Neljäs kohtaus.
HILMA, SIPI, SIIRI, SOHVI ja ANTTI sekä lopulla LIISU ja AAKU.
SOHVI. ... tulee nyt vaan! Mitäs sitä joutavia!
SIIRI. Ei, ei. En minä, en minä...
HILMA. No, Siiri?! Mitä sinä?! Hyvää päivää!
(Tervehtivät toisiaan.)
SOHVI. Oltiin Antin kanssa kaivolla, kun tulivat. Vaan eivät sitte
tahtoneet tulla sisään, kun...
SIPI. Kunko minä olin täällä? Eikö niin?
SIIRI. No, ei ollenkaan. Minä nyt en suinkaan ole arkalasta kotoisin.
— Päivää, Sipi! Mitäs kuuluu — pitkistä ajoista? (Tervehtii Sipiä
näennäisen välinpitämättömästi, mutta kuitenkin ystävällisesti.)
SIPI. Eipä muuta, kuin että jos minä olen täällä liikaa, niin...
HILMA. Voi, ei, ei...
ANTTI ja SOHVI. Eihän nyt mitä.
SIIRI. Ha-ha-ha-ha-ha! Ihankos minä nyt säikäytin Sipin päästä
pyörälle, kun korennolla seinään jyskäytin? Ja tulikos siitä nyt
semmoinen väärinkäsitys, minun leikistäni? Ymmärrättehän kuitenkin,
että jos kuka täällä nyt on liikaa, niin se olen minä, eikä kukaan muu.
Ja sen tautta nyt vaan vähän olin kursailevinanikin.
HILMA. Eihän kukaan ole liikaa, ei kukaan.
SOHVI. Eihän mitä. Käykää nyt vaan istumaan.
ANTTI. Niin. Tehkää nyt niin hyvin.
SIIRI. No, niin, tietysti. Kiitoksia! (Riisuu palttoonsa naulaan).
Tehdään sitte niin, kun isäntäväki on niin hyvä ja pyytää. (Istuutuu
tuolille etupuolelle pöytää).
SIPI (joka on tahtonut ripustaa Siirin palttoon, vaan saanut kiellon,
istuutuu pöydän toiselle puolelle, peremmälle)
HILMA (vetää kiikkutuolin paikoilleen ja istuutuu siihen).
SOHVI ja ANTTI (jäävät seisomaan samalle puolelle näyttämöä, vaan
peremmälle).
SIIRI. Minä näen kyllä, että olette kaikki hyvin ihmeissänne minun
äkkinäisestä tulostani — odotatte kuin kysymysmerkit vastausta minulta.
Ja minulla onkin, hyvä isäntäväki, teille pikkuisen asiata.
SOHVI ja ANTTI (katsahtavat toisiinsa). No, olkaa niin hyvä...
SIIRI. Ja sinulle, Hilma, tietysti myös.
HILMA. Sanohan nyt, niin saadaan kuulla. Ja jos voimme, niin...
SIIRI. Niinkuin tietysti jo olette kuulleet, niin olen eronnut
teatterista.
SOHVI. Hilmalta just'ikään vasta kuultiin.
HILMA. Ja minä sen kuulin vähän aikaa sitte suntiossa.
SIIRI. No, luonnollisesti. Ehkä sitte jo tiedätte, mistä syystäkin?
HILMA. Ei. Sitä en kuullut.
SOHVI. Vaan arvatahan ollaan kyllä koetettu.
HILMA. Ja luultavasti ollaan arvattu oikein, koska näin kesken kaikkea
teatterin jätit.
SIIRI. Minä kyllä arvaan, mitä te olette koettaneet arvata, mutta se ei
pidä ryhtiä ollenkaan, e-heei!
HILMA. Että nyt todenperään olet naimisiin menossa?
SIIRI. Jos niin olisi, niin eipä minulla nyt olisikaan teille sitä
asiaa, joka minulla on.
HILMA. Kuinka niin?
SIIRI. Sillä minun eroamiseni syy on ihan toinen, paljoa
kevytmielisempi.
HILMA. Ooo?! Mitä sinä...?
SOHVI ja ANTTI (katsahtavat toisiinsa).
SIIRI. Ha-ha-ha-ha! — No, koska se näyttää teitä huvittavan, niin minä
kerron sen ihan suoraan.