SIIRI. Hirveätäkö? Ha-ha-ha-ha! Sen tautta juuri tahdon sen salaisuuden
teille ilmaista, että saisitte kuulla, kuinka hirveä se on. Muuten
voitte tekin vielä luulla Jumala tiesi mitä pahaa minusta.
HILMA ja SOHVI. Eihän me toki.
ANTTI. Kukapa sitä nyt luulisi?
SIIRI. Elkää sanoko! Ihmiset ovat kyllä kärkkäät kaikkea pahentamaan. —
No. Sanalla sanoen: syy oli se, että muutamia näyttelijättäriä, niiden
joukossa minut, kutsui erään näytännön jälkeen pari nuorta herraa
kanssansa ravintolaan syömään illallista. Mutta johtajamme, joka siinä
suhteessa on hirveän ankara, suuttui tuosta silmittömäksi kuultuaan sen
seuraavana päivänä. Ja varsinkin hän suuttui minuun, joka muka olin
enimmin syypää tuohon rikokseen. Silloin minä sanoin, että jos minä
todellakin olen teatterissa pahennukseksi, niin minä koreasti eroan.
Hän oli kiivas ja minä samoin, ja niin me tehtiin ero. Sen pituinen se.
HILMA. Mitäs pahaa tuossa nyt oli, että te illallista yhdessä söitte?
SOHVI. Eihän se mikään rikos ole.
SIIRI. Niinpä sitä luulisi puusta katsoen.
ANTTI. Ihan joutavasta tuommoinen rettelö.
HILMA. Erotettiinkos sitte ne muutkin, vai?
SIIRI. Eikä, ne saivat anteeksi.
HILMA. Miksi et sitte sinäkin...?
SIIRI. Anteeksiko pyytänyt? — "Ylpeys sen teki, sanoi pörriäinen, kun
päänsä seinään löi."
SOHVI ja ANTTI (nauravat). Voi, voi, kun se lystisti haastaa.
HILMA. Ja sinä voit olla noin, Siiri?! Se kyllä koskee sinuun, vaikk'et
tahdo sitä näyttää.
SIPI (joka koko ajan ihastuneena on katsellut Siiriä). Mut se oli
oikein tehty. Niin minäkin olisin tehnyt.
HILMA. Vaan mitäs sinä nyt ai'ot tehdä, Siiri?
SOHVI. Mikäs hätä sitä nytkään on täällä Vallströmin rouvan luona
ollessa.
SIIRI. Sepäs se on, että täti Vallström nyt on minuun suuttunut, että
minä muka näin kevytmielisesti käyttäydyin. Pihalle hän ei minua
suorastaan aja, mutta jos ei hän minuun kohta lepy, niin oli minun
aikomukseni pyytää päästä tänne Hilman kanssa asumaan. Ja se se juuri
olikin minun asiani teille.
SOHVI. Ka, mikäs siin' on!
HILMA. Hyvin mielellään.
ANTTI. Sopiihan sitä tänne.
SIIRI. Vaan ei ilmaiseksi — millään muotoa. Minulla on vähän säästöjä
palkastani ja minä tahdon välttämättä maksaa olostani.
HILMA. Elä nyt...!
ANTTI. No, siitä nyt mitä.
SOHVI. Mitä sitä nyt edeltäpäin maksusta haastaa.
SIIRI. Ei, ei, ei. Ei muuten, — jos siitä tosi tulee. Mutta tämä on nyt
vaan kysymys siltä varalta, ett'en voi täti Vallströmin luo jäädä. Ja
kiitoksia nyt kaikissa tapauksissa ystävällisestä lupauksestanne.
LIISU ja AAKU (peräovelta). Äit', hoi! Äit', hoi!
SOHVI. Mikä tuli?
LIISU. Mirre kun hyppäsi taikinapyttyyn.
AAKU. Taikinapyttyyn!! Loiskahti!