Eikö kukaan!
No, eihän vastausta oo vielä tarvittukaan.
Vaan nyt hän saa sen, kunhan odotatte tovin.
Lähestyy Cyranota, asettuu hänen eteensä ja tarkastelee
häntä tyhmän-ylpeästi.
Hm. Teidän nenänne on kovin suuri.
CYRANO, hyvin vakavasti.
Kovin.
DE VALVERT, nauraen.
Haa!
CYRANO, järkähtämättömän levollisesti.
Eikö muuta?...
DE VALVERT.
Mutta...
CYRANO.
Tuo ei suinkaan riitä!
Niin kovin paljonhan on sanomista siitä. --
Vois mahtipontisesti lausua: "Jos saisin
ma moisen nenän, pois sen kohta leikkauttaisin!"
Ja ystävällisesti: "Katso toki tarkkaan,
sun nenäs ettei mene juodessasi sarkkaan!"
Tai kertoin: "Se on kuokka, särkkä, niemenkärki;
ei, niemimaa se on, -- sen sanoo selvä järki!"
Ja ihmetellen: "Kumma on tuo lippaan laatu:
kai siihen mahtumaan on musteet, kynät saatu!"
Hienosti: "Lienette kai lintuin suojelija,
kun mukananne ain' on niille leposija!"
Tai hurjasti: "Kun teidän tupakoidessanne
savua nousee tuosta savupiipustanne,
niin ette ihmetelle, vaikka naapurinne
tois, sammuttaakseen palon, sangon vettä sinne."
Ja varottaen: "Kuulkaa, kuulkaa! Katsokaahan,
tuon nenän paino ettei kaada teitä maahan!"
Tai hellästi: "Te tehkää päivänvarjo, jotta
nenänne kaunis väri säilyis vauriotta!"
Pedanttisesti näin: "Aristophanes keksi
sanoa hippocampelephantcamelokseksi
eläintä, joka on kuin pelkkää luuta ihan:
se kärsäänsä ois hyvin tarvinnut tuon lihan."
Tai seuramiessä: "Tuo lie viime muodin mukaan;
se oiva hattunaula, sit' ei kiellä kukaan!"
Tai liiotellen: "Ei tuon läpi tuulet pääse;
se ei siis kylmene, ja nuhattakin jää se!"
Tai draamallisesti: "Kas, tuohon mahtuu meri;
sen kantajaa ei veessä koskaan hukka peri."
Tai ihaillen: "Ma uskon: hajuvesipuotiin
kai nimikilveksi tuo uljas nenä luotiin."
Tai lyyrillisesti: "Tuo raakunkuori lienee
mi vedenhaltiaansa aaltoin yli vienee."
Tai naivisti: "Viivyn hetken mielin herkin
mä eessä tämän kauniin, jalon muistomerkin."
Tai kunnioittain: "Teill' on soma huvimaja;
te vasta ootte oikein talonomistaja!"
Tai maalaismaisesti: "Kas, tuoko nenä oisi!
Ei, kenties lanttu se tai nauris olla voisi!"
Tai sotilaallisesti: "Joukko ratsuväen
tuon tykin eestä lähtee pakoon säikähtäen."
Tai käytöllisesti: "Se pankaa arvontahan;
ken voittaa sen ja myy, saa varmaan suuren rahan."
Tai muka valitellen vuoksi onnettuuden:
"Tuo nenä riistää kasvoin sopusuhtaisuuden,
vaan niinpä onkin se noin punainen, kun siten
se isäntäänsä pettää aivan pahimmiten".
-- Noin, kutakuinkin, virkkaa olisitte voinut,
jos neron, taidon ääni hiukan teiss' ois soinut;
vaan milloinkaan ei nero, taito tyhmyreissä
oo sellaisissa saanut kotiaan kuin teissä.
Kirjallisuudesta te ehkä tietänette
kirjaimet t, y, h, m, ä, vaan muuta ette!
Ja jos ei kykyäkään teilt' ois puuttunut
huvittaa tällä tavoin näitä kuulijoita,
niin, ennenkuin te osan viisauksia noita
oisitte lausunut, ma oisin suuttunut
ja keskeyttänyt! -- Kyllä itseltäni kuulla
voin tuollaista. Vaan muilta!? Turha sit' on luulla!
DE GUICHE, tahtoen viedä pois De Valvertin, joka on kuin kivettynyt.
Pois tulkaa!
DE VALVERT, kuohuksissaan.
Tuo... tuo houkko... jaaritella julkee,
Tuo junkkari, ken ilman hansikkaita kulkee,
kell' ei oo ruusukkeita, röyhelöitä...
CYRANO.
Niin,
mun täytyy tyytyä vain hengen kauneuksiin!
En pynttää itseäni niinkuin muotihullut:
ei koristeista koskaan miehen mieltä tullut.
Mä ylpeänä ylös otsan kirkkaan nostan
ja solvaajilleni ma solvaukset kostan.
Enemmän kammottaa mua kaikki syrjähypyt
pois kunniasta, kuin mun vaatteitteni rypyt.
Ei kullan kiiltoa mun puvussani tapaa,
vaan oonhan mieleltäni uljas, ylväs, vapaa.
En ruumistani pue muodin pakkopaitaan,
vaan hengen vainion ma jaloudella aitaan.
On rehellisyys mulle otsanauha oivin,
käyn vastaan valhetta ma sanoin salamoivin;
kun tietäni mä kuljen, korkealla pääni,
niin toden voittoa soi kannustinten ääni.
DE VALVERT.
Vaan, herra...
CYRANO.
Sanoitte: ei mull' oo hansikkaita.
On yks -- niin, pariton, vaan ei se mitään haita.
Voin silläkin kai jotain tehdä, jollei muuta,
niin saatanhan sen heittää vasten jonkun suuta!
DE VALVERT.
Oh! -- Lurjus, vintiö, suupaltti, lörppähuuli...
CYRANO, nostaen lakkiaan ja tervehtien niinkuin De Valvert
olisi esittänyt itsensä.
Ah! -- Cyrano Savinien de Bergerac.
Naurua.
DE VALVERT, vimmastuneena.
Te muuli,
te nauta, narri...
CYRANO, huudahtaen kuin kivusta.
Ai!...
DE VALVERT, ollen menossa poispäin, kääntyy.
No, mitä vielä?
CYRANO, onnettoman-näköisesti irvistellen.
Käyttää
mun täytyy sitä, muuten turtuvan se näyttää.
Ai!
DE VALVERT.
Mikä teill' on?
CYRANO.
Pois se pyrkii huotrastansa,
tää miekka.
DE VALVERT, paljastaen miekkansa.
Sama mulle! Mullakin on miekka!
CYRANO.
Jo sitä epäilinkin. Totta tosiansa!
Te saatte multa kauniin piston!
DE VALVERT, halveksien.
Runoniekka!...
CYRANO.
Niin, runoniekka, niin. Sellainen, että kun
hän miekkailee, niin siinä, kesken miekkailun,
ballaadin sepittää hän!
DE VALVERT.
Mitä!?
CYRANO.
Epäilette!
DE VALVERT.
Vaan...
CYRANO.
Että: eikö aikaa? Että: usko ette!
Ma kolme säkeistöä sorvaan, jokaiseen
kahdeksan säettä.
DE VALVERT, jalkaa polkien.
Oh!
CYRANO, jatkaa entiseen tapaansa.
Sitten vielä teen
mä loppuun omistuksen.
DE VALVERT.
Te...
CYRANO.
Ja sitten vasta,
kun loppu tulee, pistän!
DE VALVERT.
Kyllä kerskaamasta
te kohta lakkaatte!
CYRANO.
Vai kerskaamasta!
DE VALVERT.
Niin!
CYRANO, lausuen.
"Baliaadi taistelusta herra Bergeracin
ja alikreivi Rakin."
DE VALVERT.
No, mitä nyt?
CYRANO.
Mä nimen vain tein ballaadiin!
YLEISÖ, kiihottuneena.
"Hei! -- Tehkää tilaa! -- Hiljaa! -- Hauskaa nähdä saamme!"
Yleisö muodostaa piirin permannolle; markiisit ja upseerit
joutuvat porvarien ja rahvaan sekaan; paashipojat kiipeevät
olkapäille paremmin nähdäkseen. Kaikki naiset seisovat
aitioissa. Oikealla De Guiche ja hänen seurueensa. Vasemmalla
Le Bret, Ragueneau, Cuigy y.m.
CYRANO, sulkien hetkiseksi silmänsä.
Mä mietin hiukan... Olen valmis. Alkakaamme!
Tekee niinkuin seuraavassa sanoo.
Näin kauniisti pois otan lakin,
ja hitaasti liikehtäin
mä irroitan päältäni takin,
vedän miekkani huotrasta näin.
Pari askelta astun päin,
ja -- en sitä suinkaan peitä! --
olen iloinen sydämessäin,
kun lopuksi pistän teitä.
Miekkailevat.
Miks ääneti ollut ette?
Mihin teille ma haavan teen?
Sen rintaanko toivonette?
Vai kaulaanko? Vai sydämeen?
Moni kerskuvi koruineen. --
Ei miekkani työtään heitä,
käy kohti se täsmälleen:
mä lopuksi pistän teitä!
Voi kohtalo olla nurja.
Joko katsotte kalventuin?
Oh, olette pelkuri kurja,
joka kulkevi suurin suin.
Ma puhtaaksi turkkinne puin.
On liiaksi monta meitä.
Ei vaalia muuta, kuin:
ma lopuksi pistän teitä.
Ilmoittaa juhlallisesti.
Omistus:
Hyvä prinssi, te outoja teitä
pian käytte, sen sanoa voin.
Suon anteeksi teille. Ja...
Asettuu hyökkäysasentoon.
... noin!...
De Valvert horjuu. Cyrano tervehtii.
ma lopuksi pistän teitä!
Hyväksymishuutoja. Aitioissa taputetaan käsiä; kukkasia ja
nenäliinoja heitetään. Upseerit ympäröivät Cyranon ja onnittelevat
häntä. Ragueneau hyppii ihastuksissaan. Le Bret on onnellinen ja
liikutettu. De Valvertin ystävät vievät hänet pois.
YLEISÖ, huutaa pitkään.
Ah!
ERÄS NAINEN.
Kaunista!
RATSUMIES.
Niin suuremmoista!
RAGUENEAU.
Loistavaa!
ERÄS MARKIISI.
Ja uutta!
LE BRET.
Mieletöntä!
ÄÄNIÄ YLEISÖSTÄ, joka tungeksii Cyranon ympärillä.
Harvoin moista saa
ees kuulla! -- Saati nähdä! -- Onnittelen!
NAISEN ÄÄNI.
Hän
on sankari.
ERÄS MUSKETTISOTILAS, tulee nopeasti Cyranota kohti,
käsi ojennettuna.
Mun suokaa... Teitä tervehdän!
Teiss' itseni mä tunsin. Aivan haltioiduin.
Ma katsoin, poljin jalkaa, huusin, nauroin, noiduin...
Poistuu.
CYRANO.
Ken on hän?
CUIGY.
D'Artagnan.
LE BRET, Cyranolle, käyden hänen käsivarteensa.
Nyt hiukan haastellaanko?
CYRANO.
Kun väki vähenee.
Belleroselle.
Bellerose, mä jäädä saanko?
BELLEROSE, kunnioittavasti.
No, tietystikin, herra...!
Ulkoa kuuluu huutoa.
JODELET, joka on katsonut.
Montfleury se siellä...
BELLEROSE, juhlallisesti.
Sic transit!...
Muuttaa ääntään; ovenvartialle ja kynttiläinsytyttäjälle.
Lakaiskaa ja sulkekaa. Vaan vielä
ei tarvis sammuttaa. Kun kohta palajamme,
niin pienen harjoituksen pitää halajamme.
Jodelet ja Bellerose menevät, juhlallisesti
tervehdittyään Cyranota.
OVENVARTIA, Cyranolle.
No, ettekö te syö?
CYRANO.
En.
Ovenvartia poistuu.
LE BRET, Cyranolle.
Miksi?
CYRANO.
Siksi, että...
Muuttaa ääntään nähdessään ovenvartian olevan loitolla.
... siks' ettei mull' oo rahaa!...
LE BRET, tekee sellaisen liikkeen kuin heittäisi rahapussia.
Mutta äsken näytti...
Sun kukkarosi...?
CYRANO.
Niin, sen kuukausraha täytti!
LE BRET.
Ja millä elät nyt tän kuukauden?
CYRANO, nauraen.
Juon vettä!
LE BRET.
Sa naurat. Hassu oot. Sun olis itselleki...
CYRANO, keskeyttäen.
Niin, mutta noin se vasta vaikutuksen teki!...
MYYJÄTÄR, yskähtää pöytänsä takana.
Hm!...
Cyrano ja Le Bret kääntyvät. Myyjätär lähestyy arasti.
Herra... ruoattako jäätte?... sitä sietää
en toki saata.
Osottaen myymäpöytäänsä.
Tässä kaikkea on mulla.
Innokkaasti.
Oi, ottakaa!
CYRANO, ottaen lakin päästään.
Sä rakas lapsi, ehkä tietää
et voi sa, että siten autetuksi tulla
mies Gaskonjan ei tahdo; ylpeä hän on.
Vaan ehkä kielto loukkais sua! Mahdoton
siis olla ottamatta...
Menee pöydän ääreen ja valitsee.
Rypäleitä, kas!
Tyttö tahtoo antaa hänelle rypäletertun,
hän ottaa vain yhden marjan.
Ei, yksi marja vain!... Ja sitten puolikas
hunajaleipää!...
Taittaa, panee takaisin toisen puolikkaan.
Noin! Ja...
Ottaa lasin, tyttö aikoo kaataa siihen viiniä.
Ei! Vain vettä lasi!
MYYJÄTÄR.
Oh, eikö vielä jotain?
LE BRET.
Oih sun hupsuuttasi!
CYRANO.
Niin vielä jotain. Saanko suudella ma kättä?
Suutelee tytön ojentamaa kättä kuin se olisi prinsessan käsi.
MYYJÄTÄR.
Ah, kiitos, herra!
Niiaus.
Hyvää yötä!
Menee.