»Niin on, teidän pyhyytenne. Siitä syystä en tahtonut antaa heittää
ulos häntä, ennenkuin...»
»Missä hän on nyt?»
»Hän on tunkeutunut Sala Clementinaan asti, ja ainoastaan väkivalta
voi...»
Väitteleviä ääniä kuului etäisestä huoneesta. Paavi kuunteli ja sanoi:
»Antakaa miehen tulla tänne heti.»
»Tänne, teidän pyhyytenne?»
»Tänne.»
Maestro di camera oli tuskin mennyt pois paavin makuuhuoneesta, kun
valtiosihteeri astui sisään nopein askelin.
»Teidän pyhyytenne», sanoi hän, »ei mitenkään voine vastaanottaa
tuota miestä? On päivänselvää, että hän on paennut poliisien käsistä
yöllä, luultavasti toveriensa avulla, ja hänen suojaamisensa tuottaisi
rettelöitä viranomaisten kanssa.»
»Nuori mies pyytää pyhää pakopaikkaa, teidän kunnianarvoisuutenne, ja
olkootpa seuraukset mitkä tahansa, ei meillä ole oikeutta kieltää sitä.»
»Mutta pyhä pakopaikka on vanhentunut käsite, teidän pyhyytenne. Sitä
ei ole käytetty sataan vuoteen.»
»Ei mikään taivaallinen käsite voi vanhentua, teidän
kunnianarvoisuutenne. Pyhä pakopaikka on Jumalan säätämä. Kuinka me
voisimme sanoa sen lakanneen olemasta?»
»Mutta, teidän pyhyytenne, se voi tulla kysymykseen ainoastaan valtion
suostumuksella, ja nykyjään kirkon ja Italian valtion suhde...»
»Se antaa Vatikaanille vain kaksinkertaisen voiman turvapaikkana.»
»Mutta valtion laki, joka vakuuttaa pyhälle isälle...»
»Teidän kunnianarvoisuutenne, minä pyydän teitä saattamaan miehen
tänne.»
»Teidän pyhyytenne, minä rukoilen, miettikää...»
»Päästäkää nuori mies sisään teidän kunnianarv...»
Paavi ei ollut lopettanut, kun sanat tarttuivat hänen suuhunsa, sillä
ovella seisoi nuori mies, katse hurjana, sieraimet värähdellen ja
vaatteet riippuen repaleina hänen ympärillään, aivan kuin ne olisivat
äskeisessä taistelussa repeytyneet. Hänen kasvonsa osoittivat epätoivoa
ja kärsimystä, ja kumminkin paavista tuntui, kuin hän olisi nähnyt omat
kasvonsa kuvastimessa.
Sveitsiläisen kaartin jäseniä seisoi nuoren miehen ympärillä, ja
maestro di camera astui hänen edellään. Kun mies oli saapunut paavin
eteen, joka istui tyynyjen nojassa vuoteellaan, vaikeni hänen kova
äänensä, ja hän seisoi vaiti huoneen kynnyksellä.
Paavi puhui ensiksi. Hellällä, värähtelevällä äänellä hän sanoi:
»Mitä tahdotte sanoa minulle, poikani?»
Nuori mies näytti tointuvan, mutta polvistumatta tai edes kumartamatta
hän lausui hiukan vihamielisesti: »Nimeni on Davido Leone. Minua
sanotaan Rossiksi, koska se oli äitini nimi, ja sanotaan, ettei minulla
ole oikeutta isäni nimeen. Olen roomalainen ja kaksi kuukautta olen nyt
ollut ulkomailla. Kymmenen vuotta olen tehnyt työtä kansan hyväksi,
mutta nyt minut on petetty ja annettu poliisin huostaan. Kolme päivää
sitten minut vangittiin tullessani Italiaan ja eilisiltana pääsin
toverien avulla pakoon karabinieerien käsistä. Mutta kaikki portit ovat
suljetut minulta, enkä minä voi päästä pois Roomasta. Tämä on Vatikaani
ja se on pyhättö. Siitä syystä se on ainoa paikka, jonne petetty ja
vainottu mies voi paeta. Otatteko minut tänne?»
Paavi katsoi sveitsiläisen kaartin upseereihin ja sanoi samalla
värähtelevällä äänellä: »Hyvät herrat, ottakaa tämä nuori mies
asuntoonne ja pitäkää huolta siitä, että karabinieerit eivät saa
vangita häntä minun tietämättäni.»
»Teidän pyhyytenne!» vastusti kardinaalisihteeri, mutta paavi kohotti
kättään ja sai hänet vaikenemaan.
Rossin vihamielinen käytös muuttui. »Odottakaa!» sanoi hän. »Ennenkuin
otatte vastaan minut, täytyy teidän tietää kaikki ja kuulla mistä
minua syytetään. Minä olen parlamentinjäsen Rossi, jonka sanotaan
olevan syynä viimeisiin meteleihin. Vangitsemiskäskyssä minua syytetään
vehkeilystä edellisen kuninkaan henkeä vastaan. Se ei ole totta, mutta
voitte itse katsoa sitä. Täällä se on.»
Niin sanoen hän aikoi ottaa taskustaan jotakin, mutta sitten hän sanoi:
»Se on poissa — nyt muistan — heitin sen pettäjäni eteen.»
»Hyvät herrat», sanoi paavi, yhä vielä sveitsiläisen kaartin
upseereille, »jos viranomaiset koettavat vangita tämän nuoren miehen,
tulee teidän vaatia heiltä kirjoitettu vakuutus hänen henkensä
säilyttämisestä.»
Rossin hurja katse alkoi sulaa.
»Te olette hyvin hyvä», sanoi hän, »enkä minä tahdo pettää teitä.
Vaikka olen syytön siihen rikokseen, josta minua syytetään, olen
rikkonut Jumalan ja tämän valtakunnan lakia vastaan, ja jos te
vähääkään pelkäätte seurauksia, tulee teidän ajaa minut pois, kun vielä
on aikaa.»
»Teidän pyhyytenne», sanoi kardinaalisihteeri ja koetti kuiskata
jotakin paaville, mutta vielä kerran sai paavi hänet vaikenemaan
kohottamalla kätensä.
Rossin ääni alkoi murtua. »Te kokoatte tulisia hiiliä pääni päälle. En
ole koskaan ollut Vatikaanin ystävä, ja jos annatte minulle suojaa,
suojelette sellaista henkilöä, joka on koettanut syöstä teidät pois
valtaistuimeltanne.»
»Hyvät herrat», sanoi paavi, »sen sijaan että asettaisitte tämän nuoren
miehen omaan asuntoonne, antakaa hänen käytettäväkseen tyhjä huoneisto,
joka on minun huoneistoni alla ja jossa ennen valtiosihteeri asui.»
Rossi murtui kokonaan ja vaipui polvilleen. Paavi kohotti kaksi sormea
ja siunasi häntä.
»Menkää huoneeseenne lepäämään, poikani, ja suokoon Jumala teille
hiukan rauhaa.»
»Isä!»
Äkillisen vastustamattoman tunteen vallassa Rossi oli noussut
polviltaan, astunut pari askelta eteenpäin ja polvistuen vuoteen ääreen
hän painoi huulensa paavin käteen.
Kertoiko yliluonnollinen ääni, jota eivät muut kuulleet kuin hän itse,
veriheimolaisuuden salaperäisestä voimasta? Kuka voi sen sanoa?
Mutta eräälle tuossa pienessä seurueessa, joka seisoi aamun hämärässä
valossa, jo Rossin äänikin tuntui yliluonnolliselta. Kolmekymmentä
vuotta paavin elämästä oli vyörynyt taaksepäin, ja hänen nuoruutensa
oli taas hänen edessään kuin haamu menneiltä ajoilta.
Kostein silmin, jotka loistivat harmaiden kulmakarvojen alla, paavi
saattoi vierastaan, kunnes hän sveitsiläisen kaartin upseerien kanssa
poistui huoneesta. Sitten pyhä isä meni yksityiseen kappeliinsa
aikaiseen messuun.