ANTTI. Vaan ei ole minulla muita, kuin "komersia."..
SIPI. Eihän niitä "Sevilloja" kannata täällä maalla kaupaksikaan pitää,
kun niitä niin vähän ostetaan. Ja menettäähän ne nämäkin.
Toinen kohtaus.
ANTTI, SIPI ja HILMA, sitte SOHVI.
HILMA (tulee perältä palttooseen puettuna ja huivi päässä). Hyvää
päivää! (Tervehtii Sipiä). Terve tultua! Äidiltä kuulin, että olet
täällä.
SIPI. Täällähän me...
ANTTI. Luultiin, että jäisit suntiolle koko päiväksi.
HILMA. Pyysihän ne, vaan en jäänyt. (Riisuu palttoon ja huivin, jotka
viepi sivukammariin oikealle).
SIPI. Arvasit kai minun olevan täällä?
HILMA (toisesta huoneesta). Siltäpä se näyttää. Vaan sitä paitsi,
olihan siellä täkintikkaajia ilman minuakin.
ANTTI. Siellä, näet, oli täkkitalkoo.
SIPI (ivallaan). Vai niin, siellä morsiuspeitettä tehdään.
ANTTI (nauraa). Vanhaksi piiaksihan se on päättänyt suntion Emma jäädä.
HILMA (palaa). Elkää tehkö pilkkaa. Emmalla on paljon tilauksia ja hän
ansaitsee rahaa aika lailla.
SIPI. Mutta oli kai siellä kielikellot nyt taas soimassa?
HILMA. Onpa maar' uutisia, jotka ehkä muitakin huvittavat.
SIPI. No, mitäpä ne olisi? Annapas kuulua!
HILMA. Aha! Vaan enpäs nyt sanokaan.
SIPI. Jos et sinä sano, niin kertoo kai sen sitte muut.
HILMA. No, arvatkaapa, kuka on tänne tullut?
ANTTI ja SIPI. No?
HILMA. Siiri.
ANTTI. Jokohan nyt?
SIPI. Minne tänne?
HILMA. Vallströmin rouvan luo, tietysti.
SIPI. Kuka sitä...? Elkää joutavia!
HILMA. Todenperään! Eipäs usko!
ANTTI. Onhan se nyt vähän kuminallistakin, tuo.
SIPI. Tietysti. Tähän aikaan, kun juuri teatterit parhaillaan
näyttelevät.
HILMA. Siiripä kuuluukin eronneen teatterista.
SIPI. Ooo-ho?!!
ANTTI. Todenkoperään?
HILMA. Ihan totta. Ja Vallstömin rouva kuuluu olleen siitä niin
pahoillaan ja vihoissaan Siirille, ett'ei tahtonut häntä ensin
taloonsakaan ottaa.
ANTTI. M-h-h! No, mitäs se sitte on?
SIPI. Mistäs syystä hän sitte olisi eronnut?
HILMA. Sitä en tiedä. Enkä muutakaan mitään. Mutta saadaan kai se kohta
kuulla.
SIPI. Kuinka niin?
ANTTI. Ai'otko mennä sinne?
HILMA. Enkä. Mitäs minä sinne...
SOHVI (tulee perältä).
AAKU (näkyy Sohvin jälessä porstuan ovella).
SOHVI. Et saa tulla! Mene tupaan Liisun luo! Kuuletkos?! (Sysää AAKUN,
joka itkeä nyyhkyttää, takaisin, ja vetää oven kiinni.) — No, Hilmahan
toi kylästä kummallisia uutisia.
SIPI. Niin. Eihän niitä tässä oikein tahdota uskoakaan.
HILMA. Uskokaa taikka elkää, sama se on minusta. En minä häntä ole omin
silmin nähnyt. Kerroin vaan, mitä itse kuulin.
SOHVI. Mikäs siinä on. Totta kai se on, konsa hän oli sanonut tänään
tulevansa meillä käymään.
SIPI. Vai niin! No, se on toista. Sitäpä ei Hilma meille sanonutkaan
(Katsahtaa silmäkulmien alta epäluottavasti Hilmaan.)
HILMA (hämillään). Enhän minä sitä vielä kerinnyt... Ja sanoinhan minä,
että sen saamme kai kohta kuulla.
SIPI (kävelee miettiväisenä edestakaisin ja seisattuu väliin uunin
eteen, ikäänkuin lämmitelläkseen).
ANTTI. Sen tauttahan sinä sitte niin pian talkoosta palasitkin.
SOHVI. Vaan kummapa se nyt on, että Siiri tällä kertaa näin sukkelaan
meille ehättää, kun viime kesänä saatiin ihan loppuun uottaa. Ja
eiköhän siellä vaan ole Siirille jotakin tapahtunut, kun se näin
rutosti kaikki kesken heitti ja kotiin palasi.
HILMA (joka sisällisesti taistellen on Sipiä tarkastellut). Varmaan hän
nyt todenperään aikoo naimisiin mennä. Mitäpä sille muuta?
SOHVI. Kuka sen tietää. Joko hyväksi tahi pahaksi se vaan lienee. —
(Nykäisee Anttia hihasta, kuiskaten). Antti, kuulehan! Tulehan vähän!
Minä tarvitsen sinua (SOHVI ja ANTTI menevät perälle.)
Kolmas kohtaus.
HILMA ja SIPI.
SIPI. Ei — pois minun sitte täytyy lähteä.
HILMA (juosten Sipin luo ja asettuen hänen ja oven väliin). Ei, ei,
Sipi! Mitä varten?!
SIPI. Mitäkö varten?! Tiedäthän itse, Ett'en olisi tiellä, tietysti.
HILMA. Mitä sinä...? Kenenkä?
SIPI. Teidän — sinun ja Siirin. Huomasinhan minä kyllä.
HILMA. Voi! Mitä sinä...?!
SIPI. Ethän tahtonut sanoa...
HILMA. Ei se ollut sen tautta, Sipi. Usko minua: ei ollut.
SIPI. Hyvä, hyvä! No, minkäs sitte?
HILMA. Päinvastoin tahdoin, että jäisit — että saisin haastaa kanssasi
kahden kesken. Minä tahdon... Minun pitää...
SIPI. No, no. Vaan muutenkaan en itse tahtoisi jäädä — olla täällä, kun
hän tulee. (Käkee lähtemään, ojentaen Hilmalle kätensä.)
HILMA. Mutta voithan sitte mennä pois, jos hän tulee ja jos sinä et
tahdo jäädä. Vaan nyt sinun täytyy jäädä (ottaa Sipin lakin hänen
kädestään ja vie sen piirongille), kun minä pyydän. Jääthän, kun minä
pyydän?
SIPI. Olkoon nyt sitte, koska niin tahdot.
HILMA. Nyt sinä olit hyvä. Ja istu tähän kiikkutuoliin! (Vetää
kiikkutuolin lähemmäksi uunia.) Noinikään, — niin saamme haastella ja
lämmitellä hiiluksen ääressä.
SIPI (istuutuu kiikkutuoliin). No? Ja mitäs hauskaa sinulla nyt vielä
on kerrottavaa?