ROXANE, CYRANO ja, hetkisen, sisar MARTHE.
ROXANE, kääntymättä.
Sen tiesinhän!
Ja Roxane neuloo. Cyrano tulee hyvin kalpeana. Sisar, joka
on häntä saattanut, poistuu. Cyrano astuu, lakki alas otsalle
painettuna, hitaasti pengermältä, koettaen, keppiinsä nojautuen,
suurella vaivalla pysyä suorana. Roxane on työhönsä syventyneenä.
Ah, kuinka vois
nuo värit sijoittaa, ne että kauniit ois!
Cyranolle, ystävällisesti nuhdellen.
Nyt myöhästyitte kerran, serkku hyvä, vaikka
ei ennen sattunut se!
CYRANO, joka on saapunut nojatuolin luokse ja istuutunut siihen,
puhuu iloisella äänellä, joka on jyrkkä vastakohta hänen
ulkomuodolleen.
Harmillinen paikka!
Oon suunniltani! Mua tulemasta esti
vierailu...
ROXANE, hajamielisesti, neuloen.
Ikäväkö?
CYRANO.
Eipä totisesti
se hauska ollut!
ROXANE.
Vieras sentään poistui?
CYRANO.
Sain
mä hänet lähtemään, kun sanoin: lauantain
on ilta; ehkä voitte tulla tunnin päästä,
mun täytyy juuri nyt pois toiseen paikkaan päästä.
ROXANE, kevyesti.
Ja kun hän silloin saapuu, ei hän teitä tapaa:
niin pian ette suinkaan ole täältä vapaa!
CYRANO, lempeästi.
Kenties mun ennemmin jo täytyy...
ROXANE.
Mitä varten?
Huomaa Sisar Marthen, joka pengertä pitkin kulkee ohitse;
tekee hänelle pienen merkin päällään. Sanoo Cyranolle,
joka on sulkenut silmänsä ja ollut hetkisen vaiti.
No, kiusottelemattako te sisar Marthen
nyt päästätte?
CYRANO, vilkkaasti, avaten silmänsä.
En suinkaan!
Liiotellun iloisesti.
Sisar! Vuottakaahan!
Sisar tulee Cyranon lähelle.
Miks kauniit silmänne noin luotte alas maahan!
SISAR MARTHE, kohottaa katseensa, hymyillen.
Vaan, miten...
Nähdessään Cyranon kasvot tekee hän hämmästyneen liikkeen.
Oh! Te...
CYRANO, hiljaa, näyttäen Roxanea.
Hst! Ei mua vaivaa mikään! --
Äänekkäästi, kerskaten.
Söin lihaa eilen taas kuin protestantti ikään.
SISAR MARTHE.
Sen tiedän.
Syrjään.
Siksi kalvas on hän!
Nopeasti ja hiljaa.
Ette pientä
kai pyyntöäni hylkää: lähtekää nyt mukaan,
niin teille tarjoan ma kulhon lihalientä.
Ah, tuletteko?
CYRANO.
Sitten...
SISAR MARTHE.
Ette kiivastukaan
nyt, tänään, ette pilkkaa...
ROXANE, kuullessaan heidän kuiskailevan.
Joko teidät saa
hän käännetyksi?
SISAR MARTHE.
Varon sitä tekemästä!
CYRANO.
Niin, totta! Mitä oikein aattelenkaan tästä,
kun hurskas sisar saarnan tuiki unhottaa!
Ilveillen.
Mä hämmästyn... Vaan ilman tekään pääse ette.
Ma sallin...
On etsivinään sopivaa pilaa ja sen löytävinään.
Ah, te uutta saatte kuulla nyt!...
... ett' eestäni te tänään vielä rukoilette!
ROXANE.
Oh! oh!
CYRANO, nauraen.
Kas, sisar Marthe on aivan hämmennyt!
SISAR MARTHE, lempeästi.
Sen tehnyt oisin ilman teidän lupaannekin.
Menee.
CYRANO, mennen taas neuleensa yli kumartuneen Roxanen luokse.
No horna! Aina samaa ompelette tekin!
Ties, valmistuuko koskaan!
ROXANE, päätään nostamatta.
Kuultu on siis sekin!
Samalla tuulen henkäys varisuttaa lehtiä.
CYRANO.
Kas, lehdet!
ROXANE, nostaen päätään ja katsoen loitolle puistokäytäviin.
Maalle ne niin kauniin vaipan kutoo!
Ne viime matkallaan on.
CYRANO.
Sorjasti ne putoo!
On lyhyt niiden tie tuost' oksalt' alas maahan;
vaan kaunein kaartein ne sen lentää. Katsokaahan!
Ja vaikka kauhistuin ne katsoo kuolon tuloon,
niin pelon peittävät ne sorjuuteen ja suloon!
ROXANE.
Te surullinen, te!?
CYRANO, ääntään muuttaen.
Oh, turha luulo! En!
ROXANE.
Siis antakaamme vain me lentää lehtien
ja kertokaa nyt mulle tässä kaikenmoista
taas uutta.
CYRANO.
Alan!
ROXANE.
No!
CYRANO, yhä kalpeampana ja taistellen tuskaa vastaan.
Lauantai, yhdestoista:
Kuningas, liian paljon soppaa syötyään,
sai kuumeen; lääkäri sen, suonta lyötyään,
pois karkotti -- sai rikos rangaistuksen jälleen,
ja majesteetin suonet kuumeetta on jälleen. --
Sunnuntai: hovibaalit; pimeys vältetyksi
kai saatiin, kuusisataaneljäkymment'yksi
kun tuohust' oli siellä; samaan aikaan, niin
ma luulen, neljä noita-akkaa hirtettiin;
ja sitten, kuinka lienee, sunnuntainakohan
myös voitto saatiin, lyötiin Itävallan Johan;
niin muistan kerrotuksi. -- Sitten maanantai:
Madame d'Athis'n -- hm -- koira peräruiskeen sai...
ROXANE.
Oh, vaiti, serkku, vaiti!
CYRANO.
Hiukan emmittyään
tiistaina Lygdamire taas vaihtoi lemmittyään.
ROXANE.
Oh!
CYRANO, jonka kasvot tulevat yhä sairaamman näköisiksi.
Sitten keskiviikko: huviretki hovin
Fontainebleaun linnaan. -- Torstai: tuohtuneena kovin
Montglat pois kiiruhti, kun sanoin sekä elkein
Fiesquen kreivi hältä rakkautta anoi. --
Perjantai: Mancini maan kuningatar... melkein;
Monglat Fiesqueä jo lempivänsä sanoi. --
Ja sitten tänään...
Sulkee silmänsä, pää painuu alaspäin. Hiljaisuus.
ROXANE, hämmästyneenä siitä ettei kuule enää mitään, kääntyy,
katsoo häntä ja nousee pelästyksissään.
Ah, hän pyörtyi!
Kiiruhtaa hänen luokseen, huutaen.
Cyrano!
CYRANO, sopertaen.
Mi... mitä?
Näkee Roxanen ylitseen kumartuneena ja suoristautuu
äkkiä, säikähtäen, tuolissaan.
Oh, ei hätää mitään tässä oo!
Voin hyvin!
ROXANE.
Mutta kuinka...?
CYRANO.
Vanha haava vain --
... Arras'nhan luona... sen... ma silloin... kerran... sain --
mua joskus vaivaa...
ROXANE, osanottavaisesti.
Kelpo ystäväni!
CYRANO.
Nyt
se päättyy taas...
Hymyilee väkinäisesti.
Se on jo aivan päättynyt!
ROXANE, seisten hänen lähellään.
Niin, kullakin on meillä haavansa; myös mulla.
Sen vaiva milloinkaan ei saata unhoon tulla.
Panee kätensä rinnalleen.
Se tääll' on, alla vanhan kirjeen, jonka kerta
sain hältä; siin' on vielä kyyneleitä, verta.
Hämärtyy.
CYRANO.
Ah, hänen kirjeensä!... Te tuonnoin, kauan sitte,
mun kerran lukea tuon kirjeen lupasitte!
ROXANE.
Nyt tahdotteko?
CYRANO.
Kyllä... tänään... tahdon...
ROXANE, antaen hänelle kaulassaan riippuvan silkkipussin.
Tässä!
CYRANO, ottaen sen.
Sen avatako saan?
ROXANE.
Mik' olis estämässä!
Avatkaa... lukekaa!...
Menee ompelukehyksensä luokse, panee kokoon neuleensa,
järjestää lankojaan.
CYRANO, lukien.
"Roxane, ma kuoloon lähden!..."
ROXANE, pysähtyen työstään, ihmeissään.
Ah, ääneen!?
CYRANO, lukien.
"Armaani, sen yhden illan tähden...
On raskas rintani. On painamassa siellä
ne tunteet, joit' en sulle kertonut oo vielä.
Ja nyt mä kuolen; peittää tuoni silmät multa.
En enää nähdä saa sun silmiesi tulta..."
ROXANE.
Ah, kuinka luette!
CYRANO, jatkaen.
"... Ei saa mun katseheni,
kun onni riemullansa täyttää sydämeni,
sun liikkeittesi suloon painaa suudelmaa,
sun otsaas koskaan nähdä kirkkaan-kaarevaa.
Ma huutaa tahtoisin... ma huudan mielin karmain..."
ROXANE, liikutettuna.
Ah, kuinka luette!
Ilta pimenee.
CYRANO.
"Jää hyvästi!, sa armain!"
ROXANE.
Te luette...
CYRANO.
"Mun kallein aarteeni..."
ROXANE, uneksien.
Tuo ääni...
CYRANO.
"Mun lempeni..."
ROXANE.
Tuo ääni...
Säpsähtäen.
Ah, ei ensi kertaa
tuo äänen sointu tänään kaiu elämääni!
Lähestyy Cyranota hiljaa, hänen huomaamattaan, asettuu
tuolin taakse, kumartuu katsomaan kirjettä. -- Pimenee.
CYRANO.
"Et aatteistani jäänyt koskaan hetkeksikään,
mua sinust' erota ei kuolema, ei mikään,
on lempen' ääretön, vain sulle rinta lyö..."
ROXANE, pannen kätensä hänen olalleen.
Te kuinka näättekään nyt lukea? On yö!
Cyrano vavahtaa, kääntyy, näkee Roxanen aivan lähellään,
tekee pelästyneen liikkeen, painaa alas päänsä. Pitkä
äänettömyys. Sitten, aivan pimeässä, hän sanoo hitaasti,
pannen kätensä ristiin.
Ja neljätoista pitkää vuotta osaa tätä
te näyttelitte: vanhaa kelpo ystävätä!
CYRANO.
Roxane!
ROXANE.
Te olitte se!
CYRANO.
En, Roxane, en, en!
ROXANE.
Oi, arvatahan oisin siitä voinut sen,
mitenkä nimeni te lausuitte!
CYRANO.
Ei, minä
en ollut se, en!
ROXANE.
Olitte!
CYRANO.
Ma vannon, en...
ROXANE.
Te molemmat, te esiinnyitte pettäjinä...
nyt näen petoksenne, serkku, suuremmoisen.
Te kirjeet kirjoititte...
CYRANO.
En!
ROXANE.
Ah, joka sana,
nuo rakkaat sanat, teidän oli ne...
CYRANO.
Ei, ei!
ROXANE.
Ja ääni, joka yössä kaikui armahana,
se oli...
CYRANO.
Älkää...
ROXANE.
Henki teidän... ei tuon toisen
Ma tiedän, mikä teidät petokseenne vei:
te rakastitte mua!
CYRANO.
En!
ROXANE.
Rakastitte!
CYRANO.
Miksi
niin väitätte!?
Taistellen itseään vastaan.
Ei, hän, Christian, se oli!
ROXANE.
Siksi,
kun te se olitte!
CYRANO, heikommalla äänellä.
En.
ROXANE.
Hiljempään jo nyt
sen sanotte.
CYRANO.
En, armas, sua lempinyt!
ROXANE.
Ah, paljon surmasi nää neljätoista vuotta:
te turhaan kärsinyt, ma kaihonnut oon suotta.
Ja kirje tuo... tät' oikein tuskin ymmärtänen...
sen kyyneleet on teidän...
CYRANO, ojentaen hänelle kirjeen.
Mutta veri hänen!
ROXANE.
Vaan miksi katkaisitte jalon hiljaisuuden
nyt, tänään?
Le Bret ja Ragueneau tulevat juosten.