Kun Ivan oli lukenut »asiakirjan», niin hän tuli täysin vakuutetuksi.
Murhaaja oli siis hänen veljensä eikä Smerdjakov. Ei Smerdjakov,
siis ei myöskään hän, Ivan. Tämä kirje sai yhtäkkiä hänen silmissään
matemaattisen todistuksen merkityksen. Hänellä ei voi enää olla mitään
epäilyksiä, etteikö Mitja olisi syyllinen. Semmoista epäluuloa, että
Mitja oli voinut murhata yhdessä Smerdjakovin kanssa, ei koskaan ollut
Ivanin mielessä ollut eikä se sopinut yhteen tosiseikkain kanssa.
Ivan oli täydellisesti rauhoittunut. Seuraavana aamuna hän tunsi
vain halveksimista muistellessaan Smerdjakovia ja tämän ivallisia
puheita. Muutaman päivän kuluttua hän ihan ihmetteli, kuinka oli voinut
niin syvästi loukkaantua tämän epäluuloista. Hän päätti halveksia
Smerdjakovia ja unohtaa hänet. Näin meni kuukausi. Smerdjakovista hän
ei enää kysynyt keneltäkään mitään, mutta kuuli pari kertaa sivumennen
tämän olleen hyvin sairaana ja päästään sekaisin. »Hän kuolee hulluna»,
sanoi hänestä kerran nuori lääkäri Varvinski, ja tämä jäi Ivanille
mieleen. Tämän kuukauden viimeisellä viikolla Ivan itse alkoi tuntea
olevansa hyvin huonovointinen. Lääkärin kanssa, jonka Katerina Ivanovna
oli Moskovasta tilannut ja joka oli saapunut juuri vähän ennen kuin
tuomio julistettiin, hän oli jo käynyt neuvottelemassa. Ja juuri tähän
aikaan hänen suhteensa Katerina Ivanovnaan kärjistyivät äärimmilleen.
He olivat ikäänkuin kaksi toisiinsa rakastunutta vihamiestä. Katerina
Ivanovnan hetkelliset, mutta voimakkaat kiintymyksen puuskat Mitjaan
saivat Ivanin aivan raivostumaan. Omituista oli, että ihan viimeiseen
kohtaukseen saakka, jonka kuvasimme tapahtuneen Katerina Ivanovnan
luona, kun sinne saapui Mitjan luota Aljoša, ei hän, Ivan, ollut koko
kuukauden aikana kertaakaan kuullut Katerina Ivanovnan epäilevän Mitjan
syyllisyyttä huolimatta kaikista tämän »palaamisista» takaisin Mitjan
ystäväksi, joita Ivan niin suuresti vihasi. Merkillistä on sekin,
että hän tuntien vihaavansa Mitjaa päivä päivältä yhä enemmän samalla
ymmärsi, ettei hän vihannut häntä Katjan »palaamisten» takia, vaan
nimenomaan _siksi, että hän oli tappanut_ isän! Hän tunsi ja tiesi
tämän itse täydelleen. Siitä huolimatta hän kymmenkunta päivää ennen
tuomion lankeamista kävi Mitjan luona ja esitti tälle pakosuunnitelman,
— suunnitelman, jonka hän ilmeisesti oli jo kauan sitten miettinyt.
Paitsi tärkeintä syytä, joka oli saanut hänet astumaan tämmöisen
askelen, vaikutti siihen myös eräs Smerdjakovin pikku sana, joka oli
raapaissut hänen sydämeensä parantumattoman haavan, nimittäin se, että
hänelle, Ivanille, muka oli edullista, että hänen veljeään syytettiin,
sillä silloin isältä peritty rahasumma kohoaa hänen ja Aljošan osalta
neljästäkymmenestätuhannesta kuuteenkymmeneentuhanteen. Hän päätti
omasta puolestaan uhrata kolmekymmentätuhatta järjestääkseen Mitjan
paon. Palatessaan silloin tämän luota hän oli hirveän surullisella
ja ahdistuneella mielellä: hänestä oli äkkiä alkanut tuntua,
ettei hän tahdo pakoa ainoastaan sen vuoksi, että saisi uhrata
kolmekymmentätuhatta ja parantaa sydämeensä raapaistun haavan, vaan
jostakin muustakin syystä. »Senköhän vuoksi, että sydämessäni minäkin
olen samanlainen murhaaja?» kysyi hän itseltään. Jokin kaukainen,
mutta polttava tuska kirveli hänen sieluaan. Tärkeintä oli, että
koko tämän kuukauden aikana hänen ylpeytensä oli kärsinyt, mutta
tästä edempänä... Tarttuessaan asuntonsa ovikellon ripaan sen jälkeen
kuin oli keskustellut Aljošan kanssa ja päättäessään yhtäkkiä mennä
Smerdjakovin luo Ivan Fjodorovitš toimi erään erikoisen, yhtäkkiä
hänen rinnassaan kiehahtaneen pahastumisen vallassa. Hän oli äkkiä
muistanut, miten Katerina Ivanovna äsken juuri oli huudahtanut hänelle
Aljošan läsnäollessa: »vain sinä, yksistään sinä olet saanut minut
uskomaan, että hän (t.s. Mitja) on murhaaja!» Muistettuaan tämän
Ivan ihan jähmettyi: ei koskaan elämässä hän ollut koettanut saada
Katerina Ivanovnaa vakuutetuksi, että murhaaja on Mitja, päinvastoin
hän oli vielä epäillyt itseään hänen edessään silloin kun oli palannut
Smerdjakovin luota. Päinvastoin _hän_, Katerina Ivanovna, oli pannut
silloin hänen eteensä »asiakirjan» ja näyttänyt toteen veljen
syyllisyyden. Ja nyt juuri hän yhtäkkiä huudahtaa: »Minä olen itse
ollut Smerdjakovin luona!» Milloin hän on ollut? Ivan ei tietänyt
mitään tästä. Katerina Ivanovna ei siis ole niinkään vakuutettu Mitjan
syyllisyydestä! Ja mitä on Smerdjakov saattanut hänelle sanoa? Mitä,
mitä hän on hänelle sanonut? Kauhea viha syttyi Ivanin sydämeen. Hän ei
käsittänyt, miten hän oli voinut puoli tuntia aikaisemmin antaa noitten
Katerina Ivanovnan sanojen livahtaa ohitseen rupeamatta silloin heti
huutamaan. Hän jätti ovikellon sikseen ja lähti rientämään Smerdjakovin
luo. »Minä tapan hänet kenties tällä kertaa», ajatteli hän matkalla.
8.