Kammari Valkeapään talossa. Perällä porstuan ovi, josta oikealle,
nurkassa, uuni ja vasemmalle, samoin nurkassa, kokoonpantu sänky
valkoisine peitteineen ja kaksine sen päälle asetettuine tyynyineen.
Vasemmanpuolisessa seinässä, keskellä, ikkuna, sen edessä pöytä ja
kummallakin puolin tuoli; ikkunalla pari kukkakasvia. Etualalla,
samalla puolella, piironki, 'jonka päällä peili ja muutamia kirjoja.
Oikealla ovi sivuhuoneeseen, etualalla, seinustalla leveä kiikkutuoli
ja sen kohdalla, seinällä, isonlainen kello.
Porstuan takana on ajateltava tupa, jonka vastapäätä oleva ovi myös
näkyy, kammarin perällä olevaa ovea avataan.
Ensimmäinen kohtaus.
HILMA, sitte SOHVI ja AAKU.
HILMA (istuu yksinään ikkunan luona, virkaten leveätä pitsiä).
SOHVI (tulee perältä). Täällähän sinä olet, Hilma.
HILMA (leppeästi). Mitäs, äiti...? Tarvitsetteko minua?
SOHVI. Enkä. Muuten vaan katselin, että missä sinä olet.
AAKU (tulee perältä; hän on noin seitsemän vuoden vanha, paljain
jaloin, liivistä riippuvat lyhyet housut jalassa ja imee peukaloaan).
Äit', hoi!
SOHVI (tiuskaten). Sekös nyt aina hännässäni hyppii! — No mitä sulle
taaskin...?
AAKU (mankuvalla äänellä). Miks'ei se isä jo tule sieltä puodista
kotiin?
SOHVI. Ka, mistä minä tiedän? Ja mitäs sull' on sen kanssa tekemistä?
AAKU. Isä kun lupas' tuoda mulle tuomisia — rusinoita ja pompommia.
SOHVI (äreästi). Ala laputtaa pellolle, muuten saat pöksyllesi
semmoisia pompommia, ettäh...!
AAKU (vetäytyy nolona ja nyrpeänä verkalleen ulos).
SOHVI (istuutuu tuolille toiselle puolelle pöytää). Siltä kun ei saa
minuuttiakaan olla rauhassa: aina mankuu!
(Kotvanen äänettömyyttä.)
HILMA Rahikaiselleko se isä meni?
SOHVI. Sinnehän se... Jyviä sanoi ottavansa. Ja kun kahvi ja sokurikin
ovat lopussa. Sitte sanoi vielä vähän tahtovansa rauta-aatraakin
katsella, jota se Sipi jo viime kerralla oli hänelle tyrkytellyt.
HILMA. Velaksiko se isä yhä noita kaikkia...?
SOHVI. Ka, velaksi. Kun vielä kysyy!... Mistäs sitä tähän aikaan olisi
rahaa irti saanut?!
HILMA. Voi, voi! Äi'änpä se ottaakin, vaikka on jo ennestäänkin
maksamattomia.
SOHVI. Ottaa, kun annetaan. Ja antaahan se Sipi muillekin. Eikähän ne
kauppiaat mistä talonpojilta aina heti rahaa saa. Jos eivät velaksi
antaisi, niin eihän niiden kannattaisi maalla kauppaakaan pitää. Ja
saavathan ne sitte ajallaan rahansa takaisin, kun ostot kaikki kirjaan
pannaan.
HILMA. Lieneekö siellä isällä nyt jo äi'änkin merkittynä?
SOHVI. Mitä se tässä tuonnoin sanoi likemmä kolmeen sataan nousevan.
HILMA. Joko kolmeen sataan? Niidenkö viime vuotisten kanssa?
SOHVI. Niiden, ka. Eihän se tänä vuonna toki vielä niin äi'ää ole
ottanut.
HILMA. On se Sipi kuitenkin hyvä mies, kun ei vielä ole ahdistellut.
SOHVI. Jopa se nyt vielä olisi ilennyt! Ja olkoon nyt ainakin sinun
tähtesi, joll'ei muutoin...
HILMA. Sen tauttahan se onkin, äiti, vähän vaikea, kun isä niin äi'än
ottaa... (Painaa päänsä alemma ja virkkaa sukkelammin. Taas kotvanen
äänettömyyttä.)
SOHVI. Toisenko ikkunan pitsiä sinä jo virkkaat?
HILMA. Toisen.
SOHVI. Hyvähän se on, että niin joudutat, niin jollain lailla edes
osotetaan Sipille kiitollisuutta. Ja omaan kotiinnehan ne muutoin
tulevat.
HILMA. Vielä näitä kestää nypelöidä...
SOHVI. No, ja tänä iltana se on teillä taas se nuorisoseuran
laulu-iltama.
HILMA. Tänäänhän se on.
SOHVI. Lukkarinko luona, vai?
HILMA. Eikä, kun kansakoululla.
SOHVI. Menee kai se Sipikin sinne?
HILMA. Käyhän se useimmiten, se kun on nuorisoseuran esimies.
SOHVI. Vaan saas nähdä, tuleeko Siiri sinne nytkään? Sehän ei ole
siellä vielä kertaakaan näyttäytynyt.
HILMA. Mitäpä hän sinne enää tulisi?
SOHVI. Mitäkö?! Vaikkapa vanhoja tuttaviaan katsomaan, ell'ei muutoin.
HILMA (pahoilla mielin, vaan ei loukaten). Jos hän olisi, äiti, sitä
tahtonut, niin olisi kai hän jo sitte muistanut kerran käydä meilläkin.
SOHVI. Niin, todenperään. On se Siiri siellä teatterissa tullut hyvin
ylpeäksi, kun ei koko kesänä ole käynyt sinun luonasi, vaikka lapsuuden
tuttavia olette, yhdessä kansakoulua kävitte ja sitte muutoinkin hyviä
ystäviä olitte. Ja mikäs hän on? Jos ei Vallströmin rouva olisi häntä
kasvatettavakseen ottanut, niin päivätöitäpä hän varmaan nytkin Sopasen
kanssa yhdessä tekisi.
HILMA. Elkää sanoko, äiti! Ehkäpä hyvinkin nyt olisi Sipi Rahikaisen
vaimona.
SOHVI. Sanottiinhan sen Sipin kyllä olleen häneen kovastikin
rakastuneena, vaikka Siiri ylpeydessään ei muka maakauppiaasta
huolinut, vaan hänelle rukkaset antoi. Mutta tuskinpa Sipikään olisi
häneen rakastunut, ell'ei Siiri olisi siellä ulkona maailmassa niin
veikistelemään oppinut.
HILMA. Mitä te nyt noin, äiti, Siiristä haastatte. Onhan hän muutoin
hyväluontoinen ja kaunis tyttökin...
SOHVI. Kaunis mikä kaunis!
HILMA. Onhan hän: solakkakasvuinen, silmät siniset, vaalea tukka.
SOHVI. Onhan noita sellaisia meidän puolella muitakin. — Sanoinkos minä
sinulle, että tapasin Sopasen maantiellä ja kysyin, oliko Siiri käynyt
häntä tervehtimässä?
HILMA. Kerroittehan te.
SOHVI. No, siitä sen hyvänkin luonnon näet, ett'ei ole käynyt omaa
isäänsäkään katsomassa. Siellähän se Vallströmin rouvan luona kuitenkin
on ollut koko ajan?
HILMA. Siellä kai.
SOHVI. Ei maar' kelpaakaan sille nyt enää muu, kuin vallasväen seura...
Toinen kohtaus.
SOHVI, HILMA, SIIRI, LIISU ja AAKU.
SIIRI (kurkistaa peräovesta sisään). Päivää!!
HILMA. (hypähtää ylös istualtaan). Siiri! Päivää! Mistä sinä tulet?