ANTTI (seisoo, äänetönnä katsellen ja kädet ristissä, vuoteen vieressä).
SIIRI. Liisu parka! Hän pääsi vaivastaan keskellä tätä kurjuutta.
(Kansan joukossa hämmästystä ja hiljaista kuiskatusta. Muutamat menevät
vuoteen luo katsomaan ja palaavat jälleen peremmälle. Joku menee kohta
sitte poiskin.)
EEVA-STIINA. Hiljaapa se sielu erosi ruumiista, kun ei sitä kukaan
huomannut.
ROUVA VALLSTRÖM. Niin, milloinka hän lähti? Eikös täällä koko ajan
ollut joku tuvassa?
SOHVI. Taannoin se varmaan oli loppu, kun hän enkelistä haastoi. Ja se
se hänen sielunsa silloin korjasi. (Lankeaa polvilleen vuoteen viereen
ja nostaa kätensä taivasta kohti!) Siellä nyt taivaassa ei ole Liisulla
puutetta, ei vaivoja, ei kyyneleitä. Ja Herra tiesi, että täällä
hänellä ei olisi ollut enää mitään, mitään.
ROUVA VALLSTRÖM (lohduttelee Sohvia).
PUPUTTI (kansaan päin). Tällä kertaa meillä nyt ei täällä ole enää
mitään tekemistä. Maksut otan vastaan kotonani. (Antille.) Mutta
meidän täytyy jatkaa toiste, että saadaan kokoon uupuva summa. (Panee
luettelon taskuunsa.)
(Kansa poistuu.)
ANTTI. Niinhän se on tehtävä. Tyhjilleenhän tässä talo kuitenkin jääpi.
SIIRI. Herra vallesmanni!
PUPUTTI (joka on aikonut mennä). Neiti!
SIIRI. Sanoitte uupuvan seitsemänkymmentäviisi markkaa?
PUPUTTI. Niillä paikoin.
SIIRI. Olkaa niin hyvä: odottakaa vähän! (Ottaa kukkaronsa esiin.) Ehkä
saisin minä... Minulla sattuu olemaan... niin ei teidän tarvitse enää
vaivata — itseänne.
HILMA. Mitä sinä teet, Siiri?!...
SOHVI. Siirihän tarvitsee itse.
ANTTI. Ei nyt pidä...!
SIIRI. Kas tässä! Ottakaa nämä, herra vallesmanni! Siinä pitäisi olla.
PUPUTTI. Te annatte ne siis Antti Valkeapäalle? Hänen puolestaan?
SIIRI. Kuinka tahdotte? Sama se, kunhan hän vaan on kuitti? Piisaahan
se?
PUPUTTI (ottaen rahat.) Kyllä, kyllä. Tässä on ehkä pikkuruisen
liikaakin, neiti, mutta sen minä sitte annan takaisin, jahka lopetan
rätingin.
SIIRI. Se on sama. Ett'ei vaan uutta ryöstöä tarvita? Eihän?
PUPUTTI. Ei suinkaan. — Te olette jalomielinen ihminen, neiti! (Menee
pöydän luo ja merkitsee rahat luetteloon.) Hyvästi sitte! (Hyvästelee.)
Nyt on minun puolestani täällä kaikki lopussa. (Menee.)
PAAKKUNAINEN, EEVA-STIINA ja SINKKONEN (jotka ihmetellen ovat keskenään
puhelleet jotakin perällä, poistuvat myöskin).
SIIRI. Niin. Pitäähän meidänkin lähteä, täti, ja jättää heidät rauhaan
Liisulle viimeistä velvollisuutta toimittamaan.
ROUVA VALLSTRÖM (taputtaen Siiriä). Kyllä, kultaseni, lähdetään.
Tahdoin vaan ensin sanoa Hilmalle, että Hilma sen tähden juuri
nyt saa jäädä muutamaksi päiväksi kotiin auttamaan ja sitte tulla
palvelukseeni, jos tahtoo. (Hyvästelee.)
HILMA. Hyvä on. Ja kiitoksia, rakas rouva!
ANTTI. Vaikeahan Sohvin nyt alussa olisi ilman Hilmaakin. Kiitoksia
vaan kaikesta!
SOHVI. Tästä ja kaikesta kiitos teille, rakas rouva ja Siiri! Jumala
teitä palkitkoon!...
SIIRI (joka sillä välin on kätellyt Sohvia ja Anttia, suutelee Hilmaa).
Me siis emme nyt tapaa enää toisiamme, Hilma. Voi hyvin!
ROUVA VALLSTRÖM ja SIIRI (menevät).
HILMA (ei saa sanotuksi mitään, vaan pyyhkii silmiään, katsoen Siirin
jälkeen).
SOHVI (menee Liisun vuoteen luo). Ja nyt... (Jää tuijottamaan Liisuun
kädet ristissä.)