tietää, että teiltä sulkee tien

sotajoukko, ei egyptiläinen, vaan englantilainen...

Kun Stas huomasi sanojensa vaikutuksen, hän jatkoi:

-- Ennenkuin ehditte Niilin ja suuren keitaan väliin, sulkevat

sotilasvartiot kaikki tiet erämaassa. Sanat juoksevat noita kuparisia

lankoja pitkin pikemmin kuin kamelit! Kuinka aiotte pujahtaa vartion

läpi?

-- Erämaa on laaja, vastasi beduiini.

-- Mutta teidän täytyy pysytellä Niilin läheisyydessä.

-- Voimmehan siirtyä vaikka toiselle puolelle.

-- Sanat lentävät kuparilankoja pitkin Niilin kummallekin puolelle.

-- Mahdi lähettää meille enkelin, joka peittää englantilaisten ja

turkkilaisten (egyptiläisten) silmät, mutta antaa meille siivet.

-- Idrys, sanoi Stas, -- minä en puhu Chamikselle, jonka pää on

tyhjä kuin vesimeloni, enkä Gebrille, joka on kelvoton kuin sakaali,

vaan sinulle. Minä tiedän, että te aiotte viedä meidät Mahdille ja

antaa meidät Smainin käsiin. Mutta jos teette sen rahan tähden, niin

muistakaa, että tuo pienen bintin (tytön) isä on rikkaampi kuin

kaikki sudanilaiset yhteensä.

-- Mitäs sitten? Idrys keskeytti.

-- Mitäkö? Antakaa meidät takaisin, niin insinööri ei säästä

rahojaan, eikä minun isänikään...

-- Tai antavat he meidät hallitukselle, joka käskee hirttämään meidät.

-- Ei, Idrys. Teidät hirtetään siinä tapauksessa, että teidät saadaan

kiinni takaa-ajossa. Ja niin käy varmasti. Mutta jos te palaatte

vapaaehtoisesti takaisin, niin teitä ei rangaista ja te tulette

rikkaiksi. Sinä tiedät, että valkoihoiset pitävät sanansa. Minä

vakuutan molempien insinöörien puolesta, että tulee tapahtumaan niin

kuin sanon.

Stas oli todellakin varma siitä, että hänen isänsä ja Rawlison

sata kertaa mieluummin pitäisivät hänen antamansa lupauksen kuin

päästäisivät pojan ja etenkin tytön vaaralliselle matkalle ja

levottomiin oloihin Mahdin villien ja hillittömien joukkojen

keskuuteen.

Pamppailevin sydämin hän odotti Idrykseltä vastausta. Tämä kuitenkin

vitkasteli ja sanoi vasta hetken kuluttua:

-- Sinä vakuutat, että pienen "bintin" ja sinun isäsi antavat meille

paljon rahaa?

-- Niin.

-- Mutta voivatko heidän rahansa avata meille paratiisin portin,

jonka Mahdin yksi ainoa siunaus avaa?

-- Bismillah! huusivat siihen beduiinit, Chamis ja Gebr.

Stas menetti kerrassaan toivonsa, sillä hän tiesi, että vaikka

ihmiset Itämailla ovatkin ahneita ja lahjottavia, niin uskontonsa

puolesta taistelevaa muhamettilaista ei lahjota kaikilla maailman

aarteilla.

Huudahduksen innostamana Idrys jatkoi, ei vastatakseen Stasille vaan

saadakseen yhä suurempaa tunnustusta tovereiltaan:

-- Meillä on onni kuulua heimoon, joka on synnyttänyt pyhän

profeetan, ja jalosukuinen Fatma ja hänen lapsensa ovat profeetan

sukulaisia ja Mahdi rakastaa heitä. Kun me annamme sinut ja pienen

"bintin" hänelle, hän vaihtaa teidät Fatmaan ja tämän lapsiin ja

siunaa meitä. Sillä tiedä, että se vesi, jossa hän joka aamu koraanin

määräyksen mukaisesti peseytyy, parantaa sairaita ja pelastaa

synnistä. Mitä vaikuttaa sitten hänen siunauksensa!

-- Bismillah! toistivat sudanilaiset ja beduiinit. Mutta Stas tarttui

viimeiseen pelastumisen mahdollisuuteen ja sanoi:

-- Ottakaa sitten minut, kunhan beduiinit vievät pikku "bintin"

takaisin. He vaihtavat Fatman ja hänen lapsensa minuunkin yksin.

-- Vielä varmemmin teihin molempiin. Stas kääntyi Chamiksen puoleen:

-- Vastaako isäsi sinun teoistasi?

-- Minun isäni on jo erämaassa matkalla profeetan luo, vastasi Chamis.

-- Hänet vangitaan ja hirtetään.

Nyt Idrys piti hetkeä sopivana rohkaista tovereitaan:

-- Ne haukat, jotka kynivät lihan meidän ruumiistamme, eivät ole ehkä

vielä syntyneet. Me tiedämme, mikä meitä uhkaa, mutta me emme ole

enää lapsia ja erämaan tunnemme vanhastaan. Nämä miehet (hän osoitti

beduiineja) ovat monen monta kertaa olleet Berberissä ja he tietävät

tien, jota vain gasellit kulkevat. Siellä kukaan ei aja meitä takaa

eikä löydä meitä. On totta, että meidän täytyy ajaa Niilin rantaan

vettä noutamaan, mutta me teemme sen öisin. Luuletteko muuten, ettei

virran varrella ole Mahdin ystäviä? Mutta minä sanon, että mitä

pitemmälle etelään tulemme, sitä enemmän heitä on, ja kokonaiset

heimokunnat ja heidän sheikkinsä odottavat otollista hetkeä

tarttuakseen miekkaan ja noustakseen totista uskoa puolustamaan. He

tuovat meille vettä, ruokaa ja kameleja ja johtavat takaa-ajajat

harhaan. Me tiedämme, että Mahdi on kaukana, mutta tiedämme myös,

että jokainen päivä vie meidät lähemmäksi lampaantaljaa, jolla pyhä

profeetta polvillaan rukoilee.

-- Bismillah! huusivat toverit kolmannen kerran.

Saattoi huomata, että Idryksen vaikutusvalta heihin oli kasvanut.

Stas ymmärsi, että kaikki oli menetetty ja tahtoen suojella Neliä

sudanilaisten ilkeydeltä sanoi:

-- Tyttö oli melkein menehtynyt kuuden tunnin ajosta. Kuinka voitte

luulla, että hän kestäisi sellaisen matkan? Jos hän kuolee, niin

minäkin kuolen, mitä te sitten viette Mahdille?

Idrys ei heti voinut siihen vastata. Sen huomattuaan Stas jatkoi:

-- Kuinka te uskallatte lähestyä Mahdia ja Smainia, kun he saavat

tietää, että Fatman ja hänen lastensa täytyy hengellään maksaa teidän

tyhmyytenne?

Sudanilainen havahtui ja vastasi:

-- Kyllä minä näin, kuinka sinä karkasit Gebrin kurkkuun. Vannon

kautta Allahin: sinä jalopeuranpenikka et kuole, mutta tyttö...

Idrys katsoi Neliin, joka nukkui pää vanhan Dinahin sylissä, ja

lisäsi lempeästi:

-- Hänelle laitamme kamelin kyttyrälle pesän kuin linnulle, jottei

hän rasittuisi, vaan saisi matkalla nukkua yhtä rauhallisesti kuin

nyt.

Sen sanottuaan hän meni erään kamelin luo ja alkoi yhdessä beduiinien

kanssa laittaa parhaan dromedaarin kyttyrälle sijaa Neliä varten.

Sitä tehdessään he keskustelivat, vieläpä riitelivätkin, mutta

vihdoin köysistä, peitteistä ja bamburuo'oista syntyi laite, joka

muistutti syvää koria. Siinä Nel saattoi istua ja maata tarvitsematta

pelätä putoavansa. Korin yli, joka oli niin suuri, että Dinahkin

mahtui siihen, pingotettiin vaate katoksi.

Stas oli iloinen, kun sai edes tämän aikaan. Ajateltuaan

heidän asemaansa hän tuli siihen johtopäätökseen, että heidät

saavutettaisiin ennen ensimmäistä koskipaikkaa, ja tämä ajatus

lohdutti häntä. Mutta nyt hän oli väsynyt, ja hän päätti sitoa

itsensä köydellä kiinni satulaan voidakseen nukkua kun hänen ei enää

tarvinnut tukea Neliä.

Yö kului ja sakaalien ulvonta lakkasi. Karavaanin oli määrä lähteä

liikkeelle. Nähdessään aamun koittavan sudanilaiset menivät muutaman

askelen päässä olevan kallion taa ja alkoivat siellä peseytyä

Koraanin määräysten mukaisesti käyttäen siihen hiekkaa veden

asemesta, jota katsoivat parhaaksi säästää. Kuului kuinka he lukivat

aamurukousta nimeltä "subg". Syvässä hiljaisuudessa saattoi selvästi

erottaa sanatkin: "Armollisen ja laupiaan Jumalan nimeen. Ylistetty

olkoon Herra, maailman valtias, armollinen ja laupias tuomari! Sinua

me kunnioitamme, Sinuun uskomme. Sinulta apua rukoilemme. Johdata

meitä sitä tietä pitkin, joka tuottaa Sinun armosi ja hyvyytesi,

mutta ei tielle syntisten, jotka ovat vihasi ansainneet ja kulkevat

eksyksissä. Amen."

Kuullessaan rukouksen Stas kohotti katseensa taivasta kohti ja tässä

kaukaisessa seudussa, keskellä autioita hietikoita, lausui:

-- "Sinuun turvaten me iloitsemme, pyhä Jumalan Äiti..."

8

Yö valkeni päiväksi. Matkanteko oli juuri alkamassa, kun yhtäkkiä

joku huomasi suden noin sadan askeleen päässä karavaanista. Se näytti

olevan peloissaan ikään kuin se juoksisi vihollista pakoon. Egyptissä

ei ole sellaisia petoja, joita susi pelkäisi, ja siksi tulivat arabit

levottomiksi säikähtyneen suden näkemisestä. Mitä tämä saattoi

merkitä? Olivatko takaa-ajajat jo lähellä? Toinen beduiineista

kiipesi vikkelästi kalliolle, mutta kerran ympärilleen vilkaistuaan

hän syöksyi sieltä alas vielä nopeammin.

-- Pyhä profeetta! hän huusi peloissaan. -- Leijona juoksee suoraan

meitä kohti. Se on aivan lähellä!

Samassa kuului kallion takaa matala "vou"! ja Stas ja Nel huudahtivat

yhteen ääneen:

-- Saba!

Koska sana "saba" merkitse leijonaa arabian kielessä, kauhistuivat

arabit kovasti, mutta Chamis purskahti nauruun ja sanoi:

-- Tuon leijonan tunnen kyllä!

Chamis vihelsi ja iso koira laukkasi kamelien luo. Kun koira huomasi

lapset, se juoksi heidän luokseen, kaatoi iloissaan Nelin, joka oli

ojentanut kätensä koiraa kohti, hyppäsi Stasin luo, juoksenteli

haukkuen lasten ympärillä, kaatoi Nelin uudestaan, loikkasi Stasin

viereen ja heittäytyi vihdoin pitkälleen heidän jalkojensa juureen

ruveten haukottelemaan.

Koira oli laihtunut ja sen suu oli vaahdossa, mutta siitä huolimatta

se heilutti häntäänsä ja katsoi lempeästi Neliin, ikään kuin olisi

tahtonut sanoa: "Isäsi on käskenyt minun vartioida sinua; tässä minä

nyt olen!"

Lapset istuutuivat Saban viereen ja alkoivat hyväillä sitä.

Beduiinit, jotka eivät ikinä olleet nähneet niin suurta koiraa,

katselivat sitä ihmeissään toistaen: "Allah! o kelb kebir!" (Hyvä

Jumala, kuinka suuri koira!) Vähän aikaa paikallaan maattuaan Saba

nosti suuren kuononsa ylös, vainusi jotakin ja meni sammuneen nuotion

paikalle, jossa oli ruoan jätteitä. Kohta rutisivat lampaan- ja

vuohenluut sen suurissa hampaissa katketen kuin oljenkorret.

Sudanilaiset olivat rauhattomia koiran tulosta. He kutsuivat

Chamiksen syrjään ja keskustelivat levottomina.

-- Paholainen tuon koiran on tänne lennättänyt! huudahti Gebr. --

Kuinka se on voinut löytääkin tänne, jos lapset kerran ajoivat

rautateitse Garakiin?

-- Varmaankin kamelin jälkiä pitkin, vastasi Chamis.

-- Ikävä juttu. Jokainen, joka näkee sen, muistaa meidän karavaanimme

ja näyttää, minne olemme ajaneet. Meidän täytyy ehdottomasti päästä

siitä.

-- Mutta miten? kysyi Chamis.

-- Onhan meillä pyssy. Ammu koira.

-- Pyssy on, mutta minä en osaa ampua. Ehkä te osaatte?

Chamis olisi ehkä jotenkuten osannutkin, sillä olihan Stas muutaman

kerran ladannut ja ampunut hänen nähtensä, mutta hän sääli koiraa,

josta hän piti kovasti ja jota hän oli hoitanut jo ennen lasten tuloa

Medinetiin. Hän tiesi hyvin, että sudanilaiset eivät osanneet käyttää

uudenmallista pyssyä ja että koira tässä suhteessa olisi turvassa.

-- Jollette osaa ampua, sanoi Chamis viekkaasti hymyillen, -- niin

ainoastaan tuo pieni "nusrani" (kristitty) voi tappaa koiran, mutta

tällä pyssyllä voi ampua yhtä mittaa useamman kerran ja minä en

ainakaan kehoita antamaan pyssyä hänen käsiinsä.

-- Jumala varjelkoon! vastasi Idrys. -- Hän ampuisi meidät kuin

parven lintuja.

-- Meillä on veitset, huomautti Gebr.

-- Koetahan, mutta muista, että sinulla on kurkku, jonka koira puree

poikki ennenkuin olet surmannut sen.

-- Mitä on siis tehtävä?

Chamis kohautti olkapäitään.

-- Miksi te oikeastaan tahdotte tappaa sen? Vaikka peittäisitte sen

raadon hiekkaan, löytää hyeena sen kuitenkin, takaa-ajajat löytävät

luut ja näkevät, ettemme ole soutaneet Niilin yli, vaan pakenemme

tätä tietä. Juoskoon se perässämme. Aina kun beduiinit ajavat vettä

noutamaan, me piilotamme sen lasten kanssa johonkin kuoppaan. Heitä

se ei jätä, olkaa huoletta. Allah! Oli hyvä, että se tuli nyt, muuten

se olisi johtanut ahdistajat meidät jäljillemme. Sitä pitää tosin

ruokkia, mutta jolleivät ruoanjätteet riitä, niin kyllä se löytää

sakaalin tai hyeenan. Jättäkää se rauhaan, älkääkä tuhlatko aikaa

keskusteluun.

-- Ehkä olet oikeassa, arveli Idrys.

-- Jos olen, annan sille vettäkin, jottei se menisi itse juomaan

Niilistä ja näyttäytymään kylissä.

Näin päätettiin Saban kohtalosta.

He ajoivat laajalle tasangolle, jonka hiekkaan tuuli oli uurtanut

vakoja. Erämaa oli ääretön. Taivas oli kuin simpukankuori. Idässä

liitivät pilvet opalinvärisinä, pian kullankeltaisiksi muuttuen.

Näkyi yksi säde, sitten toinen ja aurinko nousi, kuten aina etelässä,

yhtäkkiä pilvistä puhjeten ja kirkastaen taivaanrannan. Taivas ja maa

iloitsivat ja rannattomat hietikot avautuivat silmälle.

-- Meidän täytyy rientää, Idrys sanoi, -- muuten joku vielä huomaa

meidät kaukaa.

Levänneet ja juotetut kamelit kiitivät nopeasti kuin gasellit.

Saba jäi kauaksi jälkeen, mutta turhaa oli pelätä sen eksyvän,

sillä seuraavassa levähdyspaikassa se saavuttaisi joukon varmasti.

Dromedaari, jolla Idrys ja Stas ajoivat, juoksi Nelin kamelin

vieressä, että lapset voisivat keskustella. Sudanilaisten tekemä sija

osoittautui erinomaiseksi, ja tyttö oli siinä todellakin kuin lintu

pesässään. Hän ei päässyt nukkuessaankaan putoamaan, ja matka rasitti

häntä nyt entistä vähemmän. Päivän valo rohkaisi lapsia. Stasin

sydämen täytti toivo, että jos kerran Saba voi saavuttaa heidät,

täytyi takaa-ajajainkin voida. Hän kertoi tästä Nelille, joka hymyili

ensi kertaa sen jälkeen kun sai tietää, että heidät oli ryöstetty.

-- Koskahan he saavuttavat meidät? kysyi tyttö ranskaksi, jottei

Idrys ymmärtäisi.

-- En tiedä. Ehkä tänään, ehkä huomenna, ehkä parin kolmen päivän

päästä.

-- Mutta emmehän me aja takaisin kameleilla?

-- Emme. Niilin rantaan vain kameleilla, mutta sitten Niiliä pitkin

El-Wastaan.

-- Se on hyvä.

Nel parka, joka ennen niin mielellään ajoi kamelilla, oli nyt saanut

siitä kylläkseen.

Sillä välin beduiinit hoputtivat kameleja minkä jaksoivat, ja Stas

huomasi heidän suuntaavan kulkunsa syvemmälle erämaahan.

Horjuttaakseen Idryksen varmuutta paon onnistumisesta ja näyttääkseen

samalla olevansa varma siitä, että takaa-ajajat saavuttavat heidät,

Stas sanoi:

-- Eihän se auta teitä, että ajatte kauemmaksi Niilistä ja

Bahr-Jussefista, sillä teitä ei tulla etsimään Niilin rannoilta, vaan

erämaasta.

-- Mistä sinä tiedät että me ajamme kauemmaksi Niilistä, kun et voi

nähdä virran rantoja? Idrys kysyi.

-- Siitä, että aurinko, joka on idässä, paistaa nyt suoraan

selkäämme; se merkitsee, että olemme kääntyneet länteen.

-- Sinä olet viisas poika, myönsi Idrys. Hetken kuluttua hän lisäsi:

-- Mutta takaa-ajajat eivät saavuta meitä, etkä sinä pääse pakenemaan.

Puoleen päivään asti he ajoivat pysähtymättä, mutta kun aurinko

alkoi paahtaa keskipäivän korkeudesta, peittyivät helteeseen

tottuneet kamelitkin hikeen ja hiljensivät vauhtiaan. Taaskin

ympäröivät kalliot ja kumpareet karavaania. Syvänteet, jotka sateiden

aikana muuttuivat joiksi eli "khoreiksi", harvenivat. Beduiinit

pysähtyivät vihdoin tällaiseen syvänteeseen, joka oli kallioiden

keskellä aivan näkymättömissä. He olivat laskeutumassa kamelien

selästä, kun he yhtäkkiä alkoivat parkua ja heitellä kiviä. Suuri

käärme oli luikerrellut esiin pensaista, joita kasvoi syvänteen

pohjalla. Salamannopeasti se syöksyi kallion koloon. Gebr juoksi

beduiinien avuksi veitsi kädessä. Mutta maa oli niin epätasaista,

että käärmeeseen oli vaikea osua kivellä tai iskeä sitä veitsellä,

ja kaikki kolme palasivat tyhjin toimin käärmejahdista. Tavanomaiset

huudahdukset kaikuivat:

-- Allah! Bismillah! Mashallah! Sudanilaiset alkoivat katsella

Stasia omituisen uteliaina. Stas ei tiennyt, mitä nämä läpitunkevat

silmäykset tarkoittivat.

Nel kiipesi alas kamelin selästä, ja vaikkei hän ollutkaan nyt niin

rasittunut kuin yöllä, Stas levitti hänelle huovan varjoisaan,

tasaiseen paikkaan ja käski tytön lepuuttaa jalkojaan. Arabit

kokoontuivat aterialle; siihen kuului kuivaa leipää, taateleita ja

kulaus vettä. Heidän kasvoillaan oli huolestunut ilme. Ateria kului

täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Kun se oli päättynyt, Idrys vei

Stasin syrjään ja kysyi salaperäisesti:

-- Näitkö tuon käärmeen?

-- Näin.

-- Oletko sinä loihtinut sen luoksemme?

-- En.

-- Meitä kohtaa jokin onnettomuus, kun nuo hölmöt eivät saaneet

käärmettä tapetuksi.

-- Teitä kohtaa hirsipuu.

-- Vaiti! Onko sinun isäsi noita, tietäjä?

-- On, vastasi Stas, joka nyt ymmärsi, että nämä taikauskoiset

ihmiset pitivät käärmettä pahana enteenä ja pelkäsivät joutuvansa

kiinni.

-- Sinun isäsi on siis lähettänyt sen, Idrys vastasi, -- mutta

muistakoon, että me kostamme sinulle hänen noitumisensa.

-- Te ette voi tehdä minulle mitään, sillä Fatman pojat kostavat

teille jos loukkaatte minua.

-- Joko sinä senkin olet ymmärtänyt? Mutta muista, jollei minua olisi

ollut, niin sinä olisit vuodattanut veresi Gebrin ruoskan iskuista,

sinä ja pikku "bint".

-- Sinua minä puolustan, mutta Gebr joutuu hirsipuuhun!

Vastaukseksi Idrys katsoi ihmeissään poikaan ja sanoi:

-- Meidän henkemme ei vielä ole sinun käsissäsi, vaikka sinä puhutkin

kuin olisit herramme...

Mutta vähän ajan kuluttua hän lisäsi:

-- Sinä olet ihmeellinen "uled" (poika); en ole sinunlaistasi vielä

nähnyt. Olen tähän saakka ollut teille hyvä, älä sinä siis uhkaat

meitä.

-- Jumala rankaisee petoksesta, vastasi Stas. Saattoi huomata,

että pojan varma puhe yhdessä huonon enteen kanssa teki Idryksen

levottomaksi. Istuuduttuaan satulaan hän toisti vielä muutaman

kerran: "Olenhan minä ollut teille hyvä", ikään kuin painaakseen

sen pojan mieleen vastaisen varalle. Sitten hän rupesi rukoilemaan

siirrellen pähkinöistä tehtyjä rukousnauhan pallosia.

Kello kahden tienoissa iltapäivällä oli vielä paahtavan kuumaa,

vaikka olikin talvi. Taivaalla ei näkynyt ainoatakaan pilvenhattaraa,

mutta taivaanrannat rupesivat tummenemaan. Karavaanin yläpuolella

lenteli muutamia haukkoja, joiden levitetyt siivet heittivät

hietikolle mustia, vaappuvia varjoja. Kuumassa ilmassa tuntui

palaneen käryä. Yhä täyttä vauhtia juoksevat kamelit alkoivat korista

kummallisesti. Toinen beduiineista lähestyi Idrystä:

-- Jotakin pahaa on tulossa, beduiini sanoi.

-- Mitä?

-- Pahat henget ovat herättäneet hietikoista läntisen tuulen, joka

nyt rientää meitä vastaan.

Idrys ojentautui satulassaan, loi katseensa etäisyyteen ja sanoi:

-- Se on totta. Tuuli nousee lounaasta, mutta se ei ole yhtä paha

kuin kmasin, kevätmyrsky.

-- Kolme vuotta sitten se hautasi Abu-Hamedin läheisyydessä

kokonaisen karavaanin ja puhalsi vasta viime talvena hiekan pois sen

päältä. Jalla! Myrsky voi olla niin voimakas, että se tukkii kamelien

sieraimet ja kuivattaa veden nahkaisista säkeistä.

-- Meidän on kiiruhdettava, ettemme joutuisi suoraan myrskyn keskelle.

-- Olemme menossa suoraan sitä kohti, emmekä voi enää välttää sitä.

-- Mitä pikemmin se tulee, sitä pikemmin myös menee.

Idrys sivalsi kameliaan ruoskalla, ja toiset tekivät samoin. Jonkun

aikaa kuului vain jalla-huutoja ja ruoskan sivalluksia, jotka

paukkuivat kuin laukaukset. Lounainen taivaanranta tummui. Kuumuus

ei hellittänyt, vaan aurinko paahtoi jatkuvasti. Haukat nousivat

korkeuksiin, niiden siipien varjot muuttuivat heikoiksi ja katosivat

lopulta kokonaan.

Ilma oli tukahduttava.

Arabit olivat huutaneet kurkkunsa kuiviksi juhdilleen, sitten he

vaikenivat, eikä hiljaisuutta enää rikkonut muu kuin kamelien korina.

Kaksi pienikokoista kettua juoksi karavaanin ohi päinvastaiseen

suuntaan.

Sama beduiini, joka oli äsken puhellut Idryksen kanssa, sanoi jälleen

oudolla äänellä:

-- Se ei ole mikään tavallinen tuuli. Pahat henget vainoavat meitä.

Se käärme on syypää kaikkeen...

-- Tiedän, vastasi Idrys.

-- Katso, ilma väreilee. Sellaista ei tapahdu talvella.

Hehkuvan kuuma ilma todella väreili, ja optisen näköharhan johdosta

myös hiekka näytti väreilevän. Beduiini riisui hiestä kostean

päähineensä ja sanoi:

-- Erämaan sydän värisee tuskasta.

Yhtäkkiä kääntyi karavaanin kärjessä ajava beduiini ympäri ja alkoi

huutaa:

-- Se lähestyy jo, se lähestyy!

Myrsky oli todellakin nousemassa. Kaukana näkyi kuin tumma pilvi,

joka kohosi ylemmäs ja läheni karavaania. Tuulenpuuskat alkoivat

tanssia joukon ympärillä, ja samassa tuulenpyörteet rupesivat

lennättämään hiekkaa; ne muodostivat suppiloita ikään kuin joku

olisi pyöritellyt valtavalla kepillä erämaan hiekkapintaa. Paikoin

kohosi pyöriviä patsaita, jotka olivat alhaalta kapeita ja avautuivat

ylöspäin. Tätä kesti vain hetken. Pilvi, jonka karavaanin kärkimies

oli ensimmäisenä havainnut, lähestyi huimaa vauhtia. Tuntui kuin

suuren linnun siipi olisi pyyhkäissyt ihmisten ja kamelien yli.

Tuossa tuokiossa olivat ajajien suut ja silmät täynnä pölyä.

Pölypilvet peittivät taivaan, ja tuli pimeä. Ihmiset katosivat

näkyvistä, ja lähimmät kamelit häämöttivät kuin sumun seasta. Ei

suhina -- sillä erämaassa ei ole puita -- vaan tuulen pauhina

tukahdutti matkamiesten huudot ja kamelien mylvinnän. Ilmassa tuntui

palaneen katkua. Kamelit pysähtyivät, kääntyivät selin tuuleen

ja ojensivat pitkät kaulansa niin alas, että sieraimet miltei

koskettivat maata.

Sudanilaiset, eivät kuitenkaan tahtoneet pysähtyä, sillä karavaanit,

jotka olivat sen tehneet, ovat usein hautautuneet hiekkaan. Yleensä

on paras ajaa tuulen mukana, mutta näin menetellen karavaani olisi

joutunut Fajumiin, josta he odottivat takaa-ajajia. Kun ensimmäiset

tuulenpuuskat olivat ohi, he lähtivät taas eteenpäin.

Seurasi lyhyt tyven, mutta punertava pimeys hälveni hitaasti, sillä

auringon säteet eivät pystyneet tunkeutumaan ilmassa leijuvan

hiekkapölyn läpi. Suuremmat ja raskaammat hiekkajyväset alkoivat

kuitenkin pudota alas. Ne täyttivät satuloiden kolot ja vaatteiden

poimut. Ihmiset ja eläimet vetivät joka henkäyksellä sisäänsä pölyä,

joka ärsytti keuhkoja ja narskui hampaissa. Mutta tuuli saattaisi

nousta uudelleen ja peittää heidät kokonaan. Stasin mieleen juolahti,

että jos hän pimeydessä voisi siirtyä Nelin kamelille, niin hän voisi

ajaa sillä myötätuuleen ja paeta pohjoista kohti. Ehkäpä miehet eivät

huomaisi sitä pimeyden keskellä, ja jos he kerran pääsisivät johonkin

Bahr-Jussefin lähistöllä olevaan kylään Niilin varrelle, niin he

olisivat pelastuneet. Idrys ja Gebr eivät varmasti uskaltaisi ajaa

sinne saakka peläten joutuvansa viranomaisten käsiin.

Stas tönäisi Idrystä olkapäähän sanoen:

-- Anna minulle vettä.

Idrys antoi auliisti, koska vettä oli vielä runsaasti jäljellä ja

kamelit oli sitä paitsi juotettu edellisenä yönä. Sitä paitsi hän

tiesi kokeneena erämaan kulkijana, että myrskyä tavallisesti seurasi

sade, joka täyttää syvänteet vedellä.