ROXANE, tullen parvekkeelle.
Siell' ootteko? Me äsken juuri... puhuttiin...
CYRANO.
Niin... Suudelmasta. Tenho sanalla on tällä.
En tiedä, huulenne miks ei nyt sitä soisi,
se niitä polttaa jo... ei syytä kieltoon oisi!
Pois arkuus, pois! Te miltei tiedottanne juuri
siirryitte hymyilystä huokailuun ja sitte
taas kyyneleihin. Ah, ei tuosta askel suuri
oo suudelmaan. Oi, jos sen nyt te ottaisitte,
sen askelen...!
ROXANE.
Oh! Vaiti!
CYRANO.
Suudelma, mit' on se?
On sanattoman pyynnön täyttö sanaton se,
on lujin varmennus se lupausten varmain,
on sydäntunteen tulkki, tiedonanto armain,
i:n ruusupiste, pantu pikku sanaan: lempi,
on valan kaava kallis, muita kaunoisempi,
on kuiske hellä, joka korvaks suumme luulee,
taivainen tuulahdus, min sydämemme kuulee,
ehtoollisviini, lääke tunteen-tuskiemme,
hengähdys vieno, jossa suomme sydämemme,
on pyhä atria, mi käyttää huulten pöytää
-- siin' yhtyy sielumme, ja henki hengen löytää.
ROXANE.
Vait!
CYRANO.
Kuulkaa, kuunnelkaa, haaveeni haltiatar!
Niin kaunist' on se, että Ranskan valtiatar
soi yhden hälle, ken ol' lordeist' onnekkain!
ROXANE.
Siis...
CYRANO, intomielin.
Niinkuin Buckingham mä kärsin vaiti vain,
kuin hän, niin jumaloin mä valtiaana sua,
kuin hän mä suruinen ja uskollinen oon...
ROXANE.
Ja kaunis kuten hän!
CYRANO, itsekseen; entisellään.
Niin, totta... unhottua
se oli multa!
ROXANE.
Siis sun lempes ottakoon
nyt palkkansa! Ma vuotan!
CYRANO, työntäen Christiania parveketta kohden.
Mene!
ROXANE.
Ruusus poimi!
Juo syämen lääke!
CYRANO.
Mene! Nopeasti toimi!
CHRISTIAN, epäröiden.
Vaan tuntuu... tuntuu niinkuin olisi se väärin.
ROXANE.
Ehtoollisviinis vuottaa, nauti mielin määrin!
CYRANO, työntäen häntä.
No, mene, hölmö!
CHRISTIAN, nousee penkille, josta pilarin ja oksien avulla
heilauttaa itsensä parvekkeelle.
Oi, Roxane!
Sulkee Roxanen syliinsä ja kumartuu hänen huuliensa ylitse.
CYRANO.
Ah, tyynny, rinta!
Oh, toisen kuolema on toisen onnen hinta!
-- Niin, suudelma on lemmen juhla, jossa olla
saan Latsarus. -- Vaan täällä, esikartanolla,
saan murun minäkin,... ma tunnen, että saan
sun sieluas, Roxane: ah, sitä minä sanoin,
sun huules suutelee nyt kuumin lemmenjanoin!
Luuttujen soittoa kuuluu.
Soi ilon sävel... surun nyt... siis munkki!
Menee poispäin, palaa nopein askelin, ikäänkuin
tulisi kaukaa, ja huutaa.
Hoi!
ROXANE.
Ken siellä?
CYRANO.
Cyrano. Ma ohi kulkemaan
täst' osuin. Vieläkö Christian lie täällä?
CHRISTIAN, on hämmästyvinään.
Kas,
sinäkö?!
ROXANE.
Hyvää iltaa.
CYRANO, vastaten tervehdykseen.
Kuinka serkku voi?
ROXANE.
Ma tulen sinne.
Katoaa taloon. Taustalta tulee munkki.
CHRISTIAN, huomaten munkin.
Taas tuo munkki peijakas!
Seuraa Roxanea..