E-text prepared by Tapio Riikonen
HANS LANGE
Näytelmä viidessä näytöksessä
Kirj.
PAUL HEYSE
Alkukielestä suomentanut
C. Edv. Törmänen
Hämeenlinnassa,
Hämäläisen Osake-yhtiön kirjapainossa ja kustannuksella,
v. 1879.
Jäsenet:
SOPHIA, Pommerin herttuatar.
BUGSLAFF, hänen poikansa.
EVALD von MASSOV, hänen hovimarsalkkinsa.
JÜRGEN von KROKOV |
HANS von PUTKAMMER | pommerilaisia aatelismiehiä.
JOST von DEVITZ |
KLAUS BARNIM, Rügenvalden pormestari.
ACHIM, Massov'in palvelia.
HANS LANGE, talonpoika Lanzkessa.
GERTRUD, hänen äitinsä.
DÖRTE, hänen tyttärensä.
HENNING, hänen palkka-renkinsä.
HENOCH, juutalainen, eläin-kauppias.
NIELS ERICHSON, ruotsalainen ase-seppä.
VEIT KLINKER, vangin-vartia.
Pommerilaisia aatelismiehiä. Rügenvalden raatiherroja ja porvareita.
Palvelioita ja talonpoikia.
Tapaus Rügenwaldessa ja sen läheisessä Lanzken kylässä, Itä-Pommerissa,
v. 1476.
Ensimäinen näytös.
Huone herttuallisessa linnassa Rügenvaldessa.
Ensimmäinen kohtaus
Herttuatar Sophia (tulee kirje kädessä, häntä seuraa) Palvelia.
_Herttuatar_. Mene herra Evald von Massov'in luo. Sano että minä pyydän
hänen heti tulemaan tänne. -- (Palvelia pois. -- Herttuatar on tullut
keskelle huonetta, seisoo siinä). Viisi vuotta eroitettuna
puolisostani! Mikä vaikuttanee, että hänen nyt kirjoittamansa kylmät
rivit saavat minun vapisemaan kovemmin, kuin hänen lempi-kirjeensä
muinoin? Kauhistuukko ihminen ainoastaan silloin, kun huomaamattansa
tarttuu kuollehen jää-kylmään käteen? (Katselee kirjettä
tuskallisesti). Eiköhän tuossa tuhassa kiilune kipunatakaan enää?
Toinen kohtaus,
Herttuatar. Massov (tulee).
_Massov_. Rouva herttuatar -- -- --
_Herttuatar_. Minä kutsutin Teidät luokseni, Massov; tarvitsen
neuvoanne. Puolisoni on lähettänyt minulle kirjeen. Keskellä riehuvaa
sotansa melskettä Brandenburgia vastaan on hänellä ollut aikaa
muistella minua, kun nyt huomasi olevansa tilaisuudessa tuottamaan
minulle uusia tuskia. Hän vaatii minulta poikaani, joka juuri nyt tulee
täysikäiseksi ja on muka kylläksi vaurastunut isänsä rinnalle aseita
käyttämään.
_Massov_. Ja -- Siinäkö kaikki?
_Herttuatar_. Kaikki? Saattaako äidiltä pyytää uhria suurempaa, kuin
luopumaan pojastaan?
_Massov_. Ja kuitenkin -- pyydätte minulta neuvoa. Minun mielestäni on
äidin oma neuvo paras neuvo tämmöisessä asiassa.
_Herttuatar_. Hyvä Massov. Mutta jos ei tämä kirje koskisikkaan
ainoastaan äitiä? Jos myöskin _ruhtinattaren ylevyys_ -- (hiljemmin)
jos _vaimon sydänkin_ tahtoisi neuvon-antoon yhtyä? -- Massov, viisi
vuotta on pitkä aika. Tämä aika on tehnyt minut kahtakymmentä vuotta
vanhemmaksi. Mutta ehkä on se _hänestäkin_ pitkältä tuntunut? Ehkä on
se hänestäkin ollut tukalampi, ikävämpi, kuin hän huomata antaa, ja
ehkä hän kutsuu Bugslaff'in luokseen, toivoen pojan kautta -- voivansa
liittyä äitihin jälleen? -- -- Minä vain kuvittelen siten, Massov.
Mutta voisihan se toki olla mahdollistakin, eikö totta, voisihan se
olla mahdollista?
_Massov_. Sallitteko -- --?
_Herttuatar_ (antaa hälle kirjeen). Lukekaa! Siitä on pitkä aika, kun
minä häneltä sain kirjeitä, joita en kellekkään näyttää saattanut. --
No, Massov?
_Massov_. Todellakin kummallista. Ei edes uhkausta, ei edes solvausta
Teidän uskollista palveliaanne kohtaan.
_Herttuatar_ (elävästi). Eikö totta? Noiden kylmien rivien välissä
piilee joku salainen aikomus.
_Massov_. Varmaankin joku salainen aikomus.
_Herttuatar_. Ja mitä _Te_ näette noiden rivien välissä?
_Massov_. Että Eerikki-herttua tarvitsee rahoja pitkällisen sotansa
käymiseen ja on otolliseen aikaan muistanut aarteet, jotka hänen
puolisonsa, Tanskan prinsessana, toi muassaan Pommeriin ja varmaankin
säilytti Rügenvaldeen, paetessaan puolisonsa, juuri tuon saman
Eerikki-herttuan häpeällistä kohtelua.
_Herttuatar_. Te teette hälle väärin, Evald. Halveksittava hän ei ole.
Monen vuoden elämän vaiheet ovat saattaneet masentaa tulista kiivautta,
joka hänen hyviä ja suuria ominaisuuksiaan himmensi. Väärin tein
minäkin. Minä olin itsekäs, min'en seurannut hänen tahtoaan. Minä
tuskistelin, kun hän yhä oli luotani poissa, ainaisissa taisteloissa,
ja kostin sen, kun hän kotiin palasi. Pojalleni olin nurja, kun hän
piti isästään enemmän, kuin minusta. Kun nyi silmäilen mennyttä aikaa,
täytyy mun lausua itselleni: Jos olisit ollut lempeämpi, olisi sua
lempeämmin rakastettukin.
_Massov_. Silloin, -- suokaa anteeksi suora puheeni: Silloin tunsitte
itsessänne enemmän kuninkaallisuutta, kuin nyt. Silloin ette olisi
saattanut ajatellakkaan panna alttiiksi poikaanne, voittaaksenne isän
sydäntä jälleen. Semmoisena tapasin teidät Gollnov'in linnan
häpeällisessä vankityrmässä, ja olen siitä saakka pitänyt Teitä
palvelemisen elämäni tarkoituksena. Minulle oli kylliksi palkkaa siitä,
että sain palvella prinsessaa. Lähettäkää nyt poikanne sanomaan
isällensä: Äiti on tullut myöntyväisemmäksi ja tahtoo kernaasti
luoksesi jälleen, ja sen merkiksi on hän armossa antanut virka-eron
pelastajalleen ja suojelialleen Evald von Massov'ille -- koska sitä
vihaat.
_Herttuatar_. Lauseenne ovat katkerat. Ken ajattelee siten?
_Massov_. Se, joka Teidän silmillänne katselee tämän kirjeen rivien
välejä. (Antaa kirjeen takaisin).
_Herttuatar_. Olenko tehnyt pahoin teitä kohtaan? Suokaa se mulle
anteeksi, Evald. Sydämeni on surua täynnä. Te olette oikeassa: Keinoni
olikin kehnosti valittu. Vaikkapa sovinto vielä olisikin mahdollinen,
poikani ei sitä välittää saa. Suurimman tuskan tnottaapi mulle se
katkera huomaus, että hän päivä päivältä yhä kauvemmaksi poistuu
minusta.
_Massov_. Hän on isänsä kuva.
_Herttuatar_. Ja kuitenkaan en tätä kauvemmin voi kärsiä. Me olemme
käyttäneet kovuutta. Poikani on siitä vain kovaluontoisemmaksi tullut.
Jos olisimme kohdelleet häntä hellemmin, olleet myöntyväisemmät häntä
kohtaan -- --
_Massov_ (tyynesti). Ja ehkä lähettäneet hänen isänsä luoksi, missä
olisi saanut nauttia vapaata sota- ja leiri-elämää, huveja, juominkeja
sekä suloisia naisia -- -- --
_Herttuatar_. Te olette säälimätön, ystäväni!
_Massov_. Niinkauvan kuin te minua tuolla kunnia-nimellä mainitsette,
suokaa anteeksi, että harrastan tukehduttaa tuon pojan innollista
taipumusta hekumalliseen elämään. Minulla on suunnitelma, jonka tänään
ai'oin Teille esittää. Minunkin täytyy myöntää, että Bugslaff viimme
aikoina on mennyt taaksepäin sekä sielunsa että ruumiinsa suhteen. Hän
on laihtunut, hänen yönsä ovat olleet unettomat, hänen käytöksensä
ärtynyt ja samalla on hän salamielisen haaveksiva.
_Herttuatar_ (huo'aten). Hän ei viihdy äitinsä luona!
_Massov_. Sentähden tekisi lyhyt ero-aika --
_Herttuatar_. Ai'otteko lähettää hänet pois?
_Massov_. Ainoastaan maalle, aivan lähelle, raittiisen ilmaan,
jossa hällä on tilaisuutta voimiensa käyttämiseen. Täällä -- sen
tiedätte itsekkin -- muodostuu jok'ainoa hälle suotu vapaus
huikentelevaisuudeksi. Tunnettehan Lanzken kylän, kolmen tunnin matkan
päässä.
_Herttuatar_. (Nyykäyttää päätään).
_Massov_. Minä kuulin kerrottavan Hans Lange nimisestä miehestä, jolla
on suuri talo Lanzkessa; hän on teidän vuokra-miehiänne; siellä olisi
nuori junkkeri aivan kuin äitinsä luona. Minä lähetin kutsumaan Hans
Langea kaupunkiin ja odotan häntä joka hetki.
_Herttuatar_ (malttaen). Minulla ei ole muuta tukea, kuin te. Minun
täytyy luottaa teihin!
_Massov_. Joku tulee; Jürgen von Krokov, kuulen ma.
_Herttuatar_. Tuo siivoton mies törkeine pilapuheilleen on minulle
ilettävän vastenmielinen.
_Massov_. Ja kuitenkin on teillä täysi syy olla sitä hälle
huomauttamatta. Sillä jos hän, suurine aatelis-puolueineen, rupeaisi
puolisonne puolustajaksi, ei herttuan enää tarvitsisi nähdä vaivaa
kirjeitten lähettämisestä, niinkuin nyt. Hän ryntäisi julkeasti tähän
uskolliseen kaupunkiin ja ottaisi, mitä te ette hyvällä antaisi,
poikanne, aarteenne -- vapautenne. Onni vain, että Itä-Pommerin
aatelisto on häntä vastaan, että tämä Krokov, Putkammer,
Zitzevitz -- -- --
Kolmas kohtaus.
Entiset. Jürgen von Krokov (keski-ovesta. Viimeksi) Achim.
_Krokov_. Tuhannen tuhatta hornan kiehuvaa kattilaa, Massov -- vai niin
-- rouva herttuatar!
_Herttuatar_ (istun). Hyvää päivää, herra von Krokov. Kuinka kuluu
aikanne pikku Rügenvaldessamme?
_Krokov_. No niin, ruhtinaallinen armo, kiitos kysymästä! Tiedättehän:
Salomo, hän oi' viisas mies,
Hän Bacchon seuran arvon ties';
Bacchon seurass' aamuisin:
Ja Venuksen aina iltaisin --
vaan täällä ei ylipäänsä ole Venus-rouvasta suurin puhettakaan;
miesväki heittää heti uhkaavia mörönsilmäyksiä, kun vain rupeaa heidän
vaimojaan -- niin, niin, min'en jatka, Massov. Ja muutenkin, min'en
enään ole juuri siinä iässäkään. Mutta mitä Bacchoon tulee -- (hiljaa).
Evald hoi, Devitz istuu tuolla alhaalla aamu-maljan ääressä, hän
lähetti minut tänne -- -- --
_Herttuatar_. Oletteko ollut markkinoitamme katselemassa, herra von
Krokov?
_Krokov_. Sieltähän minä nyt juuri tuloa teen. Siellähän on itse
lempo irti, ilmassa-hyppiöitä, marakatteja, tanssivia karhuja,
Turkin-musiikkia, jotta silmät ja korvat umpeen käyvät. Mokoma ei
huvita minua, rouva herttuatar. Minä mielemmin ärsytän karhuja, kuin
näen niiden tanssielevan muiden kesyjen kristittyjen tavoin. Mutta mitä
minun pitikään sanoman, minä näin junkkerinnekin siellä markkinakojujen
välissä.
_Massov_. Bugslaff'inko? Mahdotonta!
_Herttuatar_. Minä annoin hälle luvan, Massov. Minua säälitti, kun näin
hänen synkkänä ja äänetönnä istuvan kirjojensa ääressä, kuunnellen
miten markkina-väki hänen ikkunansa alla elämöi.
_Krokov_. No niin, Massov, mitäpä pahaa siinä? Olemmehan mekin
aikoinamme olleet nuoria ja olemme kernaammin töllistelleet jättiläisiä
ja muita kummituksia, kuin aasinvuodalle piirrettyjä variksenjalkoja.
Muuten näyttää minusta, että sinä pidät nuoren herran ohjakset liian
kireellä. Siksipä hän näyttääkin niin menehtyneeltä ja kurjalta kuin --
empä sanokkaan.
_Massov_. Minun luullakseni vastaan minä hänen kasvatuksestaan.
_Krokov_. Luonnollisesti, ystäväiseni. Mutta ei kukaan voi toiselle
opettaa sitä, jota ei itsekkään ymmärrä.
_Massov_. Mitä se olisi?
_Krokov_. Juomista, mässäämistä. Sitä pitää ajoissa opettaa niin
nuorelle herralle, kuin Bugslaff-herttua on, muuten ei hänestä
ikipäivinä tule miestä, joka valtiollisissa asioissa pitää oikean
kurssinsa vielä silloinkin, kun toiset jo pöydän alla purjehtivat.
Enköhän lie oikeassa, Teidän ruhtinaallinen armonne?
_Herttuatar_ (pakoitetulla naurulla). Minun olisi kai pitänyt laittaa
hänet Teidän kouluunne?
_Krokov_. Silloin ei hän oliskaan ollut huonoissa käsissä. Ja
viinipikari on aina parempi, kuin arpa-pikari.
_Ruhtinatar_. Taivaalle kiitos, hän ei tunne kumpaakaan.
_Krokov_. Eikö tunne? Teidän tietonne on harhatiellä, -- älkää
pahastuko. Sillä arvatkaapa, missä minä armollisen junkkerin tapasin.
Erään olutkapakan edessä, kahden lurjusmaisen porvarin-pojan seurassa.
Ne veitikka-nulikat onkivat arpa-nappuloiden avulla taalerin toisensa
jälestä nuoren herramme taskusta.
_Herttuatar_. Kuinka?
_Krokov_. Hän oli niin syvämielisesti kiintynyt työhönsä, ett'ei
kuullut eikä nähnyt minuakaan. Hahaha, pidä kunnianas, Massov!
_Massov_ (kiivaasti). Älä joutavia laskettele, Jürgen. Junkkerilla ei
ole rahoja, millä peliin saattaisi ryhtyä.
_Herttuatar_. Anteeksi, ett'en ole Teille sitä sanonut. Minä annoin
hälle vähän rahaa, että saisi ostaa jotain torilla. Jos olisin
aavistanut -- -- --
_Massov_ (tuimasti). Täten huomaan minä jo saaneeni virka-eron ja
luovun siis nyt heti sekä toimestani että kaikesta muusta
edesvastauksesta, jättäen ne Teidän käsiinne jälleen.
_Herttuatar_. Evald, Te ai'otte siis -- -- --?
_Krokov_. No, mutta kuules, veikko, mokoma tuimuus ompi turhuutta.
Antakaa hänen vain pötkiä tiehensä, rouva herttuatar! Ottakaa _minut_
hänen sijaansa hovimestariksi. Minä kyllä istutan junkkeriinne
ihmistapoja, jotta maailma sadan peninkulman päässä lausuu: Kas, siinä
oikea pommerilainen!
_Herttuatar_ (nousee, hiljaa Massov'ille). Ettehän toki minun tähteni,
hänen läsnä-ollessaan, toimittane ikäviä tapauksia.
_Massov_. (Kumartaa kylmästi).
_Krokov_. No, kuinkas on laita, Massov? Devitz odottaa. Rouva
herttuatar -- -- --
_Achim_ (Tulee, kuiskaa jotain Massov'in korvaan).
_Massov_ (viittaa Achimia menemään pois; lähenee herttuatarta, hiljaa).
Tuo talonpoika Lanzkesta on tullut. Jos tahtonne vielä on -- -- --
_Herttuatar_. Minä jätän sen Teidän tehtäväksenne, Evald. Tutkikaa
häntä, jotta huomaisitte, kasvattaako hän poikaa rehellisyyteen ja
siveyteen. Sittemmin puhuttelen häntä itse. Nyt huomaan, niin pitää
olla, vaikkapa senkautta jäänkin haikeaan kaipaukseen, yksinäni vallan.
-- Herra von Krokov -- -- --. (Ojentaa kätensä Krokov'ille, joka
ystävällisillä nöyryyden-osoituksilla seuraa häntä vasemmalle).
Neljäs kohtaus.
Massov (yksin).
_Massov_. Bugslaff pitää mun saada täältä pois, kun vielä on aika
otollinen. Herttuattaren heikkoudet sekä aateliston ahnas suosio
riistää pian ohjakset käsistäni ja kukistaa kaikki aikeeni. Miks'en
sitä ennemmin huomannut! Nyt saattaisin vapaasti hengittää; minulla ei
olisi joka askeleella tuon poikosen vihansilmäys esteenä, vaan olisin
tämän maan _hallitsia_, ja tämä rouva -- vait, tuollapa tuleekin Hans
Lange. Jos hän vain on minun miehiäni, en vielä ole mitään kadottanut.
Viides kohtaus.
Massov. Hans Lange (astuu sisään: Achim, joka avaa hälle oven,
poistuu heti. Lange, kumarreltuaan, jääpi ovensuuhun, toki
osoittamatta liiallista nöyryyttä).
_Massov_ (tarkastellen Langea). Sinähän olet Hans Lange Lanzkesta?
_Lange_. Olen niin, herra hovimarsalkki.
_Massov_ (istuu). Tule lähemmäksi, hyvä ystävä! Istu.
_Lange_ (tullen etu-alalle). Kiitän, hyvä herra. Minä tiedän
velvollisuuteni.
_Massov_. Sinä asut hedelmällisessä paikassa: Lihavat maat, hyvät
laitumet, elukat ja ihmiset hyvissä voimissa.
_Lange_. Synti oisi valittaa. Taivahan siunaus kaikkia johtaa.
_Massov_. Sinä olet myöskin älykäs ja hurskas. Ihmiset kertovat sinusta
pelkkää hyvää; sinä näytät viisaammalta, kuin muut tavalliset
talonpojat.
_Lange_. Eipä suurin kehumista, hyvä herra. Joukossa jotain.
_Massov_, Kerskaileminen ei kuulu olevan sinun mieli-syntejäsi. Onko
sinulla lapsia?
_Lange_. Yksi tytär on, hyvä herra. Toiset ja kaksi poikosta kuolivat
rokkoon.
_Massov_. Ja vaimo?
_Lange_. Hänet saatoin multaan jo kolme vuotta sitte. Hän oli oikea
talonpojan-emäntä, jommoisia enää harvassa löytyy. Siitä saakka on
Dörteni hoitanut taloutta, sillä äitini on jo seitsemänkymmenen.
_Massov_. Entä sinä itse?
_Lange_. On minullakin jo viisikymmentä niskoillani. No, eipä ne vielä
toki liiaksi paina.
_Massov_. Sinä pidät kai väkesi kovassa kurissa?
_Lange_. Minun tietääkseni ei sitä vielä kukaan ole valittanut.
_Massov_. Älähän toki, Hans! Sehän juuri pääasia. Lapsien ja
palkollisten pitää aina muistaa alamaisuutensa herransa suhteen. Eikö
niin?
_Lange_. Niin kai, hyvä herra. Mutta äitini sanoo aina: Liika on
liikaa, tuuma tuntuu nenänkin pituudessa.
_Massov_ (nousee, lähenee häntä: lyöden häntä olkapäälle). Sinä olet
minun mieleiseni mies, Hans Lange.
_Lange_. Liika kunnia, herra hovimarsalkki. (Itseks.) Mitä penturia tuo
mies oikeastaan meinaa?
_Massov_. Kuuleppas, minä tarjoon sulle virkaa.
_Lange_. Taivas varjelkoon! Minä olen vain tavallinen, raaka
talonpoika, minusta tulisi liian nolo virkamies.
_Massov_. Älähän vielä, Hans! Sinä saat kunnian-viran, joka ei tuota
sulle mitään vaivaa, mutta suurinta kiitollisuutta.
_Lange_. Jos tarkoitatte jotakin virkaa hovissa, saisitte minusta
kepuli-palvelian. Ee-e', hyvä herra, anteeksi; kun minä vain
rehellisesti elän ja kuolen Lanzkessa, kristillisesti maksan verot ja
kymmenykset ja -- (itseks.) lempo leukas liittäköön! Jospa nyt olisin
sadan peninkulman päässä tästä.
_Massov_ (itseks.). Kaikessa talonpoikais-viisaudessaan on hän
yksinkertainen eikä hänessä ole pisaratakaan kunnianhimon verta.
(Ääneen). Pitkittä puheitta, Hans: Mitä sanot, jos rouva herttuatar
lähettää nuoren junkkerinsa sinun luokses maalle ja käskee sinun pitää
häntä tarkasti silmällä?
_Lange_. Kuulkaas, herra, onko tuo nyt totta, vai leikkiä?
_Massov_. Totista totta. Poikonen on yht'äkkiä laihtunut ja käynyt
kipeänkarvaiseksi, eikä hänen muutenkaan ole hyvä olla kaupungissa.
Kirjat ovat hälle vastenmielisiä, toimettomuudessaan ryhtyy hän
kaikenmoisiin koiranjuoniin ja saattaa äiti-rouvalleen surun toisensa
jälkeen. Sinun luonasi olisi hänellä ilmaa ja vapautta liikkuakseen, ja
vahingoittamatta muita. Hän pitää paljon raskaasta työstä, raa'asta
seurasta, muinais-pommerilaisista tavoista. Siellä saattaa hän kyllä
renkien kanssa oppia kylvämään ja kyntämään ja ajelemaan, sekä saapi
väli-aikansa tyttöjen kanssa hupaisesti kuluttaa.
_Lange_. Mutta, hyvä herra, sitenpä ei eletäkkään Lanzkessa.
_Massov_. No, siis saatat sinä estää häntä. Sinulla on täysi valta
menetellä häntä aivan oman mielesi mukaan.
_Lange_. Maamme hallitsiaa?
_Massov_ (purren huuliaan). Onko hän -- --? Jumala tietää tokko hänestä
sitä tuleekaan. -- Ensinnäkin pitää hänen oppia ankaraa siveyttä ja
kuuliaisuutta, ja hänen äitinsä luottaa sinuun, -- sinä ryhtyisit
asiaan ankarammin ja älykkäämmin, kuin kukaan muu. Anna vastaukses:
Otatko sen tehdäkses?
_Lange_. Siihen toimeen -- valitkaa joku toinen, hyvä herra.
_Massov_. Kuinka?
_Lange_. Minä kyllä osaan tehdä oikean talonpojan
karhun-tanssittajasta, joka ei sormiaankaan tunne, mutta mitä oikeaan
herttuaan tulee, sitä en itsekkään niin tarkoin ymmärrä, en ainakaan
koskaan ole sitä mietiskellyt.
_Massov_. Sin'et ymmärrä tarkoitustani. Sinun ei pidäkkään hänestä
prinssiä kasvattaman; pöyhkeä hän jo on kylliksi ja vielä enemmänkin ja
on yhä pää täynnä ruhtinaallisia itsepintaisuuksia. Talonpoika sinun
hänestä saaman pitää, kuuletko, ja vaikkapa siinä liiaksikin
onnistuisit -- se ei olisi vahingokses. Ymmärrätkö nyt?
_Lange_ (katselee häntä terävästi; äänettömyys). Luulenpa huomanneeni
jotakin, herra hovimarsalkki.
_Massov_ (jatkaa). Pommerin vastaisen hallitsian pitää ymmärtää
maanviljelystä, muuten hän syöksee maan turmioon, kuten nyt junkkerin
isäkin, joka ainaisilla sodillaan oras-vainiot hiekka-autioiksi muuttaa
ja vilja-varastot armeijansa ylläpidoksi tyhjentää. Siten ei saa
vastaisuudessa tapahtua.
_Lange_ (viekkaalla varovaisuudella). Hm! Eipä hullummasti sommiteltu.
_Massov_. Ymmärrätkö nyt? No, sinä suostut siis?
_Lange_ (katsellen häntä teeskennellyllä vilpittömyydellä). Empä vainen
sittenkään, hyvä herra.
_Massov_. Miks'et? Sano syysi!
_Lange_. Kyllä kai Te löydätte muita.
_Massov_. Mutt'en parempia, kuin sinä. Syysi!
_Lange_. No, siinä on nyt ensinnäkin alkaapäälle Dörte; kun semmoinen
junkkeri tulee taloon, niin ken tietää vaikka tyttö -- tuli ja
leimaus -- -- --
_Massov_. Me vastaamme kaikista seurauksista. Ja paitsi sitä, _sekään_
ei olisi suurin onnettomuus.
_Lange_ (tulistuen). Herra hovimarsalkki -- (malttaa, jälleen
vilpitönnä). No niin, ehkäpä olette oikeassakin; ja voisinhan minä
siinä tapauksessa hankkia yhden salvan lisää oven taakse. Mutta
toisekseen: Junkkeri ei tahdo tulla minun luokseni.
_Massov_. Hänellä ei ole tahtoa, hänellä ei pidäkkään olla tahtoa!
_Lange_. Kun äsken ai'oin puhutella häntä torilla -- sillä minä olen
tuntenut hänet pikku paitaressusta saakka -- silloin keikahutti hän
vain päätään, aivan kuin olisi mielinyt lausua: Mitähän mokoma tuhma
talonpoika minusta tahtonee? -- Niin, näettekös, luultavasti hän ei voi
sietää minun nokkaani.
_Massov_. Loruja! Minä kutsutan hänet tänne. (Menee ovelle). Achim!
_Achim_. (Näyttäikse; Massov puhelee hänen kanssaan).
_Lange_. Turkasen tuli! Mitähän tästä sopasta vielä kiehunee? Kaiken
hyvän päälliseksi saan vielä prinssin niskoilleni! Ja mokoman! Mokoman
korkeanenäsen mamman-porsaan, josta sitte jälestäpäin ylt'ympäri
Pommeria kerrotaan: Herttua on Lanzkessa niin pilattu ja tullut niin
roistomaiseksi, ett'ei hänestä milloinkaan enää hallitsiaa tule, ja
herra von Massov -- --. Annas koettaa! Annas koettaa! Ja mitenkä
äitimuori ällistyy! Hän siitä suurimmat silmät saapi! (Melua, näyttämön
takana. Achim viittaa ulos, poistuu Massov'in viittauksesta, Massov
lähenee jälleen Langea).
_Massov_. No, Lange-ystäväni, oletko jo tarkemmin aprikoinnut asiata?
_Lange_. Oi, herra von Massov, pyytäisin nöyrimmästi saada huomauttaa
-- Lanzke ei ole niinkään terveellinen paikka, omatkin lapseni ovat
siellä kuolleet rokkoon -- siell'on niin julman huonoa vettä.
_Massov_. Ei ollenkaan verukkeita, vanhus! Sin'et vain tahtoisi ottaa
poikosta luokses, minä näen sen katsannostas. Mutta sun täytyy, sillä
sinä olet rouva herttuattaren tilallinen ja alamainen, ja hänellä on
valta -- -- --
Kuudes kohtaus.
(Ovi auaistaan äkkiä, sisään astuu) Klaus Barnim, Bugslaff, (jota
edellinen taluttaa kädestä; Bugslaff'in puku epäjärjestyksessä,
tukka pörrössä, kasvot kalpeat ja synkät. Heidän jälestään Niels
Erichson (oikea käsi kaulassa), Henoch ja useampia palvelioita.
Sitte Herttuatar.)
_Klaus_. Nyt ei auta muu kuin totuus, hyvä junkkeri; sydäntäni särkee,
mutta -- lait ja oikeudet! Ahaa, hänen korkeutensa herra hovimarsalkki!
_Massov_. Klaus Barnim -- mitä nyt? Mitä merkitsee mokoma meteli.
_Erichson_. Minä tahdon tehdä kanteen, anon vahingon-palkkiota,
hyvitystä, oikeutta!
_Klaus_. Hiljaa, Niilo-mestari! Nyt olette esivallan edessä.
Järjestystä, järjestystä. Korkea herra, sallikaa aimossa -- -- --
_Bugslaff_ (seisoo synkkänä, poispäin kääntyneenä).
_Herttuatar_ (tulee). Mitä on tapahtunut? Mitä tahtoo tämä joukko?
_Massov_. Saamme kuulla, rouva herttuatar. Sallitteko -- -- (saattaa
hänet tuolille).
_Herttuatar_. Bugslaff, mitä olet sinä jälleen tehnyt? Voi, sinä tuotat
mulle surua surun jälkeen!
_Klaus_. Anteeksi, Teidän ruhtinaallinen armonne, että minä esiintuon
tämän asian. Valittaja on ensiksi kääntynyt minuun. Mutta koska asia
koskee armollista junkkeriamme, en oikein tohtisi uskaltaa -- -- --
_Herttuatar_. Mitä pitää mun kuulla!
_Klaus_. Lyhimmästä tärkimpään on asian laita tämä: Armollinen junkkeri
lähestyi tämän miehen markkina-kojua -- hän on nimittäin ase-seppä,
kunniallinen mies, minä tunnen hänet varsin hyvin, hän on kotoisin
Ruotsin kaupungista Stockholm'ista, ja on joka vuosi ollut
markkinoillamme, ja jos Teidän ruhtinaallinen armonne tahtoo hänestä
enemmän tietoja -- -- --
_Herttuatar_. Asiaan!
_Klaus_. Asia on, näettekös, tämä: Meidän armollinen junkkeri läheni
kojua ja kyseli tikaria tai tuommoista suuren lihaveitsen tapaista
asetta, jossa oli kullattu pää, ja joka pisti hänen silmiinsä -- -- --
_Massov_. Tikaria?
_Erichson_. Tässä se on, armollinen herra, hyvästä Ruotsin teräksestä
tehty, tuli itsellenikin maksamaan noin kolmetoista riikin-talaria, ja
junkkeri nyrpisti nenäänsä, tarjoten kahdeksaa. Herraseni, sanoin
minä -- -- --
_Klaus_. Teettekö te itse kanteenne, vai teenkö minä?
_Massov_. Päällekantaja puhukoon itse.
_Erichson_. Nuori herra, sanoin minä, -- sillä hänen ulkomuodostaan ja
seuralaisistaan en edes unissani olisi aavistanut, ken hän oli -- jos
tämmöisen tikarin niin helposta tahdotte saada, täytyy Teidän pyytää
apua maantien-rosvoilta tai joltakulta Pitkäkynsi-mestarilta, joka
tuntee ilmaiseksi-saantikaupat. Kahdeksan riikin-taalaria? Te ette
milloinkaan ole nähnytkään Ruotsin terästä, minä sanoin, ja pistin
veitsen jälleen lootaan, avoimeen lootaan, joka oli tiskillä. Samassa
tuli -- -- --
_Klaus_. Ettepä, te viskasitte kaikki tavaranne huiskin haiskin. Sitte
poistui armollinen junkkeri koettamaan onneansa arpa pelissä, toivoen
voittavansa summan, mikä hältä veitsen hinnasta puuttui, vaan menetti
vielä viimeisensäkin. Eikö totta, junkkeri?
_Bugslaff_ (Nyykähyttää päätään huolimattomasti).
_Massov_. Ken on rohjennut houkutella häntä peliin?
_Klaus_ (Nyykäyttää olkapäitään).
_Massov_. Ilmoitatteko niiden nimet, junkkeri?
_Bugslaff_ (Pudistaa päätään).
_Massov_. Hyvä. Ne kyllä saadaan tietää ilman Teitäkin. Jatkakaa,
pormestari!
_Klaus_. Kun hän oli viimeiset roponsa menettänyt, tuli parhaiksi
karhuntanssittaja kojujen välistä, ja siitä syntyi suuri hälinä ja
melske, ja paljon markkina-väkeä riensi kojuistaan, katselemaan tuota
hyppivää karva-rullia, ja muiden muassa myöskin Niels Erichson; eikö
totta, Niilo-mestari?
_Erichson_. Varmaan; mutta kun kontio jälleen oli poissa ja minä
palasin kojuuni, niin -- haloi, minnekkäs tikari on joutunut? Minä
paikalla kuin nuoli ulos kojustani, ja tuskin kymmenen askeleen päässä
tapasin torilla nuoren herrani, joka seisoi aivan rauhallisena,
leikiten tikarilla, ikäänkuin olisi hän ostanut sen käteisellä rahalla.
Minä tartuin hänen käsivarteensa ja huusin, että hänen piti antaman se
takaisin jälleen, mutta silloinpa oli hän näppärä, käänsi oman aseeni
terän minua kohti, sivalsi jänterini poikki, ennenkuin minä ehdin
väistyä, ja veri juoksi virtana vain.
_Bugslaff_. Hän sanoi mua varkaaksi, tuo hävytön roisto! Hän sanoi
siten vielä toisenkin kerran, ja minä pidin parhaana estää häntä
kolmatta kertaa lausumasta siten.
_Herttuatar_. Bugslaff! -- (Äänettömyys, sitten Erichson'ille). Mies,
onko totta, että poikani varasti sulta tikarin?
_Erichson_. Enhän minä ollenkaan tuntenut häntä, teidän ruhtinallinen
armonne, ja hänen puheistaan ja tinkimisestään -- kuinka saatoin hänet
siitä herttuaksi tuntea? Jospa minä sen vain olisin tiennyt, olisin
kernaasti antanut hälle veitsen, kylläpä Teidän ruhtinaallinen armonne
sen sittemmin olisi maksanut.
_Herttuatar_. Ja miks'et sinä, Bugslaff, tullut äitillesi toivoasi
ilmoittamaan?
_Bugslaff_ (Tahtoo sanoa jotain, katsoo äkkiä äitiinsä, kääntyy
poispäin).
_Massov_. Hän tiesi kai hyvin, että häntä on ankarasti kielletty aseita
käyttämästä, ennenkuin hänen hurjuutensa on masentunut. Kun hän halusi
tikaria, piti hänen tietysti hankkia se salaa.
_Bugslaff_. Haa, uskallatteko Te -- -- --?
_Massov_. Saatatteko, suoraan katsoen, valehdella, ett'ette tämän
miehen pöydältä ottanut mitään maksamatta?
_Bugslaff_. Kuolema ja kadotus! Jos olis mulla miekka nyt!
_Massov_. Pitää tietää olla varoillaan poikosen kanssa, joka ei vielä
osaa hillitä itseään.
_Bugslaff_ (hurjana). Pojasta kyllä tulee mies vielä -- -- --
_Herttuatar_ (astuu heidän väliinsä). Poikani -- herra von Massov -- ei
loitommaksi enää!
(Äänettömyys).
_Henoch_ (on tähän saakka hämillään seissyt sivulla, lähenee
pelokkailla katseilla, monin kerroin kumarrellen). Armollisella
luvallanne -- -- --
_Massov_. Mitä tuo juutalainen täältä etsii?
_Klaus_. Korkea herra, hän tarjoutui todistamaan armollisen junkkerimme
puolesta.
_Massov_. Todistamaan, mokoma konna, mieronkiertäjä todistamaan
ruhtinaan pojan puolesta! Mainiota! Ja kuka todistaa hänen
todistuksiaan?
_Lange_. Sen teen _minä_, armollinen herra. Tämä on Salomon Henoch,
rehellisin juutalainen, kuin koskaan on makeata leipää suuhunsa
pistänyt. Me olemme usein olleet hevoiskaupoissa, ja monta oinas-laumaa
olen minä hälle velaksi uskonut, vaan jos kysymykseen tulee, onko hän
jotakuta pettänyt, saatan minä sanoa -- ei ainakaan Hans Langea.
_Massov_. Samantekevä; mitä tässä todistuksilla tehdään? Asia on selvä.
Syyllinen ei valhettele.
_Henoch_. Luvallanne -- vaikka minä olen vain kurja juutalainen
-- -- --
_Bugslaff_. Kuunnellaanko todistusta siitä, olenko minä varas vai enkö,
vai estelläänkö todistajaa siksi, että hän on halpa juutalainen?
_Herttuatar_. Sävyisästi poikani! -- Jatka, juutalainen!
_Henoch_. Taivas suokoon Teidän herttuallisen armonne elää sata vuotta
ja saada paljon iloa ja kunniaa armollisesta herra junkkeristanne, niin
totta kuin minä nyt lausun ainoastaan, mitä nähnyt olen.
_Massov_. Asiaan!
_Henoch_. Minä näin, kuinka hän tinkieli tuota terävä-kärkistä
veistä ja kuinka hän menetti rahansa noiden hirtehisien,
porvarinpoika-ryökäleiden seurassa, ja kuinka tanssiva karhu luntusti
esiin ja siitä nousi yleinen mölinä, ja kuinka kaikki riensivät
katsomaan, miten se julma peto käveli kahdella jalalla. Ja sitte meni
junkkeri pois, noin vain ajatuksissaan, ja heitti usein ihailevia
silmäyksiä veitseen, kuni sulhanen armaasen morsiameensa. Nyt, mietin
minä itsekseni, nyt, Salomon Henoch, sinun pitää mennä tarjoomaan hälle
rahoja lainaksi kristillisestä prosentista, ja kun hän sitte herttuana
maksaa ne sulle takaisin, saat tarpeeksi täyden summan ja prosentin
myöskin.
_Massov_. Ja sinä uskalsit?
_Henoch_. Uskalsin? Minä ainoastaan ajattelin siten mun tuhmassa
päässäni, eikä hän olisi ehdotukseeni suostunutkaan, sillä hän on niin
ylpeä, että sylkäsee, kun kurja juutalainen hälle hyvän-päivän tekee.
Siis otti hän veitsen, yhä vain noin ajatuksissaan, eikä sitä nähnyt
kukaan, paitsi minä. Mitä hyppivä karhu minua liikutti? Minulla on
muutenkin kylliksi karhuilemista! Ja kun hän sai veitsen käteensä,
astui hän muutaman askeleen eteenpäin, avoimelle paikalle, ja
kurkisteli ympärilleen, aivan kuin olisi hän ollut metsästämässä ja
olisi pälyillyt hirvittävää petoa, hän kuunteli ja hänen silmänsä
oikein säkenöivät, ja sitte hosui hän ylt'ympäriinsä ilmaa, aivan kuin
olisi pitänyt itse karhua kurkusta, ja samassa tuli tuo ruotsalainen
ihan hurjana, sieppasi häntä käsivarresta, huutaen: Haloi, varas,
varas! ja aikoi väkisin riistää häneltä veitsen takaisin. Mutt' eihän
nyt kummempaa! Arvatkaas mitä armollinen junkkeri teki? Hän sivalsi
veitsellään -- ja se oli oikea surman sivallus -- yhä noin vain
ajatuksissaan, hän luuli, näette, luultavasti joko karhun ja villisian
hänen käsivarteensa tarttuneen, ja sitte siihen kokoontui koko
markkina-väki, ja _siinä_ oli sitte koko juttu.
_Klaus_. Kaulani kautta, noin oli asian oikea laita, Teidän
ruhtinaallinen armonne.
_Henoch_. No, pitikös sen toisin olla sitte? Tarvitsisko Pommerin
herttuan varastaa turhanpäiväistä veitsi-ramua, herttuan, joka saisi
sekä kristityitä että juutalaisia takaukseksi, kuinka paljon tahansa,
ja ilman panttia vallan? Ja jos hän korkea-sukuiseksi huvikseen olisi
aikonut varastaa sen, olisiko hän jäänyt paikalleen seisomaan,
leikkimään karhunjahtia varastetulla aseella? Vaikka minä olen vain
kurja juutalainen -- mutta varastamisen tunnen minäkin.
_Massov_. Kylliksi. Me tiedämme jo kaikki, mitä tietää tarvitsemmekin.
Paljoko sinä vaadit, ruotsalainen?
_Erichson_. Minä pyydän viisikymmentä kultaguldenia sairastus-rahoiksi,
jotta saan käteni terveeksi jälleen, ja vahingon-palkkioksi siitä
ajasta, jona en kykene työhön.
_Herttuatar_. Te saatte kaksi sen vertaa, (hiljaa hälle) kun ette vain
hiisku sanaakaan tästä tapauksesta. Mitä poikaani tulee -- --
_Massov_. Mieheltä, jota hän haavoitti, pitää hänen pyytää anteeksi.
_Bugslaff_. En, en milloinkaan! Tappakaa minut -- vaan sitä en tee
sittekään. Hänelle tapahtui aivan oikein.
_Massov_ (kiivaasti). Junkkeri!
_Herttuatar_. Jättäkäämme nyt hänet yksikseen. Kunhan ehdit asiata
ajatella, puhumme siitä sittemmin. Herra pormestari, palkitkaa
todistajan vaivat.
_Henoch_. Vaikka minä olen vain kurja juutalainen, en kuitenkaan ota
maksoa siitä, että olen kertonut, mitä todellisesti tapahtuvan näin, --
sit'ei tee Salomon Henoch.
_Herttuatar_. Massov, minulla olisi Teille sanottavaa.
_Massov_. Sittemmin puhelen enemmän sinun kanssasi, Hans Lange.
(Massov saattaa herttuattaren vasemmalle pois, joll'aikaa Klaus,
Erichson ja Henoch poistuvat perä-ovesta. Lange on puhellut
mennessään Klaus'in kanssa, kääntyy kynnykseltä takaisin, kuin
olisi hän unohtanut jotain, ja katselee Bugslaff'ia, joka on
heittäinyt tuolille etu-alalla ja peittänyt kasvot käsiinsä).
Seitsemäs kohtaus.
Bugslaff. Hans Lange.
_Lange_ (itseks.). Hm! Minun on toki sääli tuota narri-parkaa! Hän on
kuitenkin ruhtinaan lapsi ja täytyy antaa itseään noin menetellä. Hm!
(Lähenee Bugslaffia; lyöden häntä olkapäälle). Junkkeri, älkää panko
pahaksenne!
_Bugslaff_ (kiivaasti, estäen). Pois luotani!
_Lange_. Katsokaahan toki minuun! No, eikös vain! Nuori herttua -- ja
itkee!
_Bugslaff_ (hämmennyksissä). Itkee? -- Niin, raivosta!
_Lange_. No, näettekös, junkkeri, tuo kuuluu jo paremmalta, vaan -- hm,
saattaa olla toisinkin.
_Bugslaff_ (innostuen). Voitko sinä muuttaa seikat, talonpoika? Mitä
minun on sinun kanssas tekemistä?
_Lange_. Kuulkaapas, nuori herra, noin ette puhu semmoiselle miehelle,
joka tarkoittaa Teidän parastanne, vaikkapa tuo mies olisi kymmentä
vertaa yksinkertaisempi, kuin Hans Lange. Talonpojat saavat prinssejä
toimeen, Bugslaff -- junkkeri, ja oikea talonpoika seisoo paremmilla
korkoilla, kuin huono prinssi. Ellen minä nyt tarkoittaisi Teidän
parastanne, tekisin niinkuin toisetkin, jättäisin Teidät paikallenne
nuljottamaan ja ajattelisin: Ellei sormiasi polta, ei niitä
puhaltaakkaan tarvitse, ja Herralle kiitos, ett'ei mokoma pilautunut
piparruutti ole kasvanut minun yrttitarhassani, -- kaikella
kunnioituksella, Teidän herttuallinen armonne! Mutta min'en saata
jättää sinua, sillä minun on sua sääli, junkkeri-hyvä, ja minä
tahtoisin mielelläni auttaa sinua -- niinkuin halpa talonpoika saattaa
ja voipi.
_Bugslaff_ (hellemmin). Minä kiitän sua, mies. Mutta mene pois! Sin'et
_voi_ mua auttaa. _Erästä miestä_ vastaan ei muu mahda mitään, kuin
kuolema -- joko hänen tai minun.
_Lange_. Onko hän todellakin niin kelvoton?
_Bugslaff_. Näithän, kuinka häpeällisesti hän mua lokaan sotki, eikä
ollut ketään, joka olisi puolustanut minua? Sillä kaikki pelkäävät
häntä, maa, aateli, ritaristo -- ja äitinikin. Minä jo ai'oin -- kaksi
kertaa -- paeta isäni luoksi. Maalla ovat Massov'in ratsumiehet minut
saavuttaneet, merellä hänen nopeat aluksensa. Ja sitten nälkää ja
vankeutta -- (hurjana, hiljaa) ja minä voimatonna häntä vastaan!
_Lange_. Hm! Hänen kanssaan ei lie helppo tulla toimeen. No, ette
Tekään ole juuri hiljaisimpia, eikä kaksi kovaa kiveä koskaan hyviä
jauhoja tee. Mitä minun piti sanomankaan -- -- --
_Bugslaff_. Että minun pitäisi maata sata syltä maan alla!
_Lange_. Entäs äiti-rouvanne?
_Bugslaff_. Hänestä ei sanaakaan! (Itseks.) Sepä kaikkein katkerinta!
_Lange_. No niin, hän lopultakin tarkoittaa Teidän parastanne, enemmän
kuin luulettekaan. Ette suinkaan Te vielä tiedä hänen aikovan lähettää
Teidät minun luokseni maalle?
_Bugslaff_. Mitä sanot, mies? Poisko täältä?
_Lange_ (nyykähyttäin päätään). Minä olen, näette, Lanzkesta kotoperää,
Lanzke on maakylä kolmentunnin matkan päässä Rügenvaldesta; sen asema
on hyvin hupaisa, keskellä vainiota, metsiä ja soita, ja entä
hevos-laumat sitte, joita mulla siellä on -- --
_Bugslaff_. Hevosia?
_Lange_. Sekä villiä että kesyjä, ja niiden opettaminen onkin oikein
herras-huvia, puhumattakaan metsän-otuksista, joita meidän seuduilla
löytyy aivan sakeassa, ja susia ja kettuja -- -- --
_Bugslaff_. Ja te pyydystätte susia?
_Lange_ (nyykähyttäin päätään). Ja entä kalastus sitte -- aina järvellä
-- ja lohia ja -- --
_Bugslaff_ (äkkiä). Minä seuraan sinua. Tule, lähtekäämme heti
paikalla!
_Lange_. Topp, junkkeri-hyvä! Ei noin kiihkeästi. Äiti-rouvanne on
herra von Massov'in kautta kysynyt minulta, suostunko ottamaan Teidät
luokseni, ja minä sanoin -- --
_Bugslaff_. No -- mitä?
_Lange_. Ensin tahtovani asiata aprikoida, ja että heidän piti etsiä
toista minun sijaani Teidän isännäksenne.
_Bugslaff_. Sanoitko siten? Ja minkätähden?
_Lange_. No niin, junkkeri-hyvä, enhän minä vielä tuntenutkaan Teitä,
ja mitä olen kuullut Teistä kerrottavan -- siitä en saanut halua
lähemmin tutustumaankaan kanssanne.
_Bugslaff_ (tukehduttaa vihansa). Mutta nyt, jos sinulta nyt
kysyttäisiin?
_Lange_. Niin miettisin ensin asiata kaikin puolin. Ee-e', junkkeri,
jos vast'edeskin pysytte semmoisena, kuin nyt olette, niin me emme sovi
yhteen. Minulla on myöskin kova pää, ja jos minun vanha kalloni ja
Teidän nuori huima-päänne kolahtaisi yhteen, syttyis siitä säkenöiviä
kipinöitä.
_Bugslaff_ (hämmennyksissä). Luuletko niin?
_Lange_. Niin, näettekös, nuori herra, Te olette toki prinssi,
vaikk'ette itse tahtoisikaan, ja minä olen äiti-rouvanne alamainen.
Mutta minä olen herra huoneessani, ja niin mun pitääkin olla, jott'ei
talouteni ravistuisi; ja raavasten ja ihmisten pitää antaa mulle
ensimäinen sija, ymmärrättehän. Siksipä lemmon tarkkaan pidänkin
silmällä, ett'ei mikään pääse minua ylikäteen, niinkuin esimerkiksi
viha, viini, tai tuo armas ymmärtämättömyys. No no, me olemme ihmisiä
kaikkityyni, mutta Herralle kiitos, jos maalliset vastoinkäymiset mua
kohtaavat, silloin sallin vanhan äitini -- huomatkaa -- ajoissa
lykkivän päätäni oikeille teloilleen jälleen; äitini ei tosin pidä
pitkiä puheita, vaan jok'ainoassa hänen sanassaan on sekä sormia että
kynsiä.
_Bugslaff_ (osan-ottavaisuudella). Äitinne?
_Lange_ (nyykähyttää päätään). Ja, näettekös, nuori herra, jos minä
majoittaisin Lanzkeen mokoman prinssin, joka rupeaisi minun
mestarikseni, tai hävyttömäksi tuota vanhaa vaimoa kohtaan -- vaikkapa
hän olisi itse keisarin perintö-prinssi, min'en moista leikkiä
sietäisi.
_Bugslaff_. Hans Lange, semmoista -- ei varmaan koskaan -- --
_Lange_. Eikö koskaan? No, se huvittaa mua. Mutta siinä on vielä
muitakin koukkuja. Me olemme vain yksinkertaista väkeä, junkkeri, ja
jokaiselle, kolkuttavalle ovemme avataan, ja hän saapi istua pöytään
aivan huolimatta siitä, onko kristitty vai juutalainen. Mutta jos minun
pitäisi sanoa hyvälle ystävälleni: Jää oven sille puolelle, meidän
talossa on prinssi, joka nyrpistää nenäänsä rehelliselle myllärille ja
merimiehelle ja muille semmoisille, ja joka paitsi sitä sylkäsee
kunnialliselle heprealaiselle, sanoin: "Hyi, mokoma ilettävä
juutalainen" -- semmoista -- -- --
_Bugslaff_ (häveten). Ette minulta kuule milloinkaan.
_Lange_. Oikein, junkkeri. Mitä korkeasukuisempi ihminen on, sitä
tarkemmin hänen pitää ajatella, että taivahan Tekiä pitää ylhäistä ja
alhaista aivan saman arvoisena. No, näettekös, ettehän Te todella
olekkaan niin paha, kuin kerrottiin. Jos minä olisin sen ennen tiennyt
-- lopultakin -- --
_Bugslaff_. Olisit _myöntynyt_? Oi, hyvä Lange, anna mulle kätesi, --
eikö totta, saanhan minä muuttaa sinun luokses, saanhan?
_Lange_. Junkkeri, junkkeri, sin'et tiedä, mitä pyydät. Vihdoin viimein
toki huomaisit tulleesi tuhasta tuleen ja ikävöitsisit takaisin
äiti-rouvasi lihapadan ääreen, vaikkapa Massov'in herra sitä
pippurillaan höysteleiskin. Saatatko myöskin maata oljilla, istua
puulla ja tulla toimeen talonpoikais-ruoalla?
_Bugslaff_. Oi, pois, pois vain tästä linnasta, jonka ilma minut
tukehduttaa, ja jossa joka maljasta myrkkyä juon! Mies, minä luotan
sinuun, niinkuin en vielä keneenkään luottanut ole. Min'en sinua tunne,
mutta -- minusta on -- kuin sinä todella tarkoittaisit parastani.
_Lange_ (juhlallisesti). Niin totta, kuin taivahan Herra on mun
armollinen tuomarini, _sen teen_, rakas junkkeri, ja jos sinäkin siitä
vakuutettu olet, niin tule -- koettakaamme tohtia ruveta toveriksi
toisillemme. Minä toivon, ett'emme sitä vast'edes kadu kumpainenkaan.
Päätetty!
_Bugslaff_ (antaa kätensä sydämmellisellä ilolla). Eikä nyt enää
hetkeäkään -- -- --
_Lange_. Minnekkä matka?
_Bugslaff_. Lanzkeen, vapauteen!
_Lange_. Sanomatta jäähyväisiä äiti-rouvalle?
_Bugslaff_ (synkästi). Min'en voi; sydämeni on liian täynnä -- hänen
tähtensä.
_Lange_. Hm! Sepä ikävätä. No hyväst' sitte, junkkeri! (kuni aikoisi
hän pois).
_Bugslaff_. Mitä tuo merkitsee?
_Lange_. Minä menen _yksin_, sanomaan rouva herttuattarelle -- että
seikat jäävät sillensä.
_Bugslaff_ (pelolla). Miten sillensä?
_Lange_ (kuivasti). No, ett'en ota teitä mukaani!
_Bugslaff_. Jos tietäisit -- -- --
_Lange_. Minä tiedän vain, että neljännessä käskyssä luetaan:
"Kunnioita isää ja äitiä"; ja siltä, joka ei tätä käskyä seuraa, siltä
riistää pahahenki myöskin tahdon täyttämään sitä, mitä halpa talonpoika
nyt on hälle esitellyt.
_Bugslaff_ (sisällisen taistelon jälkeen). Minä en tiedä, mikä sen
vaikuttaa, mutta sinä voit tehdä mulle, mitä ikinä tahdot. Menkäämme --
äitini luoksi!
_Lange_. No, nyt minä jälleen pidän sinusta, hyvä junkkeri. Herran
nimeen sitte! Ja kun menemme torin poikki, -- sitä jahti-puukkoa emme
jätä ostamatta; Hans Lange on toki niin rikas, ja hyvä sana
ruotsalaiselle ei tunnu ollenkaan niin happamelta, kuin sinä luulet. --
Nytkös vasta kotoväen naama venyy! Mutta nyt palajankin minä ensikerran
markkinoilta, joilla olen prinssin ostanut! (Esirippu alas -- ja
äkkiä!)
Toinen näytös.
Talonpoikais-tupa Hans Langen talossa. Vasemmalla takka. Vasemmalla,
perällä ikkuna, jonka edessä suuri pöytä, jota penkit ympäröipi.
Vastapäätä, oikealla, pihalle vierevä ovi. Takan vieressä, vasemmalla,
ovi, joka viepi naisten-kamariin; sitä vastapäätä kolmas ovi. Oikealla,
etualalla, vaarin-tuoli, sen vieressä rukki.
Ensimmäinen kohtaus.
Hans Lange, vanha Gertrud, Dörte, Bugslaff, Henning, kaksi renkiä
ja kaksi palvelustyttöä (istuvat atrioiden).
_Lange_. Maistuu hyvältä junkkeri! Näin maukasta ruokaa ei äitirouvanne
hovikokkikaan keitä. Sianlihan kanssa keitettyä papurokkaa; jos vain
Aatamilla ja Eevalla olisi paratiisissa ollut tämmöistä ruokaa,
olisivat ne kai jättäneet happamet omenat rauhaan.
_Bugslaff_. Kiitoksia, Lange-isä; nyt olen kylläinen.
_Lange_. Sepä hyvä. Tietäkääs, Te olette näinä kymmenenä viik'kautena
tullut paria kymmentä naulaa painavammaksi. Sitä kelpo ruoka vaikuttaa.
_Dörte_. Te unhotatte unen, isä. Maatessahan rasva kasvaa. (Palveliat
nauravat).
_Lange_. Ää, sinä nenäkäs viisastelia! Aina sull' on pisto-sanat
valmiina! Lue ennemmin ruoka-rukous ja te siellä, älkää unhottako
velvollisuuttanne nuorta herraamme kohtaan.
_Bugslaff_. Antakaa heidän nauraa, Lange-isä. Olettehan itsekkin
sanonut: Naurava suu ei syntiä puhu.
_Lange_. Tilaisuuden mukaan. Kaikki pitää paikoilleen, kaikki ajallaan.
Kiitämme taivasta ruoasta nyt.
(Kaikki nousevat, tekevät ristin-merkin, laskevat kätensä alas).
_Dörte_.
Suot, Herra meille ravinnon,
Sun kiitos on!
Suo ruokaan, juomaan siunaustasi, --
Suo meidän muistaa armoasi!
_Gertrud_. Amen.
(Kaikki tekevät ristin-merkin, nousevat pöydästä).
_Lange_. Siunaus atriaamme! (Jotenkin kovaa äitinsä korvaan). Kas niin,
muori, menkää nyt heittämään pitkäksenne pikkusen.
_Dörte_. (Saattaa mummonsa, joka kävelee sauvan nojassa, kamariin
vasemmalle. Rengit ja tytöt poistuvat yksitellen, ainoastaan Lange,
Bugslaff ja Henning jäävät, viimeksi mainittu nitoo viikatetta).
_Lange_. No, entä te, junkkeri? Nyt teidän pitää kiiruhtaa vähäsen,
jotta saatte lannan pois illaksi ja ajakaa vendiläisiä renkiänikin
liikkeelle; ne ovat laiskoja, oikein välikuumeen tapaisia: Ellet tule
tänään, niin tulethan huomenna.
_Bugslaff_. Lnnge-isä, minä näin äsken naaras-suden tuolla metsässä,
sillä oli poikasetkin; ne loikkasi suoraan rämeitten poikki, jotta
käsillänikin olisin ne kiini saanut; mutta alkoi jo olla päivällisaika,
ja kun minä tiedän, että te ette salli talon järjestystä loukattavan,
annoin minä susien pötkiä tiehensä. Mutta nyt -- minä tunnen tarkoin
sen jäljet -- -- --
_Lange_. Hm! Rämeistössä, sanoitte?
_Bugslaff_ (nyykähyttää päätään). Se aikoi pesiä siellä, se oli juuri
sama, joka viimeksi raateli ruskean varsani ja repi vanhan tamman
kaula-suonen poikki, se oli juuri sama rakkari. Kun minä sen näin,
kiehui sappeni, ja se kyllä huomasi, minkälaista herkku-soppaa minä
sille valmistelin, sillä se vilkuili minuun niin kavalasti, häntä
koipien välissä.
_Lange_. Ja nyt mielitte juosta sitä tavoittamaan?
_Bugslaff_. Hehkuvalla innolla. Susi ei vielä lienekkään kaukana --
(aikoo mennä).
_Lange_. Hm! Entä tallin siivoaminen?
_Bugslaff_ (pitkään). Eiköhän -- Henning saattaisi -- --
_Lange_. Hänellä on oma työnsä.
_Bugslaff_. Mutta jos minä pyytäisin renkejä ja varoittaisin
niitä -- --
_Lange_. (Nyykähyttää olkapäitään).
_Bugslaff_. Ja saattaahan tallin siivota huomenna yhtähyvin kuin
tänäänkin.
_Lange_. Hm. Huomenna niitetään kauraa. Mutta niinkuin tahdotte,
junkkeri, niinkuin tahdotte.
_Bugslaff_. Lange-isä, se ei ole teille mieleen, huomaan minä. Te ette
voi kärsiä puolitekoista työtä. Mutta eiköhän petojen tappaminen ole
tärkeämpi? Hevoset ehkä vieläkin viedään tuonne vanhaan karsinaan,
jossa viimeksi vahinko tapahtui.
_Lange_. Vai niin? Viedäänkö ne? Tarhaan, jonka aitaus on niin rikki,
että susi-lurjus saattaa aivan helposti sen läpi juosta röllöttää?
Mutta niinkuin sanottu, ryhtykää te vain metsästykseenne, kyllä kai me
tulemme toimeen ilmankin teitä.
_Bugslaff_. Lange-isä -- -- --
_Lange_. Henning, tallia siivoomaan. Anna viikate mulle. Minä lähden
itse niitylle.
_Bugslaff_. Ei koskaan! Tämä oli vain mokoma mieli-johde. Te olette
oikeassa, Lange-isä, eihän susi meiltä pakoon pääse.
_Lange_. Oikein, junkkeri. Aina tilaisuuden mukaan. Kun sinä vihdoin
istut herttuan-istuimella ja pääsi on täynnä ilettäviä toimituksia, ja
kun silloin susi juntustaa tiesi poikki, niin anna sen vain pötkiä
matkoihinsa, junkkeri! Tuleepa vihdoin _senkin_ vuoro. Mutta ken ei
mitään täydellisesti tee, sillä ei koskaan ole juhla-iltaa. Ylihuomenna
on sunnuntai, silloin saarramme rämeistön, ja ompa lempoa, ellemme saa
tuota rakkaria kynsiimme ja monta penikkaa vielä kaupanpäälle. Oletko
nyt tyytyväinen, poikaseni, -- armollinen junkkeri, piti sanomani?
_Bugslaff_ (ottaa häntä kädestä). Lange-isä, jos minusta vielä
maailmassa tulee mies, joka vapaasti saattaa näyttäidä, on minun
ainoastaan teitä siitä kiittäminen.
_Lange_. Älkää vain lausuko mokomia sanoja herra hovimarsalkin kuullen.
Ylipäänsä, junkkeri, kun tulee kysymykseen, mihin suuntaan Te täällä
olette talonpoikaistunut, syntyy siitä surman seikat, ja minun
päänahkani vedetään silmilleni. Mutta kuulkaapa, jos Massov tulee
tänne, pitää Teidän teeskennellä itseänne pikkurukkuisen tuhmaksi eikä
käytöksellänne vähintäkään ilmaista, että täällä olette oppinut muuta,
kuin syömään, juomaan ja Herran suomaa aikaa tuhlaamaan. Voitteko tehdä
siten?
_Bugslaff_ (puristaa nyrkkiään). Minä näytän hälle -- -- --
_Renki_ (näyttämön takana). Isäntä hoi, tulkaapa tänne vähän.
_Lange_. No, tulkaa mukaan nyt! Tästä enemmän sittemmin. Niin, mutta
kyllä vain Massov hiiden lailla hämmästyy. Hehehe! Siitä syntyy surman
leikki. -- Henning, kiiruhda! -- Surman leikki! (Pois Bugsloffin
kanssa).
Toinen kohtaus.
Henning (yksin. Sitte) Dörte.